Käytetäänkö narsistia hyväksi?

Onko käsitteet narsismi ja narsistinen persoonallisuushäiriö menneet sekaisin?
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Narsismi ja narsisti näyttävät menevän sekaisin.

Äänestä

Aloituksen epämääräisyydestä huolimatta, olen välillä ihmetellyt väitettä, että narsisti-termiä heitellään turhaan ja helposti. Niissä ympyröissä joissa itse pyörin, narsismista ylipäätään puhutaan todella vähän ja jos puhutaankin, yleensä hyvin varovaisesti, koska termiä pelätään käyttää. Kuitenkin, jokainen meistä on elämässään tekemisissä persoonallisuushäiriöisen narsistin tai hyvin narsistisen ihmisen kanssa. 2% väestöstä on kuitenkin niin paljon, että kanssakäymistä voi välttää vain elämällä hyvin rajoittuneessa ympäristössä. Heikko itsetunto on hyvin yleinen vaiva, ja siitähän se narsismi kumpuaa.

Se, tunnistaako joku kyseessä olevan vahvat narsistiset piirteet tai jopa narsistinen persoonallisuushäiriö, on sitten eri asia. Narsistihan yleensä paljastuu vasta ajan oloon, siinä vaiheessa kun sinusta tulee hänen elämässään uhka tavalla tai toisella. Narsisti työkaveri on kiva kunnes hän huomaa, että saatat uhata hänen asemaansa ja koska hän kadehtii. Narsisti ystävä on kiva kunnes huomaa, että sinullakin on oma tahto ja oma elämä. Ja tietysti, kun pakollinen kateus kasvaa niin suureksi, ettei sitä enää pysty peittelemään. Narsisti kumppani on ihana, kunnes.... Narsisti naapuri on kiva kunnes huomaa, ettei olekaan kulmakunnan kingi ja jakamattoman ihailun kohde.

Kaikki nämä on nähtynä ja yleensä ensimmäinen merkki on, että sanat eivät todellakaan vastaa tekoja. Seuraava merkki on, että heillä on tarve ylentää itseään alentamalla muita: narsisti työkaveri tarttuu jokaiseen virheeseesi, tai kuvittelemaansa virheeseen, vaikka itse on varsinainen virhegeneraattori. Narsisti ystävä syyttää epälojaaliudesta vaikka itse on epälojaali törkeyteen asti. Narsisti kumppani.... no, sieltä alkaa tulla ties mitä pa..aa. Narsisti naapuri alkaa valittaa ja päsmäröidä, sanella sääntöjä, kuinka naapurustossa tulisi elää ja olla ja tekee kaikille selväksi, ketkä eivät näitä hänen sääntöjään noudata, eli ovat huonoja ihmisiä.

Narsistisuus, häiriöllä tai ilman, olisi kuitenkin hyvä tietää ja tunnistaa jotta ilmiön osaa kohdata. Narsistin kanssa tärkeintä on pitää omat rajat ja olla lähtemättä tämän maailmaan mukaan. Liian moni ei tunnista eikä osaa, ja yrittää pärjätä narsistin kanssa myötäilemällä, mikä saa narsistin vain lisäämään kierroksia.

Kun itse tunnistan narsistisia piirteitä, varaudun siihen että haaste mutapainiin vielä tulee, mutta siihen en todellakaan lähde. Kaikenlaisen haukkumisen ja möykän kuittaan parilla sanalla enkä todellakaan lähde mukaan. Jotkut tyypit saa varuilleen pelkästään sillä että on hiljaa. Narsistille on ahdistavaa jos ei saa reaktioita irti tai reaktio ei ole ihailua ja nöyristelyä, mitä hän odottaa. Narsisti odottaa jalustalle nostamista. Älä nosta ja hän muuttuu epävarmaksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Onko käsitteet narsismi ja narsistinen persoonallisuushäiriö menneet sekaisin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu