Aloitetaapa tällainen keskustelu jossa aiheena on oma nainen alasti,vieraan kanssa.
Itseäni kiihottaa todella paljon se kun joku vieras näkee vaimoni alasti. Olin kiihottunut jo pitkään aiheesta mutten uskaltanut tai tiennyt miten asian vaimolleni esittäisin. Olimme olleet jo naimisissa useamman vuoden ja muutamaa kimppa saunomista lukuunottamatta ei vaimoani oltu vieraan toimesta nakuna nähty. Toki nämä kimppasaunomisetkin osittain tyydyttivät tätä unelmaani. Homma muuttui todeksi ihan vahingossa kun olimme uimassa syrjäisellä rannalla kahdestaan ja ehdotin että mennään alasti uimaan,vaimo suostui ja kun olimme uimassa sinne tuli toinen pari samoissa aikeissa. Kun näkivät meidän olevam alasti hekin riisuutuivat. Näin tapahtui ensimmäinen meidän alasti muiden nähden juttu
Miten teillä on tällaisia juttuja ollut,taphtunut.
Jatkan jos keskustelu viriää.
Oma nainen
18
316
Vastaukset 18
- Anonyymi00001
Sama juttu. Kiihottaa kun naiseni nakuilee muiden miesten nähden mutta valitettavan harvoin sitä tapahtuu enkä niitä kertoja ole itse päässyt näkemään.
Muutaman kerran hän on päätynyt työpaikkansa illanvietoissa sekasaunaan. Ensimmäisellä kerralla kuulin vasta jälkikäteen, sen jälkeen olen jo osannut varautua. Kotona odotellessa housuissa on melkoinen paine kun kuvittelen mielessäni kuinka naiseni riisuu itsensä työpaikkansa miesten nähden ja menee heidän kanssa lauteille ilman rihman kiertämää.
Miesgynellä tai -hierojalla käynnit kiihottavat myös. Hierojalla hänellä on yllään pelkät pikkuhousut, joten aivan täysin nakuna ei paikkojaan esittele.- Anonyymi00005
Buaahaa spede buaahaa
- Anonyymi00014UUSI
Anonyymi00005 kirjoitti:
Buaahaa spede buaahaa
Hähähää spede Mitäs olet kjäh kjäh
- Anonyymi00002
Meillä mentiin Itävallassa laskettelu reissulla saunomaan sekasaunaan ja siellä vaimo oli ihan luonnollisena muiden kanssa.
Seuraavalla ranta lomalla valitsin tahallaan nudisti rannan ja siellä pyysin olemaan yläosattomissa mutta hän ottikin kaikki pois, siitä saakka ollaan aina oltu nudisti rannalla. Kannattaa ehdottomasti testata. - Anonyymi00003
Kaveria kiihottaa kun vieraat miehet näkevät hänen tytärtään alasti. Aisurityyppisesti myös runkkasi oviaukossa kun nussin hänen pikkutyttöänsä puoliväkisin, olisipa tämmöisiä kavereita lisää.
- Anonyymi00010
Mikään ei voita kunnon kireen naimista 🤤
- Anonyymi00011UUSI
Voi vittu kyllä! Kunnon 20v/4 piMppi! Setämiehen kelpaa nussia ❣️
- Anonyymi00012UUSI
Anonyymi00011 kirjoitti:
Voi vittu kyllä! Kunnon 20v/4 piMppi! Setämiehen kelpaa nussia ❣️
Tommoseen on aina mahtava tunne pumpata spermaa ❣️
- Anonyymi00021UUSI
Anonyymi00012 kirjoitti:
Tommoseen on aina mahtava tunne pumpata spermaa ❣️
Kiljukaulaa on kyl mahtava sorvata 😁
- Anonyymi00004
Vie nudistirannalle ehdottomasti. Mä vein ja naiseni ihastui kovasti. Nykyisin käydään säännöllisesti ja naisestani on muutamassa vuodessa tullut rivo exhibitionisti. Paras naiseni ikinä oltu jo 7 vuotta yhdessa.
- Anonyymi00006
Kukaan sitä ryhävalasta kattele
- Anonyymi00007
Voisin luulla sua mun mieheksi mutta ollaan oltu jo 15 vuotta naimisissa.
Mun mies vie mua pari kertaa just nudistirannoille. Aluksi se oli hiukan kiusallista mutta nykyisin hyvinkin nautinnollista.
Voin väittää että itsetunto kasvaa aika huimasti ja seksi halut myös.
Meillä mies haluu sheivata mut ihan posliiniksi ennen rannalle menoa.
Ehdota naisellesi ihmeessä yhdessä nakuilua. - Anonyymi00008
Anonyymi00007 kirjoitti:
Voisin luulla sua mun mieheksi mutta ollaan oltu jo 15 vuotta naimisissa.
Mun mies vie mua pari kertaa just nudistirannoille. Aluksi se oli hiukan kiusallista mutta nykyisin hyvinkin nautinnollista.
Voin väittää että itsetunto kasvaa aika huimasti ja seksi halut myös.
Meillä mies haluu sheivata mut ihan posliiniksi ennen rannalle menoa.
Ehdota naisellesi ihmeessä yhdessä nakuilua.täällä nakurannalla isokulliset posliini äijät tykkää katsella ja vilauttaa vaimolle isoa..
- Anonyymi00009
Anonyymi00008 kirjoitti:
täällä nakurannalla isokulliset posliini äijät tykkää katsella ja vilauttaa vaimolle isoa..
Missäs nakurannalla isokullit menee??
Voisin vähän teillekkin vilauttaa - Anonyymi00015UUSI
Anonyymi00006 kirjoitti:
Kukaan sitä ryhävalasta kattele
No ei sun muijaa kukaan ole tulossakaan kattoo. Pidä se pimeässä peräkammarissas.
- Anonyymi00018UUSI
Anonyymi00009 kirjoitti:
Missäs nakurannalla isokullit menee??
Voisin vähän teillekkin vilauttaaNiuvanniemen suljetulla tietenkin buaahaa
- Anonyymi00019UUSI
Anonyymi00018 kirjoitti:
Niuvanniemen suljetulla tietenkin buaahaa
Hähähää spede håhähää
- Anonyymi00020UUSI
Anonyymi00006 kirjoitti:
Kukaan sitä ryhävalasta kattele
Sinä tietysti muijaas kattelet.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 591240
Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle
Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust571168Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍1331122Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi
Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,71000- 98974
Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?
Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.5805- 47784
Sinulle jota kaipaan!
Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista27761Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?
Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it192696- 71669