Holokausti

Paljon puhutaan Tästä kauheasta tapahtumasta ja siitä, että meidän pitäisi tuntea siitä syyllisyyttä.

En oikein käsitä miksi meidän suomalaistenkin pitää tunteä siitä syyllisyyttä? Voisinko nähdä tämän tapahtuman jossain livenä?
4324
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Sain nyt puheistasi sellaisen kuvan että vähättelet holokaustia, etkä pidä juutalaisten kansanmurhaa niin kauheana asiana kun sitä kuuluisi pitää. Miksi meidän suomalaisten ei pitäisi tuntea siitä mitään syyllisyyttä?

Ensinnäkin suomalaiset olivat toisen maailmansodan aikana tämän pahimman kansanmurhaajavaltion eli natsi-Saksan liittolaisia, ja näin ollen suomalaiset eivät juurikaan vastustaneet natsien tekemiä joukkomurhia.

Lisäksi olen lukenut myös sellaista että suomalaiset lähettivät sota-aikana juutalaisia tapettavaksi natsi-Saksan tuhoamisleireille, ja on ihan turha väittää etteikö suomalaiset olisi tienneet mikä näiden juutalaisten kohtalo tulee siellä olemaan.

Valitettavasti suurin osa suomalaisista haluaa vähätellä tätä tapahtumaa ja kieltää kokonaan suomen osuuden tässä natsi-Saksan aiheuttamassa kansanmurhassa.

Kaiken huipuksi osa suomalaisista pitää näitä juutalaisten luovutuksia natsi-Saksalle oikeutettuina sen vuoksi koska suomalaiset saivat vastineeksi aseita ja muuta sotakalustoa Saksalaisilta. Eli joidenkin mielestä ihmishenkiä voi vaihtaa tarvittaessa aseiksi tai rahaksi, ei voi muuta sanoa kun että pahasti on vääristyneet maailmankatsomukset näillä ihmisillä.

Kirjastosta löydät varmasti ainakin luettavaa tästä kyseisestä aiheesta, ja itse olenkin tutustunut tähän asiaan varsin runsaasti.

En tiedä pystytkö näkemään tapahtumaa livenä, mutta ainakin tästä aiheesta on tullut televisiosta monia erilaisia dokumettiohjelmia joissa on käsitelty tätä kyseistä aihetta.

Vasta vähän aikaa sitten televisiossa näytettiin tämä 6-osainen sarja nimeltä Auscwitz ja lopullinen ratkaisu, siinä kerrottiin natsi-Saksan tuhoamisleirien toiminnasta ja natsien aatteista joiden tarkoituksena oli koko Euroopan juutalaisväestön surmaaminen. Katsoin itse jokaisen jakson, ja täytyy sanoa että nämä natsit eivät ole mielestäni edes ihmisiä vaan pelkkiä tappokoneita.

Äänestä
  • ''Ensinnäkin suomalaiset olivat toisen maailmansodan aikana tämän pahimman kansanmurhaajavaltion eli natsi-Saksan liittolaisia, ja näin ollen suomalaiset eivät juurikaan vastustaneet natsien tekemiä joukkomurhia.''

    ...Väitätkö että suomalaiset olivat natseja?

    Sitäpaitsi Venäjällä tapettiin yhtä lailla kansaa, että suurimmasta en kyllä puhuisi.

    Äänestä

  • korkki kirjoitti:

    ''Ensinnäkin suomalaiset olivat toisen maailmansodan aikana tämän pahimman kansanmurhaajavaltion eli natsi-Saksan liittolaisia, ja näin ollen suomalaiset eivät juurikaan vastustaneet natsien tekemiä joukkomurhia.''

    ...Väitätkö että suomalaiset olivat natseja?

    Sitäpaitsi Venäjällä tapettiin yhtä lailla kansaa, että suurimmasta en kyllä puhuisi.

    No kaikki suomalaiset eivät tietenkään olleet natseja ainakaan sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta ota huomioon se että suomalaiset olivat toisen maailmansodan aikana natsi-Saksan puolella välittämättä siitä että kyseessä sattui olemaan maailman kaikkien aikojen pahin kansanmurhaajavaltio.

    Suomesta kuitenkin löytyi 30-luvulla ja sodan aikana sellaisia henkilöitä joiden sympatiat tuntuivat olevan kovasti natsi-Saksan puolella. Sen sijaan suomalaisilla on ollut aina erittäin kova viha kaikkia venäläisiä kohtaan, ja se taas ei ole mielestäni ollenkaan oikeutettua.

    Lisäksi suomesta lähetettiin myös juutalaisia tapettavaksi natsi-Saksan keskitysleireille toisen maailmansodan aikana, ja on turha väittää etteikö suomessa olisi muka tiedetty mitä näille juutalaisille tulee siellä tapahtumaan.

    Äänestä

Minulla ainakaan ei ole holokaustin kanssa yhtään mitään tekemistä enkä todellakaan tunne siitä minkäänlaista syyllisyyttä. Edes äitini ei ollut silloin vielä syntynyt! Minusta on ihan naurettavaa että jonkun aiemman sukupolven rikoksista pitäisi kaikkien jälkipolvien tuntea syyllisyyttä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


,,,, kirjoitti:

Paljon puhutaan Tästä kauheasta tapahtumasta ja siitä, että meidän pitäisi tuntea siitä syyllisyyttä.

En oikein käsitä miksi meidän suomalaistenkin pitää tunteä siitä syyllisyyttä? Voisinko nähdä tämän tapahtuman jossain livenä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu