Mitä tiedämme nyt:
Yhdysvaltain edustajainhuone alkaa ensi viikolla käsitellä lakiesitystö Venäjän pakotepaketista. Zelenskyi vetosi perjantaina edustajiin, jotta he hyväksyisivät pakotteet.
Venäjä teki iskut kahdelle bensa-asemalle perjantaina Kiovassa. Ukrainan viranomaisten mukaan iskuissa kuoli kaksi ja neljä loukkaantui.
Ukraina on todennäköisesti lyönyt takaisin Venäjän viime vuonna aloittaman hyökkäyksen Lymanin kaupungin pohjoispuolelle.
Yli puoli miljoonaa venäläissotilasta on kuollut Ukrainassa Venäjän hyökkäyksen Ukrainaan alettua helmikuussa 2022, kertoi Britannian asevoimien komentaja Richard Knighton perjantaina.
Zelenskyi sanoi torstaina aikovansa tavata Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin vielä syyskuun lopulla. Zelenskyin mukaan kolmikantaiset neuvottelut Venäjän ja Yhdysvaltain kanssa voisivat alkaa vielä syyskuun aikana.
Ukrainan tiedustelupalvelu arvioi, että Venäjän talous kestää vielä kaksi vuotta sotaa.
Venäläismedioiden mukaan Putin hyväksyy kaikkein heikkokuntoisimpienkin miesten kutsumisen aseisiin.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.