"Maalaus ei synny ilman maalaria, sävellys ilman säveltäjää, eikä rakennus ilman rakentajaa." Johtaako tämä siihen, että maailmankaikkeudella on myös oltava tekijä?
Ei. Kyseessä on kehäpäätelmä.
Tätä kehäpäätelmää toistetaan jatkuvasti eri muodoissaan. Useat eivät ilmeisestikään ole kykeneviä hoksaamaan tätä ja se toimii monilla jumaluskon perustana.
Tunnista kehäpäätelmä
62
126
Vastaukset 62
- Anonyymi00001
murha ei synny ilman murhaajaa
- Anonyymi00009
Miten niin muka, tapahtuihan näin Ulvilassakin.
- Anonyymi00020
Anonyymi00009 kirjoitti:
Miten niin muka, tapahtuihan näin Ulvilassakin.
Heh, tää oli hyvä. Siinä on eräs ongelma - kesäkuu 2012 luki uutisessa lause "tekijä on tunnustanut asianajajansa välityksellä". Kaikki hyppäsivät tiedon ohi. Sirkus alkoi välittömästi uudelleen käräjillä AA:n vetäessä sirkusvankkureita entistä kovemmalla kolinalla.
- Anonyymi00021
Anonyymi00020 kirjoitti:
Heh, tää oli hyvä. Siinä on eräs ongelma - kesäkuu 2012 luki uutisessa lause "tekijä on tunnustanut asianajajansa välityksellä". Kaikki hyppäsivät tiedon ohi. Sirkus alkoi välittömästi uudelleen käräjillä AA:n vetäessä sirkusvankkureita entistä kovemmalla kolinalla.
Ja minä jäin seuraamaan papereiden siirtelyä, kun kerrottiin syyttömyydyn todistetun viidellä salatulla asiakirjalla. Ne lähtivät eri suuntaan kuin sirkusvankkurit.
- Anonyymi00022
Anonyymi00021 kirjoitti:
Ja minä jäin seuraamaan papereiden siirtelyä, kun kerrottiin syyttömyydyn todistetun viidellä salatulla asiakirjalla. Ne lähtivät eri suuntaan kuin sirkusvankkurit.
Mutta Ulvila oijeudenkäynti itsessään oli kyllä vertaansa vailla oleva hilpeä show.
- Anonyymi00002
Pikemminkin virheellinen analogia kuin kehäpäätelmä.
- Anonyymi00031
Samaa pohdin itse. Tuosta kyllä tulisi lopulta kehäpäätelmä jos painostaisi pidemmälle. Harva kristitty kuitenkaan uskaltaa kertoa asiasta enempää, koska tietävät sisimmissään olevan heikoilla.
Tässä on muutamia argumenttivirheitä.
Virheellinen analogia (false analogy) – taulun ja maailmankaikkeuden oletetaan olevan olennaisilta ominaisuuksiltaan samanlaisia vain siksi, että molemmat ovat olemassa. Se, että ihmisellä on havaittu olevan taulujen tekijöitä, ei itsessään osoita, että maailmankaikkeudella täytyy olla samanlainen tekijä.
Erityiskohtelu / erityispyyntö (special pleading) – jos väitetään, että kaikella täytyy olla tekijä, mutta Jumala saa olla poikkeus ilman tekijää. Tällöin pitäisi perustella, miksi sääntö koskee kaikkea muuta mutta ei Jumalaa.
Kategoriamoka (category mistake) – jos "maailmankaikkeuden sisällä olevien asioiden aiheuttaminen" rinnastetaan automaattisesti "maailmankaikkeuden olemassaolon aiheuttamiseen". Jälkimmäinen voi olla käsitteellisesti erilainen kysymys.
Hasty generalization / hätiköity yleistys – jos rajallisesta havaintojoukosta (esim. esineillä on tekijöitä) päätellään yleinen sääntö kaikesta olemassa olevasta. - Anonyymi00057
Anonyymi00031 kirjoitti:
Samaa pohdin itse. Tuosta kyllä tulisi lopulta kehäpäätelmä jos painostaisi pidemmälle. Harva kristitty kuitenkaan uskaltaa kertoa asiasta enempää, koska tietävät sisimmissään olevan heikoilla.
Tässä on muutamia argumenttivirheitä.
Virheellinen analogia (false analogy) – taulun ja maailmankaikkeuden oletetaan olevan olennaisilta ominaisuuksiltaan samanlaisia vain siksi, että molemmat ovat olemassa. Se, että ihmisellä on havaittu olevan taulujen tekijöitä, ei itsessään osoita, että maailmankaikkeudella täytyy olla samanlainen tekijä.
Erityiskohtelu / erityispyyntö (special pleading) – jos väitetään, että kaikella täytyy olla tekijä, mutta Jumala saa olla poikkeus ilman tekijää. Tällöin pitäisi perustella, miksi sääntö koskee kaikkea muuta mutta ei Jumalaa.
Kategoriamoka (category mistake) – jos "maailmankaikkeuden sisällä olevien asioiden aiheuttaminen" rinnastetaan automaattisesti "maailmankaikkeuden olemassaolon aiheuttamiseen". Jälkimmäinen voi olla käsitteellisesti erilainen kysymys.
Hasty generalization / hätiköity yleistys – jos rajallisesta havaintojoukosta (esim. esineillä on tekijöitä) päätellään yleinen sääntö kaikesta olemassa olevasta.Kiitos huomiosta. Jos ei tarkalleen kehäpäätelmä niin ainakin lähisukulainen...
ET/ap
- Anonyymi00003
Uusi lapsi ei synny ilman
1. Tahtoa
2 siittäjää
3 synnyttäjää
Rakennuaineet.
4. Siittiösolu
5. Munasolu
Kehäpäätelmä ?- Anonyymi00004
Ennen siittiöitä ja munasoluja oli niiden edeltäjiä ja niiden edeltäjiä jne., jotka evoluution tuloksena muuntuivat siittiöiksi ja munasoluiksi.
- Anonyymi00005
Heh ja jumaluskon perusta on Saatana.
- Anonyymi00006
Mutta edelleen, kun tiede tietää luojan, se on välttämätön kaiken toiminnan kannalta, koska tämä todellisuus ei toimi kuin höyrykone tai kellonkoneisto.
Jos yksikin puuskahdus tai sekunti jäisi väliin, se olisi maailmanloppu välittömästi, ja tieteen uumenissa on tieto, että kaikki lyökin täysin epätahtiin, mutta hengissä pysytään.
Joku, jokin päättää tahdin ja päättää sen, joka sekunnin osina, joka atomiytimessä, räpsimällä ja tuottamalla tuloksia - ihan mitä tahansa - joita ei pysty tietämään kuin tilastollisella todennäköisyydellä.
On oletettavaa, että omena puusta pudotessaan tipahtaa maahan, mutta se ei ole mikään sääntö, vaan vain todennäköisyys. - Anonyymi00007
Anonyymi00006 kirjoitti:
Mutta edelleen, kun tiede tietää luojan, se on välttämätön kaiken toiminnan kannalta, koska tämä todellisuus ei toimi kuin höyrykone tai kellonkoneisto.
Jos yksikin puuskahdus tai sekunti jäisi väliin, se olisi maailmanloppu välittömästi, ja tieteen uumenissa on tieto, että kaikki lyökin täysin epätahtiin, mutta hengissä pysytään.
Joku, jokin päättää tahdin ja päättää sen, joka sekunnin osina, joka atomiytimessä, räpsimällä ja tuottamalla tuloksia - ihan mitä tahansa - joita ei pysty tietämään kuin tilastollisella todennäköisyydellä.
On oletettavaa, että omena puusta pudotessaan tipahtaa maahan, mutta se ei ole mikään sääntö, vaan vain todennäköisyys.Elämme siis eräänlaisessa kauhuskenaariossa koko ajan, kun emme tiedä mitä se itse kunkin kohdalle tuottaa, milloin ja miksi. Sitä kutsutaan ylimaalliseksi älyksi.
- Anonyymi00010
Anonyymi00007 kirjoitti:
Elämme siis eräänlaisessa kauhuskenaariossa koko ajan, kun emme tiedä mitä se itse kunkin kohdalle tuottaa, milloin ja miksi. Sitä kutsutaan ylimaalliseksi älyksi.
Kuten maailmankuulu kvanttifyysikko Michio Kaku totesi: "Uskokaa minua, mitään sattumaa ei ole, vaan ylimaallinenäly on luonut säännöt, joiden mukaan tämä toimii".
Mutta mikähän sääntö olisi täytettävä, että saisi lottovoiton, eikä se osukaan kodalle vain sattumalta?! - Anonyymi00026
Anonyymi00010 kirjoitti:
Kuten maailmankuulu kvanttifyysikko Michio Kaku totesi: "Uskokaa minua, mitään sattumaa ei ole, vaan ylimaallinenäly on luonut säännöt, joiden mukaan tämä toimii".
Mutta mikähän sääntö olisi täytettävä, että saisi lottovoiton, eikä se osukaan kodalle vain sattumalta?!Tuo sitaatti on kiertänyt verkossa pitkään muodossa, jossa Kaku muka sanoo suunnilleen: “maailma on älyn luomien sääntöjen hallitsema, eikä sattumaa ole.” Ongelma on, että Kaku on itse myöhemmin sanonut, että häntä lainattiin väärin ja että hän ei väitä voineensa todistaa Jumalan olemassaoloa. Hänen oma kantansa on, ettei Jumalan olemassaoloa voida tieteellisesti todistaa eikä kumota, koska väite ei ole testattavissa samalla tavalla kuin fysiikan teoria.
- Anonyymi00029
Anonyymi00026 kirjoitti:
Tuo sitaatti on kiertänyt verkossa pitkään muodossa, jossa Kaku muka sanoo suunnilleen: “maailma on älyn luomien sääntöjen hallitsema, eikä sattumaa ole.” Ongelma on, että Kaku on itse myöhemmin sanonut, että häntä lainattiin väärin ja että hän ei väitä voineensa todistaa Jumalan olemassaoloa. Hänen oma kantansa on, ettei Jumalan olemassaoloa voida tieteellisesti todistaa eikä kumota, koska väite ei ole testattavissa samalla tavalla kuin fysiikan teoria.
Ei kai ketään yllätä kuinka kreationistit valehtelevat mitä joku on sanonut? Tämä ilmiö on pikemminkin tapa kun poikkeus, ja joku siinä välissä on tietoisesti aloittanut sen valheen uskon ponkittäminen mielessä.
Anonyymi00010 kirjoitti:
Kuten maailmankuulu kvanttifyysikko Michio Kaku totesi: "Uskokaa minua, mitään sattumaa ei ole, vaan ylimaallinenäly on luonut säännöt, joiden mukaan tämä toimii".
Mutta mikähän sääntö olisi täytettävä, että saisi lottovoiton, eikä se osukaan kodalle vain sattumalta?!"Kuten maailmankuulu kvanttifyysikko Michio Kaku totesi: "Uskokaa minua, mitään sattumaa ei ole, vaan ylimaallinenäly on luonut säännöt, joiden mukaan tämä toimii"."
Missä Kaku on näin todennut? Osaat varmasti kertoa lähteen väitteellesi?
- Anonyymi00008
Jos kasvit ovat biologisia koneita, ja atomit noudattavat luonnonlakeja, ei "kuolleella" materialla ja kasveilla ole eroa, ne toimivat luonnonlakien mukaisesti deterministisesti.
Silloin elämän määritelmä tarkoittaa maailmaa joka noudattaa jotain lakia - vastakohtana tyhjyydelle jossa ei ole mitään. Näin "kuollut" tarkoittaa tyhjyyttä, maailmassa jossa elämme.
Elämissä on kuitenkin eroa. Jos elämää on materian lakia seuraavuus, on "oikea" elämä subjektin, jota voidaan kutsua sieluksi tai jopa jumalaksi, yhteyttä luonnonlakien hallitsemaan maailmaan, tyypillisesti eliön kipparointia vapaan tahdon ilmentymänä.
On siis lakia noudattavaa autonomista elämää, ja sielullista materiaan kytkeytynyttä elämää. Lakia noudattava autonominen elämä on subjektin tahdon ilmentymää, elämää, ja itse subjekti on elävä. Kielitieteellisesti kyse on objektista ja subjektista.- Anonyymi00012
Oletko koskaan kuullut, että determinismi muuttui jo 100 vuotta sitten vain tilastolliseksi todennäköisyydeksi, joten 'luonnonlakeihin' vetoaminen ei toimi.
- Anonyymi00013
Kuka loi Jumalan?
- Anonyymi00014
Anonyymi00012 kirjoitti:
Oletko koskaan kuullut, että determinismi muuttui jo 100 vuotta sitten vain tilastolliseksi todennäköisyydeksi, joten 'luonnonlakeihin' vetoaminen ei toimi.
Tota noin - pyydän huomioimaan tämän, nimittäin tuo 'deterministisesti" näin sadan vuoden jälkeen ottaa kyllä pahasti asian tietävän korvaan.
- Anonyymi00015
Anonyymi00014 kirjoitti:
Tota noin - pyydän huomioimaan tämän, nimittäin tuo 'deterministisesti" näin sadan vuoden jälkeen ottaa kyllä pahasti asian tietävän korvaan.
Maailma toimii nimenomaan niin, ettei se noudata mitään lakia.
- Anonyymi00016
Anonyymi00015 kirjoitti:
Maailma toimii nimenomaan niin, ettei se noudata mitään lakia.
Miten ihmeessä vertaat kuollutta materiaa kasveihin, joiden tiedetään osaavan laskea viiteen, omaavan muistin, tunnistavan lajitoverinsa ja osaavat huijata! Kyseessä on italialaistutkimus, josta uutisoitiin.
- Anonyymi00017
"Myös materiaan kytkeytyvä sielullinen elämä", kuulostaa oudolta, kun juuri linkitin tiedemiehen, aivotutkijan luennon "Nonlokaali mieli".
- Anonyymi00018
Anonyymi00017 kirjoitti:
"Myös materiaan kytkeytyvä sielullinen elämä", kuulostaa oudolta, kun juuri linkitin tiedemiehen, aivotutkijan luennon "Nonlokaali mieli".
Lisäystä, olet suurinpiirtein siis onnistunut arvioimaan kaiken väärin?!
- Anonyymi00019
Anonyymi00018 kirjoitti:
Lisäystä, olet suurinpiirtein siis onnistunut arvioimaan kaiken väärin?!
No, ehkä syynä on juuri tuo perustana oleva "determinismin harha". Joudut, jos haluat oikein ajatella, pistämään kyllä kaiken uusiksi.
- Anonyymi00023
"Jota voidaan kutsua sieluksi tai jopa jumalaksi", perustuuko tämä ajattelu jotenkin kristinuskon taustoihin tai sen perintöön? Kiinnostaisi ihan tieteen kannalta.
- Anonyymi00024
Anonyymi00023 kirjoitti:
"Jota voidaan kutsua sieluksi tai jopa jumalaksi", perustuuko tämä ajattelu jotenkin kristinuskon taustoihin tai sen perintöön? Kiinnostaisi ihan tieteen kannalta.
Tarkoitan sitä, että miten kiinteästi tämä determinismiajattelu on sidottu uskonnon ideaa, onko se välttämätön, että uskonnon, siis kristinusko syntiopilla saa logiikan.
- Anonyymi00044
Anonyymi00013 kirjoitti:
Kuka loi Jumalan?
Kuka loi luonnonlain ja DNA:n.
- Anonyymi00048
Anonyymi00016 kirjoitti:
Miten ihmeessä vertaat kuollutta materiaa kasveihin, joiden tiedetään osaavan laskea viiteen, omaavan muistin, tunnistavan lajitoverinsa ja osaavat huijata! Kyseessä on italialaistutkimus, josta uutisoitiin.
Kuollut materiasi ei ole kuollutta siinä mielessä että sen elämä on jonkin tahdon todentumaa, näin ajatellen kaikki olemassa oleva on elävää, tahdon ilmetymää - vain tyhjyys on kuollutta, kaikki oleva on elävää.
Jos kasveilla ei ole vapaata tahtoa, ne ovat vain kehittymyttä molekyylistä "kuollutta" materiaa, jotka DNA:n muodossa toteuttavat "tahdon" määrittämää, eli ovat vain molekyylisesti "puhdasta" atomia kehittyneenpää materiaa.
Näin ollen, elämässä on kyse luodusta materiaalisesta ympäristöstä, joka luonnon ja biologian lakien mukaisesti elää omaa autonomista elämäänsä, ja tällä näyttämöllä subjektit elävät vuorovaikutuksessa tämän materiaalisen ulottuvuuden kanssa.
Kun kasvi kuolee, jos sillä ei ole minkään asteista sielua, se katoaa materiaalisesti olemasta kasvina, ja yksi "tahdon" yksittäinen ilmentymä on poissa, mutta aikajatkumona uusia tilalla.
Kun sielun valtaama eliö kuolee materiaalisesti, katkeaa sielun yhteys tähän "tahdon" yksittäiseen DNA-lajilliseen ilmentymään, mutta itse sielu ei kuole.
Sielun me ihmiset miellämme itsemme kaltaiseksi, mutta mikään logiikan sääntö ei estä sen skaalautumista bakteerista johonkin ihmistä paljon suurempaankin. - Anonyymi00049
Anonyymi00024 kirjoitti:
Tarkoitan sitä, että miten kiinteästi tämä determinismiajattelu on sidottu uskonnon ideaa, onko se välttämätön, että uskonnon, siis kristinusko syntiopilla saa logiikan.
Perisynti liittyy siihen että ihminen on deterministinen eikä mahda synnilleen mitään. Mutta kuitenkin sielun ajatellaan omaavan vapaa tahto ja synnistä rangaistaan. Missä logiikka? Logiikka on siinä että kristinusko vääristyi alkuperäisestä kommunistisesta perustastaan sääty-yhteiskuntaa tukevaksi moraalittomaksi aivopesuksi, jolla yläluokan etuoikeutettu asema selitettiin determinismin seuraukseksi.
- Anonyymi00051
Aikajatkumona materia ja sen "elämä" on siten "tahdon" käden pyörteen "determinististä" liikettä - jos ammut nuolen, jätät käden jälkesi ja oman tahtosi ilmaiuksen tähän pyörteeseen hetkeksi.
Eli biljardipallot liikkuvat fysiikan lain mukaan, mutta ne on laitettu liikkeelle "tahdon" määrittämästi, ja niiden liike on tämän materian ulkopuolisen "jumalan" tahdon ilmentymää, pallojen ollessa myös luomisen tulos.
Kaikki mitä maailmassa näemme on luojan tai vapaa tahdon omaavan sielun ilmentymää aika-avaruuden jatkumossa. Anonyymi00044 kirjoitti:
Kuka loi luonnonlain ja DNA:n.
Niin kauan kuin kysyt "kuka loi", sen sijaan että kysyisit vaikka että mistä ne ovat peräisin tai miten ne ovat syntyneet, olet epärehellinen. Sinulla on lukkoon lyöty muka-vastaus, joka tuo kysymykseen ainoastaan kaksi selitettävää lisää: luoja ja taikuus.
- Anonyymi00025
Ateismi ei ole synnynnäistä:
Ensin tulee väite Jumalasta
Joka punnitaan käsitellään
Ja :::: Hylätään
Eli vastasyntynyt ateisti on
Kehäpäätelmä. Eikö totta.- Anonyymi00028
Tarkoitatko, että ihminen ei voi olla kalju, ennen kuin hän tietää mitä hiukset ovat?
- Anonyymi00030
Ongelma sinun väitteessä on, että se olettaa ateismin aina olevan tietoinen Jumalan olemassaolon kieltäminen. Vastasyntyneellä ei ole jumalauskoa, joten hän on myös määritelmällisesti myös ateisti.
Sana ateisti tarkoittaa teismin negaatiota, eli ei ole jumalauskoa. Jos et ole koskaan kuullut mistään jumalasta, olet silti ateisti, koska sinulta puuttuu jumalausko joka tapauksessa. - Anonyymi00033
Anonyymi00030 kirjoitti:
Ongelma sinun väitteessä on, että se olettaa ateismin aina olevan tietoinen Jumalan olemassaolon kieltäminen. Vastasyntyneellä ei ole jumalauskoa, joten hän on myös määritelmällisesti myös ateisti.
Sana ateisti tarkoittaa teismin negaatiota, eli ei ole jumalauskoa. Jos et ole koskaan kuullut mistään jumalasta, olet silti ateisti, koska sinulta puuttuu jumalausko joka tapauksessa.Ehkä saan korkeimmalta älyltä luvan poistaa sanan ateismi, kun ateistit eivät tiedä, ettei uskonnossa ole Jumalaa vaan Saatana, joka huijaa Jumalan nimellä.
Nyt ovat yhtä hulluja tasavertaisesti niin uskovat kuin ateistitkin. Molemmat luulevat Saatanan olevan Jumala. - Anonyymi00034
Anonyymi00030 kirjoitti:
Ongelma sinun väitteessä on, että se olettaa ateismin aina olevan tietoinen Jumalan olemassaolon kieltäminen. Vastasyntyneellä ei ole jumalauskoa, joten hän on myös määritelmällisesti myös ateisti.
Sana ateisti tarkoittaa teismin negaatiota, eli ei ole jumalauskoa. Jos et ole koskaan kuullut mistään jumalasta, olet silti ateisti, koska sinulta puuttuu jumalausko joka tapauksessa.Kerrotko minulle, että mistä löytää jumaluskon? mitä se on?
- Anonyymi00035
Anonyymi00028 kirjoitti:
Tarkoitatko, että ihminen ei voi olla kalju, ennen kuin hän tietää mitä hiukset ovat?
Hyvä kommentti - ei Jumala, ylimaallinen äly - ole mikään uskon asia, tästä syystä siitä ei edes voi tehdä uskontoa.
- Anonyymi00037
Anonyymi00035 kirjoitti:
Hyvä kommentti - ei Jumala, ylimaallinen äly - ole mikään uskon asia, tästä syystä siitä ei edes voi tehdä uskontoa.
Uskonto olisi Luojajumalana naurettava ajatus, Jumala olisi siis luonut vain jotkut toiset ihmiset, eikä kaikkia ihmisiä - tämähän kumoaisi jo koko luomisväitteen.
Mutta tällä ajatuksellahan ei ole mitään tekemistä kristinuskon kanssa, jossa päinvastoin Luoja on kuoliaaksi kidutettu ja kiroukseksi kirottu uhri Jeesuksen nimeen, että pelastuu tekemään vaikka sitä pahaa mitä vihaa.
No ei uskonto väitäkään, että tässäkään tapauksessa uskonto toimisi, tarjouksen teki vain Paholainen, joka varasti sielun. - Anonyymi00038
Anonyymi00034 kirjoitti:
Kerrotko minulle, että mistä löytää jumaluskon? mitä se on?
Kaikki uskonnot, joissa uskotaan johonkin jumalaan.
- Anonyymi00052
Anonyymi00028 kirjoitti:
Tarkoitatko, että ihminen ei voi olla kalju, ennen kuin hän tietää mitä hiukset ovat?
Hän tarkoittaa että ihminen ei kuulu kaljujen kansanliikkeeseen ennekuin on liittynyt siihen.
- Anonyymi00053
Anonyymi00052 kirjoitti:
Hän tarkoittaa että ihminen ei kuulu kaljujen kansanliikkeeseen ennekuin on liittynyt siihen.
Yleensäkin teistit ovat tietoisesti jotain mieltä, ja a-teistit tietoisesti eri mieltä.
Tuo on saivartelua. Et itsekään tiedä yhtään mitään suurimmasta osasta jumalista, joihin et usko. Voidaan kysyä, onko mielekästä puhua vastasyntyneen ateismista, mutta ainakin varmaa on, ettei vastasyntynyt ole teisti.
- Anonyymi00059
Ramavit kirjoitti:
Tuo on saivartelua. Et itsekään tiedä yhtään mitään suurimmasta osasta jumalista, joihin et usko. Voidaan kysyä, onko mielekästä puhua vastasyntyneen ateismista, mutta ainakin varmaa on, ettei vastasyntynyt ole teisti.
Voiko olla a-teisti jos ei ole teistejä.
Eli kysymys on siitä jos ei ole "jotain" onko silloin ilman "jotain". Jos näin on, olisi suunnaton määrä tunnettuja ja tuntemattomia a-liitteitä liitettävä näitä omaamattomaan. Näin maailmasta tulisi määritelty negaationa, eli sinä mitä se ei ole, sen sijaan mitä se on. Tuohan olisi loputonta tyhjänpäivästä, energiaa vievää ja turhaa sekä asioita hämärtävää loputonta saivartelua.
- Anonyymi00027
Siinä on toinenkin iso ongelma. Me tiedämme että maalaukset ja sävellykset ovat ihmisten luomia ja näemme sen prosessin. Me emme ole nähneet maailmankaikkeuden luomisia jonkun jumalan toimesta.
Kolmas ongelma on että ihmiset tunnistavat suunnittelun vertaamalla sitä luontoon. Uskovaiselle kuitenkin kaikki on suunniteltua, josta seuraa ongelma ettei uskovainen voi tehdä eroa suunnitellun ja suunnittelemattoman välillä. Puu on uskovaiselle yhtä suunniteltu kuin lauta, eikä hän voi erottaa niitä toisistaan.- Anonyymi00032
Kuten Albert Einstein totesi, niin tiede on sokea ilman uskontoa ja uskonto on rampa ilman tiedettä. Jos ette saa niitä samaan pakettiin, olette eksyneet tieltä.
- Anonyymi00039
Anonyymi00032 kirjoitti:
Kuten Albert Einstein totesi, niin tiede on sokea ilman uskontoa ja uskonto on rampa ilman tiedettä. Jos ette saa niitä samaan pakettiin, olette eksyneet tieltä.
Sä olet käsittänyt Einsteinin sitaatin vähän väärin.
- Anonyymi00040
Anonyymi00039 kirjoitti:
Sä olet käsittänyt Einsteinin sitaatin vähän väärin.
Juutalaistaustasta huolimatta, Albert Einstein piti uskonnollisia oppeja lapsellisena taikauskona?
AI-yhteenveto..
Kyllä, väite pitää paikkansa. Vuonna 1954 kirjoittamassaan yksityisessä kirjeessä, joka tunnetaan niin sanottuna ”Jumalakirjeenä” (God Letter), Albert Einstein määritteli sekä juutalaisuuden että kaikki muut uskonnot ”lapsellisiksi taikauskoiksi”.
Einstein kirjoitti kirjeen saksalaisfilosofi Eric Gutkindille noin vuotta ennen kuolemaansa.
Kirje nousi suureen julkisuuteen myöhemmin, kun se huutokaupattiin miljoonilla euroilla.
Einsteinin keskeiset uskontoon liittyvät näkemykset:
Sana ”Jumala” ja Raamattu:
Einstein kirjoitti, että sana Jumala ei merkitse hänelle mitään muuta kuin inhimillisen heikkouden ilmentymää ja tuotetta.
Raamattua hän piti kunnioitettavien, mutta silti varsin primitiivisten ja lapsellisten legendojen kokoelmana.
Juutalaisuus ja ”valittu kansa”:
Vaikka Einstein oli taustaltaan saksanjuutalainen, tunsi vahvaa yhteenkuuluvuutta juutalaiseen kansaan ja ihaili sen mentaliteettia, hän totesi kirjeessä suoraan: ”Minulle juutalainen uskonto on kaikkien muiden uskontojen tavoin lapsellisimman taikauskon ruumiillistuma.”
Hän myös korosti, ettei pitänyt juutalaisia millään tavalla ”valittuna kansana” tai parempana kuin muita ihmisryhmiä.
Spinozan jumala:
Einstein ei ollut perinteinen ateisti, vaan hän kieltäytyi uskomasta ihmismäiseen, ihmisten kohtaloihin puuttuvaan persoonalliseen Jumalaan.
Hän kertoi usein uskovansa filosofi Baruch Spinozan panteistiseen jumalkäsitykseen eli siihen, että ”jumaluus” heijastuu maailmankaikkeuden matemaattisessa harmoniassa, järjestyksessä ja luonnonlaeissa.
Einstein käytti usein puheessaan metaforia kuten ”Jumala ei heitä noppaa” (vastustaessaan kvanttimekaniikan satunnaisuutta), mikä sai monet hänen aikalaisistaan luulemaan häntä uskovaiseksi, vaikka kyseessä oli vain kielellinen ilmaisu luonnon järjestykselle. - Anonyymi00042
Anonyymi00040 kirjoitti:
Juutalaistaustasta huolimatta, Albert Einstein piti uskonnollisia oppeja lapsellisena taikauskona?
AI-yhteenveto..
Kyllä, väite pitää paikkansa. Vuonna 1954 kirjoittamassaan yksityisessä kirjeessä, joka tunnetaan niin sanottuna ”Jumalakirjeenä” (God Letter), Albert Einstein määritteli sekä juutalaisuuden että kaikki muut uskonnot ”lapsellisiksi taikauskoiksi”.
Einstein kirjoitti kirjeen saksalaisfilosofi Eric Gutkindille noin vuotta ennen kuolemaansa.
Kirje nousi suureen julkisuuteen myöhemmin, kun se huutokaupattiin miljoonilla euroilla.
Einsteinin keskeiset uskontoon liittyvät näkemykset:
Sana ”Jumala” ja Raamattu:
Einstein kirjoitti, että sana Jumala ei merkitse hänelle mitään muuta kuin inhimillisen heikkouden ilmentymää ja tuotetta.
Raamattua hän piti kunnioitettavien, mutta silti varsin primitiivisten ja lapsellisten legendojen kokoelmana.
Juutalaisuus ja ”valittu kansa”:
Vaikka Einstein oli taustaltaan saksanjuutalainen, tunsi vahvaa yhteenkuuluvuutta juutalaiseen kansaan ja ihaili sen mentaliteettia, hän totesi kirjeessä suoraan: ”Minulle juutalainen uskonto on kaikkien muiden uskontojen tavoin lapsellisimman taikauskon ruumiillistuma.”
Hän myös korosti, ettei pitänyt juutalaisia millään tavalla ”valittuna kansana” tai parempana kuin muita ihmisryhmiä.
Spinozan jumala:
Einstein ei ollut perinteinen ateisti, vaan hän kieltäytyi uskomasta ihmismäiseen, ihmisten kohtaloihin puuttuvaan persoonalliseen Jumalaan.
Hän kertoi usein uskovansa filosofi Baruch Spinozan panteistiseen jumalkäsitykseen eli siihen, että ”jumaluus” heijastuu maailmankaikkeuden matemaattisessa harmoniassa, järjestyksessä ja luonnonlaeissa.
Einstein käytti usein puheessaan metaforia kuten ”Jumala ei heitä noppaa” (vastustaessaan kvanttimekaniikan satunnaisuutta), mikä sai monet hänen aikalaisistaan luulemaan häntä uskovaiseksi, vaikka kyseessä oli vain kielellinen ilmaisu luonnon järjestykselle.Pahinta mitä voit keksiä, yhdistä kristinusko ja Einstein ja tekoäly. Tekoäly on aivopesty kristinuskolla.
- Anonyymi00043
Anonyymi00040 kirjoitti:
Juutalaistaustasta huolimatta, Albert Einstein piti uskonnollisia oppeja lapsellisena taikauskona?
AI-yhteenveto..
Kyllä, väite pitää paikkansa. Vuonna 1954 kirjoittamassaan yksityisessä kirjeessä, joka tunnetaan niin sanottuna ”Jumalakirjeenä” (God Letter), Albert Einstein määritteli sekä juutalaisuuden että kaikki muut uskonnot ”lapsellisiksi taikauskoiksi”.
Einstein kirjoitti kirjeen saksalaisfilosofi Eric Gutkindille noin vuotta ennen kuolemaansa.
Kirje nousi suureen julkisuuteen myöhemmin, kun se huutokaupattiin miljoonilla euroilla.
Einsteinin keskeiset uskontoon liittyvät näkemykset:
Sana ”Jumala” ja Raamattu:
Einstein kirjoitti, että sana Jumala ei merkitse hänelle mitään muuta kuin inhimillisen heikkouden ilmentymää ja tuotetta.
Raamattua hän piti kunnioitettavien, mutta silti varsin primitiivisten ja lapsellisten legendojen kokoelmana.
Juutalaisuus ja ”valittu kansa”:
Vaikka Einstein oli taustaltaan saksanjuutalainen, tunsi vahvaa yhteenkuuluvuutta juutalaiseen kansaan ja ihaili sen mentaliteettia, hän totesi kirjeessä suoraan: ”Minulle juutalainen uskonto on kaikkien muiden uskontojen tavoin lapsellisimman taikauskon ruumiillistuma.”
Hän myös korosti, ettei pitänyt juutalaisia millään tavalla ”valittuna kansana” tai parempana kuin muita ihmisryhmiä.
Spinozan jumala:
Einstein ei ollut perinteinen ateisti, vaan hän kieltäytyi uskomasta ihmismäiseen, ihmisten kohtaloihin puuttuvaan persoonalliseen Jumalaan.
Hän kertoi usein uskovansa filosofi Baruch Spinozan panteistiseen jumalkäsitykseen eli siihen, että ”jumaluus” heijastuu maailmankaikkeuden matemaattisessa harmoniassa, järjestyksessä ja luonnonlaeissa.
Einstein käytti usein puheessaan metaforia kuten ”Jumala ei heitä noppaa” (vastustaessaan kvanttimekaniikan satunnaisuutta), mikä sai monet hänen aikalaisistaan luulemaan häntä uskovaiseksi, vaikka kyseessä oli vain kielellinen ilmaisu luonnon järjestykselle.Jumalauta - JUUTALAISET EIVÄT OLE "VALITTU KANSA" VAAN ISRAELILAISET!
Tämä, ettei äly riitä edes laskemaan kahteen - juutalaisen Paavalin Jumala oli eri, kuin Israelilaisen Jeesuksen, Jumala, juutalaisten jumala vaati ihmisuhreja, ja Israelin Jumala sanoi uhraamista iljetykseksi (Jeremia 7 luku).
Sitten pitäisi vielä ymmärtää, kun Jeesus on kirottu Jumala israelilaisena m, niin hän on sitä opettamanaan Israelin Jumalana juutalaisten Jumalalle, joka käski tappaa ihmeiden tekijän, joka houkuttelee toisen Jumslan luo.
Löytyy 5.Moos.13
Ei voi olla vaikeaa, ei voi olla. - Anonyymi00050
Anonyymi00042 kirjoitti:
Pahinta mitä voit keksiä, yhdistä kristinusko ja Einstein ja tekoäly. Tekoäly on aivopesty kristinuskolla.
Muurahainen katsoo autotietä ja ajattelee, kyllä tämän on jumala luonut.
Ihminen katsoo maailmankaikkeutta ja ajattelee, kyllä tämän on jumala luonut.
Ateisti-muurahainen toteaa, tie on siihen syntynyt kaaoksen kautta.
Ateisti-ihminen toteaa, maailmankaikkeus on syntynyt kaaoksen kautta.
Miksi maailman luominen olisi sen ihmeellisempää kuin tien "luominen", ottaen huomioon että maailman luominen tarvitsee joitain ihmisen käsittämättömiä ja tuntemattomia "taikavoimia" ja älyä joka on ihmisen tavoittamattomissa, sekä ulottuvuuksien olemassa oloa jota ihminen ei kokemusperäisen olemassa olonsa seurauksena tunne ja näin ollen ymmärrä. Mahdollisen kieltäminen kuuluu tyhmyyden alaan. - Anonyymi00054
Tao Te Ching - Luku 1
Tyhjyys (Wu): Se on taivaan ja maan alku.
Olioiden synty (You): Kun "Tao" alkaa ilmentyä, syntyy nimi, jota kutsutaan "kymmenen tuhannen olion äidiksi". Olioiden syntyminen on siis tyhjyyden muuttumista muodoiksi.
Jos vertaat tyhjyyttä tunnettuun maailmaan, huomaat maailman olevan luotu/suunniteltu.
Sinänsä tuo kiinan kielen sana "tao", eli tie ja syvemmässä merkityksessä kaikki olemassa oleva, asettuu kuin tuntemattoman historian havinana suomalaisen "TAhtO" sanan lähelle, tahdon ollessa se joka muodostaa kaiken olemassa olevan.
Taolaisuus ei ole samaan tapaan uskonto kuin kristinusko, se on pikemminkin filosofista uskoa filosofian päätelmiin. Samaa koulukuntaa kuin Einsteinin päätelmät. Toisin sanoen älykkäät ihmiset päätyvät siihen, että on maailmaan vaikuttavia/vaikuttaneita voimia jotka eivät ole ihmiselle näkyviä. Anonyymi00050 kirjoitti:
Muurahainen katsoo autotietä ja ajattelee, kyllä tämän on jumala luonut.
Ihminen katsoo maailmankaikkeutta ja ajattelee, kyllä tämän on jumala luonut.
Ateisti-muurahainen toteaa, tie on siihen syntynyt kaaoksen kautta.
Ateisti-ihminen toteaa, maailmankaikkeus on syntynyt kaaoksen kautta.
Miksi maailman luominen olisi sen ihmeellisempää kuin tien "luominen", ottaen huomioon että maailman luominen tarvitsee joitain ihmisen käsittämättömiä ja tuntemattomia "taikavoimia" ja älyä joka on ihmisen tavoittamattomissa, sekä ulottuvuuksien olemassa oloa jota ihminen ei kokemusperäisen olemassa olonsa seurauksena tunne ja näin ollen ymmärrä. Mahdollisen kieltäminen kuuluu tyhmyyden alaan.>> Miksi maailman luominen olisi sen ihmeellisempää kuin tien "luominen"
Siksi, että jumalan taikatemppu ei selitä yhtään mitään. Se lisää toteamukseen "maailmankaikkeus sai alkunsa" ainoastaan lisää selitettäviä ja kasan eri uskontojen vääriksi osoitettuja väitteitä. Sellaiseen turvautuvat ovat tietämättömiä, tai heillä on jokin absurdi ajatusvinouma: jos lakkaa uskomasta, kuten uskoo, käy niin kuin uskoo.
Ateisti-ihmisen ei tarvitse todeta mitään, ellei hän tiedä.
- Anonyymi00036
Valhekaan ei synny ilman valehtelijaa.
🤔- Anonyymi00041
Näin on, mistähän saataisiin vielä älyä, raamatun tarina on niin surkean yksikertainen, ettei ihmisten äly riitä siihen.
- Anonyymi00046
Albert Einstein ihaili maailman yksinkertaista rakennetta, ja se on juuri tämä.
Mitä tapahtuu ihmisaivoissa, kun tämä pahuus onkin Pyhää? - Anonyymi00047
Anonyymi00046 kirjoitti:
Albert Einstein ihaili maailman yksinkertaista rakennetta, ja se on juuri tämä.
Mitä tapahtuu ihmisaivoissa, kun tämä pahuus onkin Pyhää?Ja tämän Einsteinin puhuman yksikertaisuuden löytäminen tuntuu olevan maailmassa ihmisten vaikein asia.
- Anonyymi00055
Einsteinin suuhun on pantu lauseita joita pöntöt toistelevat
Ateistit ovat jumalajutuissaan yhtä pönttöjä kuin syväuskovat
Olen jutellut kaverin kanssa jonka perheessä Einstein on elänyt hiljainen syrjässä oleäeva uneliaalta vaikuttanut joka ei laukonut mitään ihmisten tyhmyydestä mutta
yritti suomalaiselle fyysikolle järjestää asuntoa "kun Suomessa on se (sisällis)sota"- Anonyymi00056
Vielä kysymys: eli kuka oli tämä fyysikko?
- Anonyymi00058
Anonyymi00056 kirjoitti:
Vielä kysymys: eli kuka oli tämä fyysikko?
siis ette tunne yleisen suhteellisuusteorian porukkaa joka sen teki
niitä oli KUUSI kappaletta
yksi oli Stadissa opena
nimi on mustan aukon probleemassa
kinaatta uskovaisten kanssa kun että tunne fysiikkaa
eipäs juupas-keskustelua
sehän on yhtäpönttöä kuin olla uskovainen
yleensänäkin tämä palsta on kauhea
aivan luokatonta väittelyä eipäs juupas
ei kannata käydä tällaista
kannattaa opiskella luonnontieteitä jos niistä on kiinnostunut
eikä
kinata uskovaisten kanssa miten maailma syntyi
päivän selvää ettei näin hienoja juttuja kukaan tietäväinen
olisi kertonut oppimattomille kuten pietarille = kouluja käymätän kalastaja tai paavalille = käsityöläinen teltantekijä
niillekö joku jumala olisi vaivautunut paljastamaan miten luonto toimii
teoriassa
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.881323Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu39869- 13807
Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.40798Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.80706- 90705
- 46698
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl17697Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen
Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj27647- 58638
Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan91614- 65610
- 43591
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa56575Jos kaivattusi on
Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?47566- 43544
Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.129537- 9525
Kylän tielle remonttia?
Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?13512Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31505