Kymmenkunta vuotta sitten oli suuri villitys syödä paistettuja hyönteisiä. Oli heinäsirkkoja suklaalevyissä ja sirkkaleipää. Kansa söi kaksin käsin ja innosta hihkuen. Sitten se buumi loppui parin vuoden päästä kuin seinään. Juutalainen uskonto kieltää hyönteisten syömisen, ja juutalaisuudesta moni kopioi ruokailutottumuksensa.
Söisitkö sinä rapean napsuvaa paahtotorakkaa ja keskikypsäksi keitettyä kastematoa? Syöthän kuitenkin katkarapua, meren hyönteistä. Ja tietämättäsi myös ruokia, joiden valmistukseen on käytetty hyönteisistä saatavaa värijauhetta.
Saako hyönteisiä syödä?
12
<50
Vastaukset 12
- Anonyymi00001
En syö hyönteisiä, enkä myöskään katkarapuja. Ravut eivät kuulu ruuaksi. Inhoan sitä kun ravut heitetään tulikuumaan veteen, eläinrääkkäystä. En voi edes katsoa näiden valmistusta.
1234567---- Anonyymi00002
Oi voi, olette niin herkkä!
- Anonyymi00003
Tietenkin on hyvä syödä niin terveellisesti ettei muistusta mätisäkkiä, mutta ei siinä ole mitään uskonnollista. Se perustuu aivan järkeen ja terveellisyyteen.
Mutta mitään mitä Jumala on luonut, ei saa Raamatun mukaan sanoa epäpyhäksi uudessa liitossa, vaan kaiken mikä syötäväksi on tarkoitettu voi syödä kun se kiitoksella otetaan vastaan ja pyhitetään rukouksella. Niin on uuden liiton ohje.
Hyönteiset ja muut toukat olivat vain niin kalliita syödä, että jos niillä täytti mahan, se tuli tosi kalliiksi. Siksi buumi meni ohi.- Anonyymi00004
Koska olen kaksinaismoraalinen ihminen, syön katkarapuja mutta jätän hyönteiset ja klitoriksen näköisen simpukan syömättä, koska ne iljettävät minua tunnetasolla. En noudata Mooseksen ruokalakeja.
- Anonyymi00005
Anonyymi00004 kirjoitti:
Koska olen kaksinaismoraalinen ihminen, syön katkarapuja mutta jätän hyönteiset ja klitoriksen näköisen simpukan syömättä, koska ne iljettävät minua tunnetasolla. En noudata Mooseksen ruokalakeja.
Moosesko antoi ruokalait ?
3.Moos.11 LUKU. LAKI PUHTAISTA JA SAASTAISISTA ELÄIMISTÄ.
JA HERRA PUHUI MOOSEKSELLE JA AARONILLE SANOEN HEILLE:
2.Puhukaa Israelilaisille ja sanokaa: Nämä ovat ne eläimet, joita saatte syödä jne......
1234567--- - Anonyymi00007
Anonyymi00005 kirjoitti:
Moosesko antoi ruokalait ?
3.Moos.11 LUKU. LAKI PUHTAISTA JA SAASTAISISTA ELÄIMISTÄ.
JA HERRA PUHUI MOOSEKSELLE JA AARONILLE SANOEN HEILLE:
2.Puhukaa Israelilaisille ja sanokaa: Nämä ovat ne eläimet, joita saatte syödä jne......
1234567---Kyllä. Mooses antoi, kun oli ne ensin saanut Jumalalta. Mikä tässä on vaikea ymmärtää?
- Anonyymi00010
Anonyymi00007 kirjoitti:
Kyllä. Mooses antoi, kun oli ne ensin saanut Jumalalta. Mikä tässä on vaikea ymmärtää?
Herra käski Mooseksen puhua ne Israelilaisille. Ei vaikeeta.
1234567--- - Anonyymi00012
Anonyymi00005 kirjoitti:
Moosesko antoi ruokalait ?
3.Moos.11 LUKU. LAKI PUHTAISTA JA SAASTAISISTA ELÄIMISTÄ.
JA HERRA PUHUI MOOSEKSELLE JA AARONILLE SANOEN HEILLE:
2.Puhukaa Israelilaisille ja sanokaa: Nämä ovat ne eläimet, joita saatte syödä jne......
1234567---aivan- kun ajassa ei ollut kiikaria, nähdä ja tutkia syötäviä.
jossain oli ongelmaa ja siksi kiellettiin syömästä, koska varjeleminenhan on kyse- asiaan.
123456677 alkaa puhumaan sikajuhlista ja hiiristä, ymmärtämättä- mitä siinä ajetaan takaa-
no esimerkkin voi kääntää tähänpäivään.
jos ovessa on määrätty enkelikuva ja nahkatakeissa sama- sekä isot moottoripyörät pihassa. Älä mene tupaan, se tuo ongelmia.
tämä on tavallaan esimerkki sen haasteen ongelmaan. ja ohje-
Sitten viisaus kasvaa- ja hokataan ajoneuvo- jota voi kuljettaa viisaudella ja älyllä. eikä väkivaltaa tarvita- eikä huumekauppaa.
laitetaan kuskien selkään ristinmerkki- ja samamerkkinen motukka kuljettaa evankeliumia- eikä ongelmia ole.
tämä vertauskuva.
siihen lihaan- nauta on kosheria- mutta ongelmaa kuitenkin kantavaa.
sitten on kinkku- joka on tarkastettu ja todettu myös kosherilaiseksi.
Ei läskiä, eikä tuki verisuonia, siksi KS- lääkäri sydänosastolla suositteli kinkkua syötäväksi....
se ei ollut sikajuhlissa ollut- eli pakanuudestahan oli kyse -esimerkki raamatussa.
sika ja hiiri- ja juhlijat- eli ketä nämä juhlijat OLI- EI sikaraukka silloin ole syyllinen.- vaan pakanuus.
tässäkin ajassa on niin paljon sikamaista juhlijaa- joille JUMALA ei ole mitään. siinä on se ongelma.
- Anonyymi00006
Siinä käy siten, että jos ripeää Jumalan sanasta, jos ei usko mitä kirjoitettu on, että kaikki minkä Jumala on luonut on hyvää kun se otetaan kiitoksella vastaan ja pyhitetään rukouksella, niin pian alkaa herjata Paavalia ja pitää koko Raamattua valheena.
- Anonyymi00009
Taas sama tyyppi hokemassa papukaijana Paavalin herjaamista. Aina samat hokemat.
- Anonyymi00011
Kaikki vaan ei ole ruokaa.
- Anonyymi00013
Anonyymi00011 kirjoitti:
Kaikki vaan ei ole ruokaa.
missähän lämpöisessä maassa pähkinäväriset syövät hyönteisiä ja elävät. eli eikös se ole silloin ruokaa?
Ruoka on laaja käsite- missä kulttuurissa eletään.
Ei täälläkään hylkeitä pyydetä ja sen lihaa raakana syödä- mutta jossain on syöty... jne.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 43935
- 95923
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19775- 116731
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t80678- 43621
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔34614Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45600- 19586
- 46568
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke20535- 33533
- 36522
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.66509- 25502
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44486Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok106477Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka132460- 44454
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi7427