Mari Leppänen on esimerkki

Mari Leppänen on esimerkki lestadiolaisille naisille, kuinka lasikattoja voidaan rikkoa ja olla alistumatta SRK:n ukkoköörin mielivaltaan.

Tietenkin siitä rangaistiin, hänet erotettiin, kuten rangaistiin niitä rohkeita ja oikeudentuntoisia, jotka nousuivat pedofiliakohussa vastustamaan SRK:n salailevaa, alhaisia rikollisia suojelevaa ja asiaa väheksyvää linjaa. Näitä olivat mm. pappi Johannes Alaranta, seuraus hoitokokous ja puhujaoikeiúksien menetys, Erkki Hurtig, seuraus hoitokokous ja puhujaoikeuksien menetys. Antti Pentikäinen, puolusti uhmakkaasti edellisiä SRK:n mielivallalta.

Muitakin on, nämä ovat olleet esillä, koska heillä oli todellista valtaa liikkeessä.

Liikkeestä on noussut jo "kapinaa" naisten asemasta, uskon että pian jotkin rohkeat naiset nousevat julkisestikin barrikadeille. Heille Mari Leppänen on terve esimerkki, kuinka vastustaa mielivaltaisia uskonnollisa oppeja ja naisia alistavia käytänteitä.
6<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Mari on hottis!💘💋👍

Äänestä

Hurtig itki televisio haastattelussa tämän sanoessaan:

> Minussa meni jotain rikki. Hyväksikäyttö (pedofilia) oli sellainen rike, joka voitiin antaa anteeksi ja unohtaa. Minun rikkeeni olivat sellaisia, ettei anteeksiannosta ollut mitään puhetta.

Hurtigin rikos ole, että SRK lopettaa syyllisten suojelun ja että uhrit saavat oikeutta.

Äänestä

"Mari Leppänen on esimerkki lestadiolaisille naisille, kuinka lasikattoja voidaan rikkoa ja olla alistumatta SRK:n ukkoköörin mielivaltaan."

No tämä on vain poliittista agendaa, missä lähinnä vihataan, mutta kristinuskossa ei vihata vaan otetaan vastaan Jeesuksen rakkaus tulemalla uskoon Häneen.

Äänestä

Kunpa he saisivat palaamisen armon niin kuin tuhlaajapoika Raamatun kertomuksessa.
"Ei rakkautta Jeesuksen voi kyllin ihmetellä. En saata olla vaieten, on riemu sydämellä..." Laulettiin tänään Helsingissä" Kuuntele tuo virsi...

Mutta:
On sunnuntai-ilta, on pyhäilta;

Jumalan armon päivä. Tänä iltana on hyvä lukea psalmi 139 ja kuunnella Youtubesta virsi 553.

Tänään kävin tennishallilla ja tapasin sellä ystävän, jota en kovin hyvin tunne. Juttelimme gravitaation vaikutuksesta aikaan. Toinen ystävä kysyi: Kummassa aika kuluu nopeammin, pöydän alla, vai pöydän päällä? Hänellä oli vastaus.Hammaslääkäri oli pohtinut syviä mietteitä. Toinen ystävä, juristi, josta ensi kerroin, pohti AI:tä, “EI AITA”, että olisi hyvä jos AI:hin joku syöttäisi kaikkiin Raamatun totuuksiin vastaukset kun siltä kysyisi. Vasta jälkeenpäin havahduin siihen, että oliko Jumala herättänyt hänet kysymään niitä ihmiselle tärkeimpiä kysymyksiä. Olisin osannut vastata tuohon. Kuten tiedät. Mutta tajusin sen tarpeen vasta myöhemmin. Rukoilen tuon ystävän puolesta, että Jumala johtaisi hänet elävien vesilähteiden tykö. Raamatun mukaan on vain yksi usko, yksi lammashuone ja yksi paimen. Usko ilmoitetaan Raamatun mukaan uskosta uskoon. Uskon lahja antaa rauhan, joka kestää elämässä ja kuolemassa.

Sunnuntai-iltana on hyvä pohtia omaa tilaa uskon näkökulmasta. Toivon, että saan vielä uudelleen mahdollisuuden kertoa hyvästä paimenesta, Jeesuksesta Kristuksesta, jonka evankeliumi parantaa syntihaavat ja on Jumalan voima, jokaiselle sen uskovalle autuudeksi. Jos ja kun Jumala herättää synnin tunnon, syntikuorma alkaa ahdistamaan. Silloin Kristuksen evankeliumin ihmeellinen voima auttaa armossa ja totuudessa. Nostaa epäuskon yöstä, synnin taakasta valoon, uskoon ja elämään Kristuksen ja hänen seurakuntansa yhteydessä. Kristuksen armoauringon paisteessa ei ole yhtäkään prosenttia vääryyttä, eikä saastaisuutta. Se evankeliumi tuo elämään tunnon rauhan ja ilon sekä Kristuksen lahjavanhurskauden. Jumala tietää kaiken niin minun kuin sinunkin elämästä. Jumala on rakkain. Jeesus on hyvä paimen. Pyhä henki armon tuoja, lohdutuksen suoja…

Virsi 553
Päivä jälleen yöhön vaipuu
Päivä jälleen yöhön vaipuu,
saamme käydä lepäämään.
Auta, Herra, että taipuu
kieli, mieli kiittämään.
Pitkin päivää varjelit,
kiusaajamme karkotit.
Saarsit meidät rauhallasi,
kannoit käsivarsillasi.
2.
Vaan kun muistan mielessäni
vaiheet päivän päättyneen,
suru painaa sydäntäni,
paljon, Herra, väärin teen.
Määränpääni himmentyy,
itsekkyys on siihen syy.
Synti estää elämästä,
tahtoasi täyttämästä.
3.
Jeesus, kaiken pahuuteni
jätän jälleen käsiisi,
levottoman sydämeni
turviin laupeutesi.
Sinä minut lunastit,
Isän kanssa sovitit.
Kasvoistasi hyvyys loistaa,
armo tuomioni poistaa.
4.
Tämän perustuksen päällä,
tämän turvan suojassa
päivän työni päätän täällä,
lepään yöni rauhassa.
Ruumiini ja sieluni
annan, Herra, haltuusi.
Kiitos huolista ja työstä,
levon lahjasta ja yöstä.
5.
Jeesus, läsnäolollasi
loistat halki yönikin,
vailla sinun valoasi
pimeä on päiväkin.
Yön ja päivän valkeus,
maan ja taivaan kirkkaus,
valvoessa, maatessani
olet ainut auttajani.
6.
Herra, siunaa kansa Suomen,
johda kaikki vaiheet sen,
anna uuden toivon huomen
aikaan ahdistuksien.
Meille viisautta suo,
rauha maailmaamme luo.
Siunaa työmme, tehtävämme,
omaisemme, ystävämme.
7.
Anna, Isä, armiaasti,
mitä pyytää lapsesi.
Jeesus, meille laupiaasti
tule aina turvaksi.
Lohduttaja laupias,
Pyhä Henki armias,
nöyrän rukouksen kuulkoon,
aamen, niin nyt tapahtukoon.

Äänestä

Lestahommissa mukana olevien täysipäisten velvollisuus on kritisoida.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Mari Leppänen on esimerkki lestadiolaisille naisille, kuinka lasikattoja voidaan rikkoa ja olla alistumatta SRK:n ukkoköörin mielivaltaan.

Tietenkin siitä rangaistiin, hänet erotettiin, kuten rangaistiin niitä rohkeita ja oikeudentuntoisia, jotka nousuivat pedofiliakohussa vastustamaan SRK:n salailevaa, alhaisia rikollisia suojelevaa ja asiaa väheksyvää linjaa. Näitä olivat mm. pappi Johannes Alaranta, seuraus hoitokokous ja puhujaoikeiúksien menetys, Erkki Hurtig, seuraus hoitokokous ja puhujaoikeuksien menetys. Antti Pentikäinen, puolusti uhmakkaasti edellisiä SRK:n mielivallalta.

Muitakin on, nämä ovat olleet esillä, koska heillä oli todellista valtaa liikkeessä.

Liikkeestä on noussut jo "kapinaa" naisten asemasta, uskon että pian jotkin rohkeat naiset nousevat julkisestikin barrikadeille. Heille Mari Leppänen on terve esimerkki, kuinka vastustaa mielivaltaisia uskonnollisa oppeja ja naisia alistavia käytänteitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu