Tuukka Suomalainen tekee kovaa laskua veronmaksajille
Anonyymi-ap
82603
15Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 82
Vanhimmat
Minähän sanoin että älkää päästäkö apukoululaista valtaan. Tulee kallista laskua. Tuo on vain pikkunen kaikkeen muuhun verrattuna. Jättilasku on tulossa sairaalamme menettämisestä.
Se on totta. Tuukka Suomalaiselle tärkeintä on Mikkelin maakunnan säilyttäminen, jotta saa sieltä tuen rahakkaille hallituspaikoilleen sähköyhtiössä, maakuntaliitossa ja lähivakuutuksessa. Siksi Savonlinnan kepu on estänyt Savonlinnan siirtymisen Pohjois-Savoon ja äänestää sairalapalvelujemme keskittämiseksi Mikkeliin.
Kannattaisi veronmaksajan erottaa toi epäpätevä erottaja.
Ja MT-potilas aloittanut uuden ketjun. Ja saman jauhantaa taas!
MT-potilas? Minna Tikkinen?
Savonlinnassa joidenkin päättäjien kyky sietää kritiikkiä on nolla. Vastailet vähän kuin Neuvostoliitossa kommunistijohtajat tai natsi-saksassa, jossa kritisoijat laitettiin mielisairaaloihin ja leimattiin mielisairaiksi.
Tämä mallihan sopii Savonlinnan johdolle, kun Kiinassa toimitaan vielä tänä päivänäkin noin. 😂😂😂
Hän on terve, tähän verrattuna!
Minna uskaltaa rohkeasti tarttua tähänkin aiheeseen. Katsokaapa vaikka kesäkuun puhe valtuustossa. Nythän se osoittaa paikkansa pitävyytensä yhä vahvemmin.
Äärimmäisen hermostunut, demariäänestäjien keski-ikää (66v.) lähestyvä byrokraattista liturgiaa suoltava täti! Niin, mikä oli sanoma?
samaa mieltä
Terävä ja rehellinen, tiukasti Savonlinnalaisten etua ajava, itsensä likoon täysin laittava.
Ei aja Savonlinnan etua! Typerä byrokraatti. Ei mitään visioita tulevasta. Ei yhteistyökykyä mihinkään suuntaan!
Höpöhöpö. Tikkinen ei ole Lainesoppaa keittänyt vaan ihan jotkut muut. Taitaa olla riitelevät demarit täällä tosiaan liikkeellä morkkaamassa omiaan. Noloa.
Joo. Demarit osaavat oman pesän likaamisen. Me like.
Ei ole typerä. En kehuisi kyllä ketään Savonlinnan poliitikoista visionääriksi. Peitsaro saattaa olla, mutta ensin pitäisi tietää yksikin mielipide häneltä.
Toinen on Annakristiina Mikkonen. Kertokaa yksikin hänen OMA ajatuksensa. Niinpä. Ollut kuitenkin politiikassa 25 vuotta. Tikkinen yhden vuoden ja Peitsaro alle 10 vuotta, ja näilläkin näkemyksiä yhteensä enemmän kuin Mikkosella.
Minä myös! Demarit tosi typeriä!
Kepulaisen sovinistin ja ikärasistin kommentti.
Mulle tulee vaikeita
Ja vauhti kiihtyy vaan. Jo kaksi laitonta irtisanomista pullahtanut julkisuuteen. Pätevät virkamiehet lähteneet lätkimään.
Kyllä nyt olisi aika potkia kepulaiset pois Savonlinnasta. Yliopisto menetetty, sairaala kohta ajettu alas, ammattikorkeakoulu kohta myyty. Mitä vielä? Olisiko aika pikkuhiljaa herätä kaupungilaisten todellisuuteen? Vieläkö uskotte näiden kepulaisten valheet?
Ja demarit valtaan? Ei kiitos.
100.000 euron lasku oikeuskuluista. Suolainen on kulu ja vasta palattu lähtöruutuun. Siihen päälle kokouskulut yms.
Plus Laineelle korvaukset laittomasta irtisanomisesta. Taitaapi olla kokonaislasku lähellä miljoonaa euroa.
Laine on pärjännyt 7000 euron lakipalvelulla kun kaupungin sössijät on kuluttaneet noin 100.000 euroa. Miten typeriä nämä päättäjät täällä oikein ovat ?
Ja paikallispravda on hiljaa. Tukee ja peesaa vallanpitäjiä. Pimittää tietoa. Onneksi YLE on hereillä.
Joo, ei mitään juttua asiasta Itukassa.
Hyvä YLE!
Ei täällä puolusta meitä asukkaita eikä valvo hallintoa kukaan. Ei ihme että persiilleen menee kaikki.
No tuo YLE:n juttu oli hyvä alku. Ja kuulemani mukaan on lisää juttua tulossa valtakunnan medioilta, kun paikallismedia on täällä valtaapitävien asialla.
Päätoimittaja on kepusosialisti. Suojelee kepuja.
Joo, Rautio-teijonmaa on ollut kepupoliitikko. Siksi peittelee ja suojelee paikallisten kepupoliitikkojen sössimisiä.
Rautio saanut Itä-Savo lehden hyvään jamaan. tilikertomukset puhuu puolestaan. Ymmärrän kyllä täysin hyvin ettei kukaan jaksa lukea vasemmistoskeidaa. Tyhjäntoimittaja.
Demareiden keskustelupalsta?
Paljonkahan alottajakin maksaa veroja? Tai muut kommentoijat😂
No mistäs moinen puheenaihe juolahti mieleen? Verojen maksu. Tuliko viesti väärään keskusteluun?
Et ilmeisesti osaa lukea, aloitusta?
Eikö näihin laittomuuksiin ja vahinkoihin kukaan puutu ?
Näistä on tulossa iso lasku Savonlinnalle.
Itsekkö ihan keksit
Lue tuolta YLE:n uutisesta.
Suomalainen kehuu juristoimistoa jolle maksattanut 100.000 euroa veronmaksajien piikkiin. Kalliiksi käy Suomalaisen töpeksintä.
Eikö sille voi antaa potkut kun ei muuta saa aikaan kuin tuhoa ?
Ei kepusta löydy parempia. Sitä saadaan kun äänestetään kepua.
Sössijät vaihtoon
Kepuhan tuon tuuka sekoilun hyväksyy. Eli kepu näistä sopista on vastuussa, kun eivät valvo eivätkä puutu.
Vai oisko se kaupungin hallitus joka hyväksyy menon
Jossa kepu on päättävässä asemassa.
Tuo Laine on Tuukka Suomalaiselle nyt pakkomielle, ja tappelee meidän verorahoilla oman poliittisen uran ja uskottavuuden puolesta.
Täysin todellisuudesta erkaantunut tapaus.
Mitä ihmeen piipittäjiä ne muut puolueet sit olisi?
Taitaa olla toisin päin, että Suomalainen on jollekin pakkomielle, koska pisti Laineen pihalle. Suomeksi sanottuna Laine sai siis potkut. Ja ne potkut antoi tämä Suomalainen, joka on kyvytön palstan mukaan. Kuinka kyvytön Laine sitten on samojen henkilöiden mielestä?
Kyvyttömyyttä on sössiä erottaminen ja aiheuttaa meille asukkaille jättilasku Tuukan typeryydellä. Vaarallisin henkilö on tyhmä ja aktiivinen.
Laine sai potkut, jotka olivat laittomat.
Tätä ei nyt Suomalaisen psyyke kestä.
Tuukalla joku käsittämätön Napoleon kompleksi, joka maksaa ihan liikaa.
Tuo on henkilökohtaista ajojahtia, ja Toukan pitäisi rahoittaa se omilla rahoillaan.
Laillisuutta ei ole arvioitu. Asia palautettiin menettelyvirheen takia käsiteltäväksi uudelleen. Tällä hetkellä Suomalainen isolla ässällä on aallonmurtaja pienille Laineille. Laine on alakynnessä. Laine on tappiolla. Laine on häviämässä tämän. Selkä on matossa ja niskalenkki otettu. Laine pyristelee vielä, mutta kaikki tietää lopputuloksen. Niin veret seisauttava oli Laineen erottajien vaalivoitto. Niin nöyryytys oli Laineen puolustajien kuntavaalitulos. Perussuomalaisilla on yksi valtuutettu. Surkea tulos! Surullista.
Mistähän tämä kertoo. On kyllä ihon alla
Väki tuntuu olevan hermorauniona.
Kerrankin joku vastaa samalla mitalla. Se on ennemmin niin, että Suomalainen on päässyt jonkun ihon alle. On se sellainen velikulta, että joku haukkuu kaikkialla.
Niin tuntuu. Laineen ylistäjät.
Tuukka Suomalainen on aiheuttanut valtavan mainehaitan Savonlinnalle ja taloudelliset tappiot. Kehtaa vielä riekkua ja elvistellä tollon työllään. Kertoo kyllä paljon henkilöstä.
Miksei tuolle Tuukalle anneta potkuja ? Saa paljon vahinkoa aikaan. Laittomia irtisanomisia, veronmaksajille satojen tuhansien eurojen laskuja. Sairaala kohta menetetty kun Tuukka nuolee Mikkelin päättäjiä pitääkseen huolta omista rahakkaista luottamustehtävistään.
Sama levy jatkuu. Joku taisi päästä ihon alle ja pahasti. Tuukka johtaa. Sekös ottaa koville. Hieno mies ja varmasti kova poika tekemään metsätöitä. Ne on Miesten töitä toisin kuin paperinpyörittäjien hommat.
Tuukka jättääpi vain savuavia raunioita ja laskuja peräänsä. Milloinkahan kepulaiset ymmärtää erottaa tämän tunarin ? Kannattaisi vaihtaa nopsaan Panu Tuukan tilalle.
Kyllä siellä taustalla on jo kritiikkiä Tuukka Suomalaista kohtaan. Hän tämän Laineen erottamisen käynnisti ja vakuutti homman olevan selvä ja kaikki juridiikat varmistettu.
Laine vaan somettaa kabineteista. Tuukka painaa pitkää päivää metsässä. Mistä lähtien paperiherrat on hyppineet pöydillä, kun tosimetsämies johtaa. Hyvä Tuukka!
Eikös Tuukka ole ammatiltaan metsätyömies ja alan yrittäjä, mikä sinänsä hienoa. Mutta miksi Laineen tulisi olla samassa paikassa, metsässä?
Laine voisi opetella oikeita töitä hetken. Kepun broilerikasvattoman herrahissillä herrojen hommiin. Nyt kelpaa vain johtajien ja suurvisiirien paikat. Toiset joutuu aloittamaan pohjalta ja yrittämään. Verorahoilla palkatuille siellä metsässäkin ne eurot paiskitaan. Verorahoilla palkattujen pitäisi muistaa, että sen lauluja laulat kenen leipää syöt.
Joo, Tuukka on todellakin metsässä ja vienyt koko Savonlinnan metsään ja vielä suo sellaiseen. Hänen kapasiteettinsa ei riitä tehtävän hoitamiseen. Pelkästään lakimiehille maksetti reilu 100.000 euroa. Eikö kellot kilkata yhtään ?
Eikös Suomalaisen tulisi.jäävätä tässäkin, eikä olla johtamassa enää mitään neuvotteluja? Täh häh? Vastenmielistä touhua.
Aikamoista
Kenkää tuukalle !!!!
Päin vaatoin. Tuukka hoitaa pestiään hyvin. Savonlinna on herännyt unesta.
Ei hoida vaan kaikki saanut persiilleen täällä lyhyessä ajassa. Sairaala menetetty kohta. Kaupunginjohtajan laiton irtisanominen. Talous kuralle.
Aivan oikein teille. Että laskua tulee!
Hanna ja Tuukka ovat erittäin tärkeitä ja arvokkaita henkilöitä Mikkelille ja mikkeliläisille.
Niin paljon vahinkoa Savonlinnalle ja etua Mikkelille, kuin mahdollista.
Seuraa mitä hillotolppia Mikkelin suunnalta näille järjestellään. Osuuspankin, Lähivakuutuksen ja sähköyhtiön hallintopaikkoja. Yhteistyötä pitäö rakentaa Mikkelin suuntaan.
Kun Tuukka Suomalainen ja Annakristiina Mikkonen vasta muutama vuosi sitten äänestivät Janne Laineen puolesta. Ja sitten takit kääntyivät. Että ihmiset kehtaa.
https://savonmaa.fi/articles/article/kaupunginhallitus-aanesti-laineen-sivutoimiluvasta/
Tuukka on sikäli hyvä että upottaa kepun pikku puolueeksi.
Eikö tuosta tuukasta päästä eroon ? Uudet vaalit ja vastuut prosessiin.
Niin kauan saa sössiä kun kepu tukee tuota sössimistä. Kepulle tulossa vaalitappio niin loppuu tämä Tuukan sössimisen hyväksyntä täällä.
Mikkeliläiset äänestävät kepulisössijän eduskuntaan. Pertunmaan kepuli suhmuroi Moijin kepulin äänet ja lisääkin uskolliselle palvelijalle.
Muista ottaa lääkkeesi! 🤡