Löytyykö Suomeltakin Gardeneita?

Anonyymi-ap

Rahaa haaskataan kenenkään kysymättä. Kuka saa hillot, kenen korput kastuvat?

" Viro oli tehnyt vuonna 2024 hankintasopimuksen Ukrainalle tarkoitetuista ammuksista intialaisomisteisen, Italiaan rekisteröidyn yrityksen kanssa.

Sekä Italiaan rekisteröity yritys Datasel että sen intialainen omistaja Neco Defence Munitions eivät olleet koskaan aiemmin lehden mukaan tuottaneet yhtäkään ammusta.

Valtiontalouden tarkastusvirasto oli ennen paljastusta julkaissut kriittisen raportin puolustusmäärärahojen käytön epäselvyyksistä.

Eesti Ekspressin mukaan Valtiollinen puolustusinvestointien keskus (RKIK) solmi Datasel-nimisen yrityksen kanssa kaksi sopimusta, ensimmäisen elokuussa 2024 ja toisen lokakuussa 2024.

Ensimmäinen erä ammuksia oli määrä saada Ukrainaan marraskuussa, mutta Datasel kertoi toimituksen viivästyvän ongelmien takia.

Tästä huolimatta RKIK solmi Dataselin kanssa vielä kaksi sopimusta lisää vuoden 2024 lopulla. Kaiken kaikkiaan Viro maksoi yritykselle ennakkoon 70 miljoonaa euroa ammuksista, joita se ei koskaan saanut.

Viro käytti ennakkomaksuihin EU:n rahastolta saamaansa tukea, kertoo ERR."

1

<50

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      näin se pesukone pyörii, eu:n korruptio vain kasvaa ja kansasta tulee vain vihaisempia

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olivia Oras kuollut

      Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS
      Kotimaiset julkkisjuorut
      125
      3153
    2. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      16
      1101
    3. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      63
      903
    4. Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?

      Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke
      Haapavesi
      54
      884
    5. Sukunimesi eka kirjain?

      🤗
      Ikävä
      52
      819
    6. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      48
      709
    7. 58
      685
    8. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      82
      682
    9. Kerro vain.

      Lipsauta johtolanka...
      Ikävä
      80
      636
    10. Tönölän hukkaputki

      Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le
      Kuhmo
      35
      624
    Aihe