Syvä huokaus ja karsta konepellin alla

Katsos sitä perusjurrikkaa, joka astuu sisään lähikaupan ovesta tuulipuku rapisten ja naama sellaisella perussuomalaisella peruslukemalla, että tyhjää tuijottavasta katseesta näkee suoraan sen, ettei herraa kiinnosta pätkääkään mikään maailman meno. Psykoanalyyttisesti katsoen hänen koko olemuksensa on yhtä massiivista defenssiä: kova ja karski ulkokuori on rakennettu suojaamaan kaikkea sitä herkkää ja torjuttua sisäistä maailmaa, josta ei ikinä puhuta ääneen, saati sitten saunassa ilman viinaa.
Psykologisella tasolla kyse on syvään iskostuneesta emotionaalisesta umpisolmusta, jossa ainoa sallittu tunne on lievä vitutus ja periksiantamattomuus. Kun hän painaa menemään traktorin ratissa tai seisoo metrin välein muista jonottamassa sitä yhtä tiettyä makkaraa, hänen sisäinen dialoginsa koostuu pelkästään sellaisista totuuksista kuin "kyllä ennen oli kaikki paremmin" ja "turha tuohon on mitään selitellä".
Kun se kunnon perusjuntti vetää illalla naamaansa ne perinteiset eväät – eli lauantaimakkaraa suoraan paketista ja pari kolme karhua – se elimistö reagoi tasan tarkkaan sillä samalla suomalaisten perusreaktiolla: verensokerit heittää volttia, vatsa turpoaa ja otsalohko menee kiltisti säästöliekille. Se ei vaadi mitään suuria salaliittoja tai hienoja myrkkyjä, vaan se perinteinen ruokavalio ja harmaa arki hoitavat sen, että se viiminenkin kriittinen ajatus sammuu kuin varoitusvalo vanhasta ladasta.
Siinä se ukko istuu television ääressä, katsoo uutisia suu mutrussa, murisee akalle takaisin jotain epämääräistä ja luulee ohjaavansa elämäänsä sataprosenttisesti itse, vaikka on tasan tarkkaan sen saman pyörän rattaissa, joka jauhaa meistä jokaisesta tasaisen harmaata massaa.