Suomi24 keskustan palstalla havaittavissa; on vihervasemmistolaista ideologiaa suoltava laitos muuttamaan ihmisten ajattelua vinksalleen.
Siksi poistetaan niin paljon keskustalaista kirjoitusta, kuin tämäkin lähtee keskustalaisesta kynästä, eli kun keskusta mainittu kohta tulee toveri "POISTAKA ALOITUS" JA ALOITUS LÄHTEE AIKA USEASTI.
Katotaampa tämä onko huomen illalla vielä kun keskustan palstalle palaan.
Nyt alkaa silmä luppaseen, aamu puoliseitsemään asti silmät kiinni, olen yövuorossa, jossa väliin mahdollista nukahtaa. Aamulla kierrot, ja sitten kotiin jatkamaan unia. Vaimo lähtee duuniin siinä kymmenen maissa, laittaa lapset (3) kouluun, ja minä siinä kohta herättyä olen nuorimmaisen kanssa. Lapset tulee ip:n aikaan koulusta, vähän ruokaa ja muutakin, mitä milloinkin on. Vaimo tulee viiden jälkeen, ja minä kohta lähden yöduuniin. Näin meillä pyörii, ei tarvita lasten hoitoa muualta. Olemme lääkäreitä molemmat. Näin sovittu työvuorot, niin ne passaa hyvin molemmille puolille. Yölläkin saattaa sattua kaikenlaista, päivystys on paikalla, vaikka on lepotilassa. Vaimo on synnytysosaston ylilääkäri. Itse olen yleislääketieteen ja kirurgian ylilääkäri.
Nyt Moi !
Keskustahenkinen ylilääkäri
5
<50
Vastaukset 5
- Anonyymi00001UUSI
"Itse olen yleislääketieteen ja kirurgian ylilääkäri."
Ja joudut tekemään yö työtä? Mikä meni urallasi noin pieleen? - Anonyymi00002UUSI
Khihihihhiiihhhiii!
- Anonyymi00003UUSI
Lohta murheeseen. Rasva tekee sen mitä pitääkin.
- Anonyymi00004UUSI
"Keksusta suuntaista'?
- Anonyymi00005UUSI
Ylilääkäri-everstiluutnantti?!?
KERROPAS nyt kuitenkin, MITEN aloituksesi liittyi palstan aiheeseen?!? Itse en nähnyt avauksessasi MITÄÄN palstan aiheeseen liittyvää. Joo, ja en ole kiinnostunut kuulemaan vastauksena mitään vasemmisto-sitä-kommunistit-tätä, vaan sen, MITEN aloituksesi muka liittyi palstan aiheeseen? Väännä se vaikka rautalangasta meille muille!
Olen itse järjestyksen ihminen, ja siksi tapaan tehdä ilmoituksen tällaisista aloituksista, jotka eivät tällä palstalla liity Suomen Keskustaan. Miksikö teen ilmoituksia? SIKSI, että haluan tämän palstan aloitusten käsittelevn palstan aihetta.
T: Toisinaan Keskustaa äänestävä
ps. Se ei ole palstan aiheeseen liittyvää keskustelua, että aloituksessa mainitaan aloittajan olevan keskustalainen, ja sitten koko aloitus on puhetta vaikkapa pitsinnypläyksestä, ralliautoilusta, puutarhanhoidosta tai kalastuksesta. Tai valitusta vasemmiston tekemisistä. Kaikille neljälle ensin mainitulle löytyy varmasti Suomi24:stä oikeammat palstat. Ja jos vasemmiston tekemisistä haluaa valittaa, niin sitä varten on Suomi24:ssä ainakin Vasemmistoliiton ja SDP:n palstat.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092260- 103896
- 70882
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???22862- 48835
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha548781- 80697
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76660Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23600- 57561