"Kokoomus ei tavoittele sitä, että maksussa oleviin eläkkeisiin kosketaan".
Tarkoittaako Orpo, ettei kyseistä maksussa olevaa kuukausiekäkettä ei leikata. Sehän on jo maksussa.
Leikataan siis tulevaa eläkettä ja jätetään vähintään indeksikorotukset pois.
Orpo on johtanut puheissaan harhaan ennenkin.
Tarkoittaako Orpo, ettei kyseistä maksussa olevaa kuukausiekäkettä ei leikata. Sehän on jo maksussa.
Leikataan siis tulevaa eläkettä ja jätetään vähintään indeksikorotukset pois.
Orpo on johtanut puheissaan harhaan ennenkin.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Orpo puhuu myös ostovoiman ylläpidosta. Orpon hallituksen aikana pienituloisten ostovoima on tippumut 5,4 %.
https://yle.fi/a/74-20248549
Opiskelu- ja työttömyysajalta ei kertyisi eläkettä. Mitä se tekisi ostovoimalle, Orpo?
Kun kyse on TYÖELÄKKEESTÄ niin sitä pitää kertyä vain työnteosta, josta saadaan palkkaa ja maksetaan työeläkevakuutusmaksuja! Mainitsemiltasi opiskelu ja työttömyysajoilta voi sitten kertyä vaikka kansaneläkettä!
Meillä kun ei vielä olle opiskelueläkettä eikä työttömyyseläkettä!
Eläkeläisen edun mukaista ei ole äänestää kokoomusta, joka oikeasti aikoo leikata eläkkeiden reaaliarvoa jättämällä indeksikorotukset tekemättä. Kokoomus yrittää valehtelemalla ja harhaanjohtamalla saada eläkeläisten ääniä.
En muista noita indeksejä mainitun mutta se miten sitä kertyy on ihan oikean suuntainen päätös eli ei työttömyydestä eikä opiskelusta pidä saada työeläkettä! Kansaneläkettä voi noista manituista karttua!
Stubb leikkasi aikanaan eläkeindeksejä. Myös pienimmistä eläkkeistä. Historia toistaa itseään, jos kansa ei älyä muuta.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000773130.html
ORPO VALEHTELEE.
Tarkoittaa mm. että kaikki mikä ei ole työtä, ei myöskään kerrytä eläkettä! Ja sehän on oikeudenmukaista! Myös takuueläke pitää poistaa kokonaan!
ORPO VALEHTELEE.
Koijarin pitää valehdella päivittäin, jottei taito ruostu.
Dunja::
Anonyymi siteeaa Orpon eläkelaununtoa tshallaaan väärin.
Sosialidemokraaatit ovat ollert työeläkkeiden leikkasten takana
vuosikymmeniä. Hyvin suosittu valhe on sekoittaa vanhuuseläke
ja työeläke keskenään.
Höpö höpö. Demarit ja vasemmistoliitto ovat selvästi ilmoittaneet, että ne eivät hyväksy eläkkeiden leikkausta edes indeksitarkistuksista luopumalla. Orpolta on monta kertaa kysytty, vastustaako hän indeksitarkistuksista luopumista, mutta hän ei ole suostunut vastaamaan. Hän yksinkertaisesti valehtelee äänestäjille. Asiantuntijoiden mukaan se on ainoa keino saada kasaan 2 mrd euroa. Eläkeläisen ei oman etunsa vuoksi pidä äänestää kokoomusta.
Sinä et näköjään ymmärrä vanhuus- ja työeläkkeestä mitään. Ne ovat sama asia työeläkeet kerryttäneille vanhoille ihmisille. Niitä maksavat eläkefirmat kuten Varma, Ilmarinen ym. Kansaneläke ja takuueläke sen sijaan tulevat suoraan valtion kassasta.
orpo ei halua leikata eläkkeitä, mutta yleisön pyynnöstä suostuu lopulta, happamin naamoin, leikkaamaan, jopa reippaasti.
Koska hyvinvointivaltio ;-))
Pojat pakotti.
Helpompaa on jättää eläkkeiden leikkaukset seuraavalle punavihreälle hallitukselle.
Poliittista peliä. Sitten voidaan jälkikäteen syyttää edellisen hallituksen toimia.
Niin se aina menee. Ja kansan muisti on lyhyt.
Höpö puhetta Orposta! Ei muka tavoittele, mutta kun asia on esillä niin sanoo, että pakko leikata!
Pienimpiä työ eläkkeitä pitäisi nostaa koska takuueläkekin on lähes samansuuruinen joita jaellaan ympäri maailman tulleille huoletta , sensijaan suuremmista voisi leikata , tai laitetaan tasaeläkkeet kaikille , nuo isoimmat eläkkeet saavat ovat jo työelämässä ansainneet tarpeeksi elääkseen loppuikänsä , suuri osa ihan lahjaksi saaneet sisäpiirissä ollessaan .
Ei Kokoomus ole seuraavassa hallituksessa, mutta kepu ja demarit saattavat tehdä samat toimet.
orpo tavoittelee meidän eläkkeitämme...
Yle
https://yle.fi/a/74-20249652
"Eläkkeistä kokoomus hakisi 2 miljardien euron säästöjä. Puolue ei eritellyt, miten eläkesopeutukset käytännössä tehtäisiin."
Kokoomuksen puheita pitää aina tulkita pahimman kaavan kautta.