Olen huomannut että joissakin ufo aluskuvauksissa ja valokuvissa niissä on renkaat alla tai laskeutumis jalat, uusimmissa näitä ei ole kuten ei enää ikkunoitakaan mistä ufot näkevät ulos. Kukaan huomannut saman?
En ole nähnyt sellaisia valokuvia, mutta silminnäkijöiden piirtämiä luonnoksia. Ei renkaista, vaan kolmijaloista.
Aina kolme jalkaa, ei neljä.
Se käy järkeen sillä kolme riittää vaakittamaan ja pitämään aluksen pystyssä, pistekuorma on neljänneksen suurempi per jalka, joten ne painautuvat tukevammin maahan.
Astronautti Gordon Cooper lienee tunnetuin henkilö, joka kertoi tukikohtaan laskeutuneesta "luotaimesta" jossa oli kolmijalka.
"Miehet mustissaan" tuli ja haki filmi- ja kuvamateriaalit pois, ja niitä ei sen koomin ole nähty.
Ufojen moninainen ulkoinen olemus on todennäköisimmin sen seurausta että ne ovat eri sivilisaatioiden aikaansaannoksia ja jopa eri aikakausista kotoisin.
Kaikki muodot on havainnoitu, joista tunnetuin on "lentävä lautanen". Uutena tuttavuutena on ne "tic tacit" ja muotoaan muuttavat valot. Jakaantuminenkin on kohtuullisen yleistä.
Muutaman kertomuksen lukenut tai kuullut "syväkurkuilta", että sieltä aluksen sisältä on esteetön näkymä ulos, kuin ei seiniä lattiaa kattoa olisi lainkaan.
Pari kertomusta talteen saaduista aluksista oli huikeita. Niissä kerrottiin että alus oli ulkoisesti jotakin viisimetrinen halkaisijaltaan, mutta kun sinne astui sisään, se oli stadionin kokoinen sisältä.
Nämä voi olla täysin mahdollisia, kun ottaa huomioon sen erittäin todennäköisen seikan lento-ominaisuuksien perusteella, että ne kykenevät luomaan oman aika-avaruuden ympärilleen.
Siellä aluksessa liike ja valtavat G-voimat eivät tunnu laisinkaan, vaan heidän havainnointikulmasta he pysyvät paikoillaan ja ympäristö liikkuu.
Joku kertoi tässä taannoin kysyneensä Hornet hävittäjälentäjä- kaveriltaan että miltä se tuntuu lentää 1700 kmh?
Pilotti vastasi että ei miltään, sillä korkeuden vuoksi Maa alla näyttää liikkuvan hitaammin, kuin se että ajat maanpinnalla kuuttakymppiä autolla.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Tässä samantyylinen pihdinta...
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17766193/ufoaluksen-muoto-muuttunut
Ladasta tehty.
Enpä ole huomannut
Aloittajan mukaan Kukaan on huomannut.
Vai on ufoista saatu jo niin tarkkoja kuvia, missä näkyy renkaatkin alla.
Oliko talvi- vai vielä kesärenkaat?
En ole nähnyt sellaisia valokuvia, mutta silminnäkijöiden piirtämiä luonnoksia. Ei renkaista, vaan kolmijaloista.
Aina kolme jalkaa, ei neljä.
Se käy järkeen sillä kolme riittää vaakittamaan ja pitämään aluksen pystyssä, pistekuorma on neljänneksen suurempi per jalka, joten ne painautuvat tukevammin maahan.
Astronautti Gordon Cooper lienee tunnetuin henkilö, joka kertoi tukikohtaan laskeutuneesta "luotaimesta" jossa oli kolmijalka.
"Miehet mustissaan" tuli ja haki filmi- ja kuvamateriaalit pois, ja niitä ei sen koomin ole nähty.
Ufojen moninainen ulkoinen olemus on todennäköisimmin sen seurausta että ne ovat eri sivilisaatioiden aikaansaannoksia ja jopa eri aikakausista kotoisin.
Kaikki muodot on havainnoitu, joista tunnetuin on "lentävä lautanen". Uutena tuttavuutena on ne "tic tacit" ja muotoaan muuttavat valot.
Jakaantuminenkin on kohtuullisen yleistä.
Muutaman kertomuksen lukenut tai kuullut "syväkurkuilta", että sieltä aluksen sisältä on esteetön näkymä ulos, kuin ei seiniä lattiaa kattoa olisi lainkaan.
Pari kertomusta talteen saaduista aluksista oli huikeita. Niissä kerrottiin että alus oli ulkoisesti jotakin viisimetrinen halkaisijaltaan, mutta kun sinne astui sisään, se oli stadionin kokoinen sisältä.
Nämä voi olla täysin mahdollisia, kun ottaa huomioon sen erittäin todennäköisen seikan lento-ominaisuuksien perusteella, että ne kykenevät luomaan oman aika-avaruuden ympärilleen.
Siellä aluksessa liike ja valtavat G-voimat eivät tunnu laisinkaan, vaan heidän havainnointikulmasta he pysyvät paikoillaan ja ympäristö liikkuu.
Joku kertoi tässä taannoin kysyneensä Hornet hävittäjälentäjä- kaveriltaan että miltä se tuntuu lentää 1700 kmh?
Pilotti vastasi että ei miltään, sillä korkeuden vuoksi Maa alla näyttää liikkuvan hitaammin, kuin se että ajat maanpinnalla kuuttakymppiä autolla.
Saman näkee matkustajakoneissa hyvällä säällä.