Vihervasemmistofeministien ihailema islam ja naisten oikeudet

Soraya: nainen, jonka kyläläiset kivittivät kuoliaaksi

He kaivoivat maahan kuopan kylän eteen.
Sitten he kutsuivat ihmiset paikalle katsomaan.

Sinä päivänä, kun Soraya Manutchehri tuomittiin, koko kylä kokoontui todistamaan hänen kuolemaansa.

Olemme vuodessa 1986, Kuhpayehissa, pienessä vuoristokylässä Iranissa. Siellä asuu Soraya, 35-vuotias neljän lapsen äiti. Ulospäin hänen elämänsä näyttää samanlaiselta kuin monien muiden maaseudun naisten: pieni talo, perhe, kiireiset päivät ja lasten hoitamista.

Mutta näiden seinien sisällä todellisuus oli hyvin erilainen.

Hänen avioliittonsa oli muuttunut jatkuvan jännitteen paikaksi. Hänen miehellään oli selkeä suunnitelma: hän halusi mennä naimisiin toisen kylän tytön kanssa, paljon nuoremman. Tyttö oli vasta neljätoistavuotias.

Voidakseen tehdä sen menettämättä rahaa – ilman että hänen tarvitsisi maksaa elatusmaksuja tai tahrata omaa mainettaan – hän keksi julman keinon.

Hän syytti Sorayaa aviorikoksesta.

Pienessä kylässä, jossa kaikki tuntevat toisensa ja jokaisen elämää tarkkaillaan läheltä, riittää hyvin vähän siihen, että huhu muuttuu “totuudeksi”. Sanat alkoivat kiertää talosta taloon. Katseet muuttuivat. Kuiskaukset muuttuivat syytöksiksi.

Soraya yritti puolustaa itseään, mutta siihen ei juuri annettu mahdollisuutta.

Hänet vietiin paikallisen tuomioistuimen eteen. Siellä ei ollut asianajajia, eikä oikeudenkäyntiä siinä merkityksessä kuin me sen nykyään ymmärrämme. Oli vain sepitettyjä todisteita, sosiaalista painetta ja kylän vaikutusvaltaisten miesten valtaa.

Tuomio tuli nopeasti.

Syyllinen.

Rangaistus oli yksi julmimmista mahdollisista: kivittäminen kuoliaaksi.

Sinä päivänä koko kylä kokoontui. Soraya vietiin paikalle, jossa rangaistus oli määrä panna täytäntöön. Hänen ruumiinsa haudattiin osittain maahan niin, että vain yläosa jäi näkyviin.

Sitten kivet alkoivat lentää.

Se oli kuolema, jonka oli tarkoitus olla hidas. Julkinen. Teko, jonka piti toimia varoituksena kaikille.

Paikalla oli kylän miehiä – ja jopa hänen oman perheensä jäseniä – jotka paikallisten sääntöjen mukaan pakotettiin osallistumaan teloitukseen.

Kun kaikki oli ohi, Sorayan tarinan näytti olevan tarkoitus jäädä sinne, haudattuna hänen kanssaan vuorten keskelle.

Vuosien ajan maailma ei tiennyt siitä mitään.

Sitten tapahtui jotain odottamatonta.

Ranskalais-iranilainen toimittaja Freidoune Sahebjam kuuli siitä, mitä oli tapahtunut. Hän päätti kerätä todistukset ja muuttaa ne kirjaksi.

Näin syntyi kirja “The Lapidation of Soraya M.” (Soraya M:n kivittäminen).

Sorayan nimi, joka oli vuosia rajoittunut pieneen iranilaiseen kylään, ylitti yhtäkkiä maan rajat. Kirja käännettiin monille kielille, siitä keskusteltiin ja sitä luettiin ympäri maailmaa.

Vuosia myöhemmin hänen tarinastaan tehtiin myös elokuva: “The Stoning of Soraya M.”

Mutta elokuvan ja kirjoitettujen sivujen ulkopuolella jäljelle jää kysymys, jonka hänen tarinansa jättää yhä ilmaan:

Mitä tapahtuu, kun oikeus ei perustu todisteisiin, vaan valtaan, pelkoon ja yhteisön tuomioon?

Silloin yhden ihmisen elämä voi jäädä loukkuun perinteen, syytösten… ja hiljaisuuden väliin.

Kuva on elokuvasta “The Stoning of Soraya M.” (2008), joka perustuu toimittaja Freidoune Sahebjamin kirjaan ja kertoo tämän tarinan.

NÄIN TEKEVÄT PELKURIT