Näyttää haikailevan muualle töihin,eipä tuokaan kauaa kaupunkia kehittänyt. Toisin oli ennen kun kaupunginjohtajat asettuivat kaupunkiin asumaan ja olivat eläkeikään asti täällä ja hiihtelevät eläkkeelläkin vielä Oulaisten latuja. Kulkureita ja ohikulkijoita nämä nykyiset kaupungin johtajan paikkaa hakevat hempukat.
Kaupungin johtajakin lähtökuopissa.
Anonyymi-ap
10785
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Tarttis teherä jotain vainnoissa,ken ei romppeitaan muuta paikkakunnalle.Ei enään yhtään hamehelmaa,on heidän tulokset jo nähty.
Juu aikalailla vaeltavaa sorttia ovat kuin kiertolaiset.
Kyll se on niin,että ei enään hamehelmoja Oulaisten Kaupungin päättäjiin ovat kykynsä jo näyttäneet.
Ei tule pitkää johtajan pestiä Janakkalassakaan mihin Oulaisten jälkeen meni kun jo muualle haikailee.
Kuulitko asiasta serkun tutun kaimalta?
Serkun pappa kertoi,oli kuullut sedältään Heinolasta.
Ei mistään löydy uutista, että nykyinen kaupunginjohtaja olisi hakemassa minnekään. Mistä tämmöinen tieto?
Eihän tässä nykyisestä Oulaisten johtajasta olekkaan kyse vaan yleisesti näiden lyhytkestoisista työsuhteista mitä harrastavat ja kiertävät kaupungista toiseen.
Moilanen on Janakkalassa ja hakee Kaarinaan.
Moilanen on jo historiaa eli mennyt on mennyt.eikä haikailla sitä.!