Pasi Turusen viikkokirje (osa 1)

Yksi uskonelämän vaikeimmista kokemuksista on se, kun taivas tuntuu sulkeutuneen. Rukoilet, odotat, huudat Jumalan puoleen, mutta mitään ei tapahdu.

Ainakaan siltä ei tunnu.

Päivät kuluvat, viikot vaihtuvat kuukausiksi, eikä vastausta kuulu. Jumala näyttää olevan vaiti.

Juuri silloin mieleen hiipivät raskaat kysymykset: Kuuleeko Jumala minua enää? Olenko tehnyt jotain väärää? Onko Hän hylännyt minut?

Joskus toisten ihmisten todistukset nopeista rukousvastauksista voivat tehdä oman hiljaisuuden kokemuksen entistä kipeämmäksi.

Raamattua lukiessa huomaa kuitenkin hämmästyttävän asian. Monet sen suurimmista uskon sankareista kulkivat juuri tämän saman pimeän laakson kautta.

Jumalan hiljaisuus ei ollut poikkeus heidän elämässään, vaan usein osa sitä tietä, jolla Herra kasvatti heidän luottamustaan.

• "Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit? Miksi olet niin kaukana etkä auta minua, etkä kuule valitukseni sanoja? Jumalani, minä huudan päivällä, mutta sinä et vastaa." (Ps. 22:2-3)

Daavid uskalsi sanoa ääneen sen, mitä moni meistäkin tuntee. Huomaa kuitenkin, että hän puhuttelee yhä Jumalaa omanaan: "Jumalani."

Vaikka hän kokee hylkäämistä, hän ei lakkaa tarttumasta Jumalaan. Usko ei ole sitä, ettei koskaan epäile. Usko on sitä, että epäilynkin keskellä puhuttelemme edelleen Herraa omana Jumalanamme.

• "Kuinka kauan, Herra? Unohdatko minut iäksi? Kuinka kauan kätket minulta kasvosi?" (Ps. 13:2)

Tämäkin on Daavidin rukous. Psalmissa ei kuitenkaan jäädä epätoivoon. Lopussa hän kirjoittaa: "Minä luotan sinun armoosi."

Tunne sanoo: "Jumala on unohtanut minut." Usko vastaa: "Vaikka en näe enkä ymmärrä, Jumalan armo ei ole muuttunut."

• "Minä seison vartiopaikallani... ja tähystän nähdäkseni, mitä hän minulle puhuu." (Hab. 2:1)

Profeetta Habakuk ei saanut välitöntä vastausta vaikeisiin kysymyksiinsä. Hän joutui odottamaan. Silti hän jäi paikalleen tähystämään Jumalan vastausta.

Odottaminen ei ollut toimettomuutta vaan luottamusta. Jumalan kalenterissa viivytys ei ole sama asia kuin torjunta.

• "Herra odottaa, että voisi teille armollinen olla." (Jes. 30:18)

Tämä jae kääntää näkökulman yllättävällä tavalla. Joskus me odotamme Jumalaa, mutta toisinaan Jumala odottaa. Hän näkee enemmän kuin me.

Hän tietää oikean ajan, oikean tavan ja joskus myös sen, että ennen vastausta meidän sydämessämme täytyy tapahtua jotain, mitä emme itse vielä näe.

• "Me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa." (Room. 8:28)

Tämä ei tarkoita, että kaikki asiat olisivat hyviä. Hiljaisuus, kärsimys tai epävarmuus eivät ole itsessään hyviä. Mutta Jumala kykenee käyttämään niitäkin tarkoituksiinsa.

Moni kristitty on jälkeenpäin huomannut, että juuri ne rukoukset, joihin Jumala ei vastannut heti, olivat niitä hetkiä, jolloin Hän teki syvintä työtään.

Raamatussa Jumalan hiljaisuus ei ole merkki hylkäämisestä.

Abraham odotti lupausta vuosikymmeniä.

Joosef vietti vuosia vankilassa.

Daavid joutui pakenemaan ennen kuninkuuden saamista.

Job ei saanut selityksiä kärsimykseensä.

Silti Jumala ei ollut poissa yhdestäkään heidän elämänsä päivästä.
Ehkä sinunkin rukouksesi on vielä vailla vastausta. Ehkä odotat johdatusta, paranemista, läheisesi pelastumista tai ratkaisua tilanteeseen, joka näyttää umpikujalta.

Silloin kannattaa muistaa tämä: Jumalan hiljaisuus ei tarkoita Jumalan poissaoloa. Hän voi olla lähempänä kuin koskaan juuri silloin, kun Häntä on vaikein tuntea.

Ristin tapahtumat muistuttavat meitä tästä kaikkein voimakkaimmin. Sinä päivänä Golgatalla näytti siltä, että Jumala oli vaiti.

Mutta juuri silloin Hän toteutti suurimman pelastustekonsa ihmiskunnan historiassa.