Tämän palstan monet kirjoitukset ja pieni sananvaihto ortodoksi ystäväni kanssa antoi aiheen seuraavaan kysymykseen, en tahdo provosoida, mutta kysyn kuitenkin, että rakastaako perus ortodoksi enemmän kirkkoaan, kuin Jumalaa.
Yksi pieni kysymys
ortodokseille
322065
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 32
Vanhimmat
Ainakin minä rukoilen Jumalaa ja luen Raamattua päivittäin, mutta käyn kirkossa melkein harvoin, pari kertaa kuukaudessa, olosuhteiden pakosta.
Herra Jeesus Kristus, armahda meitä syntisiä!
T: pieni ortodoksi
Oikeauskoiselle Kristuksen kirkko on kaikkialla.
Jos sen ymmärretää pelkäkäsi rakennukseksi on vähän harhateillä. Toki kaikille on vaarana
päätyä pelkän kirkkorakennuksen pitämiseen kirkkona. Kristuksen kirkko on siellä missä kaksi tai kolme kokoontuu.
ja lähimmäistään niin kuin itseään. Toisaalta: jolla ei ole kirkko äitinään, sillä ei voi olla Jumalaa Isänään. Kirkkoäiti välittää meille pyhien mysteerioiden eli sakramenttien kautta Jumalan armon ja välittää meille myös Pyhän Raamatun ja muun kirkollisen tradition kautta Jumalan tahdon. Siksi rakastamme sitä äitinämme emmekä voisi elää ilman sitä.
"Toisaalta: jolla ei ole kirkko äitinään, sillä ei voi olla Jumalaa Isänään."
Olen edellämainitusta asiasta täysin erimieltä. Ei ihminen tarvitse kirkkoja ollakseen yhteydessä Jumalansa kanssa, sillä Jumala kuulee jokaisen ihmislapsen rukouksen ja jokainen meistä syntisistä on tasa-arvoinen Jumalan silmien alla, ei siihen tarvita pyhiä mysteerioita/sakramentteja.
... kuulee jokaisen ihmisen rukouksen, mutta, mutta... mistä olet oppinut rukoilemaan? Mistä olet saanut Raamatun? Kirkolta ja kirkosta. Ellei olisi muita kristittyjä ja heidän muodostamaansa (ja Jumalan itsensä perustamaa) kirkkoa niin mitä tietäisit rukouksesta, Jumalasta jne??
Miten sakramentit/mysteeriot sotivat syntisten ihmisten tasa-arvoa vastaa? Sitenkö, että tarvitaan papistoa mysteerioita toimittamaan? Entäs jos ja kun mysteeriot ovatkin itsensä Jumalan antamia. Hylkäätkö Jumalan lahjat?
Luuletko pääseväsi lähemmäs Kristusta, jos et kuulu mihinkään kirkkoon ja pääse osaksi sakramenteista ja Raamatun selityksestä?
useaankin kertaan ja kyllä sieltä jokainen kerta löytyy jotaikin uutta. Lisäksi olen opiskellut historiaa, ohessa myös kirkkohistoriaa. Minulla on myös tuttuja ja ystäviä kirkkojen eri tehtävissä, silti useimmat heistä hyväksyvät katsontakantani ja kunnioittavat vakaumustani suhteessani Jumalaan. Itselläni on varsin levollinen mieli, kun tiedän, että Jumala kuulee myös minua, koska ripittäydyn suoraan Jumalalle.
No hyvä. Tapasi ajatella ("uskon omalla tavallani") taitaa olla yleinen. Ainoa vaan, että tuo ei ole kristinuskoa. Krisitinuskoon kuuluu jo uskontunnustuksesta lähtien usko kirkkoon ("Uskon yhteen, pyhään, katoliseen ja apostoliseen kirkkoon"), jota ilman siis ei voi olla kristitty.
... on asettanut ripin eli synnintunnustuksen sanoessaan apostoleille: Ottakaa Pyhä Henki, niiden synnit,jotka te annatte anteeksi...
Jos siis ripittäydymme vain suoraan Jumalalle ripittäydymme(kö) vain itsellemme?! Miksi uskallamme tunnustaa syntimme näkymättömälle Jumalalle mutta emme näkyvälle, inhimilliselle papille (papin kautta Jumalalle)? Siksikö kun suhtaudumme omiin lankeemuksiimme lievästi ja leväperäisesti: ei tämä nyt niin vakavaa ollut, kyllä Jumala antaa anteeksi. Emme pelkää Jumalaa, vaan toista ihmistä kun emme uskalla/halua tunnustaa hänelle syntejämme, vaikka Jumala on ripin asettanut ja sitä varten meille sielunhoitajat antanut.
"Krisitinuskoon kuuluu jo uskontunnustuksesta lähtien usko kirkkoon."
Nyt ilmeisesti tultiin asian ytimeen, toisin sanoen uskoa ilman kirkkoa ei voi olla, koska silloin et ole kristitty. Tämä oli juuri se vastaus, mitä odotinkin, ei sanaakaan Jumalasta, ainoastaan usko kirkkoon on tarkeintä.
"ainoastaan usko kirkkoon on tarkeintä"
No ei nyt ihan noin. Uskontunnustuksessa ENSIN tunnustetaan usko kolmiyhteiseen Jumalaan (ks. alla) ja sitten kirkkoon. Kristityksi tuleminen vaatii kasteen, minkä kirkko toimittaa. Näin kristittynä elämistä ei voi olla kirkon ulkopuolella, koska kristinusko on sakramentteihin perustuva uskonto toisin kuin esim. islam.
En nyt oikein ymmärrä, että mikä tässä närästää. Jos olet tyytyväinen jumalasuhteeseesi, niin väliäkö sillä onko se kristillinen vai ei (siis sinun kannaltasi). Kristinusko on valitettavasti yhden totuuden uskonto. Jos olet sitä mieltä, että olet löytänyt jotain parempaa, niin miksi kyselet.
Uskontunnustus:
"Uskon yhteen Jumalaan, kaikkivaltiaaseen Isään,
taivaan ja maan, kaiken näkyvän ja näkymättömän Luojaan.
Uskon yhteen Herraan, Jeesukseen Kristukseen,
Jumalan ainoaan Poikaan,
joka on syntynyt Isästä ennen aikojen alkua,
valo valosta, tosi Jumala tosi Jumalasta,
syntynyt ei luotu, joka on samaa olemusta kuin Isä
ja jonka kautta kaikki on saanut syntynsä,
joka meidän ihmisten ja meidän pelastuksemme tähden
astui alas taivaista,
tuli lihaksi Pyhästä Hengestä
ja neitsyt Mariasta ja syntyi ihmiseksi,
ristiinnaulittiin meidän puolestamme
Pontius Pilatuksen aikana, kärsi ja haudattiin,
nousi kuolleista kolmantena päivänä,
niin kuin oli kirjoitettu,
astui ylös taivaisiin, istuu Isän oikealla puolella
ja on kirkkaudessa tuleva tuomitsemaan
eläviä ja kuolleita, ja jonka valtakunnalla ei ole loppua.
Uskon Pyhään Henkeen, Herraan ja eläväksi tekijään,
joka lähtee Isästä,
jota yhdessä Isän ja Pojan kanssa kumarretaan
ja kunnioitetaan ja joka on puhunut profeettojen kautta.
Uskon yhteen, pyhään, katoliseen ja apostoliseen kirkkoon.
Tunnustan yhden kasteen syntien anteeksiantamiseksi,
odotan kuolleiden ylösnousemusta
ja tulevan maailman elämää."
Olen löytänyt ainoastaan rauhan sydämmeeni. Ei minusta kristinusko ole ainoastaan kirkkojen oikeus, koska sakramentit ja uskontunnustukset eivät perustu Jeesuksen oppeihin, ne ovat kirkolliskokouksien tuotetta ja minusta ei Jumala ole osallistunut yhteenkään kokoukseen, missä näitä asioita on päätetty, eikä suinkaan yksimielisyyden vallitessa, vaan joskus jopa rankkojen riitojen saattelemana.
Minusta kristinusko kulminoituu Jeesuksen sanoihin:"Minä olen tie, totuus ja elämä, kukaan ei pääse Isän tykö muuten, kuin minun kauttani."
Myös vuorisaarna ja pienoisevankeliumi ovat keskeisimpiä asioita kristityille. On minut, kuten myös lapseni kastettu, mutta se ei tarkoita sitä, että hyväksyn kirkkojen toiminnan, koska kirkot ovat etääntyneet liiaksi alkuseurakunnan ajatuksista ja päämääristä.
kirkolliskokoukset eivät ole tehneet mitään päätöksiä sakramenteista. Ne käsittelivät pääasiassa erilaisia harhaoppeja ja laativat trinitaariset ja kristologiset dogmit. Sen tähden kristittyjen keskuudessa onkin niin suurta erimielisyyttä sakramenteista.
"kirkot ovat etääntyneet liiaksi alkuseurakunnan ajatuksista ja päämääristä"
Voit hyvinkin olla oikeassa, mutta muutakaan vaihtoehtoa ei minusta ole kuin kirkko. Hyppyä vuodesta 2005 alkuseurakuntaan ei voi tehdä edes Raamattua lukemalla, koska Raamattu vaatii tulkintakehyksen. Minusta on loogista ajatella, että kirkoissa (ja ortodoksisessa kirkossa erityisesti) alkuseurakunnasta on jäänyt elämään arvokkain perinne.
Sakramenttien juuret löytyvät Raamatusta (ainakin jos niin halutaan tulkita). Toisaalta tiukan tulkinnan mukaan Jeesus ei ole Jumala, kolminaisuutta ei ole ja monet fysikaalisen maailman asiat heittävät häränpyllyä. Näitähän ei ole Raamatussa selvästi lueteltu.
Jos olet löytänyt rauhan, mikäs siinä sitten. Ei kannata menettää sitä turhan takia. Hyvää jatkoa!
"rakastaako perus ortodoksi enemmän kirkkoaan, kuin Jumalaa"
**Kysymys on ongelmallisesti asetettu. Sitä ei voi katsella ihan noin mustavalkoisesti. Ortodoksisen Kirkon jäsen kun voi olla passiivinen tai aktiivinen ja myös hengellisesti hereillä oleva. Kaksi viimeksi mainittua eivät aina välttämättä kulje käsi kädessä. Kirkon jäsen kun voi olla myös pelkästään aktiivinen, muttei ymmärrä koko kirkon perusydintä: Kristukseen uskomista ja Hänen seuraamistaan. Aktiivinen jäsen saattaa nimittäin olla pelkästään kiinnittynyt esim.ulkoiseen estetiikkaan ja on näin enemmänkin elämysmatkailija kuin Kristusta rakastava. Nikean metropoliitta Johannes (emeritus arkkipiispa) kertoi joskus varoittavansa ihmisiä liittymästä ortodoksiseen Kirkkoon pelkistä esteettisistä syistä. Hän sanoi usein pelkästään liturgian kauneutta ylistäville ihmisille, että "te ette ole ymmärtäneet vielä ortodoksisen Kirkon luonteesta mitään." Kirkossa kun estetiinen kauneus on ollut aina pelkästään "apuväline" avamaan sydäntä kohti Kristusta - siis varsinaiseen ytimeen. Estetiikka sinällään ei ole milloinkaan ollut Kirkossa mikään itsetarkoitus. Tulee nähdä MIHIN estettisyys viittaa!! Sen vuoksi ikäänkuin vastapainona tai paremmin esteettisyyden sisarena Kirkon perusjuonteessa kulkee askeettinen elämänasenne. Paasto, selibaatti, omastaan pois antaminen, yksinkertainen elämänasenne, vähään tyytyminen, Jumalan valtakunnan asioiden rakastaminen jne.
Jos siis ortodoksi on edelläviittamallani tavalla seka aktiivinen ja hengellisesti valveutunut jäsen - hän myös ymmärtää Kirkon perusytimen. Se on: Kirkon pää on Jeesus Kristus ja ortodoksi rakastaa ja seuraa Häntä ja vain Häntä. Jumalan Äiti, marttyyrit, pyhittäjät, tunnustajat ym.Kristuksen tykö siirtyneet pyhät joita kunnioitetaan (huom!!ei palvota!!) ja joiden esirukouksia pyydetään - hekin itsessään ovat VAIN "tienviittoja", Jumalan palvelijoita ja rohkaisevia esimerkkejä rakastamaan Kristusta ja seuraamaan Häntä. He eivät ole jokin "toinen tie" Jumalan valtakuntaan. Yksin Kristus on tie!! Kirkon päällä, Kristuksella on ruumis - se on: Kirkko, joka edustaa maailman keskellä Jumalan valtakuntaa. Kristukseen sitoutuneen ja Hänestä syntyneen luonteensa vuoksi Kirkosta uskontunnustus sanoo, että se on "pyhä, yhteinen ja apostolinen." Kristus rakastaa omaansa eli seurakuntaa, jonka kuvana on avioliitto. Tämän vuoksi ortodoksikristitty joka rakastaa Kristusta, rakastaa myös Kristuksen ruumista - eli Kirkkoa. Tämän vuoksi Kirkon ja Jumalan rakastaminen eivät ole vastakkaisia asioita - vaan sisäkkäisiä. Ne ovat kuin sylikkäin istuvat rakastavaiset. Kirkon rakastaminen EI, kuten edellä mainitsin, syvimmältään merkitse ulkoisen estetiikan rakastamista - vaan se kohdistuu siihen - mihin ulkoinen esitysasu symbolisella tavalla viittaa. Tämän kristallinkirkkaasti ilmaiseen papin rukous jumalallisen liturgian aikana: "ei kukaan niistä, jotka ovat lihallisten himojen ja nautintojen sitomat, ole otollinen tuleman luoksesi..." - pelkällä estetiikan "lihan silmillä" katselemalla ei Jumalan valtakunnan asiat aukea. Kun ortodoksi rakastaa Kirkkoaan, hän (sikäli jos on myös hengellisesti hereillä) rakastaa myös Kirkon edustamia arvoja, asenteita, opetusta - jotka kaikki nousevat Uudesta Testamentista ja viittaavaat siis Jeesukseen Kristukseen. Tämän vuoksi, Kirkon rakastaminen (edellä esitetyssä Kirkon opettamassa mielessä) ei ole vastakkainen asia Jumalan rakastamiselle vaan seuraus siitä.
Jukka Mäntymäki, ort.teol.yo
Joensuun yliopisto
..mitä eroa on palvomisella ja kunnioittamisella; sitä ei oikein ymmärretä? Vai ymmärretäänkö?
Anteeksi, jos isken tähän väliin, mutta Jukka voi sitten niin tahtoessaan jatkaa.
Käsitteiden palvonta (kr. latreia) ja kunnioittaminen (kr. proskynesis) käyttö saattaa paljonkin erottaa toisistaan itäisen ja läntisen kristillisyyden. Oli miten oli, idässä näiden käsitteiden erottaminen on katsottu keskeisen tärkeäksi.
Palvonta kohdistuu yksin Jumalaan. Kunnioittaa pitää Kristuksen sanojen mukaan jopa omia vanhempiaan. Niin kunnioitetaan myös hengellisiä esikuvia eli pyhiä. Samoin kunnioitetaan ikoneita, jotka viittaavat Jumalan valtakuntaan ja siten Jumalaan itseensä.
Ortodoksisuudessa vallitseva kaiken pyhyyden kunnioittaminen viittaa viime kädessä palvonnan kohteeseen - Jumalaan, joka ainoana on itsessään pyhä. Kaikki muu saa pyhyytensä Jumalalta. Pyhien kunnioittaminen siis viittaa Jumalaan, sillä pyhät ovat Jumalan pyhiä. He ovat pyhiä, koska ovat osallisia Jumalan pyhyydestä.
Suomen lippua kunnioitetaan, ei (toivottavasti) palvota.
"..mitä eroa on palvomisella ja kunnioittamisella; sitä ei oikein ymmärretä? Vai ymmärretäänkö?"
##
***Kunnioittaminen nousee tiedosta, että olemme tekemisissä Jumalan miehen/naisen kanssa, jolla suhde Herraan toimii aivan erityislaatuisella tavalla. Luodun kunnioittaminen ei kohtele kohdettaan Jumalana vaan Jumalan ystävänä, jota kunnioitetaan muttei palvota. Jumalan ystävä itsessään ei ole kuin kuu, joka heijastaa todellisen "auringon", Kristuksen valoa. Jeesuksen "lihan päivinä" Hänen opetuslapsensa tunnettiin - olivathan he Jeesuksen lähipiiriä, "ministereitä." Ha heiltä myöskin sen perusteella pyydettiin apua. Jeesus antoi heille myös "vallan" ajaa ulos riivaajia, opettaa, parantaa jne. Ja näin he toimivatkin. Näistä teoista ihmiset riemuitsivat ja varmasti kunnioittivat tämän tähden apostoleita. Olivathan he suuren mestarin oppilaita. Kuitenkin - he itsessään eivät olleet mitään muuta kuin "kuu-ukkoja" jotka toimivat kaikessa mestaristaan riippuvaisina. Mielestäni pyhien kunnioittamisessa ei ole tämän kummemmasta asiasta kysymys. Kunnioitamme "kuumiehiä/naisia." ; )
Markus 6:20 "Sillä Herodes pelkäsi Johannesta, koska tiesi hänet vanhurskaaksi ja pyhäksi mieheksi, ja suojeli häntä. Ja kun hän kuunteli häntä, tuli hän epäröivälle mielelle monesta asiasta; ja hän kuunteli häntä mielellään."
Hebr.13:13:7 "Muistakaa johtajianne, jotka ovat puhuneet teille Jumalan sanaa; katsokaa, kuinka heidän vaelluksensa on päättynyt, ja seuratkaa heidän uskoansa."
Jaakob 5:10-11 "Ottakaa, veljet, vaivankestämisen ja kärsivällisyyden esikuvaksi profeetat, jotka ovat puhuneet Herran nimessä. Katso, me ylistämme autuaiksi niitä, jotka ovat kestäneet; Jobin kärsivällisyyden te olette kuulleet, ja lopun, jonka Herra antaa, te olette nähneet. Sillä Herra on laupias ja armahtavainen."
**Palvomisessa, kohteena on Jumala itse - ja silloin katsotaan todelliseen kaiken "hyvyyden lähteeseen." Jumalan pyhät, "kuu-ukot" ovat kaikkina aikoina viitanneetkin juuri siihen suuntaan, mistä itsekkin elävät:
Apt.19:17 "..ja Herran Jeesuksen nimeä ylistettiin suuresti."
Jukka Mäntymäki, ort.teol.yo
Joensuun yliopisto
miksi usein ei-ortodoksi kristityt kuitenkin ymmärtävät ortodoksien palvovan ikoneita ja muuta senkaltaista "käsillä", tehtyä?
"miksi usein ei-ortodoksi kristityt kuitenkin ymmärtävät ortodoksien palvovan ikoneita ja muuta senkaltaista "käsillä", tehtyä"
##
***Tietämättömyys sai ihmiset joskus luulemaan maapallonkin pannukakuksi... ; )
Tietämättämyys lienee suurin syy ja väärät luulot...
Varmasti myös Jumalan ihmiseksisyntymisen ihmeen suuruutta ei kaikki kristilliset kirkot ymmärrä samalla tavalla kuin jakamattoman Kirkon aikana ymmärrettiin - tätä perintöähän ortodoksinen Kirkko edustaa. Eli Kristuksessa aijemmin näkymätön Jumala tuli näkyväksi eli kuvattavaksi. Tämä on koko ikoniteologian perusta. Jos tämä asia ymmärretään toisin, niin se vie myös erilaiselle teologian tulkinnan poluille. Näin on joillekkin kirkkokunnille käynyt.
Jukka Mäntymäki, ort.teol.yo
Joensuun yliopisto
usko voi olla jotakin muuta, kuin opiskelua teologisten asioiden parissa. Sinä opiskelet...miksi
auttaaksesi lähimmäisiäsi, sydämesi kutsumuksesi takia, vai haetko pelkästään uraa kirkon parissa. Jukka toivon, kun kirjoitat tänne, tee se sydämmestä, en toivo sitä itseni puolesta, vaan monien toisten puolesta, joita tittelisi vakuuttaa.
Taidamme olla ensisijaisesti ortodokseja, toissijaisesti kristittyjä.
Joillain on juu mennyt tuo "ortodoksisuus" vähän yli ja jopa oikein kovan linjan name choppereita löytyy (..."mä sain tän ikonin Ardelta...siis Arsenilta... ja voi nenä ku isä Sergei sano mulle et joo ja sit toi Pantsu, mä meinaan Panteleimon soitti et"....)
Aika säälittävää. Näitä on joka poppoossa.
toisin päin. Olen ensisijaisesti kristitty ja toissijaisesti ortodoksi. Ne, jotka sanovat olevansa ensisijaisesti ortodokseja ovat tavallisesti niitä, (älä nyt loukkaannu, en tiedä kuinka sinun laitasi on), jotka käsittävät ortodoksisuuden lähinnä kansalliseksi perinteeksi.
Toisin sanoen heillä voi olla ortodoksin etninen identiteetti eli he katsovat kuuluvansa ortodoksiväestöön esim rajakarjalaisiin, kolttalappalaisiin tai venäläisiin ja olevansa sen takia ortodokseja, mutta saattaa olla, että he eivät ole uskovaisia. Nykyisin Venäjällä jotkut ateistitkin sanovat olevansa "ortodokseja", koska he ovat venäläisiä ja katsovat ortodoksisuuden olevan osa venäläisyyttä.
"katsovat ortodoksisuuden olevan osa venäläisyyttä"
Olen mietiskellyt, että olisko tämä nimenomaan ortodoksien helmasynti, siis määritellä kansallisuus uskonnon kautta. Voiko olla 100 % kreikkalainen/venäläinen olematta ortodoksi? Luulisin tätä esiintyvän vähemmän esim. katolilaisilla, koska ko. kirkko on johdettu ulkomailta käsin.
Sanopas, että miten määrittelisit suomalaisen? Onko 100 % "ihannesuomalainen" tai edes "tyyppisuomalainen" suomea puhuva, Suomessa syntynyt LUTERILAINEN/ORTODOKSI.
Minua siis kiinnostaa, että missä määrin määrittelette/määrittelemme suomalaisuuden ja itsemme (mitkä eivät ole sama asia) uskonnon kautta. Esim. itse määrittelisin itseni ensin suomalaisena, sitten ehkä kristittynä ja lopulta jossain kaukana luterilaisena "eurooppalaisen" jälkeen.
... ymmärtänyt oikein emme enää elä kristillisessä (luterilaisessa) yhtenäiskulttuurissa täällä Suomessa. Siksi esim. ateisti ja buddhalainen suomalainen ovat suomalaisia, siis suomalaisista vanhemmista syntyneet.
Jos sitten pitää ruveta itseään määrittelemään niin ensiksi olen ihminen (ihmisyys yhdistää minut esim. intialaisiin ja afrikkalaisiiin) ja vasta sitten olen suomalainen ja savolainen. Toisaalta taas ort.usko yhdistää minut toisiin ortodokseihin, olivatpa he sitten vaikka argentiinalaisia.
Viestini yritti oli ironinen. Tarkoitan siis, että emme keskustele tälläkään palstalla Jumalasta ja uskosta, vaan piispoista, pappien kömmähdyksistä, patriarkaateista, kirkollispolitiikasta jne. Tämä kyllästyttää minua suunnattomasti. Ja onhan ikoneista, käspaikoista, karjalanpiirakoista ja pappien touhuista huomattavasti helpompi puhua kuin uskosta tai Jumalan töistä....
määriteltiin kansallisuus uskonnon kautta, vaikka kaikki venäläiset eivät suinkaan olleet ortodokseja, vaan keskisäätyyn kuului paljon vanhauskoisia ja muita lahkolaisia.
1900-luvun alussa monet venäläiset lahkot, muuttivat Amerikkaan. Niin myös duhoborien lahko, jonka Leo Tolstoi ja amerikkalaiset kveekarit auttoivat pakenemaan maasta.
Duhoborit eivät koskaan Amerikassa kansallisuutta kysyttäessä sanoneet olevansa venäläisiä, sillä venäläinen oli heidän mielestään vain ortodoksi. He vastasivat olevansa duhoboreja. Niin, mutta tehän puhutte venäjää heille sanottiin. Duhoborit eivät kuitenkaan ymmärtäneet tätä, vaan inttivät vastaan olevansa vain duhoboreja.
Itse en määrittele kansallisuuttani uskonnon kautta tai päinvastoin, vaan ne ovat minulle kaksi eri asiaa. Voi olla, että jos kuuluisin johonkin vanhaan ortodoksisukuun, niin nämä asiat kietoutuisivat jotenkin yhteen.
alkoi Suomessa hajota jo 1880-luvulla sivistyneistön luopuessa kristillisistä arvoista ja vapaakirkollisten liikkeiden rantautuessa maahamme. Yhtenäiskulttuurin hajoaminen oli ensin hidasta, mutta toisen maailmansodan jälkeen sen vauhti on kiihtymistään kiihtynyt. Nyt kai alkaa olla niitä buddhalaisia tai islaminuskoisia (muita kuin tataarivähemmistöön kuuluvia) suomalaisia.
Katson itse olevani ensiksikin ihminen, toiseksi kristitty, kolmanneksi ortodoksi, neljänneksi suomalainen, viidenneksi helsinkiläinen. En kuulu mihinkään Suomen heimoon, koska äitini oli karjalainen, isä taas puoliksi savolainen ja puoliksi hämäläinen.
Uskosta on vaikea puhua, ulkonaisista asioista paljon helpompi.
Foibe:"Tarkoitan siis, että emme keskustele tälläkään palstalla Jumalasta ja uskosta, vaan piispoista, pappien kömmähdyksistä, patriarkaateista, kirkollispolitiikasta jne. Tämä kyllästyttää minua suunnattomasti. Ja onhan ikoneista, käspaikoista, karjalanpiirakoista ja pappien touhuista huomattavasti helpompi puhua kuin uskosta tai Jumalan töistä...."
##
Osuit mielestäni villakoiran ytimeen! Ortodoksinen sana kreikan kielessä "orthodoksìa" - tarkoittaa "OIKEAA: ylistämistä, mielipidettä, oppia." Tätä "oikeaa" linjaa määrittelevät jakamattoman (=aika jolloin ei ollut kuin yksi Kirkko-> 33-1054jkr)Kirkon perinne. Tämän merkitsee jakamaattoman Kirkon aikaisten ekumeenisten kirkolliskokousten uskon tulkintaa, jonka pohjana on tietysti Pyhä Raamattu. Ne (kirkolliskokousten näkemykset)löytyvät kanoneista, jotka ovat täynnä viittauksia kirjoituksiin..."käskemme/jos joku...niin toimimme näin..."-> ja perusteluna on suora viittaus Raamattuun tai aijempiin isiin ja he taas viittaavaat Raamattuun. Ekumeenisten kirkolliskokousten päätökset muodostavat jakamattoman kirkon dogmaattisen perinnön, josta puolestaan kumpuaa kaikki muu käytännön elämä Kirkkoon. Tämän pohjan varassa ortodoksinen Kirkko elää ja on. Tästähän Kirkossa on pohjimmiltaan kysymys: että uskomme ja toimimme OIKEIN - kirkon perinteen (=kanonien => joiden pohjana on Pyhä Raamattu ja siitä nouseva traditio)hengessä. Kirkossa puhutaankin traditiosta isolla T:llä ja pienellä t:llä. Iso on se luovuttamaton, jakamattoman kirkon koko perinne joka on ilmaistu Pyhässä Raamatussa ja siitä nousevassa traditiossa ja pieni "t" on taas kehällisiä -> isosta "T":stä riippumatonta aineistoa, kuten: miten papisto pukeutuu, pitääkö papilla olla parta vai ei, millaisia kynttilöitä poltetaan, montako kummarrusta tehdään, mitä öljyä lampukassa poltetaan etc.
Tämä on kyllä ortodoksien todellinen helmasynti -keskittyä liikaa pienen "t":n asioihin. Tärkeintä olisi yrittää pysytellä isoon "T":n keskittyneenä. Jumalanpalvelukset (jonka aineisto on suurimmalta osaltaan Raamatun tekstien suoraa resitointia tai laulamista tai niistä nousevaa isien muotoilemaa tekstiä) ja papiston toiminta pyrkii kaiken aikaa nostamaan esille isoa "T":tä. Jostain syystä kirkkokansa on liian usein kiinnostunut enemmän karjalanpiirakoista... = ( Kuten totesit, lienee helpompi pohtia käspaikkojen ompeluohjeita, kuin totisen katumuksen merkitystä itselleen oikeesti ja käytännössä vaikkapa Maria Egyptiläisen näyttämän esimerkin valossa. (ei ortodokseille tiedoksi, että Maria E:n toiminta perustuu Pyhän Raamatun käsitykseen katumuksesta) Itse olen Foiben tavoin kokenut kyllästymistä kehällisiin asioihin tarrautuvaan ortodoksisuuteen, mutta toisaalta rohkaistunut siitä - että onneksi löytyy myös ison T:n ortodokseja ; )
Jukka Mäntymäki, ort.teol.yo
Joensuun yliopisto
Kysymykseni oli epämääräinen ja huonosti muotoiltu. Olen vain kovasti kiinnostunut uskonnosta kansallisen identiteetin osana. Vaikka yhtenäiskulttuuria ei olisikaan, silti enemmistön uskonto saattaa nousta "ideaaliuskonnoksi".
On aika huvittavaa, että EU yrittää tuputtaa "eurooppalaista identiteettiä" ottamatta huomioon uskontoa. Vielä vähän aikaa sitten protestantit ja katolilaiset tappoivat toisiaan Pohjois-Irlannissa ja nyt pitäisi olla ennen kaikkea eurooppalaisia.
Itse toivoisin, että suomalaisuus, kreikkalaisuus, ruotsalaisuus jne olisivat uskonnosta riippumattomia asioita.