Siilasvuolla ja Mannerheimilla oli verta käsissään

Hyökkäys Kiestinkiin elo–syyskuussa 1941 oli yksi jatkosodan synkimmistä ja vaikeimmista katastrofeista. Vaikka suomalais-saksalaiset joukot onnistuivat aluksi valtaamaan Kiestingin kauppalan elokuun alussa, jatkoyritys itään kohti Louhea johti raskaaseen Kiestingin MOTTIIN. Sodan alkuhuumassa tehty eteneminen muuttui katastrofiksi useasta syystä:

Strateginen virhearvio:
Suomen III armeijakunta (johtajana kenraalimajuri Hjalmar Siilasvuo) ja saksalaisjoukot aliarvioivat Neuvostoliiton kyvyn tuoda alueelle lisäjoukoja. Etenemistä jatkettiin huoltolinjojen venyessä liikaa ja miesten ollessa jo valmiiksi uupuneita.Mottiin joutuminen: Puna-armeija onnistui saartamaan suomalaisen Ryhmä J:n (muun muassa Jalkaväkirykmentti 53:n) korpimaisemissa Kiestingin ja Louhen välisellä rataosuudella elokuussa 1941.

Suuret miehistötappiot:
Motitetut joukot joutuivat vetäytymään raskaiden taisteluiden jälkeen soiden läpi syyskuun alussa. Divisioona J:n kokonaistappiot nousivat yli 3 000 mieheen, joista kaatuneita oli lähes 900. Erityisen kovia menetyksiä koki Kuusamosta koottu JR 53.Henkilökohtaiset tragediat: Motin purkautuminen koitui Ryhmä J:n komentajan, everstiluutnantti Jussi Turtolan, kohtaloksi. Hän kaatui etulinjassa tehdessään tiedustelua 14. elokuuta 1941. Kiestingin taisteluissa haavoittui vaikeasti myös alikersantti Kalle Päätalo, joka kuvasi näitä traumaattisia kokemuksia myöhemmin sotaromaaneissaan.Lopulta hyökkäys pysähtyi ja rintama vakiintui Kiestingin itäpuolelle kuluttavaksi asemasodaksi, joka kesti aina syksyyn 1944 saakka. Katastrofi osoitti konkreettisesti, kuinka vaarallista sota erämaassa saattoi olla jopa talvisodan mottitaktiikoihin perehtyneille suomalaisjohtajille.

Professori Jukka Kemppinen:

"Päätalon kuvaus (”Liekkejä laulumailta”) on maan tärkeimpiä sotahistoriallisia dokumentteja. Siitä käy hyvin tarkasti ilmi, miltä se todella tuntui. Se ei tuntunut lainkaan hyvältä.

Sotahistoria tietää. Katso Martti Turtola, joka on kirjoittanut eversti-setänsä kaatumisesta Kiestingissä kirjan ”Kyllä täällä kaatuakin voidaan”). Turtola selvittää aika suoraan, että juhlittu sotasankari Hj. Siilasvuo oli itsetietoinen tunari, jolla on tuosta operaatiosta tunnollaan ainakin tuhannen miehen henki – niistä lopuista parista tuhannesta vastaa Mannerheim, joka hyväksyi tämän sotiemme luultavasti mielettömimmän operaation. Se oli taisteluna vuoden 1941 raskain.

Pelkällä kansakoulupohjalla ymmärtää, että yli 30 km kapulatietä ja sen jälkeen 20 km kapeaa järvikannasta ahdistamaan vihollista kimppuun, jolla oli käytettävissään huoltoon ja täydennyksiin maantie ja rautatie (!), on hulluutta. Sillä suomalaisten kapulatiellä oli eräässä vaiheessa ruuhkassa 1000 saksalaisten moottoriajoneuvoa, jotka eivät päässeet eteen eivätkä taakse."