Hienoa Suomelle
No nyt se paukahti, kiitos Sanna ja Google!
Anonyymi-ap
1670
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Näin se vaan tuli Sannan työt näkyviin ja sopparit googlelta!
😡🤬😡 Persuna en hyväksy.
Minä en hyväksy muuten vain. Suomesta tulee maailmanluokan kehitysmaa, kun ulkomaiset yhtiöt vyöryvät tänne: vievät metsät, kaivostuotteet, puhtaan veden, sähköt ja meille jää se maksajan rooli.
Niin aina. Suomalaiset ovat maailman sinisilmäisin ja naiivein kansa. Sieenpähän kärvistellään kylmissä torpissamme täältä ikuisuuteen.
Jollei Suomessa olisi ulkolaista siotussia lainkaan, olisimme silloin kehitysmaa.
Olisi silti paikallaan, että Suomi ei luovuttaisi puoli-ilmaiseksi omaisuutta, joka kuuluu Suomen kansalle - ei omaa etuaan ajaville lobbareille, jotka osaavat saada kaiken kuulostamaan niin erinomaisen hyvältä.
Ja sittenhän me heräsimmekin todellisuuteen. Miten monta kertaa tämä kaikki on jo koettu.
Demarina en hyväksy:
😡🤬😡
Marin keräsi äänensä, ja erosi heti
säällin lasta ja puoluetta
Äänestäjä-parka: jätettiin yksin
Työttämät, saattavat iän myötä oikutella kontaktihäiriöiden vuoksi.
Suuri koko tuo omat haasteensa ahtaisille parkkipaikoille , mutta vastineeksi kyseessä on yksi aikakautensa mukavimmista ja pehmeimmin rullaavista pitkän matkan työttömistä savolaisista.
Sinua Persu tuo ei pitäisi häiritä.
😡🤬😡 me luvattiin, emme lähde mukaan sellaiseen hallitukseen, joka leikkaa vähävaraisilta, jos vaan äänestätte meitä.
Sanna lupasi vielä vaali-iltana jatkavansa eduskunnassa. Kuinkas sitten heti vaaliaamuna mieli muuttui 🥰
Hei mehän tienataan tällä...
Niinpä. Jotkut tienaa, suuri enemmistö maksaa.
Voihan tuo olla aivan hyvä hanke.
Pitää ymmärtää, että tuosta esitetään kaikki hyvin positiivisena, hieman liiankin. Mutta paljonhan tuossa on hyvääkin.
Työpaikat menevät sinne, missä on tekijöitä.
Vaan kun emme ole kuulleet läheskään kaikkea. Herää epäilys.
Vaikkapa se, että 70% hankkeen arvosta menee muuanne kuin Suomeen.
Tämä sisältää datakeskuksen tarvitsemat koneet ja laitteet, joita ei valmisteta Suomessa. Siis suunnilleen 9 mrd euroa menee ulkomaille.
Aijaa, eikö Suomeen tulekaan tästä kuin neljä miljardia?
Nyt kolahti pahasti.
Onhan se enemmän, kuin se puolitoista miljardia!