Qumranissa paljon samaa kuin Jeesuksella

Rauhaa!

Juutalaiset hylkäsi Qumranin jonka opetuksia Jeesus myöhemmin toisti. Ei ollut Jeesuksellakaan mahdollista saada juutalaisten hyväksyntää.

He olivat Makkabealaisten, jotka solmi liiton Rooman kanssa seuraajia eikä Qumranin tai Jeesuksen jotka olivat pieni vähemmistö.

Fariseukset ja ylipapit olivat menneet liitossa Rooman kanssa pitkälle. Keisarille oli myönnetty Bar Mitsva, ylipappeus ja oikeus olla Jehova Jumala.
Fariseukset puolestaan olivat Rooman kansalaisia.

Välillä syntyy PYHITYKSEEN tähtääviä vähemmistö lahkoja kuitenkin jotka eivät tunnusta vallitsevien liittojen ja sopimusten pätevyyttä. Heillä on enkelien tuki ja voimakkaita tekstejä puolellaan. Mutta ratkaisevaa muutosta olosuhteissa ja hallitsevissa henkilöissä ei tapahdu yleensä edes sadassa vuodessa. Menee 250-500 vuottakin.

Missä määrin Jeesus plagioi Qumrania tai käytti sitä astinlautana oli melko suuressa määrin. Ja on vielä otettava huomioon essealaiset. Heilläkin oli luultavasti vaikutusta.

313 jKr vasta kristinusko pääsi johonkin asemaan. Se oli tehnyt sen eteen perusteellisen pohjatyön mm. Qumranin opetuksia käyttöön ottamalla. Jeesus itse oli merkittävä persoona ja neljä mahtavaa evankeliumia hänen seuraajansa kirjoitti. Ilman niitä liike olisi kukistunut ehkä. Sanan ja PYHITYKSEEN voima on suurempi kuin enemmistön sopuisa elämäntapa. Ennemmin tai myöhemmin.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Rauhaa!

Juutalaiset hylkäsi Qumranin jonka opetuksia Jeesus myöhemmin toisti. Ei ollut Jeesuksellakaan mahdollista saada juutalaisten hyväksyntää.

He olivat Makkabealaisten, jotka solmi liiton Rooman kanssa seuraajia eikä Qumranin tai Jeesuksen jotka olivat pieni vähemmistö.

Fariseukset ja ylipapit olivat menneet liitossa Rooman kanssa pitkälle. Keisarille oli myönnetty Bar Mitsva, ylipappeus ja oikeus olla Jehova Jumala.
Fariseukset puolestaan olivat Rooman kansalaisia.

Välillä syntyy PYHITYKSEEN tähtääviä vähemmistö lahkoja kuitenkin jotka eivät tunnusta vallitsevien liittojen ja sopimusten pätevyyttä. Heillä on enkelien tuki ja voimakkaita tekstejä puolellaan. Mutta ratkaisevaa muutosta olosuhteissa ja hallitsevissa henkilöissä ei tapahdu yleensä edes sadassa vuodessa. Menee 250-500 vuottakin.

Missä määrin Jeesus plagioi Qumrania tai käytti sitä astinlautana oli melko suuressa määrin. Ja on vielä otettava huomioon essealaiset. Heilläkin oli luultavasti vaikutusta.

313 jKr vasta kristinusko pääsi johonkin asemaan. Se oli tehnyt sen eteen perusteellisen pohjatyön mm. Qumranin opetuksia käyttöön ottamalla. Jeesus itse oli merkittävä persoona ja neljä mahtavaa evankeliumia hänen seuraajansa kirjoitti. Ilman niitä liike olisi kukistunut ehkä. Sanan ja PYHITYKSEEN voima on suurempi kuin enemmistön sopuisa elämäntapa. Ennemmin tai myöhemmin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu