Kun EU:ta, WEF:iä ja niin sanottua uutta maailmanjärjestystä arvostellaan, keskustelu ajautuu helposti kahteen ääripäähän.
Toiset näkevät taustalla suuren suunnitelman, jossa valtaa keskitetään vähitellen yhä harvemmille. Toiset kuittaavat koko keskustelun salaliittoteoriana.
Kumpikaan reaktio ei yksin riitä.
On parempi ottaa väitteet yksi kerrallaan ja kysyä: mitä tästä tiedetään varmasti?
Tiedämme esimerkiksi, että EU:n päätöksenteko on monitasoista ja että Euroopan komissiolla on keskeinen asema lainsäädäntöaloitteissa. Tiedämme myös, että Euroopan parlamentti on vaaleilla valittu, mutta sillä ei ole yleistä suoraa aloiteoikeutta.
Tiedämme lisäksi, että WEF kokoaa yhteen erittäin vaikutusvaltaisia poliittisia ja taloudellisia toimijoita.
Näistä faktoista voidaan esittää erilaisia tulkintoja.
Yksi voi nähdä järjestelmässä toimivaa kansainvälistä yhteistyötä. Toinen voi nähdä siinä liiallista eliittien vaikutusvaltaa. Kolmas voi olla huolissaan siitä, että kansallisen demokratian merkitys vähenee.
Keskustelun pitäisi kuitenkin perustua näyttöön.
Jos joku väittää, että jokin järjestö kontrolloi tiettyä päätöstä, pitäisi pystyä osoittamaan, miten kontrolli tapahtui. Jos väitetään salaisesta suunnitelmasta, pitäisi löytyä todisteita suunnitelmasta.
Samalla ei ole järkevää leimata jokaista vallankäyttöä koskevaa kysymystä salaliittoteoriaksi.
Demokratia tarvitsee kriittisiä kansalaisia.
Mutta kriittisyys toimii molempiin suuntiin: myös omat epäilyt on pystyttävä perustelemaan.
Todellisuutta ei tarvitse pelätä. Jos väite kestää tarkastelun, se vahvistuu. Jos ei kestä, siitä pitää pystyä luopumaan.
Siinä on kriittisen ajattelun ydin.
Toiset näkevät taustalla suuren suunnitelman, jossa valtaa keskitetään vähitellen yhä harvemmille. Toiset kuittaavat koko keskustelun salaliittoteoriana.
Kumpikaan reaktio ei yksin riitä.
On parempi ottaa väitteet yksi kerrallaan ja kysyä: mitä tästä tiedetään varmasti?
Tiedämme esimerkiksi, että EU:n päätöksenteko on monitasoista ja että Euroopan komissiolla on keskeinen asema lainsäädäntöaloitteissa. Tiedämme myös, että Euroopan parlamentti on vaaleilla valittu, mutta sillä ei ole yleistä suoraa aloiteoikeutta.
Tiedämme lisäksi, että WEF kokoaa yhteen erittäin vaikutusvaltaisia poliittisia ja taloudellisia toimijoita.
Näistä faktoista voidaan esittää erilaisia tulkintoja.
Yksi voi nähdä järjestelmässä toimivaa kansainvälistä yhteistyötä. Toinen voi nähdä siinä liiallista eliittien vaikutusvaltaa. Kolmas voi olla huolissaan siitä, että kansallisen demokratian merkitys vähenee.
Keskustelun pitäisi kuitenkin perustua näyttöön.
Jos joku väittää, että jokin järjestö kontrolloi tiettyä päätöstä, pitäisi pystyä osoittamaan, miten kontrolli tapahtui. Jos väitetään salaisesta suunnitelmasta, pitäisi löytyä todisteita suunnitelmasta.
Samalla ei ole järkevää leimata jokaista vallankäyttöä koskevaa kysymystä salaliittoteoriaksi.
Demokratia tarvitsee kriittisiä kansalaisia.
Mutta kriittisyys toimii molempiin suuntiin: myös omat epäilyt on pystyttävä perustelemaan.
Todellisuutta ei tarvitse pelätä. Jos väite kestää tarkastelun, se vahvistuu. Jos ei kestä, siitä pitää pystyä luopumaan.
Siinä on kriittisen ajattelun ydin.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.