Itse asiassa hän oli lähetyssaarnaaja, heidän kirjoittamansa kirjat ovat kiinnostavia, on rohkeaa mennä kristinuskonnon vastaiseen maahan tai alkuasukkaiden keskelle kertomaan Jeesuksesta. Sinne ne silti ovat lähteneet.
Evankelista oli tuttu
Anonyymi-ap
3<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tämä henkilö ei kai ole lähetyssaarnaaja, mutta hän on vienyt ukrainaan jopa viisi ambulanssia, erittäin paljin ruokaa ja on saanut aikaiseksi kamiinoiden tekemisen ettei talvella tule kylmä. Asiasta löytyy Ukrainan apu nimisestä paikasta youtubessa.
Myös David Wilkerson oli lähetyssaarnaaja, ja hänen auttamiskohteinaan olivat slummit,ja maumau jengiin kuulunut Nicky Cruz, hän on vieraillut suomessa kertomassa uskoon tulostaan. Löytyy youtubesta.
etrsivä löytää,youtubesta löytyy yllättävän paljon erilaisia asioita, kun lähtee tutkimaan. Kuten Raamatun arkeologiaa.