Koulutuksella on negatiivinen vaikutus uskontoihin.
Miksi koulutettu on harvemmin uskossa?
Koulutus vaikuttaa
13
463
Vastaukset
- Säteily
Vähän mututuntumalla taidat olla liikkeellä vai mitä...
- Apostoli34
Teologiaa nimittäin opiskellaan vain ja ainoastaan yliopistossa. Papit ovat mm. opiskelleet yliopistossa, diakonit ammattikorkeassa, samoin pian kirkon nuorisotyöohjaajat jne. Jo pelkästään "uskonnon työläiset", joutuvat kouluttautumaan. Opintoihin sisältyy paljon muutakin kuin uskontoon liittyvää.
Usko vaan saa usein eri muotoja koulutuksen myötä. Koulutetut uskovaiset harvemmin kiistävät evoluutioteorian tai tieteen merkityksen, heillä saattaa olla koulutusta psykologiasta, lääketieteestä jne. Myös uskovien lehdissä käydään keskustelua esim. lääketieteen merkityksestä uskolle ja kuinka Jumala toimii myös muiden välikäsien kautta. Eli koulutus ehkä myös kertoo uskoville, että on tyhmää jättää ne nitrot syömättä, vaikka kuinka uskoisi.
Miksi nämä uskovat sitten tiedon lisääntymisen myötä eivät luovu uskostaan? En tiedä. Tai tiedän sen, ettei tieto vähennä hengellistä ihmettelyä.
Syntymän ihmeen edessä nöyrtymistä. Kun uusi tietoisuus syntyy maailmaan. Rakkaan katsetta. Lapsen hymyä. Vanhuksen tyyneyttä kuolinvuoteella.
Kukkien kauneutta kesäaamuna. Tämän lisäksi tiedän, että uskon ollessa sisäistä, se ei pyri kiistämään elämän tosiasoita. Vaan se tuo myös turvaa ja luottamusta tulevaan, vaikka olisi kuinka koulutettu. Joku sanoi minulle, että se on itsepetosta. Voi olla, mutta aika hyviä pettäjiä ovat ne, jotka ovat olleet 30-60 vuotta uskossa, eikä elämä ole mennyt pieleen. Muut itsepetokset nimittäin ennenpitkää tulevat ilmi. Luulisin.
Minä tulin uskoon vasta koulutuksien jälkeen, eikä yksikään koulutus ole ollut hengellinen. Yksi ammattitutkinto jopa hyvin maallinen, kauppaopisto:) Loput kasvatustieteisiin pohjautuvia, pskologiaa, pedagogisia opintoja, jne.
Kerro se tutkimus, minua ainakin kiinnostaa!- stabu.netin
minä kirjoitti:
älykkyyden ja uskon suhdetta on tutkittu seuraavin tuloksin
http://www.stabu.net/uskojaao.htmlsivua aina ja aina uudelleen mainosteaan täällä, niin olisi jo vähitellen mielenkiintoista tietää, mistä artikkelista juttu on käännetty. Free Inquiry 1986 ei sano paljon mitään. Stabu.netkin on kirjoittajan omasta mielestä sivu, joka haiskahtaa sarvipäälle.
Sivuilla väitetään, että uskonnollisuus kompensoi jotain muuta heikkoa kykyä, kuten fertiliteettiä, älykkyyttä, tuloja, ulkonäköä, menetystä jne. Tällä kai halutaan sanoa, että jos luovumme uskonnollisuudesta, niin meistä tulee älykkäitä, hedelmällisiä, rikkaita, kauniita, menestyneitä jne. Että näinkö? - muistelija
jossakin tutkimuksessa todetun, että lähinnä vain luonnontieteiden ja teknisten alojen koulutus vähentäisi uskoa. Näillä aloilla vaaditaan tavallista enemmän loogista ajattelua ja järjen käyttöä, eli opiskelijat ovat luonnostaan ateismiin taipuvaisia kun lapsena saadun uskonnonopetuksen vaikutus alkaa aikuistuessa haihtua.
Hengellisiin ihmettelynaiheisiisi luonnontieteilijä löytää järjellisiä selityksiä, ja jumalolennot leikkautuvat Occamin partaveitsellä pois. Miksi muuten uskis ei koe hengellistä ihmettelyä kohdatessaan huonosti päättyviä synnytyksiä, tuskaisia sairauksia sekä ihmisillä että eläimillä, ravintoketjujen raakuutta luonnossa, paviaaniurosten väkivaltaa? - Nassen
stabu.netin kirjoitti:
sivua aina ja aina uudelleen mainosteaan täällä, niin olisi jo vähitellen mielenkiintoista tietää, mistä artikkelista juttu on käännetty. Free Inquiry 1986 ei sano paljon mitään. Stabu.netkin on kirjoittajan omasta mielestä sivu, joka haiskahtaa sarvipäälle.
Sivuilla väitetään, että uskonnollisuus kompensoi jotain muuta heikkoa kykyä, kuten fertiliteettiä, älykkyyttä, tuloja, ulkonäköä, menetystä jne. Tällä kai halutaan sanoa, että jos luovumme uskonnollisuudesta, niin meistä tulee älykkäitä, hedelmällisiä, rikkaita, kauniita, menestyneitä jne. Että näinkö?väittäis ettei uskistumisgeenistä kärsivälle tule onnistuneenkaan hoidon jälkeen tilalle muuta kuin yhdessä asiassa itsepetoksesta vapaa olo.
- Apostoli34
muistelija kirjoitti:
jossakin tutkimuksessa todetun, että lähinnä vain luonnontieteiden ja teknisten alojen koulutus vähentäisi uskoa. Näillä aloilla vaaditaan tavallista enemmän loogista ajattelua ja järjen käyttöä, eli opiskelijat ovat luonnostaan ateismiin taipuvaisia kun lapsena saadun uskonnonopetuksen vaikutus alkaa aikuistuessa haihtua.
Hengellisiin ihmettelynaiheisiisi luonnontieteilijä löytää järjellisiä selityksiä, ja jumalolennot leikkautuvat Occamin partaveitsellä pois. Miksi muuten uskis ei koe hengellistä ihmettelyä kohdatessaan huonosti päättyviä synnytyksiä, tuskaisia sairauksia sekä ihmisillä että eläimillä, ravintoketjujen raakuutta luonnossa, paviaaniurosten väkivaltaa?Niissäkin, se on vaan aika suruvoittoista... Ja mitä raakaa on ravintoketjussa? Ei se leijonasta ole yhtään raakaa. Kyseiset asiat ovat olleet aina olemassa ihmisen elämässä. Minusta tuntuu, että nykyajan ihmisellä vaan on vaikea hyväksyä kuolemaa osana elämää, koska kuolema on suljettu laitoksiin. Kaikki elollinen syntyy ja kuolee. Ajankohta ei vain ole tiedossa.
Ei uskossa elävääkään aina onni kohtaa, voi myös sairastua tuskaisesti. Mutta tuohon koulutukseen vielä. Korkeasti koulutettuja on alalla kuin alalla, eli alkuperäinen väite, että koulutus yleisesti ottaen vähentää uskoa, on väärä. Mainitsemillasi aloilla voikin kyllä niin käydä.
Mutta en voisi sanoa olevani vailla loogista ajattelua ja järjenkäyttöä, vaikka olisin uskossa. Nykyinen työni vaatii paljonkin sitä, muuten ihmisiä kuolisi. Ei usko, looginen ajattelu ja järki ole toisiaan poissulkevia. Ihminen joka niin väittää ei ajattele kovinkaan järkevästi. - Apostoli34
Apostoli34 kirjoitti:
Niissäkin, se on vaan aika suruvoittoista... Ja mitä raakaa on ravintoketjussa? Ei se leijonasta ole yhtään raakaa. Kyseiset asiat ovat olleet aina olemassa ihmisen elämässä. Minusta tuntuu, että nykyajan ihmisellä vaan on vaikea hyväksyä kuolemaa osana elämää, koska kuolema on suljettu laitoksiin. Kaikki elollinen syntyy ja kuolee. Ajankohta ei vain ole tiedossa.
Ei uskossa elävääkään aina onni kohtaa, voi myös sairastua tuskaisesti. Mutta tuohon koulutukseen vielä. Korkeasti koulutettuja on alalla kuin alalla, eli alkuperäinen väite, että koulutus yleisesti ottaen vähentää uskoa, on väärä. Mainitsemillasi aloilla voikin kyllä niin käydä.
Mutta en voisi sanoa olevani vailla loogista ajattelua ja järjenkäyttöä, vaikka olisin uskossa. Nykyinen työni vaatii paljonkin sitä, muuten ihmisiä kuolisi. Ei usko, looginen ajattelu ja järki ole toisiaan poissulkevia. Ihminen joka niin väittää ei ajattele kovinkaan järkevästi.Että mainitsit jo että tietyillä aloilla. Alkaa ilmeisesti väsyttämään...;)
Vaikuta !! Mutta ylpeys joka tulee kun ihminen tule rikas niist tiedoista! Ja estä hänet myöntä ettei oo mittään ja tarvi Jumala olevansa jotain !!
Siunaten rakas sua joka harkitse tulla maailman viisas !! Jätä semmoist ja voitta elämä! Ei kaikk maailman viisaudet tee sut onnellisex! vaan elämä joka Jeesus lahjoittaa tekee sua viisax!! Amen!
(savis)!!!! !!!!- Nassen
savonarolaan ja sen kyllä huomaa, kaikki mahdollinen oppi on kierretty kaukaa.
Nassen kirjoitti:
savonarolaan ja sen kyllä huomaa, kaikki mahdollinen oppi on kierretty kaukaa.
Olet todella hauska Nasse rakas ! hiiiiiiiiii
Opit roskixeen jos ne haisee! Vähän huono tuoxu niin roskixeen vaan opettaa raamattu!
Siunaten sua oikein opetuxen äreen!!
(savis) !!!! !!!!
- xzcrtsrew
kouluttanut itseäni SUUNNATTOMASTI, ja olen siten "harvemmin uskossa". Siitä taas seuraa loogisella varmuudella, että koska koulutusta ei voi ottaa minulta pois, ei minuun voi myöskään injisoida pätkääkään uskoa, ei edes peräruiskeena.
- kouluttanut
itseäni, jos en suunnattomasti ( Kuka voisikaan? ), niin pitkälle kuitenkin. Minäkin voin sanoa, että koulutusta ei voi kukaan ottaa minulta pois. Mutta ei myöskään uskoa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Oletko kertonut jo muille tunteistasi?
Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.733664Kesä, kesä!
Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k91991Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.
Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes2261323- 1341210
- 1001073
- 1091055
Miksi nuori ottaa hatkat? Rajut seuraukset: seksuaalinen hyväksikäyttö, väkivalta, huumeet...
Lastensuojelu on kriisissä ja nuorten ongelmat kasvussa Suomessa. Hatkaaminen tarkoittaa nuoren luvatta poistumista omil701010- 60974
Shokki! Suuri seikkailu -kisassa todellinen jättiyllätys - Tämä muutos järkyttää varmasti monia!
No nyt on kyllä aikamoinen ylläri, peli todellakin kovenee…! Lue lisää: https://www.suomi24.fi/viihde/shokki-suuri-seik6965- 35876