Ihmiset ovat nyt alkaneet vastustamaan ja vaatimaan kunnilta Data-keskuksista tietoa että he saisivat päättää itse niiden rakentamisesta ja että heillä olisi oikeus niiden toiminnasta, mutta kunnat ovat sanoneet että nyt on liian myöhäistä. Ja miksi on myöhäistä? Koska Suomen valtio on toiminut salassa Googlen kanssa niin että Google on pystynyt viemään asioita rakentamisen ja lupapäätösten suhteen mahdollisimman salassa ja ettei esteitä tuolle rakentamiselle tulisi ja varsinkin kansalaisten taholta.
Ja miksi noita Data-keskuksia tarvitaan. Siksi että saadaan kerättyä tietoa kansalaisista ja heidän kaikista tekemisistään jotta heitä voidaan hallita ja valvoa eliitin taholta niin että eliitin rahavirrat ohjautuisivat jatkossakin vain ja ainoastaan rikkaalle eliitille. Suomihan on ollut liian vapaa maa ennen data-keskusten tuloa ja nyt tuota vapautta täytyy tietysti rajoittaa.
Ja miksi noita Data-keskuksia tarvitaan. Siksi että saadaan kerättyä tietoa kansalaisista ja heidän kaikista tekemisistään jotta heitä voidaan hallita ja valvoa eliitin taholta niin että eliitin rahavirrat ohjautuisivat jatkossakin vain ja ainoastaan rikkaalle eliitille. Suomihan on ollut liian vapaa maa ennen data-keskusten tuloa ja nyt tuota vapautta täytyy tietysti rajoittaa.
Vastaukset 2
Vanhimmat
EU ei ole sallinut Googlen datakeskuksia alueilleen koska se haluaa vahvistaa omaa osaamistaan ja irtiottoa amerikkalaisista järjestelmistä. Suomi on ainoa joka ei edistä EU:n pyrkimyksiä vaan sallii amerikkalaisten jättien ylivallan alueillaan ja niin ettei Suomessa synny omaa osaamista ja että oma osaamisemme kuihtuu ja valta ja osaaminen siirtyy amerikkalaisille jäteille.
Texasissa ym. USAssa Google ja muut Datayhtiöt ovat niin suuria toimijoita että maan asukkaat eivät voi mitään niiden ylivallalle. Esim pyrkiessään vastustamaan niiden sijaintia ym. kunnat eikä yhteisöt pysty nostamaan oikeusjuttuja niitä vastaan, koska nuo oikeusjutut ovat hyvin kalliita ja köyhdyttäisivät nuo kunnat ja yhteisöt ja noilla jäteillä on varaa palkata kymmeniä huippuasianajajia ajaakseen noiden jättien tekoja kun taas noilla kansalaisilla ei ole niihin varaa.
Suomessakin tulee siis tapahtumaan sama tilanne.
Ja onhan tässä mukana Orpon omakin tulevaisuus, koska hän tarvitsee nopean käänteen omalle menestymiselleen jatkoa ajatellen saadakseen pysyä vallassa. Hän kun ei tue suomalaista osaamista eikä pieniä yrityksiä vaan antaa niiden ajautua konkursseihin ja ajaa aina vain isojen yritysten etuja vaikka juuri isot yritykset estävät kilpailua ja osaamista ja vaikka juuri pienet yritykset ovat niitä jotka nostaisivat tämän maan lamasta ja saisivat aikaan innovaatioita ja edistystä ja kilpailua.