Voima !!!

Vastustamaton voima

Esirukous antaa evankeliumiile vastustamattoman voiman. Jumalan valtakunnan työtekijät tarvitsevat Jumalan läsnäoloa niin runsaasti, että heidän elämänsä pursuaa Jumalan voimaa. Rukouksen avulla lataamme heidät voimalla.

D.L. Moody lähti kuuntelemaan Isoon Britanniaan sikäläisiä julistajia ja havainnoimaan heidän työtään, kun hänen omaa kirkkoaan pystytettiin Chicagon tulipalon jälkeen. Lontoossa hänet kutsuttiin saarnaamaan sekä aamu että iltatilaisuuteen erääseen suureen kirkkoon. Aamukokous kulki raskaasti eteenpäin, ja hän katui sitä. että oli tullut luvanneeksi puhua illalla. Kirkko oli kuitenkin illalla täynnä.

Tilaisuus alkoi samaan jähmeään sävyyn, mihin edellinen oli päättynyt. Saarnan keskivaiheilla ilmapiiri muuttui täysin. Saaman lopuksi Moody kehotti niitä nousemaan ylös, jotka tahtoivat antaa elämänsä Jeesukselle. Sekä puhujan että pastorin hämmästykseksi kymmenet nousivat. Moody ajatteli, ettei häntä oltu ymmärretty. Hän teki asian vaikeammaksi ja pyysi, että kaikki, jotka tahtoivat antaa elämänsä Kristukselle, menisivät tilaisuuden päättymisen jälkeen toiseen huoneeseen. Tulos pysyi samana. Tästä alkoi herätys, jonka seurauksena sadat tulivat uskoon.

Vammautuneen miehen huima tehtävä

Jälkeenpäin Moody etsi syytä tälle epätavalliselle Hengen toiminnalle. Hän sai selville, että eräs seurakunnan vammainen jäsen, hengellisen työn tekijä, oli rukoillut jo vuosikausia, että Moody tulisi julistamaan Sanaa hänen seurakuntaansa. Tuona sunnuntaina hän kuuli aamutilaisuuden jälkeen sisareltaan, että Moody oli ollut siellä puhumassa. Hän päätti paastota ja rukolla koko iltapäivän. Vuosien esirukous huipentui tähän iltapäivään.

Jumala vastasi rukoukseen. Lontoo sai suuria siunauksia, mutta siinä ei ollut kaikki. Moody kohosi kansainväliseksi julistajaksi. Hän sai mahdollisuuden vaikuttaa yhä laajemmilla alueiila ja levittää Jumalan siunausta.

Antakaamme aikaamme ja voimiamme ennen kaikkea rukoukseen.

Kuvitellaanpa, että Jumalalla on ääretön varasto täynnä siunauksia. Varastosta johtaa jokaiseen kotiin putki, jossa on venttiili. Se avautuu vain rukoillen. Joka kerta, kun rukoilemme naapurin puolesta, venttiili aukenee hieman, ja armo virtaa. Ja elämä voi tervehtyä.

Jumala on päättänyt ohjata voimaansa rukouksen välityksellä. Ole Hallesby piirtää tästä kuvan mieliimme: "Jumalan voima on niin runsas ja liikkuva, että meidän tarvitsee rukoillessamme vain ikään kuin osoittaa niitä ihmisiä tai asioita, joita tahdomme tuon voiman koskettavan. Herra ohjaa voimansa rukouksen kohteeseen".

Rukous siirtää vuoria. Se muuttaa ihmissydämiä, perheitä, kaupunginosia, kaupunkeja ja kansoja. Pääsemme kosketuksiin kaikkivaltiaan Jumalan voiman kanssa.


W.E. Doughty
(RK -99)


(Airut 6-7/2000)
4169
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kiitos hyvästä artikkelista. RUKOILLAAN LAKKAMATTA JA KIITETÄÄN JA YLISTETÄÄN JOKA TILASSA HERRAAMME JEESUTA KRISTUSTA!

Äänestä
  • Jeesu Kristus on se, jota ylistäkäämme!!!
    Hän on kaiken a ja o!!!!

    Äänestä

rukouksessa on voimaa ,se tekee ihmeitä kunhan jaksamme vaan ojentaa kätemme kohti kristusta .
välillä olemme maassa ja taas jeesus nostaa meidät kotkan lentoon.

muistako 11.4-2005 päivän ,itse sain silloin sanoin kuvamatonta rukous vastausta ,olin kipeänä selkävaivan vuoksi ,eikä jumala tuntunut vastavan rukouksiin,mutta jumala vastasi toisella tavalla, oli rukoiltava toisten puolesta ,oli muistettava kanssa ihmisiä ,vasta sitten tuli selkäni vuoro parantua,tänään saan kiittää jeesusta siitäkin että lopulta paransi selkävaivani, jumalan siunausta sinulle savis ja voimia työhön huume riippuvaisten kanssa .

Äänestä

Amen!!!
Jesus on kuningas! seuratkaamme häntä sillä hänessä voima on!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


savonarola kirjoitti:

Vastustamaton voima

Esirukous antaa evankeliumiile vastustamattoman voiman. Jumalan valtakunnan työtekijät tarvitsevat Jumalan läsnäoloa niin runsaasti, että heidän elämänsä pursuaa Jumalan voimaa. Rukouksen avulla lataamme heidät voimalla.

D.L. Moody lähti kuuntelemaan Isoon Britanniaan sikäläisiä julistajia ja havainnoimaan heidän työtään, kun hänen omaa kirkkoaan pystytettiin Chicagon tulipalon jälkeen. Lontoossa hänet kutsuttiin saarnaamaan sekä aamu että iltatilaisuuteen erääseen suureen kirkkoon. Aamukokous kulki raskaasti eteenpäin, ja hän katui sitä. että oli tullut luvanneeksi puhua illalla. Kirkko oli kuitenkin illalla täynnä.

Tilaisuus alkoi samaan jähmeään sävyyn, mihin edellinen oli päättynyt. Saarnan keskivaiheilla ilmapiiri muuttui täysin. Saaman lopuksi Moody kehotti niitä nousemaan ylös, jotka tahtoivat antaa elämänsä Jeesukselle. Sekä puhujan että pastorin hämmästykseksi kymmenet nousivat. Moody ajatteli, ettei häntä oltu ymmärretty. Hän teki asian vaikeammaksi ja pyysi, että kaikki, jotka tahtoivat antaa elämänsä Kristukselle, menisivät tilaisuuden päättymisen jälkeen toiseen huoneeseen. Tulos pysyi samana. Tästä alkoi herätys, jonka seurauksena sadat tulivat uskoon.

Vammautuneen miehen huima tehtävä

Jälkeenpäin Moody etsi syytä tälle epätavalliselle Hengen toiminnalle. Hän sai selville, että eräs seurakunnan vammainen jäsen, hengellisen työn tekijä, oli rukoillut jo vuosikausia, että Moody tulisi julistamaan Sanaa hänen seurakuntaansa. Tuona sunnuntaina hän kuuli aamutilaisuuden jälkeen sisareltaan, että Moody oli ollut siellä puhumassa. Hän päätti paastota ja rukolla koko iltapäivän. Vuosien esirukous huipentui tähän iltapäivään.

Jumala vastasi rukoukseen. Lontoo sai suuria siunauksia, mutta siinä ei ollut kaikki. Moody kohosi kansainväliseksi julistajaksi. Hän sai mahdollisuuden vaikuttaa yhä laajemmilla alueiila ja levittää Jumalan siunausta.

Antakaamme aikaamme ja voimiamme ennen kaikkea rukoukseen.

Kuvitellaanpa, että Jumalalla on ääretön varasto täynnä siunauksia. Varastosta johtaa jokaiseen kotiin putki, jossa on venttiili. Se avautuu vain rukoillen. Joka kerta, kun rukoilemme naapurin puolesta, venttiili aukenee hieman, ja armo virtaa. Ja elämä voi tervehtyä.

Jumala on päättänyt ohjata voimaansa rukouksen välityksellä. Ole Hallesby piirtää tästä kuvan mieliimme: "Jumalan voima on niin runsas ja liikkuva, että meidän tarvitsee rukoillessamme vain ikään kuin osoittaa niitä ihmisiä tai asioita, joita tahdomme tuon voiman koskettavan. Herra ohjaa voimansa rukouksen kohteeseen".

Rukous siirtää vuoria. Se muuttaa ihmissydämiä, perheitä, kaupunginosia, kaupunkeja ja kansoja. Pääsemme kosketuksiin kaikkivaltiaan Jumalan voiman kanssa.


W.E. Doughty
(RK -99)


(Airut 6-7/2000)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu