Leikattu indeksi

Tässä hallitukselle korjattavaa

Lipposen hallituksen aikainen ratkaisu muuttaa eläkeindeksi leikatuksi indeksi ja niin sanotuksi taitetuksi eläkeindeksiksi. Tämä tarkoittaa, että eläkkeet seuraavatkin vain viidenneksellä eli 20 prosentilla yleistä ansiotason kehitystä. Loppu perustuu laskennalliseen elinkustannusindeksiin. Lipposen hallituksen aikaan luovuttiin periaatteesta, jonka mukaan eläkevakuutusmaksuja edelleenkin maksetaan ansio- tai yrittäjätuloista.

Elinkustannusindeksiä pidetään eri toimin keinotekoisesti sellaisena, että saatavat eläkkeet eivät juurikaan nouse, ja taitetun indeksin vuoksi 80 prosenttia maksettavista eläkkeistä määräytyy tuon mukaan. Tämä kehitys vie yhä useampia kohti eläkeläisköyhyyttä. Eläkerahastot vain kasvavat, ja Orpon hallituksen päätösten myötä niitä sijoitetaan yhä enemmän ulkomaille. Tämä on riskialtista toimintaa. On suuri vaara, että rahat hukkuvat ulkomaille.

Eläkerahastoilla on ollut tarkoitus tuoda pääomia kotimaisille luotettaville toimijoille hajautetusti sijoitettuna pääomaköyhään maahamme. Taitettu eli leikattu eläkeindeksi on palautettava alkuperäiseksi.
2<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Nyt aloittaja olet just asian ytimessä hyvä !

Äänestä
  • Tässä olisi korjattavaa vääristävistä indekseistä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Tässä hallitukselle korjattavaa

Lipposen hallituksen aikainen ratkaisu muuttaa eläkeindeksi leikatuksi indeksi ja niin sanotuksi taitetuksi eläkeindeksiksi. Tämä tarkoittaa, että eläkkeet seuraavatkin vain viidenneksellä eli 20 prosentilla yleistä ansiotason kehitystä. Loppu perustuu laskennalliseen elinkustannusindeksiin. Lipposen hallituksen aikaan luovuttiin periaatteesta, jonka mukaan eläkevakuutusmaksuja edelleenkin maksetaan ansio- tai yrittäjätuloista.

Elinkustannusindeksiä pidetään eri toimin keinotekoisesti sellaisena, että saatavat eläkkeet eivät juurikaan nouse, ja taitetun indeksin vuoksi 80 prosenttia maksettavista eläkkeistä määräytyy tuon mukaan. Tämä kehitys vie yhä useampia kohti eläkeläisköyhyyttä. Eläkerahastot vain kasvavat, ja Orpon hallituksen päätösten myötä niitä sijoitetaan yhä enemmän ulkomaille. Tämä on riskialtista toimintaa. On suuri vaara, että rahat hukkuvat ulkomaille.

Eläkerahastoilla on ollut tarkoitus tuoda pääomia kotimaisille luotettaville toimijoille hajautetusti sijoitettuna pääomaköyhään maahamme. Taitettu eli leikattu eläkeindeksi on palautettava alkuperäiseksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu