Minulla on paljon kurjia kokemuksia miesten kanssa, miksi kiinnostun tai miksi kohdalleni osuu sellaisia miehiä jotka käyttäytyy epäkunnioittavasti ja kurjasti ja töykeästi. Näin on ollut ihan nuoresta saakka ja jotkut pojatkin kommentoivat kurjasti ulkonäköäni koulussa. Ehkä en ole vain myöhemminkään osannut havaita niitä jotka voisivat olla paljon kunnioittavampia ja kohteliaampia, vai onko edes sellaisia miehiä. Pitäisi arvostaa enemmän itseä.
Ehkä jotkut asiat jättävät jäljen
Anonyymi-ap
4104
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kyllä sellaisia miehiä on. Ehkä vaikeinta on vain uskoa siihen, jos on saanut liian monta kertaa huonoa kohtelua. Itsensä arvostaminen ei tarkoita yksin jäämistä, vaan sitä ettei enää suostu siihen, mikä rikkoo.
Tiedän, että sulla on vanhemmat, tiedän, että hyviä miehiä on vähän, on kyllä tahtotilaa olla hyvä eikä huono.
Kaipa arvostaen kohteleviakin miehiä on, koska olen todistettavasti satunnaisesti kokenut ja nähnyt ympärilläkin arvostavasti naisia kohtelevia miehiä.
Itsensä arvostaminen? Olen tullut siihen lopputulokseen, että ei se millaista kohtelua saa, riipu itsensä arvostamisesta. Toisaalta parasta mitä itselleen voi tehdä on pyrkiä, elämään mahdollisimman onnellista elämää ja tekemään valintoja jotka ovat itselle hyväksi, niin taloudessa, työssä kuin ajanvieton yms. suhteen(tämä siis sinkkuna). Seurustellessa/perheellisenä yleensä huomioi muidenkin tarpeita ja toiveita.
Mitäpä siinä kohtaa voi tehdä, jos mies kohtelee huonosti? Ensin ehkä mainita, että toivoo toisenlaisia toimintatapoja ja ellei mainitseminen vaikuta, niin lähteä. Kökköä siinä on se, että silloin jää taas yksin, mutta toisaalta onko niin ihanaa olla jonkun kanssa, joka ei kohtele arvostavasti?
Kyllä toisen kunnioitus ja arvostaminen on parisuhteen ihan perus edellytys. Kumminkin puolin ja joka päivä ja joka hetki. Jos niin ei ole niin mureneminen alkaa hitaasti. Joskus sen voi korjata. Usein ei koska se on toisen ihmisen ominaisuus ja jos hän itse ei osaa sitä korjata, niin tavallaan parisuhteen pylväät murenee. Kun ne murenee, niin mikä pitää enää parisuhdetta ylhäällä ja tukevalla jalustalla?
Itse miehenä tunnistan nämä ongelmat ihmisissä, eikä minun tarvitse sen enempää olla edes tekemisissä. Toisen ihmisen arvostuksen kun näkee melko nopeasti.
Joskus on niin, että kun löytää kunnioitettavan naisen, niin oletan hänen säikähtävän ja vetäytyvän.
Olen tunneherkkä huomaamaan ja sosiaalisesti taitava. Nykyään en niin välitä, sillä ihmiset ovat mitä ovat ja olen melko onnellinen että saan kulkea yksinäni. No koira minulla on. Jokin sidos kuitenkin, että en voi avaruuteen lähteä kun siltä tuntuisi.
Muuten ihailen luontoa ja sen kauneutta. Olen paljon tekemisissä ihmisten kanssa, että tiedän mistä puhun.
Aloitus on hyvä ja hienoa huomata että jotkut puhuu ihan oikeista asioistakin.
Silti me kaikki olemme, tulemme ja menemme. Mahdummeko toistemme elämään edes ystävällisellä hymyllä ja pienillä kohteliaisuuksilla?
Joskus pienikin asia, kuten hymy on suuri merkitykseltään.