Eduskunnan varapuhemies Paula Risikko (kok.) tuomitsee SDP:n kansanedustajan ja varapuheenjohtajan Nasima Razmyarin puheet hallituksen ”vihasta” sote-järjestöjä kohtaan vakavana rimanalituksena. Varapuhemiehen mukaan poliittisista päätöksistä pitää voida olla jyrkästikin eri mieltä ilman, että toisten ihmisten motiiviksi leimataan viha.
– Nyt meni liian pitkälle. Olen ollut koko aikuisikäni mukana järjestötoiminnassa ja olen edelleen. Tiedän, miten korvaamatonta työtä järjestöissä tehdään ihmisten auttamiseksi, yksinäisyyden vähentämiseksi, vertaistuen tarjoamiseksi ja ongelmien ennaltaehkäisemiseksi. Siksi pidän erittäin alhaisena väitettä, että minä tai muut hallituspuolueiden ihmiset vihaisimme järjestöjä, Risikko sanoo tiedotteessaan.
Sosiaalisessa mediassa julkaistulla videolla Razmyar sanoo tulleensa ”siihen johtopäätökseen, että (Petteri) Orpon hallitus vihaa järjestöjä”. SDP-poliitikko arvostelee leikkauksia kohtuuttomiksi sekä ”kansantaloudellisesti älyttömiksi”.
Muuan muassa sosiaali- ja terveysministerinä toimineen Risikon mukaan vaikeassa taloustilanteessa myös järjestörahoitusta on ollut pakko tarkastella kriittisesti. Julkisia varoja on suunnattava sinne, missä niillä saadaan eniten aikaan, hän korostaa tiedotteessaan.
– Veronmaksajien rahaa pitää käyttää siellä, missä sillä saadaan ihmisille eniten hyvää aikaan. Järjestöjen tärkeä työ ei katoa sillä, että niiden toimintaa arvioidaan, päällekkäisyyksiä karsitaan ja vaikuttavuutta parannetaan. Juuri niin turvataan se, että tärkeimmälle työlle riittää voimavaroja myös tulevaisuudessa. Tämä ei ole vihaa vaan vastuunkantoa, Risikko sanoo.
Sanalla ”viha” on vakava merkitys, eikä sitä pidä käyttää poliittisena lyömäaseena, hän painottaa.
– Poliitikoilla on vastuu siitä, millaista puhetta yhteiskuntaan kylvämme. Eri mieltä saa olla, ja päätöksiä saa arvostella rajustikin. Mutta jos poliittisen vastustajan motiiviksi aletaan keksiä vihaa, ollaan yrittämässä rajaa, josta on kivinen tie palata takaisin.
Risikon mukaan tällaisella logiikalla lähes jokainen poliittinen päätös voitaisiin kääntää vihaksi erilaisia ihmisryhmiä kohtaan.
– Jos leikkaus tai veronkiristys tarkoittaa vihaa, katoaa politiikasta mittasuhteet ja järki. Pitäisikö minun siis väittää, että SDP vihaa järjestöjä, autoa tarvitsevia suomalaisia, maanviljelijöitä ja yrittäjiä, kun ovat valmiita leikkaamaan heiltä tai korottamaan heidän verotustaan? Ei tietenkään pidä. Se olisi yhtä vastuutonta, Risikko sanoo.
– Vakavasti velkaantunut julkinen talous on pakottanut tekemään myös kipeitä päätöksiä, eikä kukaan niitä huvikseen tee. Niistä keskustellaan asioina ja perustellaan omat ratkaisut. Mutta ihmisiä ei pidä leimata vihaajiksi siksi, että he tekevät toisenlaisia valintoja kuin itse tekisi.
Risikon mukaan poliittisen keskustelun rimaa ei pidä tietoisesti laskea.
– Tässä maassa on aivan tarpeeksi vastakkainasettelua ilman, että kansanedustajat alkavat syyttää toisiaan vihasta. Sanansa saa valita itse, mutta niistä pitää myös kantaa vastuu, Risikko sanoo.
verkkouutiset

Vastaukset 10
Vanhimmat
”Suomessa säätiöt ovat suuromistajia, mutta eivät maksa osingoista veroa – Miksi?
Koneen säätiö
Kalevi Sorsa -säätiö (SDP)
Kansan Sivistysrahasto (SDP ja ay-liike)
Riihi-säätiö (SDP)
Työväen Arkiston säätiö (SDP ja ay-liike)
Kulutusosuuskuntien Keskusliiton säätiö (SDP)
Yrjö Sirolan Säätiö / Vasemmistofoorumi (Vasemmistoliitto)
Avantisäätiö (Vasemmistoliitto)
Kansan Sivistystyön Liitto (Vasemmistoliitto)
Vihreä Sivistysliitto / Ajatuspaja Visio (Vihreät)
Teollisuusliitto (Ay-liike, SAK)
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL (Ay-liike, SAK)
Palvelualojen ammattiliitto PAM (Ay-liike, SAK)
Rakennusliitto (Ay-liike, SAK)
Osuuskunta Tradeka (Vasemmistoliitto/SDP-taustainen omistusyhteisö)
Ja yli 200 muuta”
Verolle ja heti!
Oli erittäin tarpeellista selvittää nämä järjestöjen avustukset. Järjetön määrä verorahoja käytetään tehottomasti. On viisasta kohdistaa rahan enemmän suoraan hyvinvointialueille.
Stea-järjestöissä työskentelee 9000 ihmistä, jotka ovat siis töissä valtiolla. Soste on kattojärjestö, joka ei tee kohtaavaa työtä. Ollut toiminnassa 10 vuotta ja edustaa. Yhdistyksellä on 3,7 miljoonaa euroa ylijäämää ja kiinteistöjä 4,3 milj. arvosta. Kaikki tämä on rahoitettu vain ainoastaan verorahoilla. Eikö nämä rahat olisi parempi ohjata niille köyhille ja sairailla, joiden perään leikkausten kriitikot vaativat.
Ehkä tämä on kulttuurikysymys ja esimerkki siitä, kuinka halutaan aiheuttaa vastakkainasettelua väitteillä, joilla ei ole perusteita. Hyvin vieras tapa tehdä vaikuttavaa politiikkaa länsimaisessa demokratiassa.
Se, että jos järjestö on valtioriippuvainen, kertoo siitä, että järjestöjen hallitukset ovat tehneet strategisia virheitä ja unohtaneet, että kansalaisjärjestön tulisi kyetä rahoittamaan toimintansa jäsenmaksuilla ja muulla omalla varainhankinnalla, ei tekemällä niistä riippuvaisia valtiosta.
Entinen Kelan pääjohtaja ja sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälä otti MTV Uutisten haastattelussa kantaa käynnissä oleviin järjestöleikkauksiin.
Hyssälän mukaan kyse ei ole uhkasta vaan mahdollisuudesta karsia päällekkäistä kenttää. Samalla alalla toimii hänen mukaansa usein 4-5 järjestöä ja lukuisia säätiöitä, jotka tekevät käytännössä samaa työtä.
Hyssälä peräänkuuluttaa yhdistymisiä. Säästöjä syntyisi hänen mukaansa tiloista, henkilöstöstä, it-laitteista ja hallinnosta. Lopputuloksena olisi nykyistä vahvempia järjestöjä, jotka pystyisivät hoitamaan asioita laaja-alaisemmin.
Kattojärjestöille Hyssälä ei nähnyt enää tarvetta, sillä poliittinen vaikuttaminen kuuluu hänen mukaansa vaaleilla valituille aluepäättäjille hyvinvointialueilla.
— Kattojärjestöjä ei tarvita ollenkaan. Sellaisen aika voi olla ohitse.
SDP kannatti omassa varjobudjetissaan 90-prosenttisesti samoja leikkauksia järjestöille.
SDP vihaa järjestöjä?
Vasemmistossa riittää noita vihanlietsoja-populisteja, pariinkin eduskuntaan.
666
ddsa
EUroopassa on ISOJA mielenosoituksia maahanmuuttoa vastaan perinteinen media ei tästä uutisoi. Ei kukaan usko enää perinteistä mediaa!
SDP👎🏼