Oltiin viime viikonloppuna kahdestaan leskianopin kanssa mökillä tekemässä jo syksyn huoltohommia ettei jää sitten myöhempään kuin nurmikon ajot ja lehtien haravointi. Perjantai iltana mentiin ja sunnuntaina tultiin pois. Koko viikonloppu painettiin hommia. Iltaisin lämmitettiin aina sauna ja uni tuli nopsaan. Lauantai iltana ihan "vahingossa" menin anopin makkarin ohi kun riisui itseään makkarissa ja näin anopin aivan nakuna, wau! Miten upea kaunis vartalo voikaan vielä olla vanhalla leidillä.
Eniten hämmästyin että aivan pillu oli ajettu täysin posliiniksi ja näin kuinka nätisti pillun huulet ja klitoris tulivat esille. Seuraava yö menikin runkatessa ja fantasoidessa anopista.
Anopilla posliini
13
710
Vastaukset 13
- Anonyymi00001
Tais anoppis jättää oven raolleen ihan tarkoituksella ja jätit mahollisuuden käyttämättä
- Anonyymi00002
Ovi oli kokonaan auki ja siksi näinkin anoppini kokonaan alasti ja oli juuri laittamassa kylpytakkia päälleen.
Katseemme kyllä kohtasivat ja anoppini hymyili sievästi minulle, olen kyllä kuvitellut ja fantasoinut leski anopista kuinka voisin antaa sille salaa nautintoja. Miten upealta ja haluttavalta tuo pieni ja sievä leidi näyttikin.
Jos vielä joskus unelmani toteutuisi. - Anonyymi00003
Anonyymi00002 kirjoitti:
Ovi oli kokonaan auki ja siksi näinkin anoppini kokonaan alasti ja oli juuri laittamassa kylpytakkia päälleen.
Katseemme kyllä kohtasivat ja anoppini hymyili sievästi minulle, olen kyllä kuvitellut ja fantasoinut leski anopista kuinka voisin antaa sille salaa nautintoja. Miten upealta ja haluttavalta tuo pieni ja sievä leidi näyttikin.
Jos vielä joskus unelmani toteutuisi.Onko hän nähnyt sinua alasti?
- Anonyymi00004
Anonyymi00003 kirjoitti:
Onko hän nähnyt sinua alasti?
Useamman kerran olen tahallani jättänyt mökillä ollessa huoneeni oven auki ja ollut alasti, olen muutaman kerran olen niin kuin "salaa" runkannut kun olen tiennyt anopin kävelevän vaikka vessaan. Se vain on ollut niin kiihoittavaa näyttää isoa kovana seisovaa kulliani.
- Anonyymi00005
Anonyymi00004 kirjoitti:
Useamman kerran olen tahallani jättänyt mökillä ollessa huoneeni oven auki ja ollut alasti, olen muutaman kerran olen niin kuin "salaa" runkannut kun olen tiennyt anopin kävelevän vaikka vessaan. Se vain on ollut niin kiihoittavaa näyttää isoa kovana seisovaa kulliani.
Meillä nuorena kun aloitettiin seurustelemaan mökillä tuleva anoppi tuli saunaan minun ja tyttärensä kanssa. Oli siinä 17v ihmeissään kun oltiin nakuna saunassa ja uimassa.
- Anonyymi00012UUSI
Anonyymi00005 kirjoitti:
Meillä nuorena kun aloitettiin seurustelemaan mökillä tuleva anoppi tuli saunaan minun ja tyttärensä kanssa. Oli siinä 17v ihmeissään kun oltiin nakuna saunassa ja uimassa.
Buaahaa spede buaahaa
- Anonyymi00006
Mökillä satuin näkemään miten anoppi sai kyrpää itseään nuoremmalta miesystävältään.rantasaunan pukuhuoneessa anoppi kontalla ja nuori rakastaja nussi takaa rajusti todella kookkaalla kyrvällään.sen jälkeen vaimoni sai kullia ja ihmetteli miten olen niin kiimainen.
- Anonyymi00013UUSI
Hölömölä höh sekopää
- Anonyymi00007
Eilen illalla kun mentiin vaimoni kanssa sänkyyn ja sammutin valot niin pimeässä kuvittelin ja fantasoin että vaimoni on anoppi. Kuvitelmissani hieroin anoppia mökillä ja olin aivan kiimassa. Onneksi äiti ja tytär ovatkin paljon samaa kokoa ja näköä niin tuo fantasiani tuntuu todelliselta. Taisin kyllä muutamaan kertaan kuiskien sanoa vahingossa anoppini nimen kun nussin niin innoissani "anoppia".
- Anonyymi00008
Millainen anoppisi on.mun anoppi muodikas 69v.isot riippu tissit ja pitkät sekä paksut nännit.pitää nuoremmista miehistä
- Anonyymi00009
Anonyymi00008 kirjoitti:
Millainen anoppisi on.mun anoppi muodikas 69v.isot riippu tissit ja pitkät sekä paksut nännit.pitää nuoremmista miehistä
Menkääs nyt peräkamari nysvät muualle satuilemaan
- Anonyymi00011UUSI
Anonyymi00008 kirjoitti:
Millainen anoppisi on.mun anoppi muodikas 69v.isot riippu tissit ja pitkät sekä paksut nännit.pitää nuoremmista miehistä
Tosi pirtsakka pieni ja sievä, noin 150cm ja 45kg kivan kokoiset tissit ja pieni pyöreä peppu, ekaa kertaa näin viimeksi että oli ajanut kokonaan posliiniksi. Aiemmin kun olen nähnyt niin ollut hyvin ajeltu kiitorata josta olen salaa fantasoinut ja runkannut kuvittelen että saan nussia ihanaa anoppiani. Nytkin näen unelmissani että saan nuolla sen posliini pillun huulia ja klitorista. +70v anoppi on hyvin säilynyt ja haluttava.
- Anonyymi00014UUSI
Anonyymi00011 kirjoitti:
Tosi pirtsakka pieni ja sievä, noin 150cm ja 45kg kivan kokoiset tissit ja pieni pyöreä peppu, ekaa kertaa näin viimeksi että oli ajanut kokonaan posliiniksi. Aiemmin kun olen nähnyt niin ollut hyvin ajeltu kiitorata josta olen salaa fantasoinut ja runkannut kuvittelen että saan nussia ihanaa anoppiani. Nytkin näen unelmissani että saan nuolla sen posliini pillun huulia ja klitorista. 70v anoppi on hyvin säilynyt ja haluttava.
Mistä näitä uunoja oikein sikiää juosten kustuja nämä jutut
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 521060
Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍113994Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle
Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust45970Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi
Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,7864- 89816
Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?
Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.4684Sinulle jota kaipaan!
Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista25637Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?
Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it190633- 73607
- 57593