Nakke Nakuttaja ja portinvartijat

Syksyinen Oulun metsä humisi tuulessa, kun Nakke Nakuttaja – tuo punatukkainen ja naurustaan tunnettu tikka – laskeutui vanhan männyn oksalle. Nakke oli juuri naputtanut nokallaan muutaman reijän puun runkoon, kun se huomasi alapuolellaan jotain kummallista.
Metsän polulla oli kerääntynyt pieni jouökko eläimiä, joita johti vanha ja ynseä pöllö. Pöllö oli ottanut harteilleen metsän itse nimitetyn portinvartijan roolin. Se seisoi ryhdikkäästi kannon päässä ja vaati, että jokaisen ohikulkijan piti esittää lupa-asiakirjat ja todistaa olevansa tarpeeksi "sääntöjen mukainen" kulkeakseen metsän läpi aurinkoiselle aukealle.
– Seis! pöllö huusi ja räpytti siipiään tärkeänä. – Ei tänne noin vain tulla! Metsällä on omat sääntönsä, ja minä valvon, että jokainen noudattaa niitä. Jos et sovi muottiin, käänny heti takaisin!
Eläimet – pieni siili, orava ja muutama muu metsän asukki – seisoivat neuvottomina ja surullisina paikoillaan. Heitä pelotti tulla leimatuksi tai suljetuiksi ulkopuolelle.
Oksalta tätä menoa katsellut Nakke Nakuttaja pyöräytti silmiään. Hänellä ei ollut lainkaan aikaa moiselle turhalle hössötykselle ja portinvartioinnille. Hän tiesi varsin hyvin, että metsä, sen valo ja ilo kuuluivat kaikille ilman mitään pöllön vaatimia lupalappuja tai portteja.
Nakke päätti ottaa ohjat omiin käsiinsä. Hän otti vauhtia oksalta, syöksyi suoraan pöllön yläpuolelle ja aloitti mielettömän nakutuksen:
Klon-klon-klon-klon-klon!
Puun runko alkoi resonoida, ja pöllön päälle alkoi sataa valtava määrä kuivia neulasia, pölyä ja puunpaloja suoraan yläpuolelta. Pöllö säikähti niin pahasti, että se lipsahti kannoltaan ja pyrähti pakoon siipiään räpytellen, kun sen itsekkyyden muuri kaatui kertaheitolla.
Metsän eläimet tuijottivat ensin hämmästyneinä, ja sitten heidän kasvoilleen levisi helpottunut hymy.
Nakke Nakuttaja lensi alas kivenlohkareelle, naurahti rämisevän ja tarttuvan naurunsa – heh-heh-heh-heeh-heeh! – ja levitti siipensä.
– Älkää välittäkö tyypeistä, jotka haluavat pitää portteja kiinni, Nakke huikkasi iloisesti muille eläimille. – Metsä on vapaa, aurinko paistaa kaikille, ja täällä saa kulkea juuri sellaisena kuin on!
Siitä syntyi metsään riemu, ja eläimet jatkoivat matkaansa kohti aurinkoista aukeaa, tietäen etteivät pöllön säännöt enää koskaan pidättelisi ketään.