Orpo haluaa pimittää pankkien sisäpiirikaupat

Nyt pankkihenkilökunnan sisäpiirikaupat ovat julkisia, ja niistä pidetään rekisteriä, josta kuka tahansa saa tiedot koska ja kuinka paljon henkilö on tehnyt osakekauppoja.
Orpon hallitus valmistelee lakia, jossa rekisterin pito lopetettaisiin tai se olisi salainen. Pankit joutuvat tekemään samanlaisen rekisterin EU:lle, joten sen jakaminen ei tuota juurikaan lisätyötä pankeille, vaikka sillä perustellaankin rekisterin salaiseksi tekemistä.
1657
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Orpon poppoota kaihertaa etenkin se, että myös pankkien hallitusten täytyy olla mukana tässä rekisterissä. Ja koska hallituksissa on yleensä ns. suomalaisten "kermaa", niin he haluavat pimittää kuinka he tekevät voittoja.
Tästä on myös Hallintarekisteri saanut osumaa, kun omistukset kerääntyvät yhä harvemmille ja yhä rikkaammille.

Äänestä
  • petteröintiä omimmillaan

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    petteröintiä omimmillaan

    ETTÄ SEMMONEN JUNAILU TÄLLÄ KERTAA

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    petteröintiä omimmillaan

    IHAN PETTERIÄ: JUNAILLAAN JA RUNTATAAN

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    IHAN PETTERIÄ: JUNAILLAAN JA RUNTATAAN

    ORPO PIMITTÄÄ!

    Äänestä

Joona on aloittanut informaatiosodan hallituksen kanssa.

Äänestä

kapteeniorpo
pimittää sitä sun tätä

Äänestä
  • PETTERÖINNIN JUNAILUA JÄLLEEN.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    PETTERÖINNIN JUNAILUA JÄLLEEN.

    JUNNAILLEN VAI RUNTATEN?

    Äänestä

THIS IS NORMAL

Äänestä

Orpo ajaa rikkaimpien etuja, se on huomattu. Suomesta tehdään Yhdysvaltojen miniversio.

Äänestä

Julkisuus ja läpinäkyvyys taitaa olla kirosana oikeistolle. Pistää ajattelemaan mitä kaikkea nämä "eliitin" toimet oiken ovat.

Äänestä

Kun viranomainen valvoo näitä kauppoja, miksi sinun pitäisi saada niistä yksityiskohtaiset tiedot?

Äänestä
  • Koska viranomainen ei niistä tiedota kenellekkään.

    Äänestä

Kokkarin ei tarvitse olla valehtelija, mutta se tekee puoluetoiminan helpommaksi.

Äänestä

Onko nämä iha tosissaan rikollisia jotka pyrkivät piilottamaan ja pimittämään toimensa ,vältelläkseen veroja vai mitä tuo tuollainen toiminta oikein on?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Nyt pankkihenkilökunnan sisäpiirikaupat ovat julkisia, ja niistä pidetään rekisteriä, josta kuka tahansa saa tiedot koska ja kuinka paljon henkilö on tehnyt osakekauppoja.
Orpon hallitus valmistelee lakia, jossa rekisterin pito lopetettaisiin tai se olisi salainen. Pankit joutuvat tekemään samanlaisen rekisterin EU:lle, joten sen jakaminen ei tuota juurikaan lisätyötä pankeille, vaikka sillä perustellaankin rekisterin salaiseksi tekemistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu