muurmanskin mormonit

Moi kanssakulkijat! Olen pohdiskellut viime aikoina rajan takaisia veljeskuntiamme. Olen havainnut matkoillani majavien maleksivan muurmanskin kirkonkylässä. Mutta tärkeintä on se, että olen kerran nähnyt myös myskihärän mylvivän myyrmäessä, mutta se onkin jo toinen tarina. Nyt olinkin pääsemässä siihen että siellä rajan tuolla puolen murmanskissa tätä majavalaumaa kaitsemassa kaitselmuksen siunaamana näin myös erään kirkkoisän. Ehdotukseni olisi siis se, että me mormoonit voisimme ottaa rajan takaisen haasteen täysin tosissaan ja matkustaa muurmanskiin ja majoittaa sinne jonkun määkyvän marjastajan maleksimaan meiju suvaksen kera kaupungin keskushotelliin. Kirkkoisä jonka aiemmin mainittiin voisi auttaa siellä veljeskuntamme veisuuta veijo virsun virsikirjan säestyksellä
6324
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Älkää nyt enää viekö harhaoppiaenne venäjälle.
Uskokaa Raamattuun ja Jumalan Sanaan. Tehkää parannus ja uskokaa ainoa oikea evankeliumi, joka on ilmoitettu jo Raamatussa.

Jeesus tulee pian takaisin hakemaan omansa.

Äänestä

Sinne sitten vaan opettamaan (valheellisesti) että Joseph Smith sai kultalevyt Mormonin poika Moronilta joka oli korotettu enkeliksi ja perustamaan temppeli jonka huipulla seisoo Mormo-
nin poika Moroni,ei enkeli Moroni.Yhteen aikaan
jotkut uskoivat kirkossa,tuon opin perusteella et-
Mormonin poika Moroni oli korotettu ihmisestä en-
keliksi,että heidätkin korotettaisiin joskus enke-
liksi,taitaa uskoa vieläkin.Omituisia oppeja.

Äänestä

iski taas

Äänestä
  • Kukas tässä puolustaakaan totuutta ja kuka antaa
    eksyttää itseään?

    Äänestä

suunnaton joukko venäläisiä toimitettavaksi Espoon temppeliin.

Turust

Äänestä
  • Venäjälläkin tulee koko ajan lisää kirkon jäseniä. Ihmiset etsivät ja kaipaavat uskoa elämäänsä kaiken tämän maailman arvottomuuden rinnalle. He haluavat oikeita elämän arvoja ja tukea elää Kristuksen oikeitten oppien mukaan ja sitä he saavat kirkosta.
    Venäläisiä kirkon jäseniä tulee käymään temppelissä
    usein myöskin, niinkauan kuin heillä ei ole omaa temppeliä vielä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kalervo hovi kirjoitti:

Moi kanssakulkijat! Olen pohdiskellut viime aikoina rajan takaisia veljeskuntiamme. Olen havainnut matkoillani majavien maleksivan muurmanskin kirkonkylässä. Mutta tärkeintä on se, että olen kerran nähnyt myös myskihärän mylvivän myyrmäessä, mutta se onkin jo toinen tarina. Nyt olinkin pääsemässä siihen että siellä rajan tuolla puolen murmanskissa tätä majavalaumaa kaitsemassa kaitselmuksen siunaamana näin myös erään kirkkoisän. Ehdotukseni olisi siis se, että me mormoonit voisimme ottaa rajan takaisen haasteen täysin tosissaan ja matkustaa muurmanskiin ja majoittaa sinne jonkun määkyvän marjastajan maleksimaan meiju suvaksen kera kaupungin keskushotelliin. Kirkkoisä jonka aiemmin mainittiin voisi auttaa siellä veljeskuntamme veisuuta veijo virsun virsikirjan säestyksellä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu