Kaikkein parhainta parasta on asua Haapavedellä

Täällä on kaikkea mitä voi toivoa - kaunaakin ja kateutta mutta sitä enemmän kaunista luontoa ja pääsääntöisesti mukavia ihmisiä . riittävästi kauppoja ja infrastruktuuri todella hyvässä kunnossa, kiitos kaupungin puutarhatyöntekijöille - hieman toivoisin kunnalta rehellisyyttä asioiden hoidossa mutta ei sekään niin tärkeää ole - pääasia että hommat hoituu
Keskustapuolue on vuosikymmeniä ollut johdossa ja vanhojen jäärien johdossa hyvin menikin - nyt vaihdoin puoluetta kun silmät aukesi kuin pienellä kissalla - aina se kepu pettää joka tasolla
21443
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Kaupassakaan ei tarvi enää itse käydä, kun robotti tuo ruuat ovelle.

Äänestä

Mitä ihminen tarvitsee ympärilleen onnelliseen elämään?
Kertooko asukasmäärä, joku prosentti tms sen miten onnellinen on asukkaan elellä. Kauppojen määärä tai bensan hinta?
Ei minun mielestä.
Onnellisuus tulee ainakin itselle ihan jostain muualta. Olen ollut tänä kesänä onnellinen esimerkiksi siitä miten hyvin on leikkurit leikanneet kyläraittien nurmikot, miten kukat on hoidettu ja moni asia on siistiynyt raivausporukan ansiosta. On ilo istua urkkakentällä ja katsoa vaikka lasten jalkapalloa tai sateen jälkeen kävellä paakkilan rannan polulla.

Äänestä
  • Samaa mieltä!

    Äänestä

  • joutomiehillä ja tyhjän turisijoilla on aikaa istuksia

    Äänestä

  • Helppo kompata tätä.
    Itse en myöskään tarvitse ympärille liikennevaloja, ravintolaa ravintolan viereen tai tapahtumaa tapahtuman perään. Se ei minun elämää nosta tai paranna.
    Juuri noi pikkujutut on niitä mitkä tuo arkeen elämän tarkoitusta.
    Mikä parempaa kuin kävellä lintutornille Huikarinrantaa ja katsella järvelle.
    Silmät auki. Osallistumaan tapahtumiin. Etsimään niitä pieniä asioita mistä alunperin elämä koostuu.
    Itselle tuli todella hyvä olo kun näki viime viikolla miten iso puimuri laski jyvät korkeaan tarktorin kärryyn. Nuori poika oli päässyt traktorin rattiin ja lähti viemään täyttä hyväkuormaa talteen.
    Naatitaan elämästä.

    1Äänestä

Joo, haapaveellä on maailman piein lirutin, keskellä kylää valtakunnan suurin tönkyrä, josta ei tahdo päästä autolla yli pysähtymättä ja rikkomatta autoa, niin komeat kukkaistutukset, että sellaisia ei ole missään muualla, sekä myötä- ja vstamäkeä, meni nihin suuntaan tahansa!

1Äänestä

Ainoastaan aapeecee puuttuu, missä ois mukava kahvitella ja autoa latailla.

Äänestä

"Mitä ihminen tarvitsee ympärilleen onnelliseen elämään?"

Kun ihminen vanhenee, niin arvostaa pieniäkin asioita. Rauhallisuutta, tasapinoista elämää. Ihminen kuitenkin vanhenee ja tulee kaikenlaista. Vaikka se, että kaikki vaikkapas hyvinvointi palvelut on kaukana, niihin on vaikea päästä ja maksut vain nousee.

Kyllä arvostaa sitä, että on peruspalvelut kunnossa. Ei luonto auta, jos sairauden takia pitää koittaa jotkin nauttia ja elää arjessa nauttia, vaikka minkälaisia jyväkuormia olisi pellolla. Pelko, että miten selviää, jos jotain tapahtuu. Apu ei varmasti ehdi ajoissa.

Kaikenlaista ja se turvattomuus ei kumpua vain rikollisuudesta. Itsestäkin tekisi mieli pitää huolta ja tulee pidettyäkin, mutta pelottaa taas tuleva talvi. Jos menneitä talvia ajattelee, niin jalankulkuväylät aurataan kun aurataan ja jos aurataan. hiekoitetaan kuin hiekoitetaan. Mihinkään ei pääse. Katselee vain ikkunasta ja koittaa nauttia elämästä.

mummun ajatuksia

Äänestä
  • Äiti halusi asua kirkolla mutta ei siitä mitään tullut.
    Viimeinen mikä ratkaisi oli tuon vouvauskeskuksen möly ja turvattomuus mikä pelotti. Huonojalkaisena ei pääse omin avuin enää kirkolle ei kauppoihin vielä vähemmän puistoihin.Kesän haave oli päästä vielä kerran Paakkilaan istuksimaan kauniina kesäpäivänä.
    Ei uskaltanut ulos kun se vouvouvou meteli särki korvia sisälläkin.

    Nyt on sitä elämänlaatua.
    Äiti asuu lähellä lapsiaan hyvässä hoitokodissa.

    Onneksi ymmärsi olla ostamatta painostaen tarjottua asuntoa kirkolta.
    Niillä rahoilla mitä isältä jäi sai hyvän hoitokotipaikan minkä oleskelutiloista ja pihan puistosta näkee vettä ikkunasta.

    Äänestä

Kyllä se aura-auto johonkin aikaan kulkee,mummulla on varmasti aikaa lenkkeillä myöhemminkin.Tahtovat nuo eläkeläiset olla aamuyöstä liikenteessä.

Äänestä
  • Eipä lunta viime talvena juuri ollut....mahtaako talvista tulla lumettomia.

    Äänestä

kauniilla paikalla keskusta o! Nivalalaisena täytyy kehua myös Haapaveen musakulttuuria ja liikuntapaikkoja hyvä määrä suhtteessa kaupungin kokoon. Kaupunki aavioituu hieman että liikkeet alkaa loistaa poissaolollaan jonkun verran.

Äänestä

Luontoa on mitä ei voi mitata rahassa!

Äänestä

Se on parhautta kun Suomeksi sanotaan!

Äänestä
  • Ja sitä on Suomessa joka paikassa komiaaki komiampas Haapavesi on karu kolokko ja hoitamaton.

    1Äänestä

Lumellinen Aakonvuori voisiko parempaa olla?

Äänestä
  • Voi olla ja onki monta !

    Äänestä

Hyvän elämän voi pilata monella tavalla, pitämällä suupielet alaspäin, valittamalla pienistäkin asioista,olla kaikesta negatiivinen,olla enempi huolissaan toisten asioista kuin omista,jos ei muuta, niin haukkua paikalliset yritykset.

Äänestä
  • Tämäpä justiinsa

    Äänestä

Ei täällä Haapavedellä oo kyllä mitään. Ylivieskaan pääsee onneksi välillä shoppaileen. Sinne Rustaki tullut. Täältä lähen kyllä pois heti ku se vain on mahdollista.

Äänestä
  • Karu ja autio on kylämme nyt jo vähä ku höppänäksi menny koko touhu. Vaa
    ei se näy haittaavan.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Täällä on kaikkea mitä voi toivoa - kaunaakin ja kateutta mutta sitä enemmän kaunista luontoa ja pääsääntöisesti mukavia ihmisiä . riittävästi kauppoja ja infrastruktuuri todella hyvässä kunnossa, kiitos kaupungin puutarhatyöntekijöille - hieman toivoisin kunnalta rehellisyyttä asioiden hoidossa mutta ei sekään niin tärkeää ole - pääasia että hommat hoituu
Keskustapuolue on vuosikymmeniä ollut johdossa ja vanhojen jäärien johdossa hyvin menikin - nyt vaihdoin puoluetta kun silmät aukesi kuin pienellä kissalla - aina se kepu pettää joka tasolla

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu