Vaivautunut

Millaista rasismi on ja millaista on sallittu eri arvoisuus?
2319
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Jos sanon jotain rassua tyhmäksi, kyse ei ole rasismista, vaan mielipteestäni yksittäisestä ihmisestä.
Jos sanon kaikkia valkoisia pedofiileiksi, koska luin lehdestä, että heitä on, on se rasismia.
Jos sanon kaikkia saksalaisia joukkomurhaajiksi, koska natsit olivat niitä, on se rasismia.
Jos pidän skinejä idioottimaisina natseina, kyse ei ole rasismista, vaan ennakkoluuloistani (skinit eivät ole etninen ryhmä).

Millaista sitten olisi sallittu eriarvoisuus? Tässä on eroa ihmisten moraalin välillä. Yksilöillä on erilaisia kykyjä. Toiset ovat lahjakkaampia kuin toiset. Ihmiset ovat eriarvoisessa asemassa tietenkin näiden kykyjen perusteella. tämäntyyppistä eriarvoisuutta ei voi olla hyväksymättäkään. Yhteiskunta hyväksyy myös erisuuruiset palkat tai omaisuuden. Eiköhän sekin ole aivan järkevää.

Ihmisillä on eriarvoisuutta eri tekijöiden suhteen. Se ei kuitenkaan tarkoita erilaista ihmisarvoa. Rasismissa erilainen ihmisarvo kullekin yksilölle määritellään hänen syntyperänsä mukaan. Jos olet musta, sinun ihmisarvosi on pienempi kuin valkoisen, riippumatta omista kyvyistäsi.

Ei minusta rasismin erottaminen muusta maailmamme eriarvoisuudesta ole kovin vaikeaa. Kyse on siitä arvioidaanko ihmistä itsenään vai syntyperänsä perusteella.

Äänestä
  • Factum kirjoitit asiaa.Rasismin rajoja on vaikea tarkalleen rajata.Eriarvoisuuden hallinta on vaikeaa on se sallittua tai ei.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Pre kirjoitti:

Millaista rasismi on ja millaista on sallittu eri arvoisuus?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu