Saattaa tulla blokki-vaalit, eikä saata vaan tulee

Anonyymi-ap

Suhtautuminen blokkivaaleihin ja SDP:n sivuuttamiseen jakaa kokoomusta.
Blokkivaalit ja ajatus mahdollisen vaalivoittajan SDP:n sivuuttamisesta seuraavaa hallitusta muodostettaessa puhuttavat eduskunnassa.

”Korostan vielä, että kokoomuslaisena minusta olisi tietenkin parasta, että kokoomus jatkaisi pääministerinä. Mutta lähtisin mieluusti myös persut-johtoiseen hallitukseen.
Mukaan hallitukseen keskustan ja kristillisdemokraatit sekä RKP:n.

Aiemmin blokkivaaleihin siirtymistä on esittänyt kokoomuksesta kansanedustajat. -että seuraava hallitus olisi porvarihallitus vaalivoittajasta huolimatta. Blokkivaalit ovat käytössä esimerkiksi Ruotsissa, ja toisaalta, että gallupjohtaja SDP on jo sulkenut perussuomalaiset hallitusyhteistyön ulkopuolelle.
”Eikö tämä ole jo itsessään ensimmäinen askel kohti blokkia? Toivottavasti vastaavat ilmoittamalla omasta blokistaan ja saadaan ensimmäiset blokkivaalit Suomeen”
-jäsenillä ja äänestäjillä on oikeus tietää mitä SDP tekee vaalien jälkeen.
Kenen kanssa on blokissa.

Keskustapuolueet valitsee pääministerin. Tuntuisi luonnolliselta -suurimpana. -keskusta -perussuomalaiset -RKP -kristillisdemokraatit -yhteistyössä keskusta-oikeito kokoomuksen kanssa.

SDP blokki olisi -SDP -Vasemmistoliitto -kommunistit -vihreät.
Sillä tuskin on etenemis mahdollisuuksia. Siirryttäisiin "rajat auki" kokoonpanoon.
Osin vasemmistoliiton kommunisteilla Nato vastaisuuttakin.

25

70

    Vastaukset 25

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Vaalien tärkein teema on estää vasemmistohallitus. Heitä ei kertakaikkiaan saa päästää sössimään alkanutta talouskasvua. Kuten niin SDP:n kuin Vasemmistoliiton julkistamista ohjelmista järkevä ihminen näkee, he torppaisivat talouskasvun heti alkuunsa ja lisäsivät vain veroja ja velkaa.

      Itse olen valmis äänestämään jopa persuja, jos sillä voidaan estää vasemmistohallituksen synty.

      • Anonyymi00003

        "Vaalien tärkein teema on estää vasemmistohallitus."

        Suomella tosiaankaan EI OLE VARAA uuteen SSDP-johtoiseen kauhukabinettiin vielä moneen moneen hallituskauteen...sen verran persiilleen meni TILASTOJEN MUKAAN tuo 2019-2023 kausi, vaikka tekosyitä haettiin koronaa myöten!!!

      • Anonyymi00016
        UUSI
        Anonyymi00003 kirjoitti:

        "Vaalien tärkein teema on estää vasemmistohallitus."

        Suomella tosiaankaan EI OLE VARAA uuteen SSDP-johtoiseen kauhukabinettiin vielä moneen moneen hallituskauteen...sen verran persiilleen meni TILASTOJEN MUKAAN tuo 2019-2023 kausi, vaikka tekosyitä haettiin koronaa myöten!!!

        Persun kestoselitys omiensa kelvottoman politiikan peitteeksi, "edellisen hallituksen syy".

    • Anonyymi00002

      Eikös 2019 nähty jo eräänlainen blokki, kun SSDP jätti DEMOKRAATTISTEN eduskuntavaalien 2. ja 3. eniten kansalaisten kannatusta saaneet puolueet tylysti pihalle hallitusneuvotteluista!!??

      • Anonyymi00013

        Vaalien jälkeen hallitustunnustelija käy ensin ns. hallitustunnustelut. Niiden pohjalta mennään varsinaisiin hallitusneuvotteluihin. Suomen lainsäädäntö ei edellytä, että hallituksessa olisi oltava eduskunnan kolme suurinta puoluetta - koska olet sellaisen tilanteen edes nähnyt?!?

    • Itse olen suhtautunut myönteisesti Ruotsin mallin mukaiseen blokkivaaliin. Siinä äänestäjä valitsee vaaleissa samalla myös tulevan hallituksen. Äänestämisen kuluttajansuoja toteutuu ja puoluevalta vähenee.

      Siirtyminen blokkivaaliin olisi oman näkemykseni mukaan vihervasemmistolle nyt hyvä tilaisuus nostaa kannatustaan. Tällainen mahdollisuus se oliisi erityisesti SDP:lle. Blokkivaalisysteemi nostaa esiin kaksi pääpuoluetta eli molempien blokkien kärkipuolueet Kokoomuksen ja SDP:n. Ruotsissahan se on tarkoittanut SDP:n yli 30 prosentin suosiota. Näin myös Suomessa saattaisi käydä. Ruotsin mallin kipikohta ovat Ruotsidemokraatit, jotka ovat muodostaneet kolmannen blokin ja jonka kanssa muut eivät halunneet olla yhteistyössä. Nyt tähän on tullut särö Tidå-sopimuksen myötä mutta edelleenkään laitaoikeistoa ei ole päästetty siellä hallitukseen.

      En usko, että Kokoomus haluaa Suomessa siirtyä blokkivaaliin. Juuri nyt se olisi valtava riski Kokoomukselle. Persut siihen tietysti haluavat siirtyä, koska heille oikeistohallitus on ainoa vaihtoehto. Kuten sanottua SDP:lle se voisi olla suuren tasohyppäyksen mahdollisuus ja Kepulle totaalinen kauhukuva.

      • Anonyymi00004

        Olen samaa mieltä kanssasi, blokkivaali olisi hyvä, se näivettäisi vasemmiston, tai ainakin pitäisi sen pitkään poissa hallituksesta. Se pelastaisi Suomen sivistysvaltioiden joukkoon

        Vasemmiston peruskannatus Suomessa on ilman vihreitä noin 32-33% ja vihreät mukaan lukien luokkaa 40%. Populistinen oppositiopolitiikka aina aika ajoin nostaa kannatusta, kuten nyt on nähty, mutta se peruskannatus on selkeässä laskevassa trendissä, ollut jo pitkään ja noudattaa yleismaailmallista suuntaa meilläkin.

        Blokkivaalissa Keskusta joutuisi valitsemaan puolensa, ja historia lienee sille opettanut, että vasemmiston kanssa siitä tulee pelkkä apupuolue. Joten Keskustastakin saataisiin taas porvaripuolue.

      • Anonyymi00009
        Anonyymi00004 kirjoitti:

        Ruotsissa on blokkivaalit, terveempää demokratia. Politiikka on blokkiutunutta, meillä vasemmisto vihreät on blokissa, he yrittäköön sillä hallitusta, ettei nyt epädemokraattista ole.

      • Anonyymi00010
        Anonyymi00009 kirjoitti:

        Ruotsissa on blokkivaalit, terveempää demokratia. Politiikka on blokkiutunutta, meillä vasemmisto vihreät on blokissa, he yrittäköön sillä hallitusta, ettei nyt epädemokraattista ole.

        Liekö tuo demokratia Ruotsissa sen terveempää. Eivät hyväksy kaikkia puolueita tasavertaisina vaalituloksen jälkeenkään, se ei ole demokratiaa.

      • Anonyymi00012
        Anonyymi00004 kirjoitti:

        Olen samaa mieltä kanssasi, blokkivaali olisi hyvä, se näivettäisi vasemmiston, tai ainakin pitäisi sen pitkään poissa hallituksesta. Se pelastaisi Suomen sivistysvaltioiden joukkoon

        Vasemmiston peruskannatus Suomessa on ilman vihreitä noin 32-33% ja vihreät mukaan lukien luokkaa 40%. Populistinen oppositiopolitiikka aina aika ajoin nostaa kannatusta, kuten nyt on nähty, mutta se peruskannatus on selkeässä laskevassa trendissä, ollut jo pitkään ja noudattaa yleismaailmallista suuntaa meilläkin.

        Blokkivaalissa Keskusta joutuisi valitsemaan puolensa, ja historia lienee sille opettanut, että vasemmiston kanssa siitä tulee pelkkä apupuolue. Joten Keskustastakin saataisiin taas porvaripuolue.

        Tähän saadaan vastaus parin viikon päästä pidettävistä Ruotsin vaaleista. Gallup ennuste lupaa Tidå-sopimusparteille 46 %:n kannatusta. Se tarkoittaisi hallitustaipaleen loppumista ja vallan vaihtoa, koska opposition kannatus on vastaavasti 54 %. Punavihreän opposition kannatus on sama kuin okeistoblokin eli 46 % eli Centerpartietin asemoituminen oppositioon kallistaa vaa´an sen puolelle. SDP saa näissäkin vaaleissa todennäköisesti yli 30 %:n kannatuksen. Jos Ruotsin tie on meidänkin tiemme, se avaa selvää kannatusnousupotentiaalia demareille, mutta myös koko punavihreälle blokille.

        Jos ja kun päävaihtoehtoja on kaksi, se siirtää yleensä kulloisenkin hallituksen politiikkaan tyytymättömiä äänestäjiä opposition leiriin. Tämä siirtymävaikutus on suurempi kuin suomalaisessa monipuoluevaihtoehdoissa, joissa mennään laput silmillä vaaleihin. Uskon, että meillä persujen aloittamat puheet siitä, että vaalien voittaja voitaisiin syrjäyttää hallituksesta, on omiaan nostamaan demarien kannatus. Siinä on kyseessä psykologinen vaikutus. Jos ja kun äänestäjä ei halua nykyisen hallituksen jatkavan, hän äänestää varmuuden vuoksi sitä puoluetta, joka parhaiten varmistaa, ettei se tosiaan jatka. Näin ajattelevat voivat siten Suomen kevään vaaleissa äänestää demareita, jos pelkona on, että vaalien voittaja syrjäytetään.

        MPP

      • Anonyymi00017
        UUSI
        Anonyymi00012 kirjoitti:

        Ihmisen pitää olla aikalailla sivistymätön moukka jos edellisen hallituskauden jälkeen vielä SDP:tä äänestää. Varmaan heitäkin on. Pisa tuloksetkin tippuneet radikaalisti, joten ei edes kaikkien nuorten äly riitä ymmärtämään asiaa.

        SDP onkin lähtenyt varmistamaan äänimääräänsä maahanmuuttajien joukosta, heillä ei ole sellaista kokemusta ja näkemystä Suomen politiikasta, jolla voisivat arvioida mihin SDP:n politiikka johtaa. Niinpä maahanmuuttajat tutkimusten mukaan uskovat aika tosissaan SDP:n höttöä

      • UUSI
        Anonyymi00017 kirjoitti:

        Se on jokseenkin yhdentekevää mitä maahanmuuttajat ajattelevat. Heidän määränsä äänestäjissä ei ole kovin merkittävä ja hekin jakaantuvat eri puolueiden kannattajiin. Muita enemmän Suomen kansalaisuuden saaneissa maahanmuuttajissa on virolaisia ja venäläisiä. Thaimaalaisia, vietnamilaisia ja kiinalaisia on myös jonkin samoin ukrainalaisten määrä on kasvanut. Näihin lähtömaihin kuuluneet ovat enemmistöltään naisia. On todennäköistä, että he ovat löytäneet suomalaisen puolison ja asettuneet sen myötä pysyvästi maahan. Lähi-idästä ja Somaliasta on tullut myös maahanmuuttajia, joista osa saanut kansalaisuuden. Näillä sukupuolijkauma on tasaisempi, joten voi olettaa, että heidän sitoumisensa Suomeen ei johdu naimakaupoista suomalaisen kanssa.

        Eduskuntavaaleissahan äänioikeus on vain Suomen kansalaisille, joten valtaosalla maahanmuuttajista ei äänioikeutta ole. Maahanmuuttajan lapsi voi saada kansalaisuuden syntymämaan perusteella, jos vähintään toinen hänen vanhemmistaan on ollut Suomen kansalainen. Näistä Suomessa syntyneistä lapsista harva on kuitenkin ehtinyt saavuttaa vielä alinta äänioikeusikärajaa, koska asiaa koskeva laki tuli voimaan vasta vuonna 2003.

        Äänioikeutetuista maahanmuuttajista peräti 45 % kertoi äänestävänsä demareita niistä, jotka kertoivat äänesvänsä jotain puoluetta. Tätäkin vielä paljon suurempi osa kaikista vastanneista ei osannut sanoa tai ei halunnut kertoa mitä puoluetta äänestäisi. Demarien jälkeen toiseksi suosituin oli Vihreät ja kolmanneksi Vasemmistoliitto. Luulisin, että vihervasemmiston suosio perustuu näiden puolueiden tasa-arvoisuutta ja ihmisoikeuksia korostavaan politiikkaan. Ovatko tasa-arvo ja ihmisoikeudet sitten höttöä vai eivät, jääkön jokaisen arvioitavaksi.

        Mutta kuten sanottu maahanmuuttajien ääniä on edelleen sen verran vähän, etteivät he kokonaiskuvaa muuta suuntaan eikä toiseen. Ehkä jonkun verran yllättävää tuossa tutkimuksessa oli se, että sekä SDP:n että Vihreiden kannattajissa oli jonkun verran enemmän miehiä kuin naisia. Tämä saattaa johtua siitä, etteivät naiset vielä osanneet sanoa kantaansa.

      • Anonyymi00020
        UUSI
        mielipidepankki kirjoitti:

        Kantasuomalaisen pitää todellakin olla sivistymätön moukka jos vielä SDP:tä äänestää. Sen verran Rinteen/Marinin hallituskausi omilla aivoillaan ajattelevia suomalaisia opetti.

        On toki paljon niitä, joilla oma ajattelu puuttuu, ja he tietysti ovat SDP:n ydinkannattajajoukkoa, niitä jotka puoluetta äänestää noiden maahanmuutatjien ohella.

      • Anonyymi00022
        UUSI
        Anonyymi00020 kirjoitti:

        Kantasuomalaisen pitää todellakin olla sivistymätön moukka jos vielä SDP:tä äänestää. Sen verran Rinteen/Marinin hallituskausi omilla aivoillaan ajattelevia suomalaisia opetti.

        On toki paljon niitä, joilla oma ajattelu puuttuu, ja he tietysti ovat SDP:n ydinkannattajajoukkoa, niitä jotka puoluetta äänestää noiden maahanmuutatjien ohella.

        Työläinen, joka maksaa jo nyt yhtä maailman kireintä verotusta, uskoo demareita joiden mielestä on veroja edelleen korotettava useilla miljardeilla.

        Miksi työläinen uskoo näin? Miksi hän on valmis maksamaan unelmahötön?

      • UUSI
        Anonyymi00022 kirjoitti:

        Työläinen, joka maksaa jo nyt yhtä maailman kireintä verotusta, uskoo demareita joiden mielestä on veroja edelleen korotettava useilla miljardeilla.

        Miksi työläinen uskoo näin? Miksi hän on valmis maksamaan unelmahötön?

        Demarit eivät ole aikeissa korottaa tuloverotusta siltä porukalta, joka tavanomaisesti äänestää demareita tai vasemmistoa. Verotuksen muutokset kohdistuisivat yhteisöveroon eli Orpon hallituksen päättämän veroalennuksen poistaminen ja listaamattomien yritysten osinkojen veronhuojennukseen. Yksikään työläinen eii maksa näitä veroja. Tuloveron osalta on suunniitelmissa korottaa veroja vähintään 90 000 euroa vuodessa ansaitsevilta osana puolustusveroa. Sama koskee pääomatuloveron saajia.

        Kerropa nyt siis tarkemmin, mitä se työläinen joutuisi tässä maksamaan lisää, kun esitetetyt veronkiristykset kohdistuvat tulojen osalta pelkästään hyvä- ja suurituloisiin. Kaikkia koskeva korotus olisi välillinen vero eli alvin mahdollinen nosto puolella prosenttiyksiköllä osana puolustusveroa.

        Kokoomuksen Ville Valkonen kerto tv:n ajankohtaisohjelmassa, että noin 10 miljardin säästöpotti on helppo saada kokoon menoleikkauksilla veroja korottamatta. Nythän kokoomusjohtoisella hallituksella olisi ollut mahdollisuus näyttää tämä konkreettiisesti toteen elisessä budjettiriihessä. Eipä tullutkaan mitään muuta kun valtion tulojen leikkaaminen ali valtiontalouden alijäämän ja velkakerteen pahentamista jonkinlaisien myöhäiselvytyksen muodossa. Se kertoo kyllä, että Orpon halltuksella on mennyt kaikki ajoitukset kaikella mahdollisella tavalla pieleen. Jos hallituksen väite siitä, että talous on lähtenyt kovaan lentoon, mitään elvytystä ei yhdenkään taloustieteellisen opin mukaan ole järkevää ajoittaa nousukauteen.

    • Anonyymi00005

      Dunja::
      Marinistit saattavat yrittää vallankaappausta.

      • Anonyymi00006

        SDP toistaa vuoden 1918 teemoja. Ensin vähemmistö = Marinistit kaappaa vallan puolueessa ja sitten yrittävät kaapata vallan koko maassa.

        Ei onnistunut silloin, ei onnistu nyt

    • Anonyymi00007

      Jäitä hattuun idiootit! Vaalit ovat vasta ensi keväänä, älkää vielä jakako ministerin paikkoja. :D

      • Anonyymi00008

        Ei jaeta, mutta sovitaanko, että ainoatakaan vasemmistolaista ministeriä ei tule. Vaaliuurnilla siihen voidaan vaikuttaa.

      • Anonyymi00011
        Anonyymi00008 kirjoitti:

        Ei jaeta, mutta sovitaanko, että ainoatakaan vasemmistolaista ministeriä ei tule. Vaaliuurnilla siihen voidaan vaikuttaa.

        Persuilla on hätä päällä.

      • Anonyymi00018
        UUSI
        Anonyymi00011 kirjoitti:

        Persuilla on hätä päällä.

        Persu pääministeriksi mahdollista, mikä hätä siinä. Jos blokki vaalit silloin jo mahdollisuus kasvaa huomattavasti. Keskusta puolueet valitsee suurinpana 83% nyt. Ruotsin malliin.

    • Anonyymi00014
      UUSI

      "Minä olen mussoliini, persudiini"!

      Anteeks Juice.

      • Anonyymi00019
        UUSI

        Tämä se lapsellinen kommunistinuori.

      • Anonyymi00023
        UUSI
        Anonyymi00019 kirjoitti:

        Tämä se lapsellinen kommunistinuori.

        Ihan hyvä väännös toi oli. Juice lauloi perusdiini, ja perussuomalaiset on persuja, joten... Vaan oletko niin persuuntunut, että toi jopa loukkasi sinua? Voi sinua, jos noin helposta...!

    • Anonyymi00021
      UUSI

      Kommunisti mainittu.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      113
      2351
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      32
      1235
    3. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      973
    4. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      942
    5. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      629
      933
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      865
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      88
      798
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      680
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      676
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      666
    Aihe