näin on eläkeläisten ja vammaisten omakotitalot valtio taavarikkoon.
0Äänestä
Anonyymi00002
Siis Orpo-Purran tulevissa suunnitelmissa, jos äänestetään kokoomusta tai persuja leikataan tietysti olemassa olevista eläkkeistä.
No niihin ei vielä olekaan koskettu, mutta meillä on 1,65 miljoonaa eläkeläistä, joten on mistä ottaa.
0Äänestä
Anonyymi00020
Ei se nyt noin vaan onnistu ottaa vanhuksilta, jotka ovat tienanneet työelämässä oman työeläkkeen, vanhuksetkin tarvitsee rahaa elämiseen ja asumiseen ja sairastamiseen ja lääkkeitten ostoon ja osa kustantaa eläkkeestään hoitomaksut, jos on hoitokodissa asumassa mikä ei ole halpaa varsinkaan yksityisellä puolella. Täytyy muistaa se, ett vanhuksia on tosiaan paljon, mutt heidän määrä vähenee ajan myötä ja vanhuksetkin maksavat veroja viimeiseen hengenvetoon asti vaikka olisivat petipotilaina hoivakodeissa.
0Äänestä
Anonyymi00003
Mikä helvetin järki tässä muka on? Tämä on perustuslain vastaista toimintaa leikata eläkkeitä, tämä raha on jo tienattu, eikä niitä saa missään nimessä leikata. Hulluksiko tämän maan päättäjät ovat lopullisesti tulleet? Aiotaanko ihmiset tappaa köyhyyteen tässä maassa?
3Äänestä
Anonyymi00022
Kyllä ne on jo leikattu aikoja sitten menin töihin alaikäisenä eipä karttunut eläkettä, sain loparit elämäni ensimmäiset, toki olin itse niitä ottanut, 53 v lahjaksi v 1999 ei tarvittu enää sen ikäisiä kun ei muka Atk:ta osattu, tehty töitä sen kanssa vuosia jo. Että semmosta leikkaamista, on sitä ennenkin osattu.
0Äänestä
Anonyymi00025
Koko maailman tänne rantautuneita, joista kuulemma n 1 % lienee Geneven sopimuksen mukaisia pakolaisia, tuetaan verorahoilla varmaan hautaan asti? Sama ukrainalaisista, eihän sota ole syy pakolaisuuteen?
Mutta suomalaiselta ikänsä kireitä veroja tälle maalle maksaneilta eläkeläisiltä taidettaneen viedä "tekohampaatkin" suusta? Jopåa maksasiirtoleikkauksia ukrainaöaisille verorahoin, mutta suomalaisen veroja maksaneen vanhan leikkauskiireistä ei mitään hätää?
0Äänestä
Anonyymi00033
Anonyymi00022 kirjoitti:
Kyllä ne on jo leikattu aikoja sitten menin töihin alaikäisenä eipä karttunut eläkettä, sain loparit elämäni ensimmäiset, toki olin itse niitä ottanut, 53 v lahjaksi v 1999 ei tarvittu enää sen ikäisiä kun ei muka Atk:ta osattu, tehty töitä sen kanssa vuosia jo. Että semmosta leikkaamista, on sitä ennenkin osattu.
Jatkaisin tähän, että Lipponen aikoinaan leikkasi eläkeindeksistä puolet ja niitä on jäädytetty vuosien varrella. Jos teille työntekijöille alettaisiin maksaa 45-50% palkkaa, jolla pitäisi selvitä, niin mitä mieltä siitä olisitte? On perheitä joille ei edes 4000€/kk riitä. Tuntuu siltä, että suurimmat huutajat eläkkeistä ovat heitä, jotka saavat etuuksina enemmän kuin mitä normaali eläke on. Suuret ikäluokat synnyttivät tähän maahan veronmaksajia, mutta heidän jälkeläisensä ajattelevat vain omaa napaansa ja ollaan jopa kateellisia eläkeläisten eläkkeistä. Nuorena unohtaa sen, että myös he itse joudutte joskus eläkkeelle.
0Äänestä
Anonyymi00004
Onneksi Orpo/Purra ei päätä ensi kevään jälkeen juuri mistään.
1Äänestä
Anonyymi00012
Aivan - mutta arvaa mikä oppositiohuutaja tämä Hint-Riikka tulee olemaan, päkätystä piisaa.....
0Äänestä
Anonyymi00018
Anonyymi00012 kirjoitti:
Aivan - mutta arvaa mikä oppositiohuutaja tämä Hint-Riikka tulee olemaan, päkätystä piisaa.....
Akat hiljenee; siis normaalit nyrkin ja hellan välissä.
0Äänestä
Anonyymi00021
Anonyymi00012 kirjoitti:
Aivan - mutta arvaa mikä oppositiohuutaja tämä Hint-Riikka tulee olemaan, päkätystä piisaa.....
Siinäpä huutaa, onhan tuo pää punaisena huutanut hallituksessakin ja syytellyt edellistä hallitusta ja joskus on alentuvan sävyyn puhunut tekemistään leikkauksista ettei ne nyt niin isoja ole olleet, häntä ei ole liikuttanut vaikka on lisännyt köyhyyttä ja asunnottomuutta ja työttömyyttäkin noilla leikkauksilla.
0Äänestä
Anonyymi00005
Hullun rohkeaa, nyky hallitus tuhon tiellä.
0Äänestä
Anonyymi00006
Eiks ne lainannu kerran ison summan jo eläkerahastostakin?Kyllä niillä on nyt luja tavoite saada yksi kansanluokka pois kuvioista häiritsemästä....
3Äänestä
Anonyymi00007
Äänestäkää Antti Lindtmannia ja SDP:tä. Se on kaikkein varmin keino taata, että eläkkeisiin ei kajota.
0Äänestä
Anonyymi00009
Hajuton, mauton ja kykenemätön. Lapanen.
1Äänestä
Anonyymi00010
Haluan nähdä sen uuden tonnin setelin ilmeen kun SDP ilmoittaa vaalien jälkeen kynivänsä eläkeläisten varoja.
Eläkkeisiin koskeminen on eläkeläisten veron nosto. Samalla prosentilla nostettakoon työn verotusta.
0Äänestä
Anonyymi00014
Vähän on ja paljon muunneltua totuutta, ettei SDP koskisi eläkkeisiin. Onko muisti huono, kuka se oli tämän taitetun indeksin takana. Ettei vaan SDP:N silloinen puh.joht ja pääministeri Paavo Lipponen. Taitaa dementia vaivata, tai muuten uskoo uniin. Paavo se vaan leikkais eläkkeitä, eikä kukaan vastustellut. Niin käy nytkin.Eläkeläiset halutaan pois päiväjärjestyksestä.
0Äänestä
Anonyymi00026
Johan on kukkua! Muisteles sdp-lipposen eläindeksin huononnusta. Lisäksi lipposen aikaan 1.1.1996 työeläkkeistä varastettiin niihin siihen asti liittynyt ja jo työssäoloaikana itse maksettu kela-pohjaosa pois (määrä n 450 mk), eikä sitä ikinä korvattu., tämä leikkaus siis sen eläkkeiden ostovoiman vuosien kuluessa syövän huonon indeksiehdon lisäksi, jonka sdp-lipponen sai myös aikaan. Tästäkään ei ole yhtään elämöity!
Sitten keskustapuolue ei todellakaan ole mikään pelastus eläkeläisille: Aina, kun eduskunnassa on äänestetty eläkeindeksin korjaamisesta, keskustalaiset ovat äänestäneet vastaan, lukuunottamatta 1-2 edustajaa.
0Äänestä
Anonyymi00011
Vuodesta 1996 on ollut käytössä taitettu indeksi joka on selvä leikkaus. Parempia säästö kohteita olisi mutta niitä ei kukaan rasismin pelossa uskalla ehdottaa.
1Äänestä
Anonyymi00013
Ensimmäisenä oikeudenmukaisuuden vuoksi kansanedustajien itselleen ahnehtimien 4 % eläkekertymä/vuosi leikkuriin eli alennettava 1,5,%:iin, mikä muillakin on. Olkoovat itse esimerkkinä laikkauksista. Toiseksi koko ammoinen jäänne 200 kpl "kansanedustajiksi" väitettyä pitäisi brysselin päätösteon johdosta vähentää 50kpl:seen. Tekoäly hoitaisi asiat. Kokoustamisia eikä itsensä tärkeäksi tekemismatkoja ympäri maailmaa muka "pätemään" ei tarvita. Kaikki hoituu kotimaasta käsin. Tietty monikymmenpäiset avustajalaumat vähennettävä murto-osaan nykyisestään. Valtion maksamat takuueläkkeet puoleen nykyisestään.
1Äänestä
Anonyymi00015
kokonais eläke koko elämästä 45EUR sopiva summa
0Äänestä
Anonyymi00016
Varsinkin sinulle!
0Äänestä
Anonyymi00028
Koira vero.
0Äänestä
Anonyymi00017
Tottakai, jos muitakin etuisuuksia ja turvaa leikataan! Kunhan ei leikkattaisi välttämättömästä alimmasta eläkkeistä ja sosiaaliturvasta. Toki moni parempituloinen eläkeläinenkin tarvitsee rahaa, jos asuu sähkölämmitteisessä omakotitalossa.
0Äänestä
Anonyymi00019
Nuo leikkauksessa olleet tuet on Kelan maksamia tukia, työeläke on itse töissä ollessa maksettua ja tienattua rahaa, jonka maksaa joku työeläkefirmoista/vakuutusyrityksistä, Kela ei ole tekemisissä tuossa asiassa. Kansaneläkettä maksaa Kela ja sitä maksetaan niille, joilla on pieni työeläkekertymä tai ei ole ollut minkäänlaista työhistoriaa.
0Äänestä
Anonyymi00023
Työeläke ei ole niinsanottu etuus. Työeläke on aikanaan työnantajan rahalla maksama turva saatavaksi työelämän jälkeen.
0Äänestä
Anonyymi00027
Niinpä! Sitä ei jotkut vieläkään tajua, kun puhuvat ett muistakin tuista on leikattu. Mä olen tuon tiennyt jo nuorena, kun kotiin tuli ensimmäisiä työeläkelaskelmia kertyneestä työeläkkeestä vuosien aikana, ketuttaa vaan se ettei ennen 23 ikävuotta tehtyä työtä oteta huomioon työeläkkeessä, olisi ne tuonut vähän lisää eläkkeeseen mun ikäsen kohdalla.
0Äänestä
Anonyymi00024
Leikkaa munifå hirteen.
0Äänestä
Anonyymi00029
Mitäpä eläkeläiset tekee eläkkeillä. Leikkuriin vaan.
0Äänestä
Anonyymi00030
Virkamiesten 7,5 viikon vuosilomat leikkuriin.
0Äänestä
Anonyymi00031
Pyttyfarssi: Vetämättömien pyttyjen arvoitus
0Äänestä
Anonyymi00032
Eläkeläiset ovat parempi tuloisia mitä työssäkäyvät. Palveluammatit, pätkätyöt ja pienet yritykset eivät pysty maksamaan sitä palkkaa, mitä nykyiset eläkeläiset saivat hyvinvointivaltiossa 70-2000-luvulla.
0Äänestä
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Vastaukset 32
Vanhimmat
näin on eläkeläisten ja vammaisten omakotitalot valtio taavarikkoon.
Siis Orpo-Purran tulevissa suunnitelmissa, jos äänestetään kokoomusta tai persuja leikataan tietysti olemassa olevista eläkkeistä.
No niihin ei vielä olekaan koskettu, mutta meillä on 1,65 miljoonaa eläkeläistä, joten on mistä ottaa.
Ei se nyt noin vaan onnistu ottaa vanhuksilta, jotka ovat tienanneet työelämässä oman työeläkkeen, vanhuksetkin tarvitsee rahaa elämiseen ja asumiseen ja sairastamiseen ja lääkkeitten ostoon ja osa kustantaa eläkkeestään hoitomaksut, jos on hoitokodissa asumassa mikä ei ole halpaa varsinkaan yksityisellä puolella. Täytyy muistaa se, ett vanhuksia on tosiaan paljon, mutt heidän määrä vähenee ajan myötä ja vanhuksetkin maksavat veroja viimeiseen hengenvetoon asti vaikka olisivat petipotilaina hoivakodeissa.
Mikä helvetin järki tässä muka on? Tämä on perustuslain vastaista toimintaa leikata eläkkeitä, tämä raha on jo tienattu, eikä niitä saa missään nimessä leikata. Hulluksiko tämän maan päättäjät ovat lopullisesti tulleet? Aiotaanko ihmiset tappaa köyhyyteen tässä maassa?
Kyllä ne on jo leikattu aikoja sitten menin töihin alaikäisenä eipä karttunut eläkettä, sain loparit elämäni ensimmäiset, toki olin itse niitä ottanut, 53 v lahjaksi v 1999 ei tarvittu enää sen ikäisiä kun ei muka Atk:ta osattu, tehty töitä sen kanssa vuosia jo. Että semmosta leikkaamista, on sitä ennenkin osattu.
Koko maailman tänne rantautuneita, joista kuulemma n 1 % lienee Geneven sopimuksen mukaisia pakolaisia, tuetaan verorahoilla varmaan hautaan asti? Sama ukrainalaisista, eihän sota ole syy pakolaisuuteen?
Mutta suomalaiselta ikänsä kireitä veroja tälle maalle maksaneilta eläkeläisiltä taidettaneen viedä "tekohampaatkin" suusta? Jopåa maksasiirtoleikkauksia ukrainaöaisille verorahoin, mutta suomalaisen veroja maksaneen vanhan leikkauskiireistä ei mitään hätää?
Jatkaisin tähän, että Lipponen aikoinaan leikkasi eläkeindeksistä puolet ja niitä on jäädytetty vuosien varrella. Jos teille työntekijöille alettaisiin maksaa 45-50% palkkaa, jolla pitäisi selvitä, niin mitä mieltä siitä olisitte? On perheitä joille ei edes 4000€/kk riitä. Tuntuu siltä, että suurimmat huutajat eläkkeistä ovat heitä, jotka saavat etuuksina enemmän kuin mitä normaali eläke on. Suuret ikäluokat synnyttivät tähän maahan veronmaksajia, mutta heidän jälkeläisensä ajattelevat vain omaa napaansa ja ollaan jopa kateellisia eläkeläisten eläkkeistä. Nuorena unohtaa sen, että myös he itse joudutte joskus eläkkeelle.
Onneksi Orpo/Purra ei päätä ensi kevään jälkeen juuri mistään.
Aivan - mutta arvaa mikä oppositiohuutaja tämä Hint-Riikka tulee olemaan, päkätystä piisaa.....
Akat hiljenee; siis normaalit nyrkin ja hellan välissä.
Siinäpä huutaa, onhan tuo pää punaisena huutanut hallituksessakin ja syytellyt edellistä hallitusta ja joskus on alentuvan sävyyn puhunut tekemistään leikkauksista ettei ne nyt niin isoja ole olleet, häntä ei ole liikuttanut vaikka on lisännyt köyhyyttä ja asunnottomuutta ja työttömyyttäkin noilla leikkauksilla.
Hullun rohkeaa, nyky hallitus tuhon tiellä.
Eiks ne lainannu kerran ison summan jo eläkerahastostakin?Kyllä niillä on nyt luja tavoite saada yksi kansanluokka pois kuvioista häiritsemästä....
Äänestäkää Antti Lindtmannia ja SDP:tä. Se on kaikkein varmin keino taata, että eläkkeisiin ei kajota.
Hajuton, mauton ja kykenemätön. Lapanen.
Haluan nähdä sen uuden tonnin setelin ilmeen kun SDP ilmoittaa vaalien jälkeen kynivänsä eläkeläisten varoja.
Eläkkeisiin koskeminen on eläkeläisten veron nosto. Samalla prosentilla nostettakoon työn verotusta.
Vähän on ja paljon muunneltua totuutta, ettei SDP koskisi eläkkeisiin.
Onko muisti huono, kuka se oli tämän taitetun indeksin takana.
Ettei vaan SDP:N silloinen puh.joht ja pääministeri Paavo Lipponen.
Taitaa dementia vaivata, tai muuten uskoo uniin.
Paavo se vaan leikkais eläkkeitä, eikä kukaan vastustellut.
Niin käy nytkin.Eläkeläiset halutaan pois päiväjärjestyksestä.
Johan on kukkua! Muisteles sdp-lipposen eläindeksin huononnusta. Lisäksi lipposen aikaan 1.1.1996 työeläkkeistä varastettiin niihin siihen asti liittynyt ja jo työssäoloaikana itse maksettu kela-pohjaosa pois (määrä n 450 mk), eikä sitä ikinä korvattu., tämä leikkaus siis sen eläkkeiden ostovoiman vuosien kuluessa syövän huonon indeksiehdon lisäksi, jonka sdp-lipponen sai myös aikaan.
Tästäkään ei ole yhtään elämöity!