Ei voi puhua edes asioista samassa mielessä kuinka muista maista puhuttiin samaan aikaan.
Pohjoisessa on oma käsityksensä historiasta.
Kun väkeä oli niin vähän, että hirvitti koko lukeminen.
Ei tuossa ollut kyse oikeastaan mistään maasta, valtiosta eikä muusta.
Ei mieli ymmärrä todellista kontekstia, mitä tarkoitti ja tarkoittaa edelleen se pieni väestöä mitä on ollut ja mitä on nytkin.
Konteksti suhteessa todellisuuteen.
Pyrkii vimmatusti maa näyttämään jotakin, mutta se ei ole oikeastaan sitä ja odotetaan aina takapakkia, jos ei täytetä ehtoja, mutta vastatkaa itse, mistä syystä ei täytä ehtoja ja muita aiheen kysymyksiä, miksi asiat ovat niin kuin ne ovat.
Koska ei tässä vielä mistään olemassaolosta puhutaan.
Kuin laittaisi identiteetti uusiksi, realistisemmaksi kun eli jossakin harhaluulossa kaikesta.
Mitä voimia on käytössä ja mihin ne riittävät, ettei tarvitse rikkoutua olemattomaan huhuun.
Ei vain uskalleta tunnustaa totuus suomalaisista ja lappalaisista.
Hirvittävän vähän suomalaisia historiassa
5
<50
Vastaukset 5
- Anonyymi00001
Maailma odottaa ymmärrettäviä antia, mutta voivat jäädä odottamaan, koska eivät tiedä, mitä maa on todellisuudessa, koska eivät paikalliset kerro itsekään kaikkea. Eivät tiedä tai eivät tahto tietää, koska totuus on erittäin ranka kun samaan aikaan muualla on mitä isoin olemassaolo ollut aina ja pitkään, että voi rehvastella ja näytellä ja se pane hiljaiseksi, vertailu.
- Anonyymi00002
Ja kun päästiin tähän pisteeseen, jossa nyt ollaan niin jonkinlainen syvä hiljaisuus laskeutuu, koska jokainen tietää, mistä on lähdetty, ei ihan jostakin valmiiksi tehdystä, mutta hyvin häviävästä lukumäärästä.
Monia vuosia mennyt ja jokainen teki parhaansa vaivoineen kuin vaivaisukot olivat ne tavallisimmat.
Tähän päästiin ja voidaan istua nyt ja tunnustella, että istutaan edelleen, ei hävitä hetkeen kuin ennen, mutta istutaan. Se on se tilanne, että ei häviä yhtäkkiä ja on joku demokraattinen väite, että saa olla oma itsensä ja joku sentään kehitti sen ulkomailla kaikkia varten ja joka nyt tuntuu hienolta täälläkin.
Mutta istutaan ja mietitään kun elämä kehittyy uusiksi ja mitä nyt tässä se alue Suomi rupeaisi. Ainahan pitäisi pelata kortit viisaasti, hosumatta, koska edelleen nyt ja tulevaan jatkuu alakanttinen olo, koska ei ne taijat tapahdu hetkessä, mutta jälleen kerran vaivalloisten vuosituhansien aikoina. Ei tässä kiirettä ole tai niin kuin sanotaan eipäs hosuta. Jokainen vain jatkaa itsensä parhaansa mukaan. - Anonyymi00003
Antaisivat vain maalle lisäaikaa olla oma itsensä ennen kuin tsunami rikkoo kaiken, aaltoja ulkomailta, josta kantautuu jotakin kummia.
Olisi kotimainen ihanne suurta sen takia, koska ei voida avautua maailmalle kun oma keitos ei ole valmis ja jos kuka se rikkoo hiljaisuuden on johtoporras, joka avaa markkinat liian aikaisin ja se voi rikkoa talouden, koska syvällä syvällä on puute, eikä se ole markkinoissa, eikä rahoissa, eikä kulttuurissa, mutta syvemmällä kansassa. Ei ole valmis ja ei voi vaatia tuloksia. Antaa aikaa lisää, mutta tulivat muut kysymään tännekin, mitä tänne kuuluu. Ymmärtäisivät peremmin, mitä se kaikki tulee maksamaan. Antaisivat maan puolustautua ja itsekin jättäisivät maa rauhaan. Eivät. Olkaa nyt tästä katsottuna se, millaiseksi olette, koska jos ennen selviydyttiin pimeässä metsässä yksinäisesti, tänään valoisassa väkipaljoudessa ryhmässä ja pitää selvitäkin. - Anonyymi00004
Mannerheim oli aikansa tunnetuin kosmopoliitti ja sodomiitti.
- Anonyymi00005
Mannerheimin homostelut Haminan kadettikoulussa on Suomen sotahistorian kulminaatiopiste.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.811168Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu27749- 12734
- 90695
Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.30687- 46658
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl14655Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.68639Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen
Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj27607- 56600
- 60573
- 41571
Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan82568Jos kaivattusi on
Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?46540- 43534
Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.129517Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa52503Kylän tielle remonttia?
Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?13492Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31465Miten vuosien jälkeenkin tunteet voivat olla niin voimakkaat?
Että pelkkä ajatus sinusta täyttää silmät kyynelistä.27457