Kansanedustajien asuiossa kävijät.

Kovasti keskustellaan siitä, kuinka on mahdollista, niin että ei jälkiä jäisi.
Jo 1990 luvulla ja sitä ennenkin oli ns. soluttautumista erilaisiin firmoihin töihin ja juuri eri kansalaisuudet, silloin vielä yritettiin jokaisen työntekijän taustaa tutkia.
Tänään melkein joka paikassa on paljon kansainvälisyys ja sitä kautta varmasti löytyy myös vakoilijoita, joten en sulkisi pois pitkän soluttautumisen ja sitä kautta saadun mahdolisuuden kautta jälkiä jättämättömiä kävijöitä.

Lähtisin ensin tutkimaan taloyhtiön avaimien haltijat , entiset ja nykyiset jnd kyllä jostakin jokin yhteys löytyy.
2<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Niin outoa on mutta tänäpäivänä ehkä mahdollusta kaikki🤔

Äänestä

On älyavaimia jotka jättää jäljen. Nykyään ne on sellaisia. Olet oikeassa. Tutkimusta vaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kovasti keskustellaan siitä, kuinka on mahdollista, niin että ei jälkiä jäisi.
Jo 1990 luvulla ja sitä ennenkin oli ns. soluttautumista erilaisiin firmoihin töihin ja juuri eri kansalaisuudet, silloin vielä yritettiin jokaisen työntekijän taustaa tutkia.
Tänään melkein joka paikassa on paljon kansainvälisyys ja sitä kautta varmasti löytyy myös vakoilijoita, joten en sulkisi pois pitkän soluttautumisen ja sitä kautta saadun mahdolisuuden kautta jälkiä jättämättömiä kävijöitä.

Lähtisin ensin tutkimaan taloyhtiön avaimien haltijat , entiset ja nykyiset jnd kyllä jostakin jokin yhteys löytyy.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu