Tulipa mieleen että jos kerta Jeesus sovitti syntini minun puolestani ristillä, niin minähän olen sitten synnitön ihminen. Jos taas olen siitä huolimatta synnitön, niin se tarkoittaa että Jeesus ei sovittanut syntejäni ja hän kuoli turhaan.
Jeesuksen funktio tuntuu siis olevan vaan välikätenä toimiminen, ennen Jeesusta ihmisellä oli suora yhteys Jumalaan. Kyseessä on taivaallista byrokratiaa.
Jeesuksen funktio tuntuu siis olevan vaan välikätenä toimiminen, ennen Jeesusta ihmisellä oli suora yhteys Jumalaan. Kyseessä on taivaallista byrokratiaa.
Vastaukset 31
Vanhimmat
*siitä huolimatta syntinen...
Jeesus ei kuollut. Hän vain teeskenteli.
Siksi kukaan uskovainen ei ole saanutkaan
syntejään anteeksi. He joutuvat Helvataan.
Jeesus ei ole tehnyt juutalaisten syntioppia, vaan hän on sen uhri.
Taitaa Jeesujsen elämäkin olla teeskenneltyä.
jos ei usko aku ankkaa ei pääse ankkalinnaan
Ja jos uskoo juutalaisia, niin pääsee helvettiin.
= Kristinusko
Juutalaisilla on kivoja lomakohteita.
Jokuhan täällä jatkuvasti paasaa, että kaikki päätyvät taivaaseen.
Koko tarinassa - siis uskonnossa - ei ole mitään taivasta, se mitä uskonnossa opetetaan, mikä on kristinuskoa, löytyy wikipediasivu Augsburgin tunnustus. Kertokaa minullekin, jos löydätte sieltä taivaan.
Pitäis vain ehtiä sitä syntiä tekemään ettei toine kuallu turhanpäittes.
Ei sitä tehdä - sehän on ihmisen ominaisuus perisyntivalheella.
Ei ihmistä voi koskaan pitää synnittömänä. Se on siellä
takaraivossa, vaikka vain
Snäll utmärkt- hiukkasena
mutta vaatii hankalia olosuhteita
että päivittyy käyttöön. Ja
Huonoa mieltä.
Uskonharhaiset voivat toki olla aivan haluamansa tilavuisia syntisäkkejä, kun taas meitä tervejärkisiä nämä Raamattu-sadut eivät liikuta lainkaan.
Viestiä johon olin vastaamassa, näkyy poistetun, tai sitten en enää tunnista sitä täältä.
"kuoleman jälkeistä elämää ei ole" sanot, mutta en ole siitä samaa mieltä kanssasi, eikä sinun tarvitse minun kanssani samaa mieltä.
Olen luterilaiseksi syntynyt mutta en ole uskovainen.
Tuonpuoleiseen elämään ja uudelleensyntymiseen olen aina uskonut, milteipä jo pienestä pitäen.
Uskonnolla sen kanssa ei ole mitään tekemistä, eivätkä vanhempani puhuneet ikinä sanallakaan uskonnosta.
Jo aivan pienenä näin ihmisiä, joita muut eivät nähneet.
He olivat aina ystävällisiä ja muuttaessamme jäivät aina sinne, missä olin ne nähnytkin.
Vanhempani eivät tietenkään puheitani heistä uskonut. Äitini jopa niistä puheistani todella suuttui, joten lopetin niistä muille kertomasta.
Vanhempi ollessani, kertoi hänen oma äitinsä minulle, kuinka sota-aikana oli hänet, hänen yksin asuessaan ja nukkuessaan, herättänyt hänen yksi serkuistaan keskellä yötä, jonka piti olla rintamalla.
Ovi oli ollut lukittuna mutta siinä hän vain oli seissyt, mummiani katsoen.
Oli sanonut tulleensa hyvästelemään mummiani, serkkuaan, äitini äitiä ja sitten oli vain kadonnut.
Vähän sen jälkeen oli tullut viesti hänen serkkunsa vanhemmille, että heidän poikansa oli kaatunut rintamalla.
Mummini uskoi minun kertomuksiani näkemisistäni, muttei kysellyt niistä koskaan mitään, jos en sitten itse kertonut. Enkä olisi voinut kertoakaan, koska muutimme toiselle puolen Suomea ja vain harvoin häntä näin.
Myöhemmin jo vanhana ymmärsin, ettei hän koskaan ollut minusta pitänyt, kuten veljestäni, kuten ei oma äitinikään.
Sain äitini kuoltua valokuvia heidän sukulaisistaan, jotka antoivat minulle siihen selityksen, niin luulen. Mummini oli ollut elävän miehen leski, eivätkä olleet minkäänlaista yhteyttä toisiinsa eronsa pitäneet. Ei mummini, eikä äitini. Eivätkä myöskään ikinä tutustuttaneet minua isoisääni, jonka näköä minussa paljon oli.
Vuosien varrella koin kaikenlaista erikoista.
Minulle jotkut useat aikakaudet tuntuvat kotoisan tutuilta, kuten myöskin jotkut paikat ja varsinkin näkemäni kuvat eräästä länsirannikolla olevasta vanhasta pikkukylästä. Ihmiset 1800-1900 lukujen vaihteesta. Sekä aika kauan ennen sitä.
Jotenkin tuntuu, että olisin elänyt molemmat maailmansodat jollain lailla hyvinkin läheisesti.
Olin joitain vuosikymmeniä sitten melko pitkään kliinisesti kuolleena mutta saivat minut jälleen henkiin.
Sen aikana keskustelin jonkun "auktoriteetin" kanssa, joka yritti selittää minulle jotain sellaista, jota en ymmärtänyt siellä toisella puolen, enkä ymmärrä vielä nytkään, vuosikymmenien jälkeen.
Kristin- eikä mihinkään muuhunkaan uskoon se liittynyt millään tavoin.
Minun olisi pitänyt ymmärtää silloin jotain, jota en ymmärtänýt. Tehdä jotain, mutta en ymmärtänyt että mitä minun olisi pitänyt ymmärtää ja sen saamani ymmärryksen mukaan tulevaisuudessa sitten tehdä. Se tekeminen liittyi johonkin, jonkun asian selittämiseen muille, eli siis puhumiseen.
Jonkun valtavan pitkän ajan kestänyt tapahtuma muka olisi kestänyt vain hetken ajan, joka minun olisi pitänyt ymmärtää ja muillekin, en tiedä että keille, sitten ymmärrettävästi selittää, että noin se on.
Mutta kun en ymmärrä vieläkään siitä Sen, "Hänen?" puheestaan yhtään mitään, en vielä näiden monien vuosikymmenien jälkeen.
Mutta sen ymmärsin, että olin jo monet elämät elänyt, enkä vain tällä Telluksellamme, ja että eläisin vielä tämänkin "maallisen" elämäni jälkeen jossain ja kiertokulkuni jatkuisi, kuten myös muidenkin.
Mutta sen ymmärsin, että se varsinainen, oikea elämä oli siellä, ja nämä "maalliset elämät" vain kuin silmänräpäyksen kestäviä pikapyrähdyksiä täällä.
Kerran jollekin tästä vähän kerroin, mutta ei mennyt perille, enkä tätä ennen, mitä nyt tässä kirjoitin, ole kellekään kertonut.
Ajattelin monta kertaa mennä jonkun hypnotisoijan hypnotisoitavaksi, mutta kun en luota heihinkään. Mutta jos joskus kohtaan jonkun ammattihypnotisoijan, johon vuorenvarmasti voin luottaa, niin ilman muuta haluan selvitystä tähän asiaan.
Uskonnon kanssa tuolla kokemuksellani ei ollut mitään tekemistä, mutta johonkin Korkeampaan Voimaan se sai minut vahvemmin uskomaan.
Pikkupentuna (9-10 v.) olin uskonnosta kiinnostunut ja kävin vähän vajaan vuoden aikana joka sunnuntai kirkossa, mutta petyin niihin pappien epäuskottaviin höpötyksiin ja siihen minun "uskonelämäni" katkesi jo niin nuorena, ennenkuin oli ehtinyt alkaakaan.
Tätä tarinaani ei suurin osa teistä tule uskomaan, mutta totta se on, enkä välitä muiden mielipiteistä vähääkään. Tiedän itse, että tämän koin, ja että elämä tämän jälkeen jatkuu, mutta sillä ei ole mitään tekemistä ihmisten keksimien, ja niissä esiintyvien ihmisten ja "jumalien" ja uskontojen kanssa.
Mutta jokainen saa uskoa aivan mitä itse haluaa.
Pää-asiana ihmisille pidän sitä, että muita ihmisiä on rakastettava, haluten heille vain hyvää! Samoin eläimiä on rakastettava! Kasvitkin tuntevat ja niillä on tietoisuus olemassa olostaan. Sen voi jokainen itse tutkia ja todeta, joillekin puhumalla.
Sinulla on nyky, joka sekvästi perityy myös suvussa, se ei ole millään tavalla tieteen vastaista, eikä edes mikään pelkkä uskonasia.
Joillakin on näitä kykyjä enemmän, toisilla vähemmän, ja toisille ei lainkaan.
Sinulla on KYKY, kirjoitusvirhe edellä, mutta en suosittelisi hypnotisointia, sen tulokset ovat vähän niin tai näin, ne eivät vastaa totuuksia, en tiedä olisiko joissakin silminnäkijätapauksessa apua penkoa muistikuvia.
"joissakin silminnäkijätapauksessa apua penkoa muistikuvia."
Tuota en ymmärrä. Tarkenna.
"perityy myös suvussa"
Tarkoitat mummiani? Äidin äitiäni?
Pidin mummista, vaikka hän aina oli jotenkin poissaolevan tuntuinen, kaukainen minua kohtaan.
Isäni äitiä rakastin. Se oli molemminpuolista. Hän oli hyvä ihminen. Samoin isäni isä.
Äitini äiti antoi ymmärtää osaavansa loitsuja ja sellaisia "rangaistuksia, kostoja" hänelle pahoja ihmisiä kohtaan.
Yritti kerran niitä loitsujaan opettaa minullekin, kun sai tietää että minua joukolla kiusattiin koulussa. mutta en uskonut niihin, enkä välittänyt niitä edes mieleeni painaa.
Äitini kauhistui kun kerroin siitä hänelle. Mutta yritti kuitenkin saada minua uskomaan että hän itsekin niitä osaa. Äitini onkin sitten jo aivan eri tapaus. Hän vihasi minua ja sain joka päivä vähintään korvilleni syyttä ja miltei päivittäin häneltä selkääni. Pelkäsin häntä, enkä uskaltanut keskustella hänen kanssaan, kun yhtäkkiä saatoin jostain väärästä sanasta tai aivan harmittomasta 3-6 vuotiaan lapsen mielipiteestäni saada kämmenestä korvalle tai tukkapöllöä. Vain että olin jostain eri mieltä. Opin olemaan puhumatta hänelle jo alle kouluikäisenä. Hän oli väkivaltainen ja löi usein syyttä, myös isääni. Isäni sukulaisten silmissä hän osasi näytellä ja tätini pitivät häntä kuin pyhimyksenä. Asuimme kaukana toisistamme. Emmekä myöhemminkään niin kovin lähellä, isäni työn takia muutettua lähemmäksi. Sinne tänne ympäri Suomea muuttelin minäkin pentuna. En oikeastaan voi sanoa olevani kotoisin mistään. Sieltä täältä vain.
Narsisti, psykopaatti ja ties mitä äitini oli.
Mummini muuten taioillaan sai käsissäni jo vuosikaudet olleet syylät häviämään pois muutamassa päivässä. Asui silloin toisella puolen Suomea ja muutti eläkkeelle päästyään sitten samaan kaupunkiin missä me asuimme. Perässämme.
Kun hän oli niin sairas että tiesimme kuoleman olevan lähellä, kävin häntä vielä lomalla katsomassa, ja hän katseellaan ja olemuksellaan osoitti minulle sen, minkä ennen oli minulta pystynyt salaamaan, että milteipä vihasi minua, eikä aivan milteipä. En keksi siihen muuta selitystä kuin että muistutin niin paljon hänen entistä miestään, äitini isää.
Äitini kanssa kävi samoin, enkä hänen viimeisinä elinvuosinaan käynyt häntä katsomassa, enkä pitänyt häneen enää minkäänlaista yhteyttä. Enkä kadu vähääkään. Hän oli paha ihminen. Hunsvottiveljeäni hän elätti ja jumaloi, päinvastoin kuin minua, minua hän vihasi, ties miksi, ja siksi kai noiden pahojen ihmisten läheisyydestä muutin jo yli puolivuosisataa sitten kauas, kauas pois. Heidän hautajaisiinkaan en mennyt, kun ei tehnyt mieli, enkä kadu sitä vähääkään. Minusta oli äitini vähän ennen kuolemaansa kertonut isäni puoleisille sukulaisilleni jotain keksimäänsä minusta kostoksi, joka kuulema oli niin hitveää, etteivät kertoneet sitä minulle. Samoin keksi tarinoita isästäni. Vihasi meitä molempia. Isäni oli pitkään uskovainen, erottuaan äidistäni ja hänen "uusi perheensä" rahanahneuksissaan, sai dementiaan sairasastuneen isänikin vihaamaan minua. Niin että lopulta sitten minulla oli vain minua vihaavia lähisukulaisia. Enkä tiedä enkä ymmärrä että miksi minua heidän kaikkien piti vihata. Lapsuudessani sain kärsiä paljon äitini taholta, kuten myös isäni, joka oli kykenemätön puolustamaan minua. Tapahtui paljon asioita, ollessani pari, kolme vuotias ja siitä eteenpäin. Äitini "salaisia" kuvia, hänen kuolemansa jälkeen saatuani, selvisi minulle että minun isäni ei ollut veljeni isä. Veljeni muistan jo aivan pienenä ilkeilleen, ja olleen jostain minulle kateellinen ja katkera. Hän oli äitini lellikki. Olen tajunnut että minä olin esteenä äidilleni, mennä yhteen veljeni olettamani isän kanssa. Kun alle 9 vuotiaana sain muistikuvia mieleeni lapsuudessani tapahtuneista asioista, sain aina kovan selkäsaunan ja kiellon puhua niistä muille, isälleni.
Ne saamani äitini salailemat salaiset valokuvat, saivat palikat päässäni loksahtamaan paikoilleen. Isäni puoleisille sukulaisille minulla ei ole aikomustakaan näitä asioita enää selitellä, jos kaikki heistä enää edes ovat elossakaan. Valokuvista kerroin mutta eräs tätini suuttui minulle ja puhelimessa huusi että minulla oli ollut hyvä ja rakastava äiti. Äitini todella sai heidät hurmattua ja uskomaan valheitaan. Kauhistuivat kun kerroin epäilyistäni veljeni oikeasta isästä. Muita todisteitahan minulla ei ollut kuin vain ne valokuvat ja pari-kolme vuotiaan minun muistikuvani vieraasta miehestä, joka kävi kerran meillä kun isäni oli koulussa. Sain silloinkin kovan selkäsaunan että jos kerron siitä isälleni niin SE selkäsauna olisi vain pientä esimakua siitä seuranneesta selkäsaunasta.
Miksi kerron täällä näistä asioista? Koska se nyt hieman helpottaa ja pääsen ehkä lopullisesti eroon noista ikävistä muistoistani! Katsotaan nyt että auttaako. Kiitos Teille, kun jaksoitte näitä minun valituksiani "kuunnella"! Kiitos!
Kuolema ei ole siis loppu
Minulla on lukuisia ITC ystäviä
Sama juttu. Kontakteja
Radioamatöörejä osa.
Kaikki päätyvät lopuksi taivaaseen.
On helpottavaa ilman mitään mieltä ahdistavia ja meitä jo täällä tuomitsevia uskontoja todeta ja tietää tuo, että olemme täällä vain käymässä.
Uskonnot jos ja kun eivät vakuuta meitä tuonpuoleista, ei monikaan ehkä osaa pelätä seurauksia pahuuksistaan tuolla puolen jouduttuaan.
Uskovaiset tuntevat oikeudekseen, ilman mitään päteviä valtuuksia, syytellä ja tuomita, kuka mistäkin syystä, meitä jo täällä maan päällä, hävittäen ja tuhoten sen hyvän, mikä meissä on.
Tuon puoleinen, minne täältä pääsemme, on helpotus ilman negatiivisia uskontoja itse käsittää ja ymmärtää.
Joka tapauksessa Jeesuksen uhraaminen on täysin epälooginen tarina.
Jumala on uskovien mukaan kaikkivoipa ja Jeesus on tavallaan Jumalan "inkarnaatio".
Eli Jumala uhrasi itsensä itselleen, että voisi antaa itse ihmisille anteeksi heidän syntinsä, jotka hän kaikkivaltiaana voisi antaa anteeksi muutenkin, jos vain haluaisi.
Jos joku löytää tuosta jonkin logiikan, niin voisi kertoa.
Ehkä huono verrokki mutta jotain kuitenkin.
Jos syytetty myöntää rikoksensa on usein tuomio lievempi oikeudessa, voisihan se tuomio olla muutenkin lievempi koska valta on oikeusistuimella.
Pitäähän joku sääntökirja olla kun maan päällä eletään.
Jos 10 käskyä ei sinua miellytä,pyydän esimerkkiä,miksi ei ?
Sitäpaitsi jumala ja jeesus on eri asia.
Isä,poika ja pyhä henki, eli eri asiat.
Aloitetaan ensimmäisestä käskystä (joka ei kai sattumalta ole ensimmäinen), joka kieltää mielipiteen ja uskonnonvapauden:
Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia.
Kun antaa pirulle pikkusormen se vie helposti koko käden. Kun mielipiteen ja ajattelun vapautta aletaan rajoittaa yhdeltä kulmalta, niin historia osoittaa, että rajoitukset leviää kuin syöpä ja sen päässä on diktatuuri, sortoa ja väkivaltaa.
Niinpä, olisi kokonaisuutena pitkäkin keskustelun aihe.
Kristinusko Jeesuksen oppina ei kiellä vapaata ajattelua kuten se nykyään ymmärretään.
Historian mukaan opetuslapset kysyivät usein jeesukselta mitä ja miten mikäkin asia pitäisi käsitellä?
Jeesus vastasi, ettekö jo lopultakin itse osaa ajatella mikä on oikein ja väärin.
Kristinuskosta on tehty kirkollinen vallankäyttöväline jo viimeistään -200 luvulta alkaen, eli ihminen on muokannut asiaa aika lailla väärään suuntaan.
Itse koen ettei uskomiseen kirkkoa tarvita.
Sitä se skitsofrenia monesti teettää.
"Yksi sinulta puuttuu ja sen mukana kaikki"
Raamattuun tutustuneena varmaan tiedät mikä.
Harva todella tietää, koska suomalaisessa Raamatussa tämä kohta on käännetty väärin.
Se, joka on synnitön, heittäköön ensimmäisen kiven.
Tokihan minä olen tykkänään synnitön, sillä en ole lainkaan uskonharhainen.
Mutta miksi ihmeessä minun pitäisi kivenmurikoita nakella?