Uskontokasvatus - aivopesua vai kulttuuriperinteen siirtoa? Riippuu paljolti käytännän toteutuksesta. Jos lapsi pakotetaan omaksumaan ennen kriittisen suhtautumistavan kehittymistä tietty uskomusjärjestelmä ja oppiin sisältyy myös se, että uskomusjärjestelmän kanssa ristiriitaiset ainekset ovat tekijän S aikaansaamaa eksytystä, voidaan puhua mielestäni Jumalan lapsenlapsesta.
Kun tällainen henkilö on aivopesty lapsena vanhempiensa uskontoon (jonka he ovat omaksuneet samoin tai sitten käymällä itse lävitse jonkinlaisen kriisin elämässään)henkilö voi ajautua myöhemmin törmäyskurssille monenlaisten ilmiöiden kanssa. Pahimmissa tapauksissa tuloksena näyttäisi olevan suoranaista eristäytymistä tiettyyn ihmisryhmään (joiden kanssa jaetaan samat uskomusjärjestelmät).
Olen seurannut tällaisen henkilön varttumista ja pahoin pelkään, että ketju tulee yhä jatkumaan. Kuinka aikuinen ihminen voisi vapautua tästä ketjusta? Kuinka hän voisi löytää oman identiteettinsä, kun hänelle on tuputettu kaikki valmiina?
Kun tällainen henkilö on aivopesty lapsena vanhempiensa uskontoon (jonka he ovat omaksuneet samoin tai sitten käymällä itse lävitse jonkinlaisen kriisin elämässään)henkilö voi ajautua myöhemmin törmäyskurssille monenlaisten ilmiöiden kanssa. Pahimmissa tapauksissa tuloksena näyttäisi olevan suoranaista eristäytymistä tiettyyn ihmisryhmään (joiden kanssa jaetaan samat uskomusjärjestelmät).
Olen seurannut tällaisen henkilön varttumista ja pahoin pelkään, että ketju tulee yhä jatkumaan. Kuinka aikuinen ihminen voisi vapautua tästä ketjusta? Kuinka hän voisi löytää oman identiteettinsä, kun hänelle on tuputettu kaikki valmiina?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Uskon että jonkinlainen vieroitushoito voisi olla paikallaan. Paikka missä ihminen pakotetaan ajattelemaan itsenäisesti ja ilman jumalaa.
mutta ei ihmistä voi pakottaa ajattelemaan. Ja jos pakotetaan, kyse ei voi olla itsenäisestä ajattelusta. Kaikenlaiset pakkokeinot sekä uskonnon että uskonnottomuuden levittämisessä kääntyvät lopulta itseään vastaan.
Ihminen laitettaisiin ajattelemaan itsenäisesti. Heitä opettettaisiin kiistämään nuo asiat. Jos tilanne olisi toivoton, ihmiselle ei olisi tarjottavissa mitään hoitoa. Ihmiselle pitäisi antaa selvä asia, mistä hänen pitäisi parantua.
Ihmisen voi pakottaa ajattelemaan. Mutta se ei ole helppoa. Ihmiselle voi aina syöttää ajatuksia, mutta sellaista en tarkoittanut. Älykkyys on ainoa asia, mikä pystyy kukistamaan uskonnon. Uskon että ihmisen aivoihin voi vaikuttaa myös myöhemmällä iällä. Ainakin sen verran, että ihminen ymmärtää mikä on ollut väärin omassa uskonnossaan.
ovat oivaltaneet, että ihmistä ei voi pakottaa ostamaan heidän tuotteitaan tai uskomaan suoria väitteitä. Heidän strategiansa onkin liittää tuotteeseen positiivisia mielikuvia ja puhua mieluummin asian vierestä kuin itse asiasta.
Sama juttu on uskomusten ja aatteiden markkinoilla. Pääsyy kristinuskon huonoon huutoon tällä hetkellä lienee uskovien käytös, joka ei yleensä vastaa ihmisten mielikuvia hyvistä, oikeamielisistä ja viisaista ihmisistä. Idän uskonnoista on helpompi löytää viisaita joogeja ja guruja - vaikka joukossa on myös kaiken maailman hengellisiä helppoheikkejä.
Itse olen jonkin sortin kristitty, ja ainakin osasyynä tähän on lukioaikainen uskonnonopettajani, joka tarjosi minulle ensimmäisen mallin rehellisestä ja viisaasta kristitystä. Nykykristillisyydestä olen sittemmin vieraantunut, ja pääsyy tähän on kirkkojen dogmit, joilla usein selitetään raamatunkohtia tarkoittamaan jotain muuta kuin mitä siinä maalaisjärjellä ajatellen lukee. Yksi tällainen dogmi on oppi Raamatun erehtymättömyydestä - miten Nikean ym. kirkolliskokousten vahvistama kokoelma juutalaisten, apostolien ja alkukristittyjen kirjoituksia voisi olla erehtymätön? Silloin itse kirjoittajien olisi pitänyt olla erehtymättömiä, mikä minusta vaikuttaa pyhimysten palvonnalta.
Toinen mahdoton dogmi on oppi ikuisesta helvetistä. Uudesta testamentista löytyy kyllä viitteitä määräaikaisesta kurituksesta ja myös lopullisesta kuolemasta, mutta oppi ikuisesta kidutuksesta edellyttää monien jakeiden suoranaista vääristelyä. Se on myös sovittamattomassa ristiriidassa UT:n perussanoman kanssa - sanoman rakastavasta Jumalasta.
Sen myönnän, että kristinusko nykyisessä muodossaan on tavattoman ristiriitainen, ja ristiriitoja löytyy myös Raamatusta. Siitä huolimatta minusta ei ole tullut ateistia. Uskon edelleen Jumalaan, mutta kuvani Jumalasta on monissa suhteissa lähempänä hindujen Krishnaa tai ateististen buddhalaisten Tosiolevaa kuin useimpien kristittyjen kuvaa tuomion ja helvetin Jumalasta.
Itsenäisestä ajattelusta voin todeta, että elämä opettaa, ja se on pitkä prosessi. Uskomuksiaan on hyvin vaikeaa ja tuskallista muuttaa - monille ihmisille ehkä liian tuskallista. Sekä ateismi että teismi ovat viime kädessä uskon asioita: kumpaakaan on mahdotonta osoittaa tieteellisesti todeksi. Eikä tiede tähän yleensä pyrikään, se keskittyy asioihin, jotka ovat mitattavissa tai havaittavissa eli empiirisesti todennettavissa - muuten se ei olisi enää tiedettä vaan jonkilaista filosofiaa tai ideologiaa.