Helsinkiläinen tiemerkintöihin erikoistunut yritys on joutunut erikoisen petoksen kohteeksi. KT-Tiemerkinnät Oy:n nimissä on myyty muun muassa parkkiruutujen maalausta.
Yrittäjä Eelis Toppisen mukaan yritys teki asiasta rikosilmoituksen viime viikolla Hämeen poliisille pian sen jälkeen, kun sen aiempi asiakas otti yhteyttä edellisviikon maanantaina.
– Lahtelainen asiakkaamme soitti ja kertoi, että olimme tehneet työn väärin ja jättäneet hommat kesken. Kerroin heti, että emme ole käyneet tekemässä siellä mitään. Ihmettelimme yhdessä, että mikä tämä juttu oikein on, Toppinen kertoo Yrittajat.fille.
Hieman myöhemmin samaan autoketjuun kuuluva asiakas otti Toppisen yritykseen yhteyttä Joensuusta ja ilmoitti, että KT-Tiemerkinnät on tästä lähtien ostokiellossa.
– Kun selvittelimme asiaa, kävi ilmi, että emme olleet tehneet siellä töitä. Asiakasyritys oli saanut huijareilta viisinkertaisen laskun siihen verrattuna, mitä me olisimme laskuttaneet.
– Onhan tämä meidän yrityksen kannalta hirveä selkkaus.
Asiakkaan mukaan englantia puhuvat mieshenkilöt olivat ilmestyneet paikalle ja tarjonneet nopeaa maalausurakkaa ”viereiseltä työmaalta” jääneellä ylijäämämassalla. He olivat esittäytyneet KT-Tiemerkinnät Oy:n nimissä.
Urakkatarjoukseen oli suostuttu ja kun työt olivat päässeet vauhtiin, miesten käytös oli muuttunut aggressiivisemmaksi ja painostavaksi. He olivat alkaneet penäämään nopeaa maksua, joka piti maksaa digitaalisen Revolut-pankin tilille. Asiakas ei ollut ehtinyt maksaa rahoja ennen yhteydenottoa aitoon yritykseen.
Kun tapauksia alkoi tulla ilmi eri kaupungeista, Toppinen lähetti kaikille yrityksen nykyisille asiakkaille varoittavan tiedotteen tapauksesta.
Tätä se vihervasemmisto on tilannut Suomeen
Anonyymi-ap
2
<50
Vastaukset 2
- Anonyymi00001
Ai , onko vihervassarit alkanut huijari yrittäjiksi ?.oikeiston hommii tuo yrittäminen on aiemmin ollut .
- Anonyymi00003
Kokoomuslaisten touhuilua ;o)
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 43935
- 95923
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19775- 116731
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t80678- 43621
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔34614Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45600- 19586
- 46568
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke20535- 33533
- 36522
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.66509- 25502
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44486Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok106477Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka132460- 44454
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi7427