Miksi helluntailaisuudessa ja muissakaan lahkoissa ei opeteta Jumalan 10 käskyä ?
- 10 käskyä -
Anonyymi-ap
179352
4Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 179
Vanhimmat
Ei edes helluntaiapostolikaan tiennyt mitkä ovat Jumalan kymmenen käskyä.
Onneksi seksuaalirikollinen tuomittiin vankilaan.
Luther opetti että kaikki 10 käskyä on edelleen voimassa !!
Luther ei pitänyt sapattia vaan pyhitti sunnuntain.
Kyllä, mutta ne on ollut ihmisten sydämmesssä ja aikojen alusta asti.
Se on Mooseksen lakien alku, minkä ihminen on muokannut aikojen kuluessa oman ja yhteisön tahdon alle. Se laki on laki juutalaisille ja pakanoilla laki on sydämmesssä. Se joka saarnaa Mooseksen lakia johtaa ihmisiä juutalaisten lakien alle.
Muista pyhittää lepopäiväsi. Juutalaisilla se on salattiin. Sunnuntai on kristittyjen lepopäivä. Niin on ollut siitä lähtien, kun kristinuskosta tuli valtion virallinen oppi Rooman vallan, alle. Sunnuntaista tuli silloin myös kristittyjen lepopäivä. Usko ja oppi joutui keisarin vallan ja tahdon alle ja sitä se on yhä edelleen. Instituutiot ovat vain vaihtuneet ja sunnuntaista on tullut vakiintunut käytäntö.
Kristityt alkoivat heti Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen kokoontumaan sunnuntaina, ylösnousemuksen päivänä.
Roomassa vainottiin kristittyjä, katakombeissa kokoonnuttiin sunnuntaisin, silloin nautittiin ehtoollista ja kastettiin.
Siitä on kirjoituksia katakombien seinissä
siinäpä edellinen sai aloittajan sapatistin vastauksen.
hän lepää sapattikäskyn peitolla
Kymmenessä käskyssä on se juttu, vaikka ne ovatkin mitä parhain ohjenuora, niiden henkilökohtainen toteuttaminen ihmisen kohdalla on jokseenkin mahdotonta. Sitä varten on anteeksianto, muuten Jumalan huoneet jäisivät asuttamatta, asunnoista olisi reipasta ylitarjontaa, tai jos ne täytyy täyttää, niin mikään aika ei riitä vajaan ihmiskäsityksen kannalta.
Jokainen ihminen rikkoo näitä käskyjä ihan sujuvasti kaiken aikaa, viestitti sitten olevansa kuinka vilpitön hyväänsä.
Jumalan rakkaus luomaansa ihmistä kohtaan, mahdollistaa, että Raamatun sanoma toteutuu.
Eihän "pelastusvarmojen" hihhuleiden tarvitse välittää Jumalan kymmenestä käskystä ?
Ihminen,voi omasta mielestään olla pelastusvarma, mutta näinhän ei todellisuudessa ole. Kaikki on kiinni Jumalan armosta eikä armo ole sidottu ihmisen opettamaan oppiin. Kyseessä on Jumalan lupaus ihmiselle ja oppi on ihmisestä, armo Jumalalta.
1Moos.17:14 Ja jonka esinahallisen miehenpuolen esinahan liha ei ympärileikata, se sielu pitää hukutettaman kansastansa: hän on minun liittoni rikkonut. Biblia (1776)
Se ei tarkoita sitä, että Jumala rikkoisi lupauksensa. Päinvastoin, Jumala toteaa ihmisen rikkoneen kiellon ja toimineen, sitä vastaan. Se ei kiellä sitä, etteikö ihminen olisi oikeutettu Jumalan armon. Lahkolaiset kieltävät tämän armon syntiä tekeviltä vaikka kaikki elävät armon alla. Ilman syntiä ei olis armoa. Armo on riippuvainen synnistä.
Mitä, enemmän syntiä, sen suurempi on arnon arvo. Armo ei silti ole riippuvuussuhteessa syntiin. Synti korostaa siis armon arvoa.
Jeesus-poika kasvoi armossa ja totuudessa.
Luukkaan evankeliumi
2Moos.12:48 Jos joku muukalainen asuu sinun tykönäs, ja tahtoo pitää Herralle pääsiäistä, niin ympärileikattakoot kaikki miehen puolet, ja sitte käykään sitä tekekemään, ja olkoon niinkuin maan omainen: sillä ei yhdenkään ympärileikkaamattoman pidä sitä syömän. Biblia (1776)
Joos.5:3 Niin teki Josua itsellensä kiviveitset ja ymärileikkasi Israelin lapset Aralotin kukkulalla. Biblia (1776)
Helluntailaiset ovat kuulemma kironneet ja polttaneeet Katekismuksiakin,koska siellä on kymmenen käskyä kirjoitettuna.
Ei kymmenenkäskyä kaikille käy.
Lutherin mielestä juutalaiset voi tappaa, vaikka kymmenen käskyä on voimassa.
Samoin nykyisin voi silti huoletta tehdä sotarikoksia ja kansanmurhia.
Ei paljon hetkauta.
Totta, älä tapa-käsky kielsi vain rauhan aikana syyttömän murhaamisen. Sodat ja sodissa tappaminen oli täysin salittua.
Kymmenen käskyn noudattaminen on mahdotonta, jokainen soveltaa käskyjä oman tahtonsa mukaan, uskovat sanovat että kyllä jeesus ymmärtää, ettei niitä käskyjä jaksa kukaan joka päivä noudattaa. Sillai omatunto hiljenee.
Väkivalta verhotaan hyvin usein opin alle, niin on ollut ennen Lutheria ja niin on nyt. Juutalaiset perustelevat tekonsa asemansa Jumalan valittuna kansana, onko se hyväksyttävä perustelu. Väkivalta on ihmiseltä ihmiselle. Ei Jumala lyö, Jumala on lempeä. Rakkauden evankeliumi on uusi liitto ei vanhan jatkumo siinä mielessä, että kaikki mikä oli ennen olisi nyt.
jutunkertoja, ajattelitko- että sinun tarinasi saisi sinun omaa älyäsi ynnättyä palstalla.
ei tyhmyyttä tarvitse levitellä, eikö ällisi sitä kerro- vaan pääset säälittävien ryhmään.
Kymmenen kaskua? Minäpä aloitan:
1) Jumala on.
2) Syntivelkaa on.
3) Jeesus syntyi neitseestä.
4) Taivas ja helvetti on
5) ...
Ei siinä lait paljon hetkauta kun Paavalia herjaa.
Voi homostella ja tappaa kuten lystää.
Vain tietenkin silloin omasta mielestään.
otahan asennelääkkeesi jo pian. Tuo ei ole tarveen puhetta
Montako tappajaa ja huumehörhöä helluntaiseurakunnassa on ?
Taustat olisi hyvä selvittää.
Kai esivalta on sitä varten olemassa, ei meidän tarvitse sitä selvittää aivan yhtä vähän kuin ryhtyä selittämään millainen murhaaja Paavali on ollut. Se on turhaa touhua siksi että Raamattu kertoo muuta eikä meidän kyvyt riitä siihen salapoliisityöhön saati sitten jonkin ajankohtaisempaan.
Ei, taustoilla ole merkitystä, sillä on kuullut sanan, tunnustanut uskonsa ja sen jälkeen, rikkoo sanaa vastaan ymmärtäen mitä tekee. Sillon voi armo jäädä, kokematta. Mutta sen päättää Jumala ei seurakunta. Kaikki, elää armon alla, myös ne jotka syyllistyivät syntini. Oppi luulee, että sana on armo.
Oppi on ihmisestä. Sana on tie armoon, ei itse armo. Joka uskoo...
Joh.Ilm. 6:14 ”joka esinahkaa liian pitkään venyttää ja takaisin rullaa , se nautintoon päättyy .”
Siksi että sapatin käsky ei kuulu uudessa liitossa rakkauden käskyyn.
Kaikkein vaikein käsky hellareille.
Usko ei ole joka miehen. Mennään kuin lastu laineilla.
Kyllä vaan kuuluu sapatin käsky Uudessa liitossa rakkauden käskyyn: Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi yli kaiken.
1234567---
ongelma siiinä on vain sinun tulkintasi- kun 12345656+ leikkii roolijumalaa ja tuomaria. ja pyörittää sapatti- papattilevyä.
ikäänkuin se olisi vain Raamatun käsky.
silläkö 1234567 aiot lampaana pelastua?
siitäkö Herra sinua kiittää- niinkö...
Entä ne Uudenliiton ohjeet ja neuvot? mitä niille teet.
pistäkö ne sapattipeittosi alle
Uudesta testamentista luettua Jeesuksen sanat: Sapatti on asetettu ihmistä varten.
Loppuosa ylifariseuksen kirjoituksesta "ILMESTYSKIRJAN PETO TUNNISTETTU"
Jumalan merkki sapatti, ja pedon merkki sunnuntai vastakkain. Rangaistuskin sama, eli kuolemantuomio.
JUMALAN MERKIN SAPATIN RIKKOMISESTA TUOMIO ON IANKAIKKINEN. Pedon merkin sunnuntain kohdalla se on pedon aikakauteen liittyvä rangaistus.
1234567---
Parhami ja Olseni vietiin vankilaan sodomiasta.
Piispa on kolmannen kerran naimisissa ja hänen alastonkuvia voi ihailla Hesarista.
ja sinut helvettiin pilkkaamisestasi. leikkijumala
Katekismus ei ole Jumalan Sanaa, vaan luterilaisten tunnusruskirja.
Kaikkien on vaikea rakastaa ja helppo herjata.
Viha voidaan kääntää rakkaudeksi ja herja totuudeksi.
Harhaopit on sellaisia silmänkääntö temppuja
Ihmiset eivät halua myöntää, että he rikkovat kymmentä käskyä. He kyllä uskovat yhdeksän käskyn lakiin.
He eivät tajua että viikoittainen lepopäivä on osa kymmentä käskyä, kun taas muut "sapatit", kuten pääsiäinen, sovintopäivä, lehtimajanjuhla, ovat vapaaehtoisia, sillä ne olivat vain tulevan hyvän symboleja, vertauskuvia.
Myös käsky olla kumartamatta jumalankuvia on myös poistettu, jotta voi palvoa pyhimyksiä.
Sanotaanhan Danielin kirjassa, että peto pyrkii muuttamaan ajat ja lain! Ainoastaan Jumalan laki on muuttumaton, mutta voi pyrkiä.....
Hyvä näkemys.
Suomessa on pitkä viikonloppuvapaa lepoa varten.
Alkaa perjantaina ja kestää maanantaiaamuun.
Kyllä vapaapäiviä on, on pekkaspäiviä sun muita päiviä. En ole vapaapäivien vastustaja.
Sapatti erottuu muista päivistä, sillä sapatti on Jumalan siunaama ja pyhittämä päivä, pyhäpäiväksi.
1234567---
Kymmenen käskyn laki kuuluu katolilaisuuteen ja sen tytärkirkkoihin, mahtuuko kalloosi!
Kol2:16 Älköön siis kukaan teitä tuomitko syömisestä tai juomisesta, älköön myös minkään juhlan tai uudenkuun tai sapatin johdosta,
2:17 jotka vain ovat tulevaisten varjo, mutta ruumis on Kristuksen.
Tuomioita on tullut.
Laodikean kirkolliskokouksessa 364 jKr. Jumalan oikean sapatin viettäjät julistettiin pannaan. CANON XXIXX alkaa: Kristittyjen ei tule seurata juutalaisuutta lepäämällä sapattina, vaan heidän on työskenneltävä tuona päivänä, mieluummin kunnioittaen Herran päivää, ja jos voivat levättävä silloin kristittyinä. Mutta jos joku havaitaan olevan juutalaisuuden kannattaja, julistettakoon hänet PANNAAN, EROON KRISTUKSESTA. - Index Canonum.
KUKA MUUTTI ?
Vuonna 325 jKr. Rooman piispa Sylvester muutti nk. apostolisella vallalla sunnuntain viikon ensimmäisen päivän nimen Herran päiväksi.
1234567---
>> Ihmiset eivät halua myöntää, että he rikkovat kymmentä käskyä. He kyllä uskovat yhdeksän käskyn lakiin. >>
Tästä voi kääntäen ajatella, että on myös ihmisiä, jotka uskovat varsinkin yhteen käskyyn kymmenestä, eli olisivat yhteen käskyyn uskonsa asettavia.
Muistamme sen miehen, joka tuli Jeesuksen luo ja kysyi, kuinka hän voisi peiä iankaikkisen elämän.
16 Ja katso, eräs mies tuli ja sanoi hänelle: "Opettaja, mitä hyvää minun pitää tekemän, että minä saisin iankaikkisen elämän?"
17 Niin hän sanoi hänelle: "Miksi kysyt minulta, mikä on hyvää? On ainoastaan yksi, joka on hyvä. Mutta jos tahdot päästä elämään sisälle, niin pidä käskyt."
18 Hän sanoi hänelle: "Mitkä?" Jeesus sanoi: "Nämä: 'Älä tapa', 'Älä tee huorin', 'Älä varasta', 'Älä sano väärää todistusta',
19 'Kunnioita isääsi ja äitiäsi', ja: 'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi'".
20 Nuorukainen sanoi hänelle: "Kaikkia niitä minä olen noudattanut; mitä minulta vielä puuttuu?" ( Matt 19 )
Jeesus sanoi miehen tietävän käskyt ja hän sanoi niistä noudattaneensa kaikkia.
Sitten mies kysyi: " Mitä minulta vielä puuttuu?"
Olennainen kysymys.
Mitä minulta vielä puuttuu?
Se että tietää käskyt ja sanoo kaikkia niitä noudattavansa, ei vielä riitä.
Vaikka on kaikkia kymmentä käskyä mielestään noudattanut.
Jos nyt niistä kymmenestä korotetaan yksi käsky opin teologiaksi, niin mitä vielä silloin puuttuu?
Tälle miehelle Jeesus vastasi rakkaudellisesti, miestä rakastaen:
21 Jeesus sanoi hänelle: "Jos tahdot olla täydellinen, niin mene, myy, mitä sinulla on, ja anna köyhille, niin sinulla on oleva aarre taivaissa; ja tule ja seuraa minua". ( Matt 19)
Kuinka on?
Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.
Usko Toivonen
Kymmentä käskyä ei nimenomaan noudateta katolisessa kirkossa. Toinen käsky on: "Älä tee itsellesi jumalan kuvaa..."
Ja sunnuntai on tunnetusti auringon päivä.
Viikoittainen lepopäivä ei ole mikään "tulevaisuuden varjo".
Sapatti on sama kuin lepopäivä hepreassa. Siksi juhlapäiviä kutsuttiin sapateiksi, vaikka ne olisivat olleet keskiviikkona.
Ainoastaan viikkosapatti on Jumalan sormella kirjoitettu lain tauluihin.
Hyvä toteamus !
Uskonnollinen, muotojumalien maailma, jopa suurin uskovista on juonut porton päihdyttävää viiniä.
Valheen kaiksessä viettelyksessä ja väkevässä eksytyksessä uskovatkaan eivät näe, mitä Raamattuun on kirjoitettuna. Esimerkiksi käsky: 'älä sano väärää todistusta lähimmäisestä' EI KIELLÄ VALEHTELUA, VAAN AINOASTAAN VÄÄRÄN TODISTUKSEN, VAKUUTUKSEN JA VÄÄRÄN LAUSUNNON ANTAMISEN OIKEUDESSA LÄHIMMÄISESTÄ.
Mutta kun Luther ja katoliliainen kirkko sanoo vastoin Raamatun ilmoiusta, niin Lutherin tietenkin pitää uskoa!
Niin hullua ja mieletontä ja järjetöntä Lutherin asettaminen Jumalan sijaan ja Jumalan yläpuolelle!
Jeesus osoitti, että käskyt olivat paljon laajempia, kuin mitä ne ovat kirjaimellisesti: "Joka vihaa veljeänsä, on jo murhaaja...."
Väärän todistuksen antamista on myös perusteeton juoruilu.
Ei harhaoppiset Paavalin herjaajat eikä sotahullut muuta käsityksiään vaikka Jumalatulisi heille sanomaan taivaasta, että soh soh.
Ei harhaoppi perustu siihen mitä kirjoitettu on, vaan mitä itse keksitty.
Sunnuntai on keksitty pyhäksi.
1234567---
Numerosarja 1234567 lue Uutta Testamenttia äläkä fariseus1:n oppeja!
Arvostetun Piispan Eero Huovisen kirjoitus ILTA SANOMISSA 5.11.1999
VAPAA SANA. Seuraavasti:
VUODEN 1973 ALUSTA virallinen maallinen viikkokalenterimme on alkanut maanantaista. Vielä 1970-luvun alussa viikkomme alkoi sunnuntaista. Kristityt olivat JO VARHAIN KEKSINEET tehdä sapatin jälkeisestä päivästä varsinaisen juhlapäivän, vaikka yleinen lepopäivä siitä tuli vasta 300-luvulla.
Arvostan Piispan rehellisyyttä.
1234567---
Uudessa Testamentissa ei edes mainita sunnuntaita, ainoastaan "viikon ensimmäinen päivä". Maanantai oli toinen, tiistai kolmas...
Harhaoppisilla omat jankutuksensa, jotka eivät katoa, vaikka taivas ja maa katoaisivat.
Matteus 6:7
Ja kun rukoilette, niin älkää tyhjiä hokeko niinkuin pakanat, jotka luulevat, että heitä heidän monisanaisuutensa tähden kuullaan.
Tyhjän hokijat "tosi uskovat".
Sapatisteilla ja hulluntailaisilla on sama kasteoppi.
Miksi ?
Sillä tunnustetaan oma usko seurakunnan edessä.
Jeesus laittomuuden tekijöille:
'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.
Jankuttajille Jeesus tosiaan sanoo: menkää muualle jankuttamaan te laittomuuden tekijät.
Helluntaikastetut opetuslapset jankuttavat pakkovauvakasteesta.
Pastorien keksimä sana.
Se on tämän palstan räkättirastaitten keksimä ja käyttämä sana. Seurakunnissa ei käytetä haukkumasanoja.
He itse keksivät tämän sanan ja tunkivat sen sitten vastustajiensa suuhun, väittäen, että heidän vastustajansa ovat sen keksineet.
Miksi pakkovauvakastettujen pitää tulla tänne herjaamaan?
Helluntailaisuudessa opetetaan Jeesuksesta, joka täytti lain puolestamme, koska Jeesus Raamatun mukaan täytti lain puolestamme.
Uudessa liitossa käskynä on rakastaa kaikkia, niin Jumalaa, itseään, ei-uskovia kuin uskoviakin ja koko luomakuntaa. Rakkaus Raamatun mukaan täyttää koko lain. Se käsky siis sisältää myös kymmenen käskyä. Koska jos ihminen rakastaa, silloin hän ei tee mitään pahaa, joka rikkoisi käskyjä vastaan, vaan on automaattisesti on oikealla tiellä.
Tämä jos mikä on rikkomista Jumalan käskyä kohtaan, kun kumotaan Jumalan siunaama ja pyhittämä sapatti sanoin: Ei kuulu Uuden liiton kristityille.
1234567---
Tuossa on vaarana nostaa yksi käsky ylitse kaiken ja rakentaa siitä palvonnan kohde, jopa oma teologia.
Muistamme miehen, joka tuli Jeesuksen luokse ja sanoi noudattavansa kaikkia käskyjä, mutta ei se riittänyt iankaikkisen elämän perimiseksi.
Ja mieshän kysyi:
" Mitä minulta vielä puuttuu?" ( Matt 19:20 )
Tämä on se oleellinen kysymys, mikä puuttui?
Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.
Usko Toivonen
Nimenomaan sapatti käskyä vastaan on noustu vuosikausia. Tiedän koska aikoinaan kävin useiden vapaiden suuntauksien kokouksissa.
Ennen ei ollut Internettiä, että olisi voinut kirjoitella, nyt on toisin.
Vanha helluntalainen kirjoitti tällä palstalla: Sabatti ei kuulu Jumalan ja Kristuksen seurakunnalle PISTE !
Pidän sapattia niin kauan esillä kun elämänpäiviä riittää. Vielä on sanan vapaus.
Ennen menee kameli neulan silmän läpi, kuin rikas taivaan valtakuntaan.
1234567---
Tuollainen toisten kirjoitusten käyttäminen hyväksensä oman teologian hyväksi on jossain määrin yleistä.
Siinä on myöskin sellainen vaara, että osoitellaan toisia näkemättä sitä mikä itsessä on.
Kysymyshän ei ole ihmisten sanomisista, siitä mikä on ihmisistä, vaan siitä, mikä on Jumalasta.
Tuo Jeesuksen tullut mieskin antoi todistuksen itsestään, ihmisestä ja pettyi.
Edelleenkin tärkeintä on se kysymys, minkä tuo mies esitti.
" Mitä minulta vielä puuttuu?" ( Matt 19:20 )
Se on tietenkin itsekunkin oma asia, mitä päällensä pukee, pukeutuuko yhden käskyn perusteella, vai antaako pukea siten, mihin vastaa kysymys:
" Mitä minulta vielä puuttuu?" ( Matt 19:20 )
9 Menkää siis teiden risteyksiin ja kutsukaa häihin, keitä tapaatte.'
10 Ja palvelijat menivät ulos teille ja kokosivat kaikki, keitä vain tapasivat, sekä pahat että hyvät, ja häähuone tuli täyteen pöytävieraita.
11 Mutta kun kuningas meni katsomaan pöytävieraita, näki hän siellä miehen, joka ei ollut puettu häävaatteisiin.
12 Ja hän sanoi hänelle: 'Ystävä, kuinka sinä olet tullut tänne sisälle, vaikka sinulla ei ole häävaatteita?' Mutta hän jäi sanattomaksi.
( Matt 22 )
Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.
Usko Toivonen
Raamatusta löytyy myöskin kirjoittajia esim. Matteus, Markus, Luukas ja Johannes ja monia muita. Lutherilla kirjoituksia ja monilla muilla, ja niitä kirjoitellaan.
Mene ja myy ja anna kaikki köyhille.
Adventisti ylifariseuksella hyvä motto: Omistamatta mitään omistaen kaiken.
1234567---
Putini ei ole köyhä.
Kirjoitat näkemättä mitä itsessä on.
En ole koskaan itseäni kehunut. Näen mitä itsessäni on.
Silläpä juuri aina kirjoitan, että epätäydellisille Adventisteille, kuten minullekin kymmenenkäskyn laki on kasvattaja Kristukseen elämän loppuun saakka.
1234567---
Elleni on saanut arvostelua vuosikaudet. Noita nimityksiä jne...
Toisen on tehtävä työtä lauantaisin, esim. sairaaloissa, vanhusten keskuksissa...
On monia Adventistituttuja, jotka ovat vuorollaan sapattisin sairaaloissa töissä, ja vanhusten keskuksissa.
Jeesuksen esimerkki: Jeesus meni tapansa mukaan sapattisin synagoogaan opettamaan ja samalla paransi sairaita.
Sapatti on Jumalan siunaama ja pyhittämä päivä. Sapatin yllä on pyhyys ja pysyy.
1234567---
Olisi lyhyt kirkkomatka, jos kaikki seuraisivat Jeesusta ja pitäisivät rukoushuoneidensa ovet auki jumalanpalveluksille sapattisin.
Niinpä, evankeliumeilla on kirjoittajansa.
Mutta eihän kukaan mainitsemistasi ihmisistä ole se perusta, johon miehen kysymys kuitenkin viittaa.
" Mitä minulta vielä puuttuu?" ( Matt 19:20 )
Käskyjen noudattaminen oman todistuksensa pohjalta ei riittänyt iankaikkisen elämän perimiseen.
Ja nimenomaan ne kirjoitukset, joissa ovat Kristuksen sanat, ovat ne, joilla on merkitystä.
Itsensä kehuminen voi tulla myös oppinsa kehumisesta ja sen varjolla toisten osoittelemisesta ja ylenkatsomisesta.
Siinä on herkästi mukana Jeesuksen puhe kahdesta miehestä, toinen fariseus ja toinen publikaani.
10 "Kaksi miestä meni ylös pyhäkköön rukoilemaan, toinen fariseus ja toinen publikaani.
11 Fariseus seisoi ja rukoili itsekseen näin: 'Jumala, minä kiitän sinua, etten minä ole niinkuin muut ihmiset, riistäjät, väärämieliset, huorintekijät, enkä myöskään niinkuin tuo publikaani.
12 Minä paastoan kahdesti viikossa; minä annan kymmenykset kaikista tuloistani.'
13 Mutta publikaani seisoi taampana eikä edes tahtonut nostaa silmiään taivasta kohti, vaan löi rintaansa ja sanoi: 'Jumala, ole minulle syntiselle armollinen'.
14 Minä sanon teille: tämä meni kotiinsa vanhurskaampana kuin se toinen; sillä jokainen, joka itsensä ylentää, alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se ylennetään." ( Luuk 18)
Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.
Usko Toivonen
Miksi sitten sanot niin? Helluntailaiset eivät pyhäpäivää ole kumonneet tai väittäneet, ettei lepopäivä kuuluisi uskoville.
Sapatinpäivä sen aijaan koskee vain juutalaisia, koska meillä ei ole kalenterissamme mitään sapatinpäivää, vaan lauantai ja sunnuntai. Ja se oli kylläkinyhteiskunta, joka muutti pyhäpäivän sunnuntaille, eikä helluntailaiset.
Rukoushuoneiden ja pyhäkköjen ovet ovat suurelta osin suljettuina sapattisin. Pitäisi seurata Jeesusta ja pitää pyhäkköjen ja rukoushuoneiden ovet sapattisin auki jumalanpalveluksille. Olisi lyhyt kirkkomatka.
Minä kiitän Jumalan johdatusta siitä, että Jumala johdatti sapatin tuntemiseen. Jumalan pyhittämä ja siunaama päivä.
1234567---
Kyllä se vaan sapatin kumoamista on kun julistetaan, että Jumalan siunaama ja pyhittämä sapatti ei kuulu Uuden liiton kristityille.
1234567---
Monet hyväksyvät muutokset, joita tehdään.
Monet ovat hyväksyneet naispastorit, homo ja lesboliitot, abortit, eutanasiat. Monet syrjäyttäneet sapatin.
Katekismus vuodelta 1948 ARTIKKELI: SAPATTI JA SUNNUNTAI. Sunnuntai alkoi VÄHITELLEN muodostua kristittyjen tärkeimmäksi juhlapäiväksi SYRJÄYTTÄEN LOPULTA TÄYSIN LAUANTAISEN SAPATIN VIETON.
Kaikki muutokset VÄHITELLEN VÄHITELLEN !
1234567---
Onneksi mikään oppi ei voi sitoa Jumalan toimintaa.
Jeesuksen seuraajat olivat joka päivä ..
46 Ja he olivat alati, joka päivä, yksimielisesti pyhäkössä ja mursivat kodeissa leipää ja nauttivat ruokansa riemulla ja sydämen yksinkertaisuudella,
47 kiittäen Jumalaa ja ollen kaiken kansan suosiossa. Ja Herra lisäsi heidän yhteyteensä joka päivä niitä, jotka saivat pelastuksen.
( Apt 2)
Me voimme kiittää Jumalan johdatuksesta joka päivä, Hän kuulee puoleensa kääntyviä joka päivä.
"Joka päivä" on pelastuksen päivä.
1 Hänen työtovereinaan me myös kehoitamme teitä vastaanottamaan Jumalan armon niin, ettei se jää turhaksi.
2 Sillä hän sanoo: "Otollisella ajalla minä olen sinua kuullut ja pelastuksen päivänä sinua auttanut". Katso, nyt on otollinen aika, katso, nyt on pelastuksen päivä. ( 2Kor 6)
"Herra lisäsi heidän yhteyteensä joka päivä niitä, jotka saivat pelastuksen."
Pelastuksen evankeiumin ja sydämen uskon puolesta.
Usko Toivonen
Lakihenkiset noudattaa lakia haukkumalla muita laittomuuden tekijöksi.
Ensimmäinen käsky on rakkauden kaksoiskäsky: rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Tämä sisältää rakkauden, ja rakkaus on lain täyttymys. Kun ihmisessä on Henki, Henki katsoo aina tähän käskyyn – ja siinä näkyy Jeesus, ja Jeesus iloitsee. Kirjain kuolettaa, mutta Henki tekee eläväksi. Se Henki on Jeesus Kristus, joka sovitti syntimme Golgatan ristillä. Katsokaa ylös taivaaseen, sillä sieltä kaikki avautuu taivaan näkökulmasta. Siellä Jeesus odottaa – ottakaa Jeesus sydämeen, niin kaikki on silloin todella hyvin.
Apostoli Olsen vihasi lakia ja oli rakkauden ammattilainen.
Joutui vankilaan lisko-osastolle.
Lutherkaan ei tiennyt lakia "Älä tapa", koska hän tapatti anabaptistit!
Onko mielessä muuta kuin väärinkäytöksiä?
Jos on kertokaa siitä!
Tulee koetella kaikki henget.
1234567---
Luukas 10:30-31
[30] Jeesus vastasi ja sanoi: "Eräs mies vaelsi Jerusalemista alas Jerikoon ja joutui ryövärien käsiin, jotka riisuivat hänet alasti ja löivät haavoille ja menivät pois jättäen hänet puolikuolleeksi. [31] Niin vaelsi sattumalta eräs PAPPI sitä tietä ja näki hänet ja MENI OHITSE.
10:35 Ja seuraavana aamuna hän otti esiin kaksi denaria ja antoi majatalon isännälle ja sanoi: 'Hoida häntä, ja mitä sinulta lisää kuluu, sen minä palatessani sinulle maksan'.
10:36 Kuka näistä kolmesta sinun mielestäsi osoitti olevansa sen lähimmäinen, joka oli joutunut ryövärien käsiin?"
10:37 Hän sanoi: "Se, joka osoitti hänelle laupeutta". Niin Jeesus sanoi hänelle: "Mene ja tee sinä samoin".
Kuka on lähimmäinen? Kaikki jotka kuuluu ihmiskuntaan.
Toimiiko kukaan muu noin kuin Jeesus?
Poislukien pakkovauvakastetut.
Erittäin tutua tekstiä.
1234567---
Pappi noudatti Moosesta ja kymmentä käskyä!
Raamatussa sanotaan siitä, että et ole lain noudattaja, vaan sen tuomari.
Raamattu tietää harhaoppisten aatokset.
Kun Jeesus on sydämessä, lakia noudattaa mielellään, koska se tietää hyvää kaikille. Siitä tuntee aivan aidon uskovaisen: hän on Jeesuksessa.
Nyt elämme uuden liiton aikaa. Uudessa liitossa on voimassa uuden liiton ylipapin, Jeesuksen lait. Mooses ja koko laki ja siihen sisältyvä kymmenen käskyä kuuluvat vanhaa jo lakkautettun vanhaan liittoon!
Mooseksen lakia ei koskaan kirjoiteta kenenkään sydämeen. Mooseksen laki oli määrä kirjoittaa musteella kivitauluhin.
Raamattu ilmoittaa kaksi eri lakia. Mooseksen lakia kutsutaan tekojen laiksi. Sen sijaan uuden liiton laki on uskon laki.
On vapauden laki.
Eläkää niin kuin ne, jotka vapauden laki on tuomitseva.
Hyvä näkemys.
Ei sellainem herjaa kaikkea mikä liikkuu.
Jos susi hyökkää koiran kimppuun, niin sutta herjataan.
Meidän tulee erottaa lain vaatimusten tunnustaminen, ja lakihenkisyys toisistaan.
Paavali tunnusti, että laki on pyhä, vanhurskas ja hyvä, mutta hän itse on viheliäinen ihminen, joka tarvitsee armoa joka päivä.
Hän menee vielä niinkin pitkälle, että hän sanoo kuolleensa, koska hän hyväksyi lain vaatimukset, ja oman mahdottomuutensa sen täyttämiseen. Room.7.
Hän ymmärsi tulleensa ristiinnaulituksi Jeesuksen kanssa, Room.6:6.
Siksi hän oli vapaa! Laki oli voimassa, mutta koska hän oli kuollut, laki sai esittää vaikka kuinka paljon vaatimuksia, ei ne vieneet enää Paavalin sielunrauhaa.
Eri asia on, jos me elämme ja päätämme että teemme tai olemme tekemättä jotain. Silloin olemme lain alla ja langenneet pois armosta.
Annetaan Jeesuksen vaikuttaa meissä, eikä pyritä itse olemaan mitään! Jeesus ei johda meitä rikkomaan rakkauden lakia.
Lepopäiväkäsky on meidän parhaaksemme, se on myös merkki siitä, ketä haluamme kunnioittaa.
Ei lepopäivän vietto ole lainomaista. Jos naapurin auto on ojassa, voimme hyvin auttaa häntä saamaan sen ylös. Tai jos työskentelemme sairaalassa, tietysti silloin täytyy työskennellä myös lepopäivänäkin. Sen sijaan ei tule mennä suurostoksille, mutta voi ostaa voileivän ja kupin kuumaa, jos on tarvetta.
Sunnuntain viettokin onnistuu aivan hyvin, kaikki tietävät, mikä on sopivaa lepopäivälle, joten ei tarvitse sanoa, että se on lakikristillistä.
Paavali sanoi että laki on pahantekijöitä varten, heidän tuomiokseen. Jumalan lapset elävät Hengessä Kristuksessa. Mitä pahantekijät tietenkin herjaavat.
Laki on myös niitä varten, ketkä syrjäyttävät Jumalan siunaaman ja pyhittämän sapatin.
1234567---
Raamatussa ei ole kymenenen käskyn lakia, vaan olet ottanut katoliaisuudesta kymmmenen käskyn lain.
Katso 2.Moos.20, tai 5. Moos. 5. Sieltä ne käskyt löytyvät.
Adventisti, sinun uskontosi on lähtöisin paavilta. Paavin kirkko toi kymmenen käskyn muodossa ´sapatin ja sen jälkeen ellen otti paavin tuoman sapatin ja väänsi juutalaisille annetun sapatin vieton riivaajan palvonnaksi.
Jerusalemin vanhimmat ja apostolit päättivät Mooseksen laista: kartatte epäjumalille uhrattua ja verta ja lihaa, josta ei veri ole laskettu, ja haureutta.
Näetkö, ei sanakaan kymmenestä käskystä, vaan kartatte epäjumalille uhrattua ja verta ja lihaa, josta ei veri ole laskettu, ja haureutta.
Nyt elätään uuden liiton aikaa. Mooseksen laki, ja lain kivisydän, kymmenen käskyä, kuului vanhaan liittoon, mahtuuko kalloosi?
Uudessa liitossa on voimassa uuden liiton päämiehen ja ylipapin, Jeesuksen lait! Katso opetuskirjeistä ja täytä kaikki lukemasi!
Joten kielto:"Älä tee itsellesi jumalankuvaa, äläkä kumarra sitä!" ei olekaan enää voimassa? 2.Moos. 5.
Uudesa liitossa on voimassa uuden liiton käskyt: tämä on hänen (Jeesus) käskynsä, että meidän tulee uskoa hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen nimeen ja rakastaa toinen toistamme, niinkuin hän on meille käskyn antanut.
Kymmenen käskyä kohtelee lähimmäistä hyvin tylysti ja passiivisesti: Kunhan et vienyt lähimmäisen vaimoa etkä murhannut syyttä lähimmäistäsi, tämä riitti.
Sen sijaan Kristuksen laki velvoittaa aktiiviisuuteen: Kantakaa toistenne kuormia, ja niin te täytätte Kristuksen lain.
Oletko viime aikoina antanut uhrilahjoja ?
Lampaita tai edes kyyhkysiä !
Tulkinnasta riippuen ei taida 10 käskyä riittää.
LAKI PUHTAISTA JA SAASTAISISTA ELÄIMISTÄ.
Ja Herra puhui Moosekselle ja Aaronille jne...
1234567---
Jeesus haluaa koota lampaita omaan lammastarhaansa, ja viholliset koettavat estää häntä kaikin keinoin, keksien uusia juonia ja viekotuksia. Oikeat uskovat ovat kuitenkin Jeesuksen puolella ja koettavat yhdessä hänen kanssaan koota lammastarhaan lisää lampaita. Kaikki on jo valmiina heidän laidunmaillaan taivaassa – paremmin ei voi olla kuin siellä.
aloittajan jatkuva saman asian pyöritys- ja ymmärtämön mieli.
Helluntalaisuudessa osataan kymmenekäksyä, onhan se aika kapea oppi ja muistaminen.
MUTTA, Uuudessatestamentissa on hieman laajempi- käskyjen ja kehotusten viestintä- eli yli tuhat- käskyä ja kehotusta- opiksi ja neuvoksi. MYÖS - Galatalaiskirjekin on tuttu.
onko sinulle?
Ensimmäinen käsky kattaa kaiken, ja se löytyy niin Vanhasta kuin Uudesta testamentista: ”Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” Tämä sisältää kaikki muut käskyt. Mutta koska ihmiset eivät pysty elämään näin, Jeesus sovitti synnit Golgatan ristillä. Jokaiselle, joka häneen uskoo, hän antaa ikuisen elämän. Tämä täyttyy Hengessä, kun Jeesus on sinussa. Elä siis Jeesuksessa!
Kaikki eivät kuitenkaan syrjäytä Jumalan siunaamaa ja pyhittämää sapattia.
Esim.Presidentin Mauno Koiviston isä Juho Koivisto uskoon tultuaan piti sapatin pyhäpäivänä.
Eräs henkilö 20 luvulla syntynyt, hoksasi kansakoulussa, että lauantai on sapatti. Niinpä hän aikuistuttuaan piti sapatin pyhänä elämänsä loppuun saakka.
Eräs mies tultuaan 60-luvulla uskoon pyysi työpaikalla sapattia vapaaksi. Työkaverit estelivät, mutta korkeimmalta taholta sanottiin: Mies tunnetaan saa lauantain vapaaksi.
Tapasin taannoin kaupan pihassa tutun helluntalaisen, tuli mieleeni kysyä jokos teillä helluntaiseurakunnassa on sapatti pyhäpäivänä, hän vastasi: Teillä Adventisteilla lauantai, meillä sunnuntai.
1234567---
Paavalin herjaajan jankutusta.
”Etkö tiedä, että Ihmisen Poika on myös sapatin Herra? Sapatti on ihmistä varten eikä ihminen sapattia varten.”
Sapattina ei saa kinata sapatista, eikä arkenakaan.
Fariseukset mittasivat pyhyyttä kirjaimilla ja tiukoilla säännöillä, kahliten ihmisen sielun sapatin kahleisiin.
Mutta Jeesus astui heidän keskelleen ja murskasi nuo ihmistekoiset muurit yhdellä vapahtavalla totuudella: ”Sapatti on ihmistä varten eikä ihminen sapattia varten.”
Kun uskonnolliset johtajat näkivät vain rikkomuksia, Jeesus katsoi sydämiin Pyhän Hengen kirkkaudella. Hän osoitti, että Ihmisen Poika on myös sapatin Herra – vapauden, armon ja levon antaja, joka kutsuu luopumaan ulkokultaisesta suorittamisesta ja löytämään todellisen rauhan Jumalan avoimen taivaan alla.
Ihmisen Poika on sapatin Herra!
Miksi kinataan kasteista ja homoista ? Homoista varsinkin Luterilaisella palstalla.
Fariseukset olivat kuormittaneet sapatin päivän niin monilla ihmisten laatimilla säännöillä, että sapatin päivä ei enää vapauttanut Israelia joka viikko vaan sitoi sen kahleisiin. Se ei ollut enää ilon, riemun ja siunauksen päivä, jollaiseksi se oli tarkoitettu, vaan siitä oli tullut sellainen taakka, että ihmiset eivät saaneet edes poimia muutamia tähkäpäitä nälkäänsä.
Sitten Jeesus ilmaisi jumalallisen arvovaltansa sanomalla: "Ihmisen Poika on sapatin herra" Luuk. 6:5. Luojana ja Lunastajana Jeesus sai sanoa sapatista viimeisen sanan. Koska hän oli luonut kaiken Kol. 1:16 sapatti mukaan lukien. Jeesus oli sapatin Herra. Hänellä, ei lainopettajilla eikä fariseuksilla, oli oikeus päättää, mitä pyhäpäivänä oli lupa tehdä ja tähkäpäiden poimiminen nälän tyydyttämiseksi oli sallittua. Jeesus yritti kääntää juutalaiset pois fariseusten lainomaisesta suhtautumisesta sapattiin ei itse sapatista.
Ilman pyhitystä synnin palkka on kadotus.
Ei ihminen mihinkään katoa.
Adventistit ovat uskollisia ihmisiä niitä, jotka sanovat Jeesukselle: 'Emmekö me pitäneet sapatin ja emmekö me noudattaneet kymmentä käskyä'!
Ja Jeesus sanoo heille, menkää pois minun luotani Paavalin ja muiden herjaajat.
No no rauhoituu nyt antaa Jeesuksen päättää kuka menee taivaaseen ja kuka ei. Meillä ei ole tuomio valtaa.
Mutta Jeesuksen sanojen mukaan niin käy.
Vaikka miten herjaa Paavalia ja muita ei sitä lueta miksikään ansioksi, vaan Jeesus sanoo että Paavalin minä tiedän, mutta keitä te olette.
Jos ei mitään ota opiksi Raamatun sanoista, ei aika ikävä juttu jäädä sitä tuomiota odottamaan. Ei se ole arpapeliä.
Adventistit eivät syrjäytä sapattia, eivät kumoa kymmenenkäskyn lakia.
Epätäydellisille Adventisteille kymmenenkäskyn laki on kasvattaja Kristukseen.
Joka kääntää korvansa lakia kuulemasta, sen rukouskin on kauhistus.
Monet nousevat Jumalan yläpuolelle ja julistavat: Jumalan siunaama ja pyhittämä sapatti ei kuulu Uuden liiton kristityille.
1234567---
Tätä eivät adventistit ole kokeneet! Heillä on vain fariseus1, joka sanoo mitä tejdään!
10:16 "Tämä on se liitto, jonka minä näiden päivien jälkeen teen heidän kanssaan", sanoo Herra: "Minä panen lakini heidän sydämiinsä ja kirjoitan ne heidän mieleensä";
Jeesus on riisunut aseet adventisteiltä.
2:14 ja pyyhki pois sen kirjoituksen säädöksineen, joka oli meitä vastaan ja oli meidän vastustajamme; sen hän otti meidän tieltämme pois ja naulitsi ristiin.
2:15 Hän riisui aseet hallituksilta ja valloilta ja asetti heidät julkisen häpeän alaisiksi; hän sai heistä hänen kauttaan voiton riemun.
2:16 Älköön siis kukaan teitä tuomitko syömisestä tai juomisesta, älköön myös minkään juhlan tai uudenkuun tai sapatin johdosta,
2:17 jotka vain ovat tulevaisten varjo, mutta ruumis on Kristuksen.
Juomarit eivät peri taivasten valtakuntaa.
Jotka syövät sianlihaa ja muuta inhottavaa, sekä hiiriä niistä kaikista tulee loppu SANOO HERRA. Tämä on HERRAN SANA.
1234567---
Älä tuomitse - ettei sinua tuomittaisi.
Ylimielisyys on vakava synti.
Pitäkää yllä ruoka- ja sapatti-kiivailuja,
näin sanoo Ellen G. White.
Me helluntalaiset tosiaan syömme hiiriä ja käärmeitä...
Olemme kateellisia adventisteille, jotka syövät vain pari seesamin siementä ja tulevat kylläisiksi.
Onko sinun mielestäsi HERRA ylimielinen antaessaan tuomionsa ?
HERRA SANOO NÄIN: Jotka syövät sianlihaa ja muuta inhoittavaa, sekä hiiriä, niistä kaikista tulee loppu SANOO HERRA.
1234567---
Asiaperusteet eivä auta adventistien kanssa keskusteltaessa.
Ehkä on syytä käyttää huumoria ja ironiaa.
Adventisteilta tulee niin paljon asiaa, joka ei pidä paikkaansa.
Tämä pitää paikkansa, että monet nousevat Jumalan yläpuolelle julistamaan, että Jumalan siunaama ja pyhittämä sapatti ei kuulu Uuden liiton kristityille.
Vähän kaukaisempi edes mennyt sukulaiseni, oli kova sapatin vastustaja. Hän kävi kasteella Siion temppelissä.
Muistan kun Kalenteri muutettiin v.73 Hän innoissaan sanoi, nyt on sunnuntai sille kuuluvalla paikalla, viikon seitsemäntenä. Ymmärrys ei ollut kohdallaan.
Näitä ymmärtämättömiä, kyllä riittää. Uskovat harhaan vieviä opettajia.
1234567---
Herra sanoi, että ei se ihmistä saastuta mikä suun kautta menee vatsaan ja ulostuu. Vaan se tekee ihmisen saastaiseksi mikä suusta tulee ulos.
Mikä on ihmisen sydämessä, se tulee ulos sanoina, kuten opistasi käsin kirjoitat ja ylimielisesti tuomitset opistasi käsin.
Ymmärrä toki myös nuo sanat "TULEE loppu". 😂
Monesta muustakin asiasta tulee kerran loppu. Mutta vielä niitä asioita on. Syntejä riittää mielin kelin ja jopa uskovat niihin välillä lankeilevat. Mutta kerran siitä kaikesta TULEE loppu.
Sinähän täällä tuomitset eikä Herra. Herran tuomiopäivä on vasta edessäpäin, sinulla se on näemmä jo käynnissä.
Kalenterin ovat muuttaneet yhteiskunnan päättäjät, eikä jokin uskonryhmä, kuten helluntailaiset.
Sapatinpäivää taas ei löydy kuin juutalaisesta viikosta ja kalenterista. Meidän kalenterissamme se päivä on lauantai. Samoin muitten maitten tai kulttuurien kalentereissa. Kiinassakin on kristittyjä, mutta maassa on käytössä kiinalainen kalenteri.
Raamattu sanoo luomiskertomuksessa, että "Jumala siunasi 7. päivän ja pyhitti sen, koska hän sinä päivänä lepäsi". Sanaa sapatinpäivä ei tässä viikonpäivänä vielä käytetä, koska mitään juutalaista kansaa, juutalaista kalenteria tai Raamattuakaan ei olllut olemassakaan siinä vaiheessa, kun 7. päivä nimettiin lepopäiväksi. Sapatti-sanaa käytetään luomiskertomuksessa Jumalasta, joka lepäsi (šabbat, joka tarkoittaa lakkaamista tai lepäämistä).
Sana sapatinpäivä esiintyy viikonpäivänä ensimmäisen kerran 2. Mooseksen kirjassa. Ilmaus otettiin käyttöön vasta exoduksen aikana noin 1400–1200-luvulla eKr.
>> Sapatti-sanaa käytetään luomiskertomuksessa Jumalasta, joka lepäsi (šabbat, joka tarkoittaa lakkaamista tai lepäämistä). <<
Sana "shabbat" on tässä Raamatun kohdassa siis VERBI "levätä", eikä sapatinpäivä (viikonpäivä).
Tiedän että kalenterin ovat muuttaneet yhteiskunnan päättäjät. Helluntalaiset seuraavat sunnuntaipyhää, tämän olen vuosikymmeniä todennut.
TV seiskassa oli helluntalaisjulistajia heitä oli neljä koolla. Heille tuli sapatti puheeksi. Ahvenainen mainitsi: Uuden liiton sapatti ei ole edes lauantai. He oliva saman henkisiä.
Sunnuntaista puheenollen kuulen jatkuvasti mainittavan pyhä, niin TV seiskassakin kuin muissa kristillisissä radio ohjelmissa.
Pyhäpäivä on sapatti Jumalan siunaama ja pyhittämä päivä.
1234567---
Kun osti Ensimmäisen Raamattuni, sitä sitten selailin sieltä täältä. Silmiini osui tämä Raamatun jae: Jotka syövät sianlihaa ja muuta inhottavaa, sekä hiiriä, niistä kaikista tulee loppu.
En ollut koskaan tästä jakeesta kuullut saarnattavan. Mutta kävi niin, että siihen jäi vähäinenkin sianlihan syönti kerrasta. Sika ei minun herkkuihini kuulunut. Minun herkkuihini kuuluu kala.
Tästä et voi syyttää Adventisteja eikä Elleniä. Oma löytöni. Raamatun tekstithän ovat lukemista varten, ilman ylimielisyyttä.
On niitäkin, jotka ylimielisesti ohittavat Raamatun tekstejä. Minulla on tuttuja Luterilaisia, ketkä eivät syö sikaa.
1234567---
Kun Herra sanoo, että niistä kaikista tulee loppu, niin sinä käännät sen tekstin, että minä olen tuomari.
Loppujen lopuksi pyhät tulevat maailman tuomitsemaan. Jumala yksin tietää nämä tuomarit.
1234567---
Sunnuntaita vietetään pyhänä, koska sitä pidetään Jeesuksen ylösnousemuspäivänä, eikä sen takia, että sapatinpäivä halutaan siirtää sunnuntaille. Kuten jo sanottu, uskovat eivät sitä ole siirtäneet.
Ja Raamatun mukaan opetuslapset kokoontuivat joka ikinen päivä. Se, että nykyäänkin kokoonnutaan sunnuntaina ei ole mitään uutta ja ihmeellistä. Israelissa messiaaniset juutalaisetkin tekevät niin, eikä ole tulisia hiiliä taivasta lentänyt, vaikka adventistien mukaan kaikki sunnuntaina kokoontuvat olisivat Jumalan vihan ja tuomion alaisia. 😂
Oma häpeäsihän se yksin on, jos noukit vanhasta testamentista vanhan liiton asioita ja noudatat niitä niin kuin vanha liitto olisi edelleen voimassa.
Eikä tuo hiirikohta ole edes mikään käsky, vaan toteamus ja profetia tulevasta.
Vaan kun en ole moista Adventisteilta kuullut, että KAIKKI sunnuntaina kokoontuvat olisivat Jumalan vihan ja tuomion alaisia.
Kaikkina viikon päivinä voi kokoontua ja nauttia ehtoollista.
Sapatti eroaa kaikista muista päivistä, sillä sapatti on Jumalan siunaama ja pyhittämä päivä. Sapatin yllä on pyhyys ja pysyy.
1234567---
Olisi lyhyt kirkkomatka, jos sapatisin olisivat täälläpäin rukoushuoneiden ovet auki jumalanpalveluksille, Jeesuksen esimerkki. Jeesushan meni tapansa mukaan sapattisin synagoogaan opettamaan ja samalla paransi sairaita.
1234567---
Monen on vaikea, vaikea, vaikea, vaikea pitää sapattia pyhäpäivänä, koska se on Jumalan siunaama ja pyhittämä päivä.
1234567---
<<2:14 ja pyyhki pois sen kirjoituksen säädöksineen, joka oli meitä vastaan ja oli meidän vastustajamme; sen hän otti meidän tieltämme pois ja naulitsi ristiin.<<
Kun ihminen on uudestisyntynyt, hän muuttuu Hengen ohjattavaksi, ja silloin rakkaus on lain täyttymys. Hän täyttää mielellään lain, eikä laista katoa ainuttakaan kirjainta. Näinhän ihminen nyt täyttää lain Jeesuksen johdatuksella: hänestä tulee taivaan kansalainen. Hän on noussut kolmannesta dimensiosta viidenteen dimensioon ja on uusi luomus. Hän on hengellinen. Kirjain kuolettaa, mutta Henki tekee eläväksi. Uusi luomus ei halua tehdä mitään sellaista, mikä turmelee fyysistä tai henkistä elämää, sillä kaikki elämän turmeleminen on syntiä.
5.Moos.31:24"Ja kun Mooses oli kirjoittanut kirjaan tämän lain sanat, alusta loppuun asti, 25käski hän leeviläisiä, jotka kantoivat Herran liitonarkkia, sanoen: 26"Ottakaa tämä lain kirja ja pankaa se Herran, teidän Jumalanne, liitonarkin sivulle, olemaan siellä todistajana sinua vastaan."
Se kirjoitus säädöksineen oli Mooseksen kirjoittama, ja arkin sivulla. Kymmenen käskyä olivat Jumalan sormella kirjoitetut, ja arkin sisällä.
11. Käsky (pastoreille tärkein)
- rahasta viikottain kokouksessa
https://youtube.com/shorts/macYMkTzCSo?is=PdoDCKNF_uqVsPZ9
Miksi valtion on kerättävä rahaa pakkovauvakastetuille?
Lopetetaan tämä, niin valtio säästää!
Pitäisikö ne sitten osata, eikö se laki olekaan sydämessä,
Normaalisti sen pitäisi olla muttta ne lahkojen tyypit jotka sitä lakia opettavat ovat tehneet siitä oman opin mitä be toistavat seurakunnissaan saadakseen seurakuntalaiset oman oppinsa alle.
Sitä on helluntalaisuus ja ei se tule muuksi muuttumaan. Tulee vielä aika, kun oppi jää yksin seuranaan tyhjät salit. Ei sillä opilla muuta tulevaisuutta tule olemaan.
Se milloin se tapahtuu sitä ei voi tietää mutta oppi joka on rakennettu rahan tekemistä varten ei tule kestämään.
Se on fakta.
Alkuperäinen helluntailaisuus on muuttunut opilitaan lähes kokonaan luterilaisuudeksi. Alkupräisisestä, helluntailaisuudesta, vanhahelluntaisuudesta on enää rippeet jäljellä. Lopulta käy kuten kirkollekin: "oppi jää yksin seuranaan tyhjät salit."
Luterilaiset vihaavat kirkon oppiin alistumatonta vanhahelluntailaisuutta.
Laki pitäisi olla siten sydämeen kirjoitettu ettei herjaa Paavalia eikä tietenkään ketään muutakaan. Laittomuus saa helposti sillä tavalla vallan, kun alkaa herjaamaan Paavalia niin pian herjaa muitakin ja kohta usko on vain yhtä herjaamista sekä siten laittomuutta eikä mistään laista ole tietoakaan.
noo näytä sinä hyvää esimerkkiä meille !
Pojat herjasi Elisaa. Jumala lähetti 2. karhua tappamaan 42 poikaa, jotka pilkkasivat Elisaa.
Jumalan profeettoja ei saa pilkata. Jumala ei sitä hyvällä katso.
Koita jo päästä uuden liiton puolelle sinäkin.
Jesaja: Maa on saastunut asukkaittensa alla, sillä he ovat rikkoneet lait, muuttaneet käskyt, HYLJÄNNEET IANKAIKKISEN LIITON.
Psalmi. 89:35. En minä liittoani riko, enkä muuta sitä, mikä on minun huuliltani lähtenyt.
Saarnaaja 3:14. Minä tulin tietämään, että kaikki mitä Jumala tekee, pysyy iäti. Ei ole siihen lisäämistä eikä siitä vähentämistä. Ja Jumala on sen niin tehnyt, että häntä peljättäisiin.
1234567---
Tämän kun ymmärtää ja täyttää laki myös täytetään, silloin ollaan uudesti syntyneitä. Kysykää Jeesuksen moraalista teko-älyltä
2 Pietari: 1:20 Ja tietäkää ennen kaikkea se, ettei yksikään Raamatun profetia ole kenenkään omin neuvoin selitettävissä;
1:21 sillä ei koskaan ole mitään profetiaa tuotu esiin ihmisen tahdosta, vaan Pyhän Hengen johtamina ihmiset ovat puhuneet sen, minkä saivat Jumalalta.
Jeesuksen moraali ei ollut lakipykälien mekaanista täyttämistä, vaan sydämen vallankumous, joka asetti ihmisen ja rakkauden aina sääntöjen edelle. Hänen opetuksensa ydin oli radikaali lähimmäisenrakkaus, joka ei tuntenut rajoja – se vaati murtamaan yhteiskunnalliset aidat ja ulottamaan myötätunnon niin vihamiehiin, hyljeksittyihin kuin muukalaisiinkin.
Jeesukselle moraalin mittari oli tekojen sisäinen motiivi. Hän riisui aikansa uskonnolliselta eliitiltä ulkokultaisuuden naamion ja osoitti, että puhdas ulkokuori on arvoton, jos sydän on täynnä itsekkyyttä tai vihaa. Hänen moraalinsa oli ehdotonta rehellisyyttä itselle ja Jumalalle, mutta samalla se oli täynnä ääretöntä armoa niitä kohtaan, jotka olivat langenneet. Jeesuksen etiikassa suurin ei ollut se, joka hallitsi, vaan se, joka palveli muita – ja tämä teki hänen moraalistansa ajatonta, sillä se haastoi ihmisen luopumaan oman edun tavoittelusta ja elämään toisia varten.
Mutta turha harhaoppiselle...
Helluntailaiset myöntävät olevansa laittomuuden tiellä.
Juu, niin ovat helluntailaiset laittomuuden tiellä eli kohti täysin muotojumalista täyttä luterilaisuutta.
Jassoo. Itse koitan pysyä Raamatun sanassa, jossa sanotaan: "Herran palvelijan ei sovi riidellä, vaan hänen tulee olla lempeä kaikkia kohtaan, kyetä opettamaan ja pahaa kärsimään."
Jeesus oli lempeä: Te kyykäärmeen sikiöt !
Kuka itseään ylentää. Menestys saattaa pettää.
Lempeästi siis tulee Paavalia herjata ja pyrkiä niin kaikkia opettamaan.
Herra armahda meitä syntisiä !
Se huonoa siinä tilanteessa jos ei usko Raamatun sanaan, vaan pitää sitä valheena sekä vääritelee sitä.
Ei silloin armo ole osana.
Jeesus aina sanoi: Mene äläkä enää syntiä tee.
1234567---