Jumalan palveleminen (Room 12)

Kristuksen orjana
Paavali on julistanut
suoraan Jeesukselta saamansa
Jumalan Evankeliumin.

Kahdeksan lukua oli käyty läpi,
ja sitten Paavali jatkoi selvittelyä
Israelin kohtaloilla
kolmen luvun verran.

Ja tuohon Aitoon öljypuuhun
me metsäöljypuun oksatkin
olemme oksastetut.

https://keskustelu.suomi24.fi/t/19547655/israel---aito-oljypuu-(room-11)

Ja kerran aidot öljypuun oksatkin
oksastetaan siihen takaisin,
ja alkaa Messiaan Valtakunta
tämän maan päällä.

Se kestää tuhat vuotta
ollen ihmiskunnan
seitsemäs millennium.
Silloin kaikki on toisin kuin nyt.
Ja yksi kuvaus siitä löytyy
Jesajan kirjasta lopusta:

"Minä iloitsen Jerusalemista
ja riemuitsen kansastani;
eikä siellä enää kuulla itkun ääntä
eikä valituksen ääntä.
Ei siellä ole enää lasta,
joka eläisi vain muutaman päivän,
ei vanhusta,
joka ei täyttäisi päiviensä määrää;
sillä nuorin kuolee satavuotiaana,
ja vasta satavuotiaana
synnintekijä joutuu kiroukseen.
He rakentavat taloja ja asuvat niissä,
he istuttavat viinitarhoja
ja syövät niiden hedelmät;
he eivät rakenna muitten asua,
eivät istuta muitten syödä;
sillä niinkuin puitten päivät ovat,
niin ovat elinpäivät minun kansassani.
Minun valittuni
kuluttavat itse kättensä työn.
He eivät tee työtä turhaan
eivätkä lapsia synnytä
äkkikuoleman omiksi,
sillä he ovat
Herran siunattujen siemen,
ja heidän vesansa
ovat heidän tykönänsä.
Ennenkuin he huutavat,
minä vastaan,
heidän vielä puhuessaan minä kuulen.
Susi ja lammas
käyvät yhdessä laitumella,
ja leijona syö rehua
niinkuin raavas,
ja käärmeen ruokana
on maan tomu;
ei missään
minun pyhällä vuorellani
tehdä pahaa eikä vahinkoa,
sanoo Herra."

Ja kun tuo
seitsemäs millennium päättyy,
niin paholainen päästetään vielä
vähäksi aikaa irti.
Tämä kerrotaan
Ilmestyskirjan loppulehdillä.

https://kalamos.webnode.fi/sana-ja-elama/loppu/viimeiset-paivat/viimeisten-paivien-aikataulukko/

Mutta palataan Roomalaiskirjeeseen
ja tähän ankeaan aikakauteen.

Roomalaiskirjeen tarkastelu
alkoi tietenkin sen
ensimmäisestä jakeesta.
Löysimme siitä sanat:

δοῦλος = orja
ἀπόστολος = lähetetty
εὐαγγέλιον = hyvä sanoma

Roomalaiskirje alkaa sanoin:

Paulos dulos = Vähäinen orja

Kristuksen orjana
Paavali on julistanut
suoraan Jeesukselta saamansa
Hyvän Sanoman
eli Jumalan Evankeliumin.

Alkujohdannon jälkeen
saimme lukea
tarkan selvityksen
Suuresta ilosanomasta
kahdeksan luvun myötä.

Kolme seuraavaa lukua jatkoi
sanomaa keskittyen
Israelin kohtaloihin.

Ja tuohon Aitoon öljypuuhun
me metsäöljypuun oksatkin
olemme oksastetut,
jos olemme itsemme
Jumalalle antaneet
ja niin ollen Hänen omiansa.

Olen siis antanut Jeesuksen sovittaa
itseni Jumalan kanssa.

Olen Jeesuksen ansion tähden
Pyhä eli Jumalalle erotettu.

Mutta voin antaa enemmänkin.
Antautua Hänen palvelukseensa.

Silloin en ole pelkästään
pyhitetty eli erotettu maailmasta
Jumalan omaisuudeksi,
vaan lähetetty
pahan maailman keskelle
ja näin palvelemaan Jumalaa.

Me olemme siis
Paavalin lailla etuoikeutettuja
Kristuksen orjana
palvelemaan ja rakastamaan
Jumalaa yli kaiken
ja lähimmäisiämme kuin itseämme.

Ja tästä Paavali sitten opettaa
Roomalaiskirjeen
kolmannessa pääosiossa,
jonka aiheena on
Uskovan vaellus palvellen.

"Niin minä
Jumalan armahtavan laupeuden kautta
kehoitan teitä, veljet,
antamaan ruumiinne
eläväksi, pyhäksi,
Jumalalle otolliseksi uhriksi;
tämä on teidän
järjellinen jumalanpalveluksenne."
(Room 12:1)

Aiheena on siis Palveleminen.

λατρεία
latreia

- palvelu
- työ

Kysymys on palkkatyöstä,
palvelusta, vaivannäöstä.

Ja minkälaisesta työstä.

λογικός
logikos

- sananmukainen
- looginen
- järjellinen
- toimellinen
- hengellinen

Pietarin kirjeessä
on sama alkutekstin sana
käännetty
järjellisen sijasta SANAksi.

"Pankaa siis pois kaikki pahuus
ja kaikki vilppi
ja ulkokultaisuus
ja kateus
ja kaikki panettelu,
ja halatkaa
niinkuin vastasyntyneet lapset
SANAN väärentämätöntä maitoa"

Kun Hengellinen Sanan maito
on kasvattanut meitä,
me saamme janon
tulla Elävän Kiven tykö
siinä mielenlaadussa,
että haluamme uhrata elämämme
Hänen palvelukseensa.

Olin vaeltanut uskon tietä vuosikymmeniä.
Ahkeroinut niin maallisessa
kuin hengellisessäkin työssä.

Kunnes sitten kerran
vakavasti sairaana
taas kerran menin rukousjonon jatkoksi.
Esitin kaksi rukouspyyntöä.

Toinen koski tätä
hengellistä palvelustehtävää.
Ja vanha rovasti,
nyt jo kirkkauteen siirtynyt,
vanhan kivikirkon alttarikaiteella
selitti toisen rukoilijan saamat kielet:

"Katso,
Minä olen antanut sinun käteesi kynän.
Sinä saat kirjoittaa
puhdasta Jumalan Sanaa."

Tuon kohdan rovasti sanoi
niin voimakkaalla äänellä,
että Vaimoni kuuli sen,
vaikka istui kaukana alttarista.

Hän näki siinä hetkessä näyn puukynästä.
Ja ihmetteli, mitä tuo profetia tarkoittaa.
Miten voi kirjoittaa
puhdasta Jumalan Sanaa.

Olin toki evankelioinut sukulaiseni
niin kirjeitse kuin myös
yhden äänitteen avulla,
jossa puhun ja soitan urkujani.
Ja kun keksittiin sähköposti,
niin viestittelin vieraampienkin kanssa.

22

115

    Vastaukset 22

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Esimerkiksi joidenkin
      kotiimme tupsahtaneiden
      jehovantodistajien kanssa
      keskustelin sähköpostitse.
      Joiden kanssa runsain määrin.

      Mutta sitten sekin
      oli jo vanhanaikaista.
      Kun taas ehdotin eräälle
      jehovantodistajalle,
      että voisimmeko jatkaa sähköpostitse,
      niin hän sanoi,
      ettei kukaan enää keskustele siten.

      Jonkinlainen tyhjiö täytti eläkepäiväni.
      Kunnes löysin netistä keskustelufoorumin.
      Siis juuri tämän palstan.

      Olin oppinut sen verran
      aiemmista keskusteluista,
      että totisesti on kirjoitettava
      puhdasta Jumalan Sanaa.
      Ja vielä se ehkä on
      Suomen maassa sallittua.

      Ja nyt olen toteuttanut sitä,
      käymällä läpi Roomalaiskirjettä
      jae jakeelta.

      Meille pakanoille
      tuo evankeliumi on erityisesti
      julistettu Paavalin kautta
      Roomalaiskirjeen alkuosassa
      eli Room 1-8.

      Mutta kun Paavali sitten
      välillä tekee perusselvityksen
      Israelin kohtaloista,
      ja jatkaa nyt
      ohjeistusta seurakunnalle
      käytännön uskon elämästä,
      niin hän jatkaa aivan samalla teemalla,
      joka on myös uskon elämämme alku.

      Tulimme uskoon kun
      meissä tapahtui mielenmuutos,
      joka mielemme uudistuu
      koko vaelluksemme ajan.

      Elämme siis jatkuvassa
      mielenmuutoksessa ja -uudistuksessa.

      Ja se mahdollistaa
      edeltävässä jakeessa
      esille tulleen
      sananmukaisen/loogisen/
      järjellisen/toimellinen/hengellinen
      Jumalan
      palvelun/työn.

      "Älkääkä mukautuko
      tämän maailmanajan mukaan,
      vaan muuttukaa
      mielenne uudistuksen kautta,
      tutkiaksenne,
      mikä on Jumalan tahto,
      mikä hyvää ja otollista ja täydellistä.
      (Room 12:2)

      Tämä prosessi jatkuu
      koko vaelluksemme ajan.

      Ja kun se on käynnissä,
      niin me
      otamme vastaan ensin Sanan,
      sitten koemme mielen
      muutoksen/uudistuksen
      ja sitten uskossa teemme
      Sanan mukaan
      ja lopuksi tulemme
      syvällisesti ymmärtämään sen,
      mitä tuo Sanan kohta tarkoitti.

      Älköön tämä jatkuva
      prosessi onnistuessaan
      kuitenkaan saattako
      meitä jotenkin luulemaan,
      että tiedämmekin sitten jo kaiken.

      "Sillä sen armon kautta,
      mikä minulle on annettu,
      minä sanon teille jokaiselle,

      ettei tule ajatella
      itsestänsä enempää,
      kuin ajatella sopii,
      vaan ajatella kohtuullisesti,
      sen uskonmäärän mukaan,
      minkä Jumala on kullekin suonut."
      (Room 12:3)

      Tuolla ehdolla olet onnellinen,
      jos olet löytänyt kutsumustehtäväsi.

      Sillä niinkuin meillä
      yhdessä ruumiissa on monta jäsentä,
      mutta kaikilla jäsenillä
      ei ole sama tehtävä,
      niin me,
      vaikka meitä on monta,
      olemme yksi ruumis Kristuksessa,
      mutta itsekukin
      olemme toistemme jäseniä;
      ja meillä on erilaisia armolahjoja
      sen armon mukaan,
      mikä meille on annettu"
      (Room 12:4-6)

      Jos tällainen armo
      on Sinua kohdannut,
      niin älä ajattele olevasi
      jotenkin arvollinen
      ja siksi valittu.

      Eräs Herran palvelija,
      jonka kautta tapahtui
      valtavia parantumisihmeitä
      kysyi Herralta,
      miksi oli valinnut hänet.

      Herra oli vastannut siihen tapaan,
      että tämä oli vasta kolmannella sijalla.
      Kaksi ensimmäistä kieltäytyi
      antamasta itseään uhriksi
      tähän palvelutehtävään.

      Roomassa olevien pyhien joukko
      on siis yksi ruumis Kristuksessa.

      Se muodostuu jäsenistä,
      jotka nekin ovat ruumiita.

      Ja toisaalta kaikki
      seurakuntaruumiit muodostavat
      yhdessä Kristuksen Ruumiin.

      Perusyksikkö on yksi ihmisruumis.
      Minäkin asun ruumiissa.
      Siinä on monta jäsentä.
      Esimerkiksi
      kaksi silmää,
      kaksi korvaa,
      kaksi kättä,
      kaksi jalkaa,
      yksi suu,
      yksi nenä ,,,

      Miten nämä voivat olla
      toistensa jäseniä.

      Siten, että ne muodostavat
      yhden toimivan kokonaisuuden:
      Ruumiin.

      Ilman silmiä
      jalkani eivät voisi
      kuljettaa minua niin,
      etten törmäile.
      Näin silmät palvelevat jalkoja.

      Ilman jalkoja
      en voisi lähestyä silmieni
      havaitsemaa kohdetta.
      Näin jalat palvelevat silmiä.

      Kaikki ruumiinjäsenet mudostavat
      yhden toimivan kokonaisuuden.

      Minun ruumiini on aikalailla
      raihnainen.

      Olen joutunut käymään
      läpi useita kriittisiä leikkauksia,
      ja melkein kuollutkin
      yhden sellaisen jälkeen.

      Tämä kirjoittaminenkin
      on minulle monella tapaa vaikeaa.

      Oikealla en voi käyttää hiirtä.
      Vasenkin on heikko ja liikerajoitteinen.

      Kaiken kaikkiaan elän
      kiireestä kantapäähän
      ihan selvästi kuolevaisessa ruumiissa.

      Mutta silti ymmärrän,
      että ruumis on tärkeä kokonaisuus,
      jossa sen eri jäsenet toimivat
      omalla toimintakyvyllään palvellen
      pään tahtoa.

      Jostain tällaisesta kokonaisuudesta
      Paavali puhuu ohjeistaessaan
      Roomassa olevaa seurakuntaa
      eli uloskutsuttujen joukkoa
      toimimaan siten,
      että itse kunkin ruumis
      palvelisi yhdessä muiden kanssa
      järjellisesti niin,
      että kukin jäsen ymmärtäisi
      oman armoituksensa.

      "jos jollakin on profetoimisen lahja,
      käyttäköön sitä sen mukaan,
      kuin hänellä uskoa on;
      Jos virka,
      pitäköön virastaan vaarin;
      jos joku opettaa,
      olkoon uskollinen opettamisessaan;
      jos kehoittaa,
      niin kehoittamisessaan;
      joka antaa,
      antakoon vakaasta sydämestä;
      joka on johtaja,
      johtakoon toimellisesti;
      joka laupeutta harjoittaa,
      tehköön sen iloiten."
      (Room 12:6-9)

      Tällainen seurakuntaruumis
      eli seurakuntaperhe
      tarvitsee keskinäistä rakkautta.

      • "Olkoon rakkaus vilpitön,
        kammokaa pahaa,
        riippukaa hyvässä kiinni.
        Olkaa veljellisessä rakkaudessa
        helläsydämiset toisianne kohtaan;
        toinen toisenne kunnioittamisessa
        kilpailkaa keskenänne."
        (Room 12:9-10)

        Tämän luvun huippukohdan jälkeen
        olemme valmiit
        antamaan itsemme
        eläväksi, pyhäksi Jumalalle
        otolliseksi uhriksi
        eli toimelliseen
        Jumalan palvelemiseen
        Hengessä palavasti.

        "Älkää harrastuksessanne olko veltot;
        olkaa hengessä palavat;
        palvelkaa Herraa."
        (Room 12:11)

        Tämä ei suinkaan tarkoita
        liitelemistä pilvissä.

        Se merkitsee aina myös
        laskeutumista ahdistuksiin.

        Ja silloin olemme siinä tilassa,
        jossa me olemme hyödyksi
        toinen toisillemme
        ja voimme vahvistaa toisiamme.
        Ja silloin meillä on toivon näköala.

        "Olkaa toivossa iloiset,
        ahdistuksessa kärsivälliset,
        rukouksessa kestävät.
        Pitäkää pyhien tarpeet ominanne;
        harrastakaa vieraanvaraisuutta.
        Siunatkaa vainoojianne,
        siunatkaa, älkääkä kirotko.
        Iloitkaa iloitsevien kanssa,
        itkekää itkevien kanssa.
        Olkaa keskenänne yksimieliset.
        Älkää korkeita mielitelkö,
        vaan tyytykää alhaisiin oloihin.
        Älkää olko itsemielestänne viisaita."
        (Room 12:12-16)

        Nyt olemme valmiudessa
        palvelemaan Jumalaa
        siinä tehtävässä,
        joka meille on annettu.

        Se tietää kuitenkin aina
        suuria vaikeuksia.
        Koko pimeyden valtakunta
        hyökkää meitä vastaan.

        Ja tätä varten
        luvun loppuosan ohjeistus
        on meille erittäin tärkeä,
        ettei mielemme uudistus latistu,
        jolloin menetämme sen
        Rakkauden voiman,
        joka meillä oli.

        Jäljelle jäisi silloin vain se
        tuomitseva huru-ukko
        lakikirjansa kanssa,
        joka aina ehtii olla eka,
        paitsi silloin,
        kun pitäisi mennä koiran purtavaksi.

        "Älkää kenellekään
        pahaa pahalla kostako.
        Ahkeroikaa sitä,
        mikä on hyvää
        kaikkien ihmisten edessä.
        Jos mahdollista on
        ja mikäli teistä riippuu,
        eläkää rauhassa
        kaikkien ihmisten kanssa.
        Älkää itse kostako, rakkaani,
        vaan antakaa sijaa Jumalan vihalle,
        sillä kirjoitettu on:
        'Minun on kosto,
        minä olen maksava, sanoo Herra'.
        Vaan
        'jos vihamiehelläsi on nälkä,
        ruoki häntä,
        jos hänellä on jano,
        juota häntä,
        sillä näin tehden
        sinä kokoat tulisia hiiliä
        hänen päänsä päälle'.
        Älä anna pahan itseäsi voittaa,
        vaan voita sinä paha hyvällä."
        (Room 12:17-21)

        Tuliset hiilet on suloinen lämmike.
        Ei ole niin kauhean paljon aikaa,
        kun esimerkiksi täällä
        kylmässä pohjolassa
        rakennustyömailla lämmittimenä
        oli koksikori.

        Teemme siis hyvää lähimmäisillemme,
        kun kokoamme tulisiaa hiiliä
        heidän päänsä päälle.

        Eli tuo viittaa makuupaikan
        viereen pääpuolelle
        tuotaviin hiiliin.

        Kun annamme itsemme
        eläväksi, pyhäksi
        Jumalalle otolliseksi uhriksi,
        niin se ei suinkaan merkitse sitä,
        että me olisimme jotenkin
        muiden yläpuolella.

        Aivan päinvastoin.
        Me palvelemme kaikkia muita.


    • Anonyymi00001

      Ei ole helppo eikä kiva lukea muutaman sanan rivejä.
      Voisitko harkita kirjoittaa pitempiä virkkeitä?

      Mvh J - K

      • "Ja Herra vastasi minulle ja sanoi:
        'Kirjoita näky
        ja piirrä selvästi tauluihin,
        niin että sen voi juostessa lukea'."
        (Hab 2:2)


      • Anonyymi00002
        kalamos kirjoitti:

        "Ja Herra vastasi minulle ja sanoi:
        'Kirjoita näky
        ja piirrä selvästi tauluihin,
        niin että sen voi juostessa lukea'."
        (Hab 2:2)

        Onko Jumala käskenyt sinun kirjoittaa kahden ja kolmen
        sanan rivejä? Ne eivät ole helppoja eikä meillyttäviä lukea.

        Mvh J - K


      • Anonyymi00002 kirjoitti:

        Onko Jumala käskenyt sinun kirjoittaa kahden ja kolmen
        sanan rivejä? Ne eivät ole helppoja eikä meillyttäviä lukea.

        Mvh J - K

        Pyhitetään tämä keskustelu
        Roomalaiskirjeen luvun 12 sanomalle.


      • Anonyymi00003
        kalamos kirjoitti:

        Pyhitetään tämä keskustelu
        Roomalaiskirjeen luvun 12 sanomalle.

        Armonaika päättyy. Kristus tulee. Elämän ylösnousemus. Vanhurskaat hallitsevat Kristuksen kanssa taivaassa TUHANNEN VUOTTA. Tuomion ylösnousemus. Tuomio pannaan täytäntöön. UUSI MAA.

        1234567---


      • Anonyymi00005
        kalamos kirjoitti:

        Pyhitetään tämä keskustelu
        Roomalaiskirjeen luvun 12 sanomalle.

        Tähän keskusteluun on vaikea keskittyä, koska tuo tyylisi kirjoittaa kahden ja kolmen sanan rivejä on raskasta lukea. Ajattelukin pätkii ja on vaikea saada asiasta mitään kokonaiskäsitystä.

        Sinulle on usein esitetty toive kirjoittaa normaalilla tavalla, joten mistä johtuu, ettet voi kunnioittaa lukijoiden pyyntöjä ?

        Erikoisuuden tavoittelua vai mitä...?


      • Anonyymi00011
        kalamos kirjoitti:

        "Ja Herra vastasi minulle ja sanoi:
        'Kirjoita näky
        ja piirrä selvästi tauluihin,
        niin että sen voi juostessa lukea'."
        (Hab 2:2)

        Kukaan ei juokse netin ääressä.

        Ja onko Raamatun alkukirjoitukset kirjoitettu tuolla itse keksimälläsi tyylillä.


    • Heil Satan!

    • Jumalan ensimmäinen tarjous
      ikuiseen yhteyteen kanssansa
      Jumalan kuvaksi luodulle
      oli Elämän puun hedelmä.

      Sen hedelmäliha ja -veri
      olisi ihmiseen imeytyessään
      antanut iankaikkisen Elämän.

      Tuo Elämä oli lähtöisin
      Jumalan Pojasta.

      Kaikki Paratiisissa
      todisti Jumalan Pojan
      valtavasta Rakkaudesta.

      Jo ennen maailman perustamista
      oli säädetty,
      että Pojassa oleva Elämä
      on oleva Ihmisten Valkeus.

      Ihminen ohitti Jumalan tarjouksen
      kohtalokkain seurauksin.

      Mutta Jumala
      tuplasi tarjouksensa.

      Golgatalle pystytettiin puu,
      joka sisältää paitsi
      tarjolla olleen Elämän
      myös Sovituksen.

      Tarjolla on nyr
      Jeesuksen liha ja veri.

      "Joka syö minun lihani
      ja juo minun vereni,
      sillä on iankaikkinen elämä"
      (Joh 6:54)

      Olemme käyneet läpi
      tässä keskustelusarjassa
      armon evankeiumin,
      jonka Paavali sai tiedoksi
      suoraan Jeesukselta,
      ja jonka hän kirjeitse
      julisti Roomassa asuvaisille.

      Siis Jumalan puolelta
      kaikki on valmiina.

      Ja niin ihmisestä itsestään
      on nyt edelleen kaikki kiinni,
      haluaako hän ottaa vastaan
      Jumalan Rakkauden
      Jeesuksen Kristuksen.

      Jumalan lahja
      sisältäen ikuisen elämän
      ja nyt myös
      sovituksen synneistämme,
      on siis
      tarjolla jokaiselle ihmiselle
      vastaanotettavaksi
      rahatta ja hinnatta.

      Iankaikkinen Elämä
      ja nyt myös Sovitus
      Jeesuksessa Kristuksessa
      ovat lahjoja yksin armosta
      uskon kautta Jeesukseen.

      Ja tuon tuplalahjan voi
      myös ottaa vastaan kominkertaisena.

      Jumalan armo eli suosio
      tarjoaa kolmanneksi
      kirkkauden kruunua ja jopa kruunuja
      samoinkuin voittopalkintoa
      ja vieläpä aarretta taivaisiin.

      Jokaiselle ihmiselle on tarjolla
      Pelastuksen lahjapaketti
      rahatta ja hinnatta yksin armosta.

      Mutta tämän lisäksi Jumalalla
      on erityinen hyvä suunnitelma
      jokaista ihmistä varten.

      Kun ihminen antaa pelastaa itsensä,
      niin hänet palautetaan harhateiltä
      tuohon hyvään suunnitelmaan.

      Jokaiselle ihmiselle
      on tarjolla
      Pelastuksen lahjapaketti
      rahatta ja hinnatta
      yksin armosta.

      Mutta tämän lisäksi Jumalalla
      on erityinen hyvä suunnitelma
      jokaista ihmistä varten.

      Kun ihminen antaa pelastaa itsensä,
      niin hänet palautetaan harhateiltä
      tuohon hyvään suunnitelmaan.

      Pelastettu ihminen
      voi armon vastaanottamisen
      lisäksi antaa itsensä
      Jumalan palvelukseen.

      "Mutta me tiedämme,
      että kaikki yhdessä
      vaikuttaa niiden parhaaksi,
      jotka Jumalaa rakastavat,
      niiden,
      jotka hänen aivoituksensa mukaan
      ovat kutsutut.
      Sillä ne,
      jotka hän on edeltätuntenut,
      hän on myös edeltämäärännyt
      Poikansa kuvan kaltaisiksi,
      että hän olisi esikoinen
      monien veljien joukossa;
      mutta jotka hän on edeltämäärännyt,
      ne hän on myös kutsunut;
      ja jotka hän on kutsunut,
      ne hän on myös vanhurskauttanut;
      mutta jotka hän on vanhurskauttanut,
      ne hän on myös kirkastanut."
      (Room 8:28-30)

      Tällaiseen kutsumukseen vastaaminen
      johtaa aina myös kärsimyksiin
      ja kärsimykset kirkastamiseen.

      Emme menetä pelastustamme,
      vaikka emme ottaisi
      kutsumustamme vastaan.

      Mutta voittopalkinto, kruunu
      ja ylenpalttinen kirkkaus
      samoinkuin aarre taivaissa
      eivät silloin ole osamme.

      Ratkaisevan tärkeää ihmiselle on se,
      että tulee tuntemaan
      Jumalan Rakkauden
      Jeesuksen Kristuksen.

      Ollemme pelastetut Jeesuksessa.
      kun asetamme
      uskomme/luottamuksemme Häneen,
      joka on Elämän puun
      ja nyt myös samalla
      Sovituksen puun hedelmä,
      jonka hedelmälihan ja -veren
      me saamme syödä.

      Ja silloin meidät
      tekemiimme synteihin
      (hengllisesti) kuolleet
      on siirretty takaisin Elämään
      emmekä ikinä kuole (hengellisesti).

      Jumala tahtoo kaikkien pelastuvan
      ja vetää parannukseen niitäkin,
      jotka eivät ehkä koskaan käänny
      eivätkä pelastu.

      Jokainen voi todeta
      päivittäisistä uutisista,
      että maailmassa tapahtuu
      kuitenkin koko ajan asioita,
      joita Jumala ei tahtoisi tapahtuvan.

      Maailma on pahan vallassa.
      Ja siksi Jumalan
      hyvä tahto ei tapahdu kaikkialla.

      Ihminen syntyy tähän maailmaan
      elävänä sieluna
      joskin kuolevaisessa ruumiissa
      Aadamin synnin tähden.

      Kun ihminen jossain
      elämänsä vaiheessa
      päästää yhden ihmisen kautta
      maailmaan tulleen synnin sisimpäänsä,
      niin ihminen kokee
      ensimmäisen kuoleman.

      Tämä kuolema on hengellinen,
      ja sen seurauksena
      ihminen ei enää ole elävä sielu
      vaan kuollut,
      jollaisiksi Jeesus nimitti joskus
      ruumiillisesti vielä elossa olevia.

      Niin kauan kuin ihminen
      on tässä tilassa,
      hän ei toteuta Jumalan tahtoa.

      Mutta Jumala vetää hyvyydellään
      kaikkia ihmisiä parannukseen
      Sanansa kautta.

      Ottaessaan Sanan
      eli Jeesuksen vastaan
      ihminen syntyy
      uudesti ylhäältä Hengestä
      Jumalan lapseksi.

      Tällainen ihminen on siirretty
      hengellisen kuoleman tilasta
      takaisin ikuiseen elämään
      ja
      paholaisen vallasta
      Jumalan Rakkaan Pojan Valtakuntaan
      eli Jumalan hallitusvallan alle.

      Tästä hetkestä eteenpäin
      Jumalan ihminen
      voi toteuttaa Jumalan tahtoa.

      Täydellisenä Jumalan tahdon
      toteutuminen etenee prosessissa:

      - Armosta pelastuminen
      - Pelastuneen kutsuminen
      - Palvelutehtävän vastaanottaminen
      - Voittopalkinto kutsumuksen täyttämisestä

      Mutta vaikka
      vain ensimmäinen toteutuisi,
      niin olemme pelastetut.

      Takana on 11 lukua pitkä
      selvitys pelastuksesta.
      Nyt on vuorossa
      kutsu palvelukseen.

      • Anonyymi00007

        "Tämä kuolema on hengellinen,
        ja sen seurauksena
        ihminen ei enää ole elävä sielu
        vaan kuollut,
        jollaisiksi Jeesus nimitti joskus
        ruumiillisesti vielä elossa olevia."

        Raamattu ei opeta mitään "kuolemattomasta sielusta", vaan ajatus sielun kuolemattomuudesta on peräisin suurelta osin antiikin kreikkalaisesta filosofiasta.

        Sanoessaan Aadamille "sinun pitää kuolemalla kuoleman", Jumala tarkoitti, että ihmisestä tulee KUOLEVAINEN.

        Raamattu opettaa, että synnin palkka on KUOLEMA, ei siis mikään "iankaikkinen elämä kirkkoisien keksimässä mielikuvitushelvetissä", jonka he ovat lainanneet jumaltarustoista ja värittäneet sadistisella jumalallaan.

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Hel
        Hel (myös Hell tai Hella) on skandinaavisessa mytologiassa alamaailman eli Helheimin jumalatar. Hän on Lokin ja Angrboða-jättiläisen nuorin lapsi sekä Fenris-suden ja käärme Jörmungandrin sisar[1]. Hel on vastuussa kulkutaudeista, sairauksista ja katastrofeista.

        Kun Odin sai tietää, että Lokilla on lapsia, hän karkotti heidät syrjäisiin paikkoihin. Helin Odin syöksi manalaan ja antoi hänelle tehtäväksi huolehtia kaikista vainajista, jotka olivat kuolleet tauteihin tai vanhuuteen [2]. Helheimin alapuolella sijaitsi Niflheim.

        Kristinuskon levitessä Skandinaviaan kristinuskon tuonpuoleinen alamaailma nimettiin Helin mukaan pohjoismaisissa kielissä (ruotsiksi ja norjaksi helvete, tanskaksi helvede, islanniksi helvíti ja suomeksi helvetti).

        Raamatussa ei esiinny lainkaan koko "helvettiä" (Hell = manalan jumalattaren nimi), vaan Jeesus puhui Gehennasta, josta myös kerrotaan Vanhassa testamentissa.

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Gehenna
        Gehenna eli Hinnomin laakso (kreik. Γέεννα, Geenna; hepr. גֵּי בֶן־הִנֹּם, gei ben-Hinnom; aram. ܓܝܗܢܐ, Gēhannā; Mishna גהנום / גהנם, Gehinnam) on Jerusalemin eteläpuolella Länsirannalla sijaitseva pienimuotoinen laakso, jossa Juudan kuningasten Aahaan ja Manassen aikana uhrattiin lapsia Moolokille.[1] Raamatussa mainitaan miten Juudaan kuninkaat laittoivat poikiaan ja tyttäriään kulkemaan tulen läpi, mutta ei ole varmuutta, toimittiinko näin. Myöhemmin sen katsottiin olevan kirottu paikka (Jer. 7:31, 19: 2–6).[2]"

        "Kristillisessä tulkinnassa Gehenna merkitsee tuomittujen kuolemantakaista rangaistusta tai rangaistuspaikkaa, helvettiä (Matt. 5:22, Jaak. 3:6). Uudessa testamentissa Jeesus mainitsee Gehennan useamman kerran."

        Jer.7
        30 Sillä Juudan miehet ovat tehneet sen, mikä on pahaa minun silmissäni, sanoo Herra. He ovat asettaneet iljetyksensä temppeliin, joka on otettu minun nimiini, ja saastuttaneet sen.
        31 Ja he ovat rakentaneet Toofet-uhrikukkulat Ben-Hinnomin laaksoon, polttaakseen tulessa poikiansa ja tyttäriänsä, mitä minä en ole käskenyt ja mikä ei ole minun mieleeni tullut.
        32 Sentähden, katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin ei enää sanota 'Toofet' ja 'Ben-Hinnomin laakso', vaan 'Murha-laakso', ja Toofetiin haudataan, kun ei ole muualla tilaa.
        33 Ja tämän kansan ruumiit joutuvat taivaan lintujen ja maan eläinten ruuaksi, eikä näitä kukaan karkoita.
        34 Ja minä lopetan Juudan kaupungeista ja Jerusalemin kaduilta riemun ja ilon huudon, huudon yljälle ja huudon morsiamelle, sillä maa on tuleva raunioiksi."


      • Anonyymi00010

        Ja sitä paitsi Vanha testamenttikin todistaa, että Jumala on täyttänyt lupauksensa Aabrahamille, joten Hän ei ole mitään velkaa näille siionisteille, jotka eivät Jeesuksen mukaan edes ole Aabrahamin lapsia.

        Neh.9
        7 Sinä olet Herra Jumala, joka valitsit Abramin ja veit hänet pois Kaldean Uurista ja annoit hänelle nimen Aabraham.
        8 Ja sinä havaitsit hänen sydämensä USKOLLISEKSI sinua kohtaan, ja niin sinä teit HÄNEN KANSSAAN LIITON antaaksesi hänen jälkeläisillensä kanaanilaisten, heettiläisten, amorilaisten, perissiläisten, jebusilaisten ja girgasilaisten maan. JA LUPAUKSESI SINÄ OLET TÄYTTÄNYT, sillä sinä olet vanhurskas.


    • Anonyymi00004

      Kuka jaksaa lukea sisältöäsi, kun kirjoitustesi muoto on noin epäkohteliaan hankala, painat enteriä joka toisen sanan jälkeen! Kuka jaksaa rullata tuollaista värssyä?

      Miksi teet noin? Itsellesikin on helpompaa, kun jätät sen rivinvaihtajan paineskelun vain kappaleiden väliin. Teksti kyllä soljuu oikealle paikalleen, täyttäen tarvittavan leveyden; kännyköillä kapeamman alan, pöytäkoneilla leveämmän.

    • Anonyymi00006

      Paavali ei anna itselleen lupaa kehottaa kuulijoitaan ja lukijoitaan antamaan ruumiinsa Jumalle eläväksi, pyhaksi, otolliseksi uhriksi ENNEN KUIN hän on tehnyt selväksi, että Jumalan armahtava laupeus on sellaista armahtavaa laupeutta, joka pelastaa KOKO maailman:

      11:32 Sillä Jumala on sulkenut kaikki tottelemattomuuteen, että hän kaikkia armahtaisi.
      11:33 Oi sitä Jumalan rikkauden ja viisauden ja tiedon syvyyttä! Kuinka tutkimattomat ovat hänen tuomionsa ja käsittämättömät hänen tiensä!
      11:34 Sillä kuka on tuntenut Herran mielen? Tai kuka on ollut hänen neuvonantajansa?
      11:35 Tai kuka on ensin antanut hänelle jotakin, joka olisi tälle korvattava?
      11:36 Sillä hänestä ja hänen kauttansa ja häneen on kaikki; hänelle kunnia iankaikkisesti! Amen.

    • Jumalalla on erityinen
      hyvä suunnitelma
      jokaista ihmistä varten.

      Kun ihminen antaa pelastaa itsensä,
      niin ihminen palautetaan harhateiltä
      tuohon hyvään suunnitelmaan.

      Tästä hetkestä eteenpäin
      Jumalan ihminen
      voi toteuttaa Jumalan tahtoa.

      Jumala vaikuttaa nyt tämän ihmisen
      eli Jumalan lapsen elämässä
      tahtomista ja tekemistä.

      "sillä Jumala on se,
      joka teissä vaikuttaa
      sekä tahtomisen että tekemisen,
      että hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi."
      (Fil 2:13)

      Tämä ihminen
      halajaa nyt palvella Jumalaa
      vaikuttaen siihen,
      että Hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi
      niidenkin ihmisten kohdalla,
      jotka vielä ovat
      valhettelijan vallassa,
      niin että hekin pelastuisivat
      ja tulisivat tuntemaan Totuuden.

      "Tehkää kaikki
      nurisematta ja epäröimättä,
      että olisitte
      moitteettomat ja puhtaat,
      olisitte tahrattomat
      Jumalan lapset
      kieron ja nurjan
      sukukunnan keskellä,
      joiden joukossa
      te loistatte niinkuin
      tähdet maailmassa,
      tarjolla pitäessänne
      elämän sanaa,
      ollen minulle kerskaukseksi
      Kristuksen päivänä siitä,
      etten ole turhaan juossut
      enkä turhaan vaivaa nähnyt."
      (Fil 2:14-16)

      Jumalan tahtoa toteuttamalla
      nämä ihmiset tuovat
      uusia sieluja pelastukseen
      Jeesuksessa Kristuksessa.

      Ja tästä sadosta he
      saavat iloita runsain määrin
      Kristuksen päivänä,
      kun Kristuksen palkintotuomioistuimen
      edessä heille maksetaan palkka
      ja heille ojennetaan voittopalkinto
      ja heidät seppelöidään.

      Ja Paavalikin tiesi,
      että vaikka hän tuleekin
      kärsimään marttyyrikuoleman,
      niin hänellä on aarre taivaissa.

      "Vaan jos minut uhrataankin
      tehdessäni teidän uskonne
      uhri- ja palvelustoimitusta,
      niin minä kuitenkin iloitsen,
      ja iloitsen
      kaikkien teidän kanssanne;
      samoin iloitkaa tekin,
      ja iloitkaa minun kanssani!"
      (Fil 2:17-19)

      Eli Jumala vaikuttaa
      tahtomista ja tekemistä
      niissä ihmisissä, jotka ovat
      jo antaneet sovittaa itsensä.

      Kaikkia muita
      Hän vetää parannukseen
      ja käyttää siinä meitä,
      jotka jo olemme tulleet
      yhdeksi Jeesuksen kanssa
      ja Jumalallisesta luonnosta osallisiksi.

      • Anonyymi00013

        Joh.8
        31 Niin Jeesus sanoi niille juutalaisille, jotka uskoivat häneen: "JOS TE PYSYTTE MINUN SANASSANI, niin te totisesti olette minun opetuslapsiani;
        32 ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi".

        Matt. 28:19
        Menkää siis ja tehkää KAIKKI KANSAT minun opetuslapsikseni...

        Matt. 24:14
        Ja tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa maailmassa, TODISTUKSEKSI KAIKILLE KANSOILLE; ja sitten tulee loppu

        Matt.25
        31 Mutta kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan ja kaikki enkelit hänen kanssaan, silloin hän istuu kirkkautensa valtaistuimelle.
        32 Ja hänen eteensä kootaan kaikki kansat, ja hän erottaa toiset toisista, niinkuin paimen erottaa lampaat vuohista.
        33 Ja hän asettaa lampaat oikealle puolelleen, mutta vuohet vasemmalle.
        34 Silloin Kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: 'Tulkaa, minun Isäni siunatut, ja omistakaa se valtakunta, joka on ollut teille valmistettuna maailman perustamisesta asti.
        35 Sillä minun oli nälkä, ja te annoitte minulle syödä; minun oli jano, ja te annoitte minulle juoda; minä olin outo, ja te otitte minut huoneeseenne;
        36 minä olin alaston, ja te vaatetitte minut; minä sairastin, ja te kävitte minua katsomassa; minä olin vankeudessa, ja te tulitte minun tyköni.'
        37 Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle sanoen: 'Herra, milloin me näimme sinut nälkäisenä ja ruokimme sinua, tai janoisena ja annoimme sinulle juoda?
        38 Ja milloin me näimme sinut outona ja otimme sinut huoneeseemme, tai alastonna ja vaatetimme sinut?
        39 Ja milloin me näimme sinun sairastavan tai olevan vankeudessa ja tulimme sinun tykösi?'
        40 Niin Kuningas vastaa ja sanoo heille: 'Totisesti minä sanon teille: kaikki, mitä olette tehneet yhdelle näistä minun vähimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle'.
        41 Sitten hän myös sanoo vasemmalla puolellaan oleville: 'Menkää pois minun tyköäni, te kirotut, siihen iankaikkiseen tuleen, joka on valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleillensä.
        42 Sillä minun oli nälkä, ja te ette antaneet minulle syödä; minun oli jano, ja te ette antaneet minulle juoda;
        43 minä olin outo, ja te ette ottaneet minua huoneeseenne; minä olin alaston, ja te ette vaatettaneet minua; sairaana ja vankeudessa, ja te ette käyneet minua katsomassa.'
        44 Silloin hekin vastaavat sanoen: 'Herra, milloin me näimme sinut nälkäisenä tai janoisena tai outona tai alastonna tai sairaana tai vankeudessa, emmekä sinua palvelleet?'
        45 Silloin hän vastaa heille ja sanoo: 'Totisesti minä sanon teille: kaiken, minkä olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle'.

        Ilm. 1:16
        Ja hänellä oli oikeassa kädessään seitsemän tähteä, ja HÄNEN SUUSTAAN LÄHTI KAKSITERÄINEN, TERÄVÄ MIEKKA, ja hänen kasvonsa olivat niinkuin aurinko, kun se täydeltä terältä paistaa.

        Ilm. 19:13
        ja hänellä oli yllään vereen kastettu vaippa, ja NIMI, JOLLA HÄNTÄ KUTSUTAAN, ON JUMALAN SANA.


      • Anonyymi00015
        Anonyymi00013 kirjoitti:

        Joh.8
        31 Niin Jeesus sanoi niille juutalaisille, jotka uskoivat häneen: "JOS TE PYSYTTE MINUN SANASSANI, niin te totisesti olette minun opetuslapsiani;
        32 ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi".

        Matt. 28:19
        Menkää siis ja tehkää KAIKKI KANSAT minun opetuslapsikseni...

        Matt. 24:14
        Ja tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa maailmassa, TODISTUKSEKSI KAIKILLE KANSOILLE; ja sitten tulee loppu

        Matt.25
        31 Mutta kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan ja kaikki enkelit hänen kanssaan, silloin hän istuu kirkkautensa valtaistuimelle.
        32 Ja hänen eteensä kootaan kaikki kansat, ja hän erottaa toiset toisista, niinkuin paimen erottaa lampaat vuohista.
        33 Ja hän asettaa lampaat oikealle puolelleen, mutta vuohet vasemmalle.
        34 Silloin Kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: 'Tulkaa, minun Isäni siunatut, ja omistakaa se valtakunta, joka on ollut teille valmistettuna maailman perustamisesta asti.
        35 Sillä minun oli nälkä, ja te annoitte minulle syödä; minun oli jano, ja te annoitte minulle juoda; minä olin outo, ja te otitte minut huoneeseenne;
        36 minä olin alaston, ja te vaatetitte minut; minä sairastin, ja te kävitte minua katsomassa; minä olin vankeudessa, ja te tulitte minun tyköni.'
        37 Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle sanoen: 'Herra, milloin me näimme sinut nälkäisenä ja ruokimme sinua, tai janoisena ja annoimme sinulle juoda?
        38 Ja milloin me näimme sinut outona ja otimme sinut huoneeseemme, tai alastonna ja vaatetimme sinut?
        39 Ja milloin me näimme sinun sairastavan tai olevan vankeudessa ja tulimme sinun tykösi?'
        40 Niin Kuningas vastaa ja sanoo heille: 'Totisesti minä sanon teille: kaikki, mitä olette tehneet yhdelle näistä minun vähimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle'.
        41 Sitten hän myös sanoo vasemmalla puolellaan oleville: 'Menkää pois minun tyköäni, te kirotut, siihen iankaikkiseen tuleen, joka on valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleillensä.
        42 Sillä minun oli nälkä, ja te ette antaneet minulle syödä; minun oli jano, ja te ette antaneet minulle juoda;
        43 minä olin outo, ja te ette ottaneet minua huoneeseenne; minä olin alaston, ja te ette vaatettaneet minua; sairaana ja vankeudessa, ja te ette käyneet minua katsomassa.'
        44 Silloin hekin vastaavat sanoen: 'Herra, milloin me näimme sinut nälkäisenä tai janoisena tai outona tai alastonna tai sairaana tai vankeudessa, emmekä sinua palvelleet?'
        45 Silloin hän vastaa heille ja sanoo: 'Totisesti minä sanon teille: kaiken, minkä olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle'.

        Ilm. 1:16
        Ja hänellä oli oikeassa kädessään seitsemän tähteä, ja HÄNEN SUUSTAAN LÄHTI KAKSITERÄINEN, TERÄVÄ MIEKKA, ja hänen kasvonsa olivat niinkuin aurinko, kun se täydeltä terältä paistaa.

        Ilm. 19:13
        ja hänellä oli yllään vereen kastettu vaippa, ja NIMI, JOLLA HÄNTÄ KUTSUTAAN, ON JUMALAN SANA.

        Joh. 10:27
        Minun lampaani kuulevat MINUN ÄÄNTÄNI, ja minä tunnen ne, ja ne SEURAAVAT MINUA.

        Kuunteletko siis...

        1) Jumalan Sanaa eli Jeesusta ja Hänen opetuksiaan vai

        2) siionistien propagandaa ja huuhaaprofeettoja


    • Anonyymi00014

      Jos kerran Jumala on ns. kaikkivoipa, miksi Häntä pitää jotenkin palvella?

      • Anonyymi00016

        Mitä on Jumalan palveleminen...

        Jaak. 1:27
        Puhdas ja tahraton jumalanpalvelus Jumalan ja Isän silmissä on käydä katsomassa orpoja ja leskiä heidän ahdistuksessaan ja varjella itsensä niin, ettei maailma saastuta.

        Mark. 10:45
        Sillä ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi monen edestä."


      • Anonyymi00017
        Anonyymi00016 kirjoitti:

        Mitä on Jumalan palveleminen...

        Jaak. 1:27
        Puhdas ja tahraton jumalanpalvelus Jumalan ja Isän silmissä on käydä katsomassa orpoja ja leskiä heidän ahdistuksessaan ja varjella itsensä niin, ettei maailma saastuta.

        Mark. 10:45
        Sillä ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi monen edestä."

        Ei Jumalaa pysty palvelemaan, jos Hän ei ensin sitä mahdollisuutta anna. Pääasiassa Jumala palvelee meitä kurjia.


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      43
      925
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      95
      878
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      765
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      116
      711
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      80
      648
    6. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      611
    7. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      590
    8. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      34
      577
    9. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      576
    10. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      568
    11. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      19
      532
    12. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      33
      513
    13. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      66
      499
    14. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      482
    15. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      44
      476
    16. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      34
      467
    17. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      105
      458
    18. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      450
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      44
      434
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      6
      421
    Aihe