Pari vuotta täällä asuneena naisihmisenä olen ihmetellyt kankaanpään miehiä. Joka toinen on tossun alla puolison vuoksi, parhaassa tapauksessa moniongelmaisen sellaisen. Tuhotaan oma elämä ja mahdollisuudet jonkun läheisriippuvaisen puolison vuoksi. Ikäväkseni olen tuttavapiirissä kohdannut samaa, kysyin eräältä naistuttavalta asiasta, esim.. miten viitsit juoksuttaa toista ihmistä oman laiskuutesi takia, vähän nokkaa nyrpisti ja sanoi että mutta kun mieheni tekee kaiken mitä käsken, koska hän on niin rakastunut... Piti kysyä että vai sairastunut, en kehdannut kuitenkaan. On kai se kätevää jos on saanut jonkun niin luonnottoman yksilön joka ei osaa tehdä muuta kuin käsketään, omaa tahtotilaa ei ole. Elämiä on vain yksi, eikä ketään ole tehty tänne toisten palvelijaksi. Sitten on näitäkin jotka pitävät yllä juoppoa puolisoa, jolla ei ole mitään yritystä edes parempaan, tähän syyllistyy molempia sukupuolia. Kannetaan viimeisillä ruokarahoilla puolisolle juotavaa/huumeita, aina ollaan rahattomia, ei kyetä edes ruoasta pitämään huolta. Monesti tehnyt mieli kysyä näiltä ihmisiltä että mitä HÄN itse haluaisi elämältä!?
ÄLÄ KOSKAAN OTA PUOLISOA JOLLA PÄIHTEIDENKÄYTTÖ EI OLE HALLINNASSA, 100% varmuudella sinä "puoliso/auttaja/hoitaja" millä nimellä voisi tällaista naista tai miestä kutsuakin, hän on se kärsijä. Ei enää harrastuksia, vapaa-aikaa yleensäkään, koko arkesi menee laiskan ja hyväksikäyttävän puolison palvelemiseen. 2kk nyt muualla asuneena, isommassa kylässä kylläkin, en huomaa tätä samanlaista hyväksikäyttöä niin laajasti kuin Kankaanpäässä, satunnaisia tapauksia on, Kankaanpäässä tämä tuntuu olevan sääntö, palvellaan juoppoa/pilleristiä miestä niin kuin jotain kuninkaallista, pätee myös toisinpäin, on täällä juoppoja ämmiäkin enemmän kuin olen muualla nähnyt, heillä miehet painavat kaasupohjassa hakemaan ämmälle krapulajuotavaa, autosta huollot maksamatta mutta pitäähän nyt olutta saada. Itse ovat valintansa tehneet. Lähtökohtaisesti ihminen on vapaa, jos ei tee rikosta. Se että viattomalle tehdään arjesta vankeus on sairasta. Toivottavasti tämä tavoittaa jonkun itsensärakastajan täältä tai sitten sen toisen puoliskon ja hän tajuaa pakata ja perustaa oma elämä.

Vastaukset 16
Vanhimmat
Tuota samaa olen ihmetellyt myös monen kpääläisen kohdalla!! Kaikki rahat menee niin että joutuu miesraukka omat tavaransa myymään jotta saa rouvalleen juotavaa. Tällainen pariskunta asuu ainakin, autokin vaihtuu kokoajan huonompaan ja vanhempaan, mihinköhän väliraha menee? Rouva juo vielä velaksi salaa tuon lisäksi mikä miehellä tiedossa, sitten onkin mies eläkepäivänä ihmeissään ko tili tyhjä vaikka ruokakauppaan tarvis päästä
Asuuko Niinisalossa tämä pariskunta?😆
Oli kyllä harvinaisen osuva ja hyvä kirjoitus!
Kiitos siitä!
Toivottavasti joku tuossa tilanteessa oleva lukisi ja pakkaisi laukkunsa.
Elämä on liian lyhyt tuollaiseen ja omassakin lähipiirissä tuota valitettavasti näkee, kummaltakin sukupuolelta.
Piti avautua kun tuota muutaman vuoden vierestä jouduin seuraamaan. Sitä samaa toivon heille, pakkasivat laukkunsa niin saisi juoppo/pilleristi/narkkari herätä todellisuuteen. Kukaan ei ole juoksemassa ja hoitamassa kaikki arjen asiat, kuinka sitten eletään. Ikävä katsella kun hyviä ihmisiä lankeaa tuohon ansaan. Parhaassa tapauksessa hoidetaan vielä jonkun lapset siinä ohessa koska oma vanhempi on laiska paskiainen.
Eiköhän niitä ole enempi naisia jotka niitä juoppoja ukkojansa kuskailee,ostaa ruuat ja käyvät töissä eli naisen rahoilla käytännössä eletään!
Mies vaan harrastaa: käy salilla,ryyppää ja narkkaa. Joskus sitten ottaa itseään niskasta ja työllistyy pariksi viikoksi kunnes taas rata aukee ja potkut tulee.
Muija painaa hiki ottalla ensin työt, sitten rupee juoppokuskiks ja maksaa vielä ne juomat!
mene töihi
Näitä löytyy ihan molemmista sukupuolista. Kilpaillaanko tässä että kumpia on enemmän🤣🤣 Pointti oli se että kun tuohon tilanteeseen ajautuneet arjen orjat ymmärtäisivät että elämällä on muutakin tarjottavaa kuin jonkun juopon/pilleristin palvelijana olo. Ihan sama kumpaa sukupuolta edustaa.
Juuri tuon kaltaisen "pariskunnan tiedän" hovikuskina ja rahoittajana useimmiten tämä nainen vielä. Ollaan niin iloisia kun saadaan nuorempi mies, joka on yleisesti tiedossa oleva juoppo, potkuja potkujen perään joka duunista. Tätä hoivataan kuin pikkulasta, ei ymmärrä nainen mitä elämältä voisi muuta saada. Mikä saa ihmisen alistumaan tuollaiseen??
Minun tuttavapiirissäni ei ole yhtään tuollaista ihmistä. Jotain ihmisellä itselläänkin on oltava pielessä jos hyväksyy tuttavikseen ja kavereikseen tuollaisia ihmisiä.
Jos on sellainen kaveri että kotopuolesta on joutunut lähtemään kun sotkenut asiansa, sellainen ihminen ajautuu äkkiä myös uudella paikkakunnallaan tuollaiseen seuraan?
A kodin kalustoa?
Kyl mä ainaki usko siihe, et siihe pohjavetee on kyl menny pissaa sekaa. Lopputulokse sit näkee aiva kaikki.
Oisko kovapanosammunnoista päässyt lyijyä pohjaveteen ja käyny kun Rooman vesihuollolle aikanaan.
Veit sanat suustani,, tai siis en itse olisi osannut kuvainnuttaa asiaa... Laiskat,tyhmät juopot, on se nainen tai mies, kannattaa välttää.... Ihan vain siksikin että elämällä on paljon tarjottavaa, muutakin kuin juoksupoikana olo.. Toki Jos tuntee itsensä niin että on syntynyt idiootiksi juoksupojaksi, olkoon tämä/nämä oloissaan. Inhoan toisten hyväksikäyttäjä. Haen tähän tarkempaa faktapohjaa ja aion julkaista. Loiset, juopot, toisen hyväksikäyttäjät,, teille tulee loppu...
Persujen paratiisi
Kateellisten panettelua. Mitä se kenellekään kuuluu mitä ihmiset elämällään tekevät. Eläkää sitä omaa katkeran täydellistä elämäänne ja antakaa muiden elää omaansa. Aloittajan oma elämäkö se on pelkkää hunajaa kun noin katkeraa tilitystä suoltaa, ettei vaan olisi projektointia.