Venäjä on mielestään maailman mahtavin ja rikkain maa, mutta miksei se koskaan auta, kun maailmalla sattuu katastrofeja ja ihmiset hädässä?
Tappamisessa se on aina etunenässä kuten pienempien kiusaamisessa.
Länsi on auttanut Venäjää jo Leninin ajoista monen monet kerrat, ikinä Venäjä ei ole kiittänyt tai edes myöntänyt olleensa avun tarpeessa.
USA antoi yksin Suomea ja Saksaa vastaan säilyketölkeistä alkaen apua 12 000:n lentokoneeseen asti, silti se ei pystynyt valtaamaan Suomea.
Kaiken kunnian kyllä riisti liittoutuneilta ja väittää yhä yksin kukistaneensa natsit 2. maailmansodassa.
Ennen hyökkäystään Ukrainaan Suomi ja Eu antoivat humanitaarista apua vaatteista, ruuasta ja jopa kaivoista alkaen, mitään kiitosta ei koskaan tullut vaan vakoilua ja soluttautumista kaikkialle.
Viimein Putin kielsi tuen ja antoi köyhien ja sairaiden kuolla rauhassa.
Isänmaallisuutta hän vaatii jo pikkulapsiltakin, mutta itse vähät välittää kansastaan, vaan piiloutuu bunkkereihin.
Hän varasti jopa presidentinvirankin kansaltaan vilpillisten vaalien avulla ja totuuden puhumisesta saa enemmän linnaa kuin murhasta.
Kaikesta hän syyttää länttä ja NATOA, kyllä Venäjä on täysin saatanan vallassa, jopa heidän kirkkonsakin.
Miksi Venäjä ei koskaan auta
Anonyymi-ap
0
<50
Luetuimmat keskustelut
Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.891388Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu43913- 13827
Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.40818- 91720
Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.81720- 46708
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl17707Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen
Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj27657- 58648
Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan97641- 66633
- 43601
- 10578
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa56575Jos kaivattusi on
Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?47566- 43544
Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.129537Kylän tielle remonttia?
Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?13512Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31505