Soon justiinsako sanot, mutta en ole uskova

Tähän ketjuun ei vielä ole kukaan kommentoinut
mitenkään. Se on ymmärrettävää, ettei kaikki palstaa
lukevat ihmiset katso tarpeelliseksi kommentoida
jokaista aloitusta. Se on siten OK!

Mutta minä tahdon kertoa lisää tästä aiheesta, sekä
omakohtaista kokemusta, että Raamatun ilmoitusta,
miten meidän uskon elämä tulisi olla. Riittääkö meille,
että olemme uskossa, ja siinä kaikki?

Ensin omaa todistusta:

Minä olen ollut uskossa enemmän tai vähemmän koko
elämäni ajan. Lapsena olin lapsen uskossa. Sitten
rippileirillä nuori pappi johdatti minut Jeesuksen syliin.
Olen tämän niin ymmärtänyt koska hän otti minut erilleen
ja keskusteli kanssani uskon asioista.

Tämän jälkeen minä olin kuin uusi poika. Minä suorastaan
hyppelin ilosta. Koin Jumalan rakkauden ja Hänen
läsnäolonsa rippileirillä, ja sen jälkeenkin.

Sitten kun aikuistuin, uskon asiat unohtuivat. Minulle oli
tullut muita asioita, jotka veivät Jumalan paikan
elämässäni. Sitten joskus 1980 -luvun lopulla Jumala
alkoi vetään minua Jeesuksen luokse. Se oli Jumalan
puolelta voimakasta ja voimistuvaa vetoa ja minun
puoleltani voimakasta vastustusta.

Koin voimakkaasti, että Jumala tahtoo minun antautuvan
Hänelle koska Hänellä on suunnitelma elämääni varten
ja Hän tahtoo toteuttaa sen. Se edellytti minun
antautumista Hänelle Hänen suunnitelmiinsa ehdoitta.
Mutta minä en millään tahtonut luovuttaa elämäni herruutta
Jeesukselle. Minulla oli omat suunnitelmat elämääni varten.

Helmikuussa 1992 minä antautuduin koska Jumala vei
minut siihen pisteeseen, ettei minulla enää ollut panoksia
taistelussa Jumalan kutsua vastaan. Minut oli riisuttu
aseista. Minä olin menettänyt kaiken kyvyn vastustaa
Jumalaa. Minä tulin Jeesuksen Kristuksen ristille
kokosydämisellä päätöksellä seurata Häntä, mitä tahansa
se sitten tarkoittaakin. Tästä illasta alkoi uusi elämä
Jumalan kanssa ja seurasin nyt tietoisesti Jeesusta Kristusta.

Minä olin uskonut Jumalaan koko elämäni ajan, ja jopa
rukoillut Jumalaa. Kuitenkin Jeesus oli jossakin taustalla
enkä seurannut Häntä. En siis seurannut Jeesusta Kristusta
ennen tuota helmikuuta 1992.

Lihansa päivinä Jeesus kutsui itselleen seuraajia.
Paavali kirjoittaa 2 Kor 15 jakeessa Jumalan tahdon:
Että me eläisimme Jumalalle, emme itsellemme.

Johannes kirjoittaa kirjeessään: Että me eläisimme
Hänen kauttansa. Paavali kirjoittaa korinttolaisille:
Hänestä, Jeesuksesta Kristuksesta, on teidän olemisenne Kristuksessa Jeesuksessa.
Efesolaisille: Olkaa Jumalan seuraajia niin kuin rakkaat lapset.

Emme siis voi ajatella, että kun uskon Jeesukseen,
olen pelastettu, ja piste! Mitään muuta ei tarvita ja
saan jatkaa omaa elämääni seuraten omia suunnitelmiani.

Totta kai olen pelastuva kun uskon Jeesukseen.
Mutta Jumalalla on meille muutakin kuin pelastus.

Raamattu todistaa, että Jeesus elää ja asuu uskovissaan.
Hän tahtoo myös vaikuttaa meissä tahtomista ja tekemistä,
että Hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi meissä ja meille
ja meidän kauttamme toisille ihmisille siunaukseksi.
Jeesuksella on siis tahto sinun ja minun elämässä.
Saako se tapahtua?

Jeesus tahtoo olla aktiivinen Jumala meidän elämässämme
ja kauttamme. Mutta kysymys on, kuinka paljon valtaa me
annamme Jeesukselle. Hän ei ole diktaattori, joka pakottaa
sinut ja minut tekemään Hänen tahtoaan ja Hänen tekojaan.
Hän pyytää meitä seuraamaan Häntä ja Hänen
suunnitelmiaan elämässämme. Mitä me vastaamme
Hänelle?

En itse ole onnistunut näissä asioissa niin hyvin, että
voisin kehua onnistuneeni. Mutta olen kuitenkin
ajottain onnistunutkin joissakin asioissa ja nähnyt ja
kokenut Jeesuksen tekoja itsessäni ja itseni kautta.

Jos en koskaan olisi lähtenyt seuraamaan Jeesusta
tietoisella päätöksellä ja totellut Häntä, en olisi saanut
olla mukana näissä teoissa, joita Jumala on tehnyt
minussa ja kauttani. En tiedä, olisinko tänä päivänä
uskossa. Tiedän kuitenkin, ettei tätä tekstiä olisi täällä
minun kirjoittamanani, eikä mitään muitakaan minun
hengellisiä tekstejäni olisi.

Jeesus siunatkoon lukijaa ja johdattakoon sinua
Hänen suunnitelmiinsa ja tekoihin.

Mvh J - K

Mvh J - K