Jarkko Tontti "punavihreä kupla puhkeaa" lukusuositus vasemmiston aivopesusta

Vuonna 1967 eurooppalaisen opiskelijaradikalismin keskeinen johtohahmo Rudi Dutschke muotoili vasemmiston uuden strategian: Pitkä marssi instituutioiden läpi (Der lange Marsch durch die Institutionen). Taustalla oli marxilaisten syvä pettymys ihmisiin. Kansa ei ollut missään omaksunut ideologiaa, joka sen olisi pitänyt omaksua. Vallankumouksen edellytyksiä ei ollut olemassa, vaikka tiedostava etujoukko yritti kaikkensa. Dutschken yhteistyökumppani filosofi Herbert Marcuse suri erityisesti sitä, että vasemmistolla ei ollut mediaa eikä se pystynyt vaikuttamaan informaatiovirtoihin.

Dutschke pani ideansa toimeen myös omassa elämässään. Katuaktivismi jäi vähemmälle, hän väitteli tohtoriksi ja ryhtyi yliopistotutkijaksi. 1970-luvun lopussa Dutschke oli perustamassa Saksaan uutta puoluetta, vihreitä (Die Grünen).

1970-luvulta alkaen Dutschken ja Marcusen toive on hiljakseen toteutunut. Yhä useampi instituutio länsimaissa on pikkuhiljaa vasemmistolaistunut, ilman että mitään vallankumousta on tarvittu. Tämä on edellyttänyt vasemmistolaisuuden brändäämistä uudelleen käyttäen mitä erilaisimpia kiertoilmaisuja. ”Vihreys” on näistä vain yksi. ”Vastuullinen”, ”inhimillinen”, ”demokraattinen”, ”yhteiskunnallinen”, ”edistyksellinen”, ”feministinen”, ”kriittinen”, ”antirasistinen”, ”liberaali” ja niin edelleen. Malliesimerkkejä siitä, mitä George Orwell tarkoitti asioiden todellisen luonteen piilottavalla uuskielellä.

Todettakoon, että olin itsekin osa tätä prosessia lyhyen aikaa, kunnes havahduin siihen, mitä tapahtuu todella.
8<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Nuoruuteni yliopistot
Suomukset ovat tippuneet silmistäni useaan kertaan. Ensimmäisen kerran jo vuosituhannen vaihteessa, kun kirjoitin väitöskirjaani Helsingin yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa ja opiskelin lisäksi filosofiaa sekä humanistisia ja yhteiskuntatieteellisiä aineita. Tajusin yhtäkkiä, että iso osa opettajakunnasta oli Rudi Dutschken aatetovereita, entisiä äärivasemmistolaisia, jotka vielä vähän aikaa sitten olivat tavoitelleet Suomen muuttamisesta sosialistiseksi yksipuoluemaaksi.

Yliopisto olikin ensimmäinen instituutio, jonka pitkä marssi saavutti. Tai, tarkemmin sanottuna, tietyt osat yliopistomaailmasta. Luonnontieteet, tekniikan ja kaupan alat, lääketiede, sotatieteet ja taloustieteet ovat pystyneet vastustamaan politisoitumista, koska niiden menetelmät ovat kehittyneempiä kuin useimmissa yhteiskuntatieteissä, oikeustieteessä sekä humanistisessa tutkimuksessa ja kasvatustieteissä. Ja tietysti rohkeita toisinajattelijoita löytyy myös humanistien ja yhteiskuntatieteilijöiden joukosta, niitä, jotka eivät sokeasti juokse oman alan sopulilauman mukana.

Toisen kerran havahduin, kun liityin vihreisiin ja menin töihin Vihreään eduskuntaryhmään. Vihreät oli alun perin perustettu irtiotoksi äärivasemmistosta. Alkuvaiheessa mukana oli paljon 1980-luvulla hiipuneen Liberaalin kansanpuolueen aktiiveja, kuten sittemmin oikeuskanslerina toiminut Paavo Nikula. Se ei kauaa kestänyt. Entinen taistolainen Satu Hassi rynni pian puheenjohtajaksi ohi sinivihreän Tuija Braxin. Sen jälkeen puolue onkin käytännössä ollut osa vasemmistoa. Eniten vihreiden sisäpiirissä hämmästyin siitä, kuinka paljon vihreissä vaikuttaa taistolaisten ja muiden 1970-luvun äärivasemmistolaisten lapsia, jotka jatkavat vanhempiensa viitoittamalla tiellä. Samalla näin ja koin toimittajien enemmistön vahvan sympatian vihreitä kohtaan, joka jatkuu yhä.

Äänestä
  • Kolmannen havahtumisen koin, kun ryhdyin kirjailijaksi ja toimin monissa kulttuurialan luottamustoimissa Suomessa ja maailmalla. Vaikka sosialismi osoittautui 1900-luvulla yhdeksi ihmiskunnan hirvittävimmistä virheistä, kirjailijoiden ja muiden taiteilijoiden korviin tämä ei ole kantautunut. Esimerkiksi Suomessakin suosittu nuori brittikirjailija Sally Rooney on julistanut olevansa marxilainen.

    Tilanne on vain pahentunut woke-ideologian levitessä kulttuurimaailman instituutioihin. Taiteen arvottaminen, tukeminen ja palkitseminen on lyhyessä ajassa muuttunut taiteilijan identiteettiin perustuvaksi. Sukupuoli, seksuaalisuus, etnisyys ja vammaisuus ovat mittareita, joilla kulttuuria arvioidaan. Vanhavasemmistolainen perusvire on toki mukana myös: Iso osa taiteen julkisesta tuesta on käytännössä ylimääräistä puoluetukea vihreille ja vasemmistoliitolle.

    Aivan viime vuosina politisoituminen on vain kiihtynyt. Termi uustaistolainen ei ole millään lailla liioitteleva monien nykykirjailijoiden ja muiden taiteilijoiden kohdalla. Samaan aikaan takavuosien äärivasemmistolaisen kulttuuriväen tekemiset peitellään korulauseisiin. Taistolaisten riveissä itsekin marssinut Helsingin Sanomien kulttuuritoimittaja Kirsikka Moring esimerkiksi on kirjoittanut räikeästi totuutta kaunistelevia muistokirjoituksia taistolaistovereistaan, esimerkiksi Kaisa Korhosesta ja Kaj Chydeniuksesta. Siis ihmisistä, jotka toimivat totalitaristisen ideologian puolesta suuren osan elämäänsä ja toivoivat parlamentaarisen demokratian alasajoa Suomessa ja koko maailmassa.

    Äänestä

Hirvittävin esimerkki kommunistien aivopesusta, joka on meidänkin vihervasemmistolta "unohtunut" on Kambodzasta.
Punaisten khmerien kommunistisen hirmuvallan aikana perinteinen perherakenne pyrittiin tuhoamaan täysin:
• Lapsisotilaat ja erottaminen: Yli 7-vuotiaat lapset erotettiin vanhemmistaan ja koottiin omille leireilleen, joissa heidät aivopestiin palvelemaan sokeasti vain Angkaria ("Järjestöä").
• Ilmiannot ja surmat: Lapsia opetettiin pitämään omia vanhempiaan "vallankumouksen vihollisina", jos nämä rikkoivat sääntöjä (kuten itkivät tai valittivat nälkää). Lapsia kannustettiin ilmiantamaan vanhempansa, ja nuoria aivopestiin osallistumaan teloituksiin ja jopa murhaamaan omia perheenjäseniään osoituksena uskollisuudesta järjestölle.
Vastaavaa lasten järjestelmällistä aivopesua perhettään vastaan (vaikkakin useammin ilmiantoihin kuin suoriin perhesurmiin) harjoitettiin myös Neuvostoliitossa (esimerkkinä propagandassa käytetty myytti Pavlik Morozovista, joka ilmiantoi isänsä) sekä Natsi-Saksassa Hitler-Jugend-toiminnassa. Kambodžassa punaisten khmerien toteuttama perheiden tuhoaminen ja nuorison raaistaminen oli kuitenkin historian äärimmäisimpiä.
Lapset riistettiin vanhemmilta. Näille opetettiin punakhmerien aate, ja nämä osallistuivat järjestön tekemiin julmuuksiin.
Pol Pot: kylmäverinen joukkomurhaaja | historianet.fi
Punakhmerit käyttivät paljon lapsisotilaita, sillä lapset olivat kuuliaisia ja tekivät mitä käskettiin.

Äänestä

Kirjailija Jarkko Tontti: Punavihreä kupla on puhkeamassa – ”Eliitille koittanut viimeinen hetki havahtua, että he ovat irtautuneet suomalaisesta elämästä”
PolitiikkaAnalyysiKulttuuri
12.01.2025
Punavihreä kupla on suomalaisessa poliittisessa keskustelussa tunnettu käsite, jolla kuvataan sananmukaisesti kuplautunutta, vasemmistoa myötäilevää yhteisöä. Punavihreään hegemoniaan on tähän saakka keskeisesti kuulunut yhteiskunnallisen eliitin ja sitä myötäilevän median voimakas vieraantuminen tavallisesta kansasta, sen huolenaiheista ja toiveista. Juristitaustainen kirjailija Jarkko Tontti esittää nyt konkreettisin perusteluin, miten ajat ovat muuttuneet ja punavihreä arvomaailma törmännyt seinään.
Suomen tunnetuin punavihreä kupla sijaitsee Helsingin itäisessä kantakaupungissa. Kalliossa, Vallilassa ja Alppilassa vihreiden ja vasemmistoliiton yhteenlaskettu kannatus oli vuoden 2015 eduskuntavaaleissa yli 50 prosenttia.

Kuplautumista teki tunnetuksi jo viime vuosikymmenellä myös näyttelijä Krista Kosonen, joka tuolloin Helsingin Sanomien haastattelussa myönsi elävänsä punavihreässä kuplassa, jossa esimerkiksi perussuomalaisia ei henkilökohtaisesti tunneta.

Punavihreä kuplautuminen onkin laajemmin tullut tunnetuksi 2000-luvun ilmiönä, ja käsitteenä sillä voidaan tietyllä tavalla viitata myös yliopistomaailmaan ja punavihertyneisiin yhteiskunnallisiin instituutioihin.

Muutoksen tuulet puhaltavat.
Ajat kuitenkin muuttuvat. Juristitaustainen kirjailija Jarkko Tontti esittää uudehkossa, laajaa huomiota saaneessa esseekirjoituksessaan punavihreän kuplan olevan puhkeamassa.

– Muutoksen tuulet ovat puhaltamassa, ja pitkä marssi on vihdoin pysähtynyt. Zeitgeist, ajanhenki, on muuttunut nopeasti. Venäjän vuonna 2022 aloittaman sodan myötä suomalaisten ja muiden eurooppalaisten on ollut pakko havahtua vuosikymmeniä kestäneestä harhaisesta toiveajattelusta, punavihreästä pasifismista ja naiivista idealismista yleensäkin, Tontti kirjoittaa.

Hän kertoo lisää esseen teeman aiheista myös Sanna Ukkola Show -keskusteluohjelman jaksossa, joka julkaistiin joulukuun lopussa.

Äänestä
  • Luutumat murtuivat äkillisesti.
    Kirjailija Tontti kuvaa punavihreän kuplan puhkeamisen taustoja etenkin isoilla yhteiskunnallisilla tapahtumilla, vanhojen luutumien murtumisilla, joissa punavihreä arvomaailma on kirjaimellisesti ajanut seinään.

    Maailman myllerrys pääsi yllättämään ja todellisuus iski korville punavihreässä kuplassa asuvia ihmisiä. Merkittävä käännekohta oli Venäjän hyökkäys Ukrainaan talvella 2022, jonka jälkeen alkoi tapahtua. Nyt – vain alle kolme vuotta myöhemmin – Suomi on jo toista vuotta Naton jäsenenä, vaikka sellaista harva osasi odottaa.

    Punavihreät vaikuttajat eivät suostuneet näkemään Venäjän aikeita alun perinkään. Vain viikkoja ennen Venäjän offensiivia vasemmistoliiton puoluehallituksen jäsenenäkin toiminut kansainvälisen politiikan professori Heikki Patomäki arvioi sille, että Venäjä toisi Ukrainaan omat asevoimansa ja laajentaisi sotaa, todennäköisyydeksi korkeintaan 5-10 prosenttia.

    – Suomalaiset veronmaksajat ovat vuosikymmenten ajan maksaneet yliopistojen lukuisten patomäkien palkat, miljoonia ja taas miljoonia. Vastineeksi olemme saaneet poliittista aktivismia, usein silkkaa disinformaatiota, Tontti sanoo.

    Suomen asemoituminen sotilaallisesti liittoutumattomasta EU-maasta Nato-jäseneksi on niin nopeasti tapahtunut muutos, etteivät sitä kenties jotkut ymmärrä vieläkään. Kuvaavaa on, että kun eduskunta keväällä 2023 äänesti Natoon liittymisestä, kuusi vasemmistoliiton edustajaa äänesti vastaan.

    Reaalipolitiikka pakotti suomalaisten laajan enemmistön katsomaan totuutta silmiin. Tontti kuvaa tilannetta toteamalla, että jälkisuomettuminen ymmärrettiin vakavaksi virheeksi viimeistään Venäjän hyökättyä Ukrainaan.

    Ydinvoiman vastustus Suomessa romahti
    Punavihreän kuplan puhkaisijaksi osoittautui myös nopeasti muuttunut kansalaisnäkemys ydinvoimasta.

    – Vasemmiston identiteettiin kuuluva ydinvoiman vastustaminen on romahtanut. Ymmärrettiin, että jos ilmastonmuutoksesta aiotaan selvitä, ydinvoimaa tarvitaan massiivisesti lisää, Tontti kuvaa.

    Ydinvoiman vastustamisen kuvaaminen identiteettipoliittisena linjauksena ei suinkaan ole liioittelua. Esimerkiksi vihreät ovat peräti kaksi kertaa lähteneet hallituksesta ydinvoiman takia. Vuonna 2002 puolue erosi Paavo Lipposen hallituksesta, kun se esitti toimiluvan myöntämistä Suomen viidennelle ydinvoimalalle.

    Vuonna 2014 vihreät niin ikään lähtivät Alexander Stubbin hallituksesta Fennovoiman ydinvoimaluvan hyväksytyn periaatepäätöksen vuoksi. Sitä ennen vuonna 2010 vihreitä lähellä oleva Greenpeace-järjestö esitteli suurieleisesti Helsingissä graniitista valmistetun ”itsekkyyden muistomerkin”, johon on listattu kaikki kansanedustajat, jotka vuonna 2010 olivat äänestäneet ydinvoimaluvan puolesta.

    Nyt, 14 vuotta myöhemmin, muistomerkki vaikuttaa jo nololta. Sen sijaan siinä olevien nimet kertovat pikemminkin rohkeudesta, koska he uskalsivat äänestää ydinvoiman puolesta yleisen mielipiteen painostuksesta huolimatta.

    Tänä päivänä ydinvoimalla ei ole enää juurikaan poliittista vastustusta Suomessa. Jo kaksi vuotta sitten tehdyssä kyselyssä kävi ilmi, että yli puolet eduskunnasta kannatti ydinvoiman lisäämistä.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Luutumat murtuivat äkillisesti.

    Sosiaalinen media on vahvistanut demokratiaa.
    Punavihreän kuplan puhkeaminen on samalla avannut laajemman mahdollisuuksien ikkunan, joka on avautunut entisestään kansalaiskeskustelun laajanemisen ja erityisesti sosiaalisen median tarjoamien mahdollisuuksien myötä, Tontti sanoo.

    Tekniset innovaatiot ovat olleet suuri muutosvoima. Internet ja erityisesti sosiaalinen media ovat murtaneet journalistien vanhan vallan.

    – Kulttuuri-, media- ja yliopistoeliittien asema horjuu. He eivät enää pysty ohjailemaan julkista keskustelua, kuten he vielä vähän aikaa sitten pystyivät. Kiitos sosiaalisen median, äänettömät ovat saaneet äänen ja demokratia on vahvistunut ennennäkemättömällä tavalla. Nyt reisjärveläinen metsurikin saa äänensä kuuluviin, mikä ei olisi ollut mahdollista vanhassa maailmassa.

    Monet journalistit, vasemmistolaiset yliopistotutkijat ja aktivistit pyrkivät kehystämään somessa käydyn kansalaiskeskustelun ”öyhöttämiseksi” tai ”vihapuheeksi”. Tontti kuitenkin kuvaa reaktion johtuvan lähinnä siitä, että valta-aseman menetys ottaa koville.

    – Ei ole yllätys, että perinteiset journalistit sättivät sosiaalista mediaa pahuuden tyyssijaksi.

    Journalistien, yliopistotutkijoiden ja aktivistien valta-aseman menetys näkyy esimerkiksi siinä, että monet punavihreät toimijat ovat lähes tyystin vetäytyneet julkisesta keskustelusta. Esimerkiksi Yleisradio on estänyt kommentoinnin julkaisuihinsa sosiaalisessa mediassa.

    Helsingin Sanomat ja Ilta-Sanomat ovat käytännössä lopettaneet toiminnan suositulla X-alustalla, minkä arvioidaan johtuvan siitä, että toimitukset ja useat toimittajat eivät siedä omien tuotostensa suoraa kommentointia ja tietojen täydentämistä.

    Vanha kulttuurivalta uuden edessä.
    Punavihreään hegemoniaan on kuulunut olennaisesti yhteiskunnallisen eliitin ja sitä myötäilevän median voimakas vieraantuminen tavallisesta kansasta, sen huolenaiheista ja toiveista.

    Alkusyksyllä Suomessa vieraillut brittiprofessori, politiikan tutkija Matthew Goodwin kertoi tuolloin, että Britanniassa median, politiikan, kulttuurin ja luovien alojen eliittiluokkaan kuuluu noin 20 prosenttia kansasta. Tämä ryhmä on kääntynyt kulttuurivasemmalle viimeisten 20 vuoden aikana ja samalla ajautunut hyvin kauas keskivertoäänestäjästä.

    Median, kirkon ja yliopistomaailman politisoituminen tunnetaan myös O’ Sullivanin lakina journalisti John O’Sullivanin teesin mukaisesti: kaikki organisaatiot, jotka eivät ole oikeistolaisia, muuttuvat ajan myötä vasemmistolaisiksi.

    Suomessakin instituutioiden vasemmistolaistuminen on enemmän tai vähemmän ollut käynnissä 1960-luvulta saakka, mutta nyt uudet tuulet puhaltavat. Samalla muutos ohjaa vanhaa kulttuurivaltaa kohti itsetutkiskelua.

    – Suomalaiselle eliitille on koittanut viimeinen hetki havahtua siihen, että he ensinnäkin myöntävät olevansa eliittiä ja että he ovat pitkälti irtautuneet suomalaisesta elämästä, Tontti sanoo.

    Äänestä

Punainen Rudi.
Meilläkin monen, monen sekopäisen vasemman laidan teinipennun ja opiskelijahörhön esikuva.
Samoin kuin Baader-Meinhofin terroristiryhmä.

Äänestä

Äärivasemmistolaisuus on sairaus.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Vuonna 1967 eurooppalaisen opiskelijaradikalismin keskeinen johtohahmo Rudi Dutschke muotoili vasemmiston uuden strategian: Pitkä marssi instituutioiden läpi (Der lange Marsch durch die Institutionen). Taustalla oli marxilaisten syvä pettymys ihmisiin. Kansa ei ollut missään omaksunut ideologiaa, joka sen olisi pitänyt omaksua. Vallankumouksen edellytyksiä ei ollut olemassa, vaikka tiedostava etujoukko yritti kaikkensa. Dutschken yhteistyökumppani filosofi Herbert Marcuse suri erityisesti sitä, että vasemmistolla ei ollut mediaa eikä se pystynyt vaikuttamaan informaatiovirtoihin.

Dutschke pani ideansa toimeen myös omassa elämässään. Katuaktivismi jäi vähemmälle, hän väitteli tohtoriksi ja ryhtyi yliopistotutkijaksi. 1970-luvun lopussa Dutschke oli perustamassa Saksaan uutta puoluetta, vihreitä (Die Grünen).

1970-luvulta alkaen Dutschken ja Marcusen toive on hiljakseen toteutunut. Yhä useampi instituutio länsimaissa on pikkuhiljaa vasemmistolaistunut, ilman että mitään vallankumousta on tarvittu. Tämä on edellyttänyt vasemmistolaisuuden brändäämistä uudelleen käyttäen mitä erilaisimpia kiertoilmaisuja. ”Vihreys” on näistä vain yksi. ”Vastuullinen”, ”inhimillinen”, ”demokraattinen”, ”yhteiskunnallinen”, ”edistyksellinen”, ”feministinen”, ”kriittinen”, ”antirasistinen”, ”liberaali” ja niin edelleen. Malliesimerkkejä siitä, mitä George Orwell tarkoitti asioiden todellisen luonteen piilottavalla uuskielellä.

Todettakoon, että olin itsekin osa tätä prosessia lyhyen aikaa, kunnes havahduin siihen, mitä tapahtuu todella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu