Apostolien herjaaja ei ole kohdannut Jeesusta Kristusta

Ja jos joskus on, hän on luopunut Vapahtajasta ja valinnut pahuuden ja Saa-tanan omaksi kadotuksekseen.
Voi sellaista ihmisraukkaa!!!
22<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

”Sillä mahdotonta on niitä, jotka kerran ovat valistetut ja taivaallista lahjaa maistaneet ja Pyhästä Hengestä osallisiksi tulleet
ja maistaneet Jumalan hyvää sanaa ja tulevan maailmanajan voimia,
ja sitten ovat LUOPUNEET- taas uudistaa parannukseen, he kun jälleen itsellensä ristiinnaulitsevat Jumalan Pojan ja häntä julki häpäisevät.”
Heb 6:4-6

1Äänestä
  • Tuo jae on tosiaan pantu muistiin. Tulkinta on minunkin pappisesi-isieni kannalta perin kiusallinen. Heilläkin kuitenkin oli sama kirje käännöksinä käytössään ja varoituksesta huolimatta vääntelivät asioita Paavalin kirjeillä. Mitäs ebionit sanoivatkaan Paavalista? Eikö tuo Markionin kaanoniin kuulumaton kirje olekin erityisesti "heprealaisille" opastukseksi? Maageja olivat heprealaisten heprealaiset vedellä läträämisineen ja pimeine temppeleineen vanhurskaiden Israelin Jumalan sanan vaalijoiden näkökulmasta. Jeesus sanoi suoraan, että täytyy olla vanhurskaampi kuin farsilainen taikka separatistikirjuri. Farisealaisuus oli erittäin persialaista synkretismiä. Moses Gaster -itse rabbiinijuutalainen- oli oikeassa, kun myönsi samarialaisuuden olevan alkuperäisempää israelilaisuutta kuin rabbiinijuutalaisuus. Ja Stefanos oli oikeassa, kun vihjasi juutalaisten saaneen Mooseksen kirjat liiton kansan enkeleiltä. Kiusallista, hyvin kiusallista.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Tuo jae on tosiaan pantu muistiin. Tulkinta on minunkin pappisesi-isieni kannalta perin kiusallinen. Heilläkin kuitenkin oli sama kirje käännöksinä käytössään ja varoituksesta huolimatta vääntelivät asioita Paavalin kirjeillä. Mitäs ebionit sanoivatkaan Paavalista? Eikö tuo Markionin kaanoniin kuulumaton kirje olekin erityisesti "heprealaisille" opastukseksi? Maageja olivat heprealaisten heprealaiset vedellä läträämisineen ja pimeine temppeleineen vanhurskaiden Israelin Jumalan sanan vaalijoiden näkökulmasta. Jeesus sanoi suoraan, että täytyy olla vanhurskaampi kuin farsilainen taikka separatistikirjuri. Farisealaisuus oli erittäin persialaista synkretismiä. Moses Gaster -itse rabbiinijuutalainen- oli oikeassa, kun myönsi samarialaisuuden olevan alkuperäisempää israelilaisuutta kuin rabbiinijuutalaisuus. Ja Stefanos oli oikeassa, kun vihjasi juutalaisten saaneen Mooseksen kirjat liiton kansan enkeleiltä. Kiusallista, hyvin kiusallista.

    Johanneksen todistuksen mukaan Jeesus oli juuri se, josta oli kirjoitettu jo Mooseksen kirjoissa, ja Jeesus itse sanoi tulleensa esi-isän nimellä. Joosua oli koko Israelin messias ja säteili samaa valoa kuin Mooses. Ja Eleasar oli koko Israelin ylipappi. Siinä Jeesus ja Lasarus. Ei juutalaismonarkilla ole asiaa Jumalan huoneeseen. Se on Aaronin poikien perintöoikeus. Uuden testamentin Jeesus oli Joosefin poika (ben Josef) ja Mooseksen kirjojen Joosua oli Joosefin (ja tarkemmin Efraimin) poika samassa merkityksessä. Turha sotkea mukaan jotain AriMatilaista. Pimeydellä ei ole varaa ymmärtää lukemaansa.

    Äänestä

  • Niinpä. Jeesus kehoitti PYSYMÄÄN KRISTUKSESSA, ELI HÄNESSÄ.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Niinpä. Jeesus kehoitti PYSYMÄÄN KRISTUKSESSA, ELI HÄNESSÄ.

    Aamen! Se on yksi evankeliumin perustotuus.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Niinpä. Jeesus kehoitti PYSYMÄÄN KRISTUKSESSA, ELI HÄNESSÄ.

    Pitää saada se Henki mikä Jeesuksella Kristuksella oli

    Ei mitään herjaavaa lahkolaishenkeä.

    Äänestä

  • "he kun jälleen itsellensä ristiinnaulitsevat Jumalan Pojan ja häntä julki häpäisevät"

    Tuo menettely viittaisi lahkokaisten kristityksi kerran kastetuille tekemiin anabaptistissiin uudestikasteisiin, mitkä on paha hengellinen synti.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    "he kun jälleen itsellensä ristiinnaulitsevat Jumalan Pojan ja häntä julki häpäisevät"

    Tuo menettely viittaisi lahkokaisten kristityksi kerran kastetuille tekemiin anabaptistissiin uudestikasteisiin, mitkä on paha hengellinen synti.

    Yksi kaste, Ef.4:5 hen baptisma,
    Lahkolaisten tekemä uudestikaste on Kristuksen vaatimista menemään uudestaan ristilli puolialastoma ihmisten pilkattavaksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Yksi kaste, Ef.4:5 hen baptisma,
    Lahkolaisten tekemä uudestikaste on Kristuksen vaatimista menemään uudestaan ristilli puolialastoma ihmisten pilkattavaksi.

    Toinen kaste - toinen henki - toinen herra

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Pitää saada se Henki mikä Jeesuksella Kristuksella oli

    Ei mitään herjaavaa lahkolaishenkeä.

    Siltähän lähti henki jo n 2000v sitten. Ja hyvä niin.
    Paha sitä siltä on enää saada Morallakaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Tuo jae on tosiaan pantu muistiin. Tulkinta on minunkin pappisesi-isieni kannalta perin kiusallinen. Heilläkin kuitenkin oli sama kirje käännöksinä käytössään ja varoituksesta huolimatta vääntelivät asioita Paavalin kirjeillä. Mitäs ebionit sanoivatkaan Paavalista? Eikö tuo Markionin kaanoniin kuulumaton kirje olekin erityisesti "heprealaisille" opastukseksi? Maageja olivat heprealaisten heprealaiset vedellä läträämisineen ja pimeine temppeleineen vanhurskaiden Israelin Jumalan sanan vaalijoiden näkökulmasta. Jeesus sanoi suoraan, että täytyy olla vanhurskaampi kuin farsilainen taikka separatistikirjuri. Farisealaisuus oli erittäin persialaista synkretismiä. Moses Gaster -itse rabbiinijuutalainen- oli oikeassa, kun myönsi samarialaisuuden olevan alkuperäisempää israelilaisuutta kuin rabbiinijuutalaisuus. Ja Stefanos oli oikeassa, kun vihjasi juutalaisten saaneen Mooseksen kirjat liiton kansan enkeleiltä. Kiusallista, hyvin kiusallista.

    ”Te olette joutuneet pois Kristuksesta, te, jotka tahdotte lain kautta tulla vanhurskaiksi; te olette langenneet pois armosta.”
    Gal 5:4

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Pitää saada se Henki mikä Jeesuksella Kristuksella oli

    Ei mitään herjaavaa lahkolaishenkeä.

    Miten sinä itse sait tuon herjahengen? Olet herjannut jo yli 20 vuotta. Aiotko herjata viimeiseen hengenvetoon asti?

    Äänestä

Päin vastoin se kohtasi Jeesuksen ja sai tuta lihassaan tekojensa mukaan. Aloittelijan usko Saatanaan on vakavaa harhaoppia. Tosi Jumala on suvereeni eikä mistään Bileamista ole haastajaksi. Totuudella on erikoisominaisuuksia. Ei kannata liiaksi luottaa jonkun lavastajan ylpeillen laskemiin hiekkaisiin perustuksiin.
Sitten siellä oli semmoinen kaunis henki, joka näki, kuinka osin viattomia istutuksia pantiin pahaan paikkaan Taivaan Isästä erilleen. Se otti ne juurineen ja huolellisesti istutti puutarhaansa, juotti ja ravitsi ja hoiti. Joosefin poika oli mestaripuutarhuri, niin kuin morsiamensa isä, mutta hän pääsi ajamaan Israelin asiaa paljon tehokkaammin.

Äänestä
  • Bileami oli Jumalan profeetta, ei mikään Saatanan enkeli.

    Äänestä

en ole luopunut aku ankasta voin luke asitä edelleen

Äänestä
  • Aika lähellä Paavalin herjaajien lahkoa.

    Äänestä

Ei se jatkuva Jeesustelu takaa mitään oikeata kristinuskoa.

Matt.7
21 Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.

Äänestä

Eipä tuo ruoja ole nuamoosa näyttännä niin paha on häntä kohdata. Ja vanhoista aihepiirin kirjoituksista ei kannata uskoa tavuakaan.

Äänestä

Oletko itse?

Äänestä

OLETKO ITSE kohdannut Jeesusta Kristusta?

Äänestä

Meillä pitäisi olla Jeesuksen Kristuksen Henki.

Äänestä

Voi sellaista ihmistä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ja jos joskus on, hän on luopunut Vapahtajasta ja valinnut pahuuden ja Saa-tanan omaksi kadotuksekseen.
Voi sellaista ihmisraukkaa!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu