Kansan Uutiset: Vasemmistolaisilla mielenterveysongelmia

"Yhdysvaltalaisten tutkimusten mukaan mielenterveyden ongelmat, kuten ahdistuneisuus ja masentuneisuus, ovat yleisempiä liberaalien ja vasemmistolaisten ihmisten keskuudessa. Erityisen suuri riski mielenterveyden ongelmiin on nuorilla ja liberaaleilla vasemmistolaisilla naisilla", kirjoittaa KU ja jatkaa, että "Tämän ei pitäisi ihmetyttää ketään."

Atlantin itäpuolella vasemmisto suhtautui uskontoon ynseästi, mutta se saattoi uskoa vankkumatta Karl Marxin ja Friedrich Engelsin tieteellisiin analyyseihin kapitalismista ja näiden kahden partaniekan ennusteisiin siitä, että ennen pitkää kapitalismi kaatuisi. Romahduksen jälkeen tuhkasta nousisi tilalle jotain parempaa, eli sosialismi.

2000-luvun vasemmistolla ei ole uskoa enää kumpaankaan.Vasemmistolaisille on jäljellä enää oikeiston vastustaminen. Konkreettisia, vaihtoehtoisia ja parempia kehityskulkuja tai visioita onnellisemmasta maailmasta ei vasemmisto ole kuitenkaan kyennyt tarjoamaan tai viestimään niistä tarpeeksi suurelle yleisölle."

Näin siis Kansan Uutiset, ja vielä tämäkin:

"Oikeistolaiset elävät vasemmistolaisia huolettomammin, osittain siitäkin syystä, että oikeistolaiset ovat tyypillisesti varakkaampia kuin vasemmistolaiset. Raha ei ehkä tuo onnea, mutta kovin onnellisia vaikuttavat nuo rahakkaat olevan."

Nyt sattuu katkeraan vassuun.
172415
12Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 172

Vanhimmat

Ja vielä Kansan Uutiset kirjoittaa, taitaa tulla olla hiljaista palstavassujen sakissa.

Äänestä
  • Kova huutohan vassuilla on koko ajan, kaikkeen ovat tyytymättömiä :)

    1Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Kova huutohan vassuilla on koko ajan, kaikkeen ovat tyytymättömiä :)

    Sama alle viiden hengen tapatyötön sakki.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Sama alle viiden hengen tapatyötön sakki.

    Juu, ei niitä montaa ole.

    Äänestä

  • Itse vasemmistolaisuus on mielenterveysongelma.

    Äänestä

  • Anonyymi00105 kirjoitti:

    Itse vasemmistolaisuus on mielenterveysongelma.

    Se on se aate.

    Äänestä

  • Aika nannaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00105 kirjoitti:

    Itse vasemmistolaisuus on mielenterveysongelma.

    Palstalla se näkyy.

    Äänestä

  • Anonyymi00105 kirjoitti:

    Itse vasemmistolaisuus on mielenterveysongelma.

    Kyllä.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Sama alle viiden hengen tapatyötön sakki.

    Demuja.....

    Äänestä

  • Anonyymi00105 kirjoitti:

    Itse vasemmistolaisuus on mielenterveysongelma.

    Ihan täysin.

    Äänestä

Mihin oikeisto uskoo,mitä heillä on tarjota? Muuta kuin vasemmiston vastustaminen.

Äänestä
  • Oikeisto oikoo teidän vassarien valeita.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Oikeisto oikoo teidän vassarien valeita.

    Mitä valheita?

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Oikeisto oikoo teidän vassarien valeita.

    Siis oikeistoahan niitä valheita suoltaa!

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Oikeisto oikoo teidän vassarien valeita.

    Juuri näin

    Äänestä

  • Anonyymi00099 kirjoitti:

    Juuri näin

    Mitä valheita?

    Äänestä

  • Anonyymi00058 kirjoitti:

    Siis oikeistoahan niitä valheita suoltaa!

    Todista.

    Äänestä

  • Anonyymi00058 kirjoitti:

    Siis oikeistoahan niitä valheita suoltaa!

    Vassut valehtelee aina.

    Äänestä

  • Vasemmiston käyttövoima on viha oikeistoa vastaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00149 kirjoitti:

    Vasemmiston käyttövoima on viha oikeistoa vastaan.

    Näinhän se on aina ollut.

    Äänestä

  • Anonyymi00146 kirjoitti:

    Vassut valehtelee aina.

    Palstalla varsinkin.

    Äänestä

  • Anonyymi00058 kirjoitti:

    Siis oikeistoahan niitä valheita suoltaa!

    Kerro mitä?

    Äänestä

  • Anonyymi00149 kirjoitti:

    Vasemmiston käyttövoima on viha oikeistoa vastaan.

    Se ei muutu.

    Äänestä

  • Anonyymi00146 kirjoitti:

    Vassut valehtelee aina.

    Se näkyy palstallakin.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Mitä valheita?

    Vassuthan valehtelee jatkuvasti.

    Äänestä

Näin on . Määki tutkin Amazon alkuperäisheimoi ja huomasin jot vassareil sie oon isompia ongelmii . Hyvä asia asia oli jot homoilla ei ollut mittää ongelmaa .

Äänestä
  • Ei ymmärrä.....

    Äänestä

Ketjun aloittaja äärioikeistolainen öyhöttämässä porvaripropagandaansa.

Äänestä
  • Aloittajalla lähteenä Kansan uutiset, se kirjoittaa siis porvaripropagandaa, ehkä jopa äärioikeistopropagandaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Aloittajalla lähteenä Kansan uutiset, se kirjoittaa siis porvaripropagandaa, ehkä jopa äärioikeistopropagandaa.

    Tuo kommentoija on reppana vanha demari.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Tuo kommentoija on reppana vanha demari.

    Niin on.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Aloittajalla lähteenä Kansan uutiset, se kirjoittaa siis porvaripropagandaa, ehkä jopa äärioikeistopropagandaa.

    Heh...joo...

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Tuo kommentoija on reppana vanha demari.

    Ettei olisi komu?

    Äänestä

  • Ihanko äärioikeistolainen....vay?

    Äänestä

  • KU:n jutusta kyse.

    Äänestä

Oikeistolaiset ovatkin usein tunnekylmiä psykopaatteja. Näkeehän sen kuinka tunteettomasti laitaoikeistohallitus on ajanut maan rappiolle omien ryhmiensä etuja ajaessaan.

2Äänestä
  • Suomessa on nyt OECD:n toiseksi kovin talouskasvu.

    Äänestä

  • SDP aloitti kapinan kansaa vastaan 1918.

    Äänestä

  • Älä esitä asiantuntijaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Suomessa on nyt OECD:n toiseksi kovin talouskasvu.

    Jeeees!!

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Suomessa on nyt OECD:n toiseksi kovin talouskasvu.

    Mikä ei näy millään tavalla tavallisten kansalaisten arjessa, vaan ainoastaan oikeistolaisten pankkitilien saldoissa.

    Työttömien määrä vain kasvaa entisestään eikä vähene.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Mikä ei näy millään tavalla tavallisten kansalaisten arjessa, vaan ainoastaan oikeistolaisten pankkitilien saldoissa.

    Työttömien määrä vain kasvaa entisestään eikä vähene.

    Oikeistolaiset ovat tavallisia kansalaisia.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Mikä ei näy millään tavalla tavallisten kansalaisten arjessa, vaan ainoastaan oikeistolaisten pankkitilien saldoissa.

    Työttömien määrä vain kasvaa entisestään eikä vähene.

    Työllisyys on 18 000 henkilöä parempi nyt kuin Sannan aikana.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    SDP aloitti kapinan kansaa vastaan 1918.

    Silloinen SDP on ihan eri puolue kuin nykyinen SDP! Tätä faktaa palstapersu ei ymmärrä!

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Suomessa on nyt OECD:n toiseksi kovin talouskasvu.

    Niin näyttää olevan, mutta ei näy muualla kuin tilastossa ja kokoomuksen puoluetoimistossa

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Mikä ei näy millään tavalla tavallisten kansalaisten arjessa, vaan ainoastaan oikeistolaisten pankkitilien saldoissa.

    Työttömien määrä vain kasvaa entisestään eikä vähene.

    Vassuja ei työt kiinnosta..lorvinen jossain säätiössä hyvällä palkalla..jäse kirja virka.

    Äänestä

  • Anonyymi00061 kirjoitti:

    Niin näyttää olevan, mutta ei näy muualla kuin tilastossa ja kokoomuksen puoluetoimistossa

    No ei se Kela rahoilla loisivalla tunnukaan ja hyvä niin.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Mikä ei näy millään tavalla tavallisten kansalaisten arjessa, vaan ainoastaan oikeistolaisten pankkitilien saldoissa.

    Työttömien määrä vain kasvaa entisestään eikä vähene.

    Olet siis köyhä.

    Äänestä

  • Siinä vasta "asiantuntija"....hehehehe

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Oikeistolaiset ovat tavallisia kansalaisia.

    Oikeistolaisten arvoja ovat ahneus ja itsekkyys, jolle empatia ja myötäelämisen kyky on liki tuntemattomia asioita. Tavallisuus eli normaalius riippuu taas tilastollisista tekijöistä, onko ahneutta ja itsekkyyttä arvostavat enemmistönä yhteiskunnassa.

    Äänestä

Kirjoitus on vuodelta 2024.

Ainoa, mitä aloittaja sai siitä irti, on siis yrittää sen avulla ilkeillä Vasemmistolle? Ja se toisi ääniä oikeistolle?

Äänestä
  • Eikö tuosta saatu irti se, että vassarit on mielenvikaisia.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Eikö tuosta saatu irti se, että vassarit on mielenvikaisia.

    Nimenomaan, mutta ongelmainen vassari ei voi sitä myöntää.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Nimenomaan, mutta ongelmainen vassari ei voi sitä myöntää.

    Ei niillä ole sairauden tunnetta ja se on paha.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Eikö tuosta saatu irti se, että vassarit on mielenvikaisia.

    Minusta taas näyttää, että saatiin selville se, ettet sinä osaa lukea tai et ymmärrä lukemaasi.

    Te oikeistolaiset olette aiheuttaneet PISA-tulosten romahtamisen tekemällä itsestänne ja lapsistanne liian tyhmiä.

    1Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Minusta taas näyttää, että saatiin selville se, ettet sinä osaa lukea tai et ymmärrä lukemaasi.

    Te oikeistolaiset olette aiheuttaneet PISA-tulosten romahtamisen tekemällä itsestänne ja lapsistanne liian tyhmiä.

    Miksi oikeistolaiset pärjää aina paremmin kuin te vassarit?

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Ei niillä ole sairauden tunnetta ja se on paha.

    Sepä se.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Eikö tuosta saatu irti se, että vassarit on mielenvikaisia.

    Kyllähän se tämä yhteiskunnan henkinen tietoisuuden tila pyrkii sitä masennusta lisäämään kun 80 % kansasta viedään kuin litran mittaa asiassa kuin asiassa. Totuutta ei missään asiassa haluta kuulla, vaan niitä asioita jotka sattuu olemaan mieleisiä sen hetkisen uskomuksen kannalta.

    Äänestä

Miksiköhän meillä oikeistolaisilla menee hyvin, mutta teillä vassuilla ei?

Äänestä
  • Elät harhassa jos kuvittelet oikeistolsisilla asioiden olevan hyvin, ja mitä se hyvin oleminen yleensäkin tarkoittaa. Vaikuttaa siltä, että oikeistopuoli vinkuu ja marmattaa palstalla koko ajan milloin mistäkin asiasta.

    1Äänestä

  • Teille oikeistotrolleille maksetaan kakkanne syytämisestä palstalle, vasemmistolaiset taas ovat liian rehellisiä.

    Siitä se ero muodostuu.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Elät harhassa jos kuvittelet oikeistolsisilla asioiden olevan hyvin, ja mitä se hyvin oleminen yleensäkin tarkoittaa. Vaikuttaa siltä, että oikeistopuoli vinkuu ja marmattaa palstalla koko ajan milloin mistäkin asiasta.

    Täällähän nalkuttaa juuri te vassut jatkuvasti.

    Äänestä

Saako palstavassut apua pää-ongelmiinsa?

Äänestä
  • Jos ihminen ei olisi nykymenosta huolissaan ja tuntisi ahdistustakin niin sellainen olisi lähinnä aivokuollut.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Jos ihminen ei olisi nykymenosta huolissaan ja tuntisi ahdistustakin niin sellainen olisi lähinnä aivokuollut.

    Jep, Ranska palaa, Espanja palaa, Belgia palaa. No onneksi USA:ssa sentään on rauhallista.

    Äänestä

Kas kummaa kun vassut ei nyt spammaa.

1Äänestä
  • Yleensäkin ainoat spämmääjät olette te oikeistoklownit. Niin myös yllä.

    2Äänestä

Luotikorva persujen tekemä tutkimus = valetutkimus

Äänestä

Vasurit osaa vain murehtia, märehtiä ja halailla.

Äänestä
  • 100%.

    Äänestä

Vasemmisto = Vastaamon jengi

Äänestä

Miksi avaaja jätti kokonaan kertomatta sen mistä mahdollinen ahdistus ja masentuneisuus johtuu? Ei voinut kertoa kun ei sopinut öyhöttäjän agendaan.

"Vasemmistolaiset ovat ahdistuneita, koska he ovat paremmin perillä maailman epäoikeudenmukaisuudesta."

Koska oikeistolaiset ovat tunnekylmiä sosiopaatteja, ei heitä haittaa mikään epäoikeudenmukainen kärsimys tai syrjintä, kunhan eivät itse koe sellaista. Eivät välitä mitään muista ihmisistä.

3Äänestä
  • Tuon on nykyinen hallituksemme niin selkeästi näyttänyt. Meille kaikki ja muilta kaikki pois, siinä paskahallituksemme linja.

    1Äänestä

Mistä palstavasurien köyhyys johtuu?

Äänestä

Aloittaja ihan oikeassa, vassut ja vihreet totisia ja vihaisen näköisiä.

Äänestä
  • Sopii hyvin gallupiin. Vassarit porhaltavat kannatuksessa kun taas oikeistolaisinta suuntaa vetänyt kokoomus näivettyy.

    Äänestä

Minkäs totuudesta pääsee.

Äänestä

Että nä nautin tästä.

Äänestä

Hyvä avaus.

Äänestä

Totuus tuli ilmi.

Äänestä

Ullatusko - no ei.

Äänestä
  • Ei ole yllätys että avaala on laittanut 5 omaa viestiään peräkkäin kehuakseen omaa avaustaan. Hyvin kuvaavaa...

    Äänestä

Oikeistopuolueiden kannattajat ovat kuin kalpeita klonkkuja, jotka puhuvat yksikseen keräämilleen voitoille.

Äänestä

Masentuneet ihmiset on yleensä tyhmiä, ottavat elämän liian vakavasti. Tottakai vlillä vituttaa, toisinaan naurattaa, mutta kaikki on vain väliaikaista.

Teitpä mitä tahansa, saavut ennenpitkää päätepysäkille. Hyväksy oma roolisi tässä maailmassa ja ota siitä ilo irti, kaikilla ei voi olla miljoonien omaisuuksia ja heillä joilla on on omat ongelmansa. Kaikki eivät synny komeaks js älykkääksii kuten minä, mutta älä anna sen masentaa.

Äänestä
  • Yleensä järkevimmät ja älykkäimmät ihmiset ahdistuvat nähdessään epäoikeudenmukaisuutta.

    Kai se sanonta että, tieto lisää tuskaa pitää paikkansa.

    Äänestä

Hmmmmm....

"Lemmikkien, kuten kissojen ja koirien, tiedetään vaikuttavan ihmisten hyvinvointiin positiivisesti. Kissan omistamiseen liittyy kuitenkin tuoreen tutkimuksen mukaan myös varjopuoli: kissat voivat kantaa parasiittia nimeltä toxoplasma gondii, joka voi vaikuttaa myös ihmisiin. Parasiitti on yhdistetty muun muassa rattiraivoon, masennukseen ja mielialanvaihteluihin."

Äänestä
  • Rattiraivoon vaikuttaa eniten kokoomuslainen ajattelutapa. Köyhät pois kuleksimasta minun tieltä romujensa kanssa

    Äänestä

  • Anonyymi00061 kirjoitti:

    Rattiraivoon vaikuttaa eniten kokoomuslainen ajattelutapa. Köyhät pois kuleksimasta minun tieltä romujensa kanssa

    Itse asiassa rattiraivoa aiheuttaa "homo superior"-psykoosi, jota esiintyy laajalti oikeistosta vasemmistoon. Harha omasta erinomaisuudesta kun ei ole sidoksissa poliittiseen suuntaukseen.

    Äänestä

  • Parasiitit kuuluu luontoon, mutta niillä pelottelu ei.

    Äänestä

Päivänselvä asia, että kovan ja kylmän ihmisen mielipiteet ja teot vaikuttavat "pehmeään" ihmiseen enemmän, kuin toisin päin.

Äänestä

Eihän ahneilla psykopaatti oikeistolla voi edes olla ahdistusta, koska ovat täysin empatiakyvyttömiä. Heidän fokus on vain omien etujen haalimisessa ja heikompien sortamisessa

Äänestä
  • Kaikkia ei kokoomuksen rikkaat ensiksi politiikka tietenkään miellytä.

    Äänestä

  • Voi voi sentään punikki....

    Äänestä

Saman tutkimuksen mukaan Trump on esimerkki terveestä mielestä.

Äänestä

Se näkyy palstallakin, että vassuilla heittää päässä.

Äänestä
  • Todellakin.

    Äänestä

Vasemmiston mielenterveysongelmia aiheuttaa lähinnä kognitiivinen dissonanssi.

Kun oma ideologia ja fyysinen todellisuus ovat riittävän etäällä toisistaan, aiheuttaa se kognitiivisen dissonanssin.

Tilan voi korjata muuttamalla ideologiaansa vastaamaan reaalitodellisuutta. Vaarana siinä jos ei kykene päästämään irti todellisuudenvastaisesta ideologiastaan, on se että kyky havainnoida todellisuutta häiriintyy. Todellisuuden kokeminen muuttuu alisteiseksi ideologialle. Syntyy harhainen psykoosi jossa eletään täysin realiteeteista irrallaan olevassa lumetodellisuudessa.

Äänestä
  • Hyvä kommentti.

    Äänestä

  • Taidat nyt puhua persuista, jotka näyttävät olevan täysin irrallaan todellisuudesta.

    Äänestä

  • Todellisuus on siis kommentoijan mielestä äärikapitalistista, demokratiaa tuhoavaa trumpilaisuutta tai autokraattista putinismia, joka ahdistuneen vassarin vain pitäisi hyväksyä todellisuutena.
    Eipä pidä sitten Purrankasn valittaa ottamiensa velkojen korkojen nousua tai maahanmuuttoa kun ne ovat seurasta kaikesta.

    Äänestä

  • Vasemmistoaate aiheuttaa ahdistusta.

    Äänestä

Miksi tämä sattuisi? Taidat olla persu kun noin vihaat suomalaisia ja olet koko ajan valehtelemassa?

Äänestä
  • Nyt oli kyse Kansan Uutisten jutusta, koita tajuta.

    Äänestä

  • Anonyymi00068 kirjoitti:

    Nyt oli kyse Kansan Uutisten jutusta, koita tajuta.

    Ei se tajua.

    Äänestä

Isoin ero taitaa olla asioista puhumisessa.
Katsoo kuinka oikeistolaiset käyttäytyy niin mielenterveysongelmia kyllä piisaa. Narsistiseen ajatusmaailmaan vaan ei sovi vian löytäminen itsestä vaan se löytyy aina muista, lähinnä vassareista ja mamuista.

Äänestä
  • Sosialismi on sairas aate.

    Äänestä

  • Anonyymi00068 kirjoitti:

    Sosialismi on sairas aate.

    Muuta sitten pois suomesta. Suomi on sosiaalidemokratia, joka on sosialismin muoto.

    Äänestä

  • Mutta etkö sinä itse juuri tässä samassa viestissäsi löytänyt syyn oikeistosta? Soimaako pata kattilaa?

    Äänestä

Sopii ylös.

Äänestä

"Tämän ei pitäisi ihmetyttää ketään. Vasemmistolaiset ovat ahdistuneita, koska he ovat paremmin perillä maailman epäoikeudenmukaisuudesta. Ja sitähän maailmassa riittää."

Noin. Sinulta oli tipahtanut loppuosa virkkeestä aivan vahingossa pois.

Koko teksti löytyy täältä:

https://www.ku.fi/artikkeli/5014767-kolumni-ahdistunut-vasemmisto-ei-voi-taantua-vain-vastavoimaksi-oikeistolle

Ja kyllä, hyväosaiset tapaavat äänestää oikeistoa, joka ajaa heidän asiaansa, ja alempi keskiluokka ja pienituloiset sitten taas vasemmistoa, joka ajaa heidän asiaansa, karkeasti jaoteltuna. Joten totta kai vasemmiston kannattajissa on enemmän sairaita ja köyhiä. Miksi he oikeistoa kannattaisivat? Ja miksi kukaan kiipijä ja toisten taskuilta rikkauksia kahmiva äänestäisi vasemmistoa, joka jarruttaa omaisuuden kertymistä harvoihin käsiin?

Äänestä

Vasemmistoaate sairastuttaa.

1Äänestä
  • Täysin.

    Äänestä

  • Senkö takia osa tavallisesta kansasta äänestää oikeistoa, että uskoo, että puoluekanta vaikuttaa elämään eikä päinvastoin? Että jos äänestää vaan tiukasti oikeistoa, niin kyllä sieltä alkaa rikkauksia ja terveyttä tihkumaan omaan suuntaan?

    Eiköhän tässäkin toimi valtaosalla kuitenkin se järki; pitkäaikaissairaankaan ei kannata äänestää oikeistoa, joka leikkaa sairaiden elämisestä reilulla kädellä yhä uudelleen. Näin siis työkykynsä menettäneestä oikeistolaisesta voi tulla, jos järkeä piisaa, vasemmistolainen.

    Äänestä

Ja todella paljon.

Äänestä

Kuinka ollakkaan.

Äänestä

Mikäs tässä on oikeistolaisena ollessa.

Äänestä
  • Älä muuta virka.

    Äänestä

  • Vassuus näyttää kiinnostavan aloituksistasi päätellen.

    Äänestä

  • Ei varmaan mikään, jos ole hyväosainen oikeistolainen. Pelkkä oikeiston äänestäminenhän ei vielä tarkoita, että on terve ja hyväpalkkainen, vaikka muiden ei oikeistoa kannatakaan äänestää.

    Mukavahan se on elellä toisten siivellä yhdellä jos toisellakin sijoittajalla ja ylipalkatulla, jos ei ole liialla empatialla varustettu.

    Äänestä

  • Anonyymi00068 kirjoitti:

    Älä muuta virka.

    Keksusteletko sinä useinkin itsesi kanssa ja sanot itsellesi että älä muuta virka? Viiraako pahastikin päässä? Oletko hakenut apua?

    Äänestä

Onko kaikilla palstavassuilla mt-ongelmia?

Äänestä
  • Sitä ei tiedä mutta PersuPurra on kertonut käyneensä muutaman vuoden ajan terapiassa.

    Äänestä

Mä nautin vassujen kärsimyksestä.

Äänestä
  • Mä nautin vassujen kannatuksen noususta.

    1Äänestä

Jos on taipumuksia kommunismiin on varmasti henkisesti tasapainoton ja epävakaa persoona .

Äänestä

Sopii ylös.

Äänestä

Kova juttu KU:lta.

Äänestä

Tämä on itsestäänselvää.

Kun katsoo nuoria vihervasemmistoa äänestäviä naisia, joilla on sininen mielenterveystukka, lävistyksiä ja kroppa täynnä tatuointeja on helppo päätellä että ei mene hissi ylös asti.

Äänestä

Olen huomannut esim vasemmistonaisten äo n romahduksen katsellessani eduskunnan täysistuntoja ja kyllähän kyse on mielisairauksista. Tutkimus pitää varmasti paikkaansa. Jos suomessa vasemmisto pääsee valtaan niin se tarkoittaa suomen loppua niin väestöllisesti kuin kulttuurillisesti. Lisäksi suomesta pakenee kaikki äly ja varallisuus sekä moraali. Jäljelle jää kaaos ja palavat autot ,ryöstely, nälänhätä. Ainoa joka toimii loppuun asti on yle joka aikaansai tuhon valheillaan.

Äänestä
  • Ymmärrän, miksi sinun täytyy päteä joukkoälyllä. Viestisi ei osoita millään tavoin, että sinulla olisi kapasiteettia arvioida toisten älykkyyttä. Senkaltaisilla ihmisillä tahtoo helposti tulla mieleen, että minä se kuulun tähän ryhmään ja tämä ryhmä on älykäs, joten minäkin siis olen.

    Oikeasti älykkälle se olisi identifioitumista keskivertoihin.

    Äänestä

Tämä on hyvä avaus.

Äänestä

Vasemmistoon kytkeytyy paljon asioita jotka kertovat harhaisesta maailmankuvasta. Kuten se että miehet synnyttävät, joululaulut aiheuttavat paniikkia jne jne .....

Äänestä
  • Vasemmistoliiton kunnallisjärjestöt ja paikallisyhdistykset järjestävät perinteisiä pikkujouluja ja perhetapahtumia. Näissä tilaisuuksissa lauletaan täysin tavallisia, perinteisiä joululauluja (kuten Kulkuset, Sylvian joululaulu tai Petteri Punakuono) ja ohjelmaan kuuluu usein myös muuta yhteisöllistä tekemistä, kuten joulutietovisoja

    Äänestä

  • Tuosta miesten synnyttämisestä. Jos joku ei vieläkään ymmärrä, mistä on kyse, niin silloin täytyy olla jo vähän hidas. Tässähän on jo pöyristelty sitä, että sukupuolensa voi ilmoittaa toiseksi kuin aiemmin jopa useamman kerran, noin vain. Koska siinä ei tapahdu muutoksia dna:ssa, vaan paperilla, niin miten voi olla epäselvää, että virallisesti mies voi olla aivan kyvykäs synnyttämään? Että takertuu vain siihen, että kun biologia nyt mielestäni menee kuten alakoulussa on opetettu, niin ei voi olla mahdollista?

    Tiedäthän sinä senkin, että kuusi tarkoittaa numeroa ja puuta. Miksi sinä et sitä pysty tajuamaan, että sukupuoli tarkoittaa biologisen lisäksi myös identiteettiä, eivätkä nämä kaksi asiaa ole aina yhteneväiset. Vielä lisäksi meillä on nyt juridinen sukupuoli.

    Äänestä

  • Anonyymi00108 kirjoitti:

    Tuosta miesten synnyttämisestä. Jos joku ei vieläkään ymmärrä, mistä on kyse, niin silloin täytyy olla jo vähän hidas. Tässähän on jo pöyristelty sitä, että sukupuolensa voi ilmoittaa toiseksi kuin aiemmin jopa useamman kerran, noin vain. Koska siinä ei tapahdu muutoksia dna:ssa, vaan paperilla, niin miten voi olla epäselvää, että virallisesti mies voi olla aivan kyvykäs synnyttämään? Että takertuu vain siihen, että kun biologia nyt mielestäni menee kuten alakoulussa on opetettu, niin ei voi olla mahdollista?

    Tiedäthän sinä senkin, että kuusi tarkoittaa numeroa ja puuta. Miksi sinä et sitä pysty tajuamaan, että sukupuoli tarkoittaa biologisen lisäksi myös identiteettiä, eivätkä nämä kaksi asiaa ole aina yhteneväiset. Vielä lisäksi meillä on nyt juridinen sukupuoli.

    Ennen oltiin oikeassa ja tuollaisia väitteitä pidettiin mielisairauden oireina.

    Äänestä

Eikä ihan vähän.

Äänestä

Eipä tule urputusta.

Äänestä

Tuo on huomattu jo aikaa sitten.

Äänestä

Kannattaa olla oikeistolainen.

Äänestä
  • Kyllä.

    Äänestä

Mukava lukea konjakkipulloa avatessa persujen suuresta harmistuneisuudesta. No kieltämättä, kyllä maailmaan katkeraa nillitystä mahtuu : )

Äänestä
  • Katos köyhä kun tässä ei mikään liity persuihin. Mutta sullahan on mt-ongelma.

    Äänestä

  • Juu, te köyhät vassut olette todella katkeria.

    Äänestä

  • Sulla ei ole varaa konjakkipulloon, sosse.

    Äänestä

Palstallakin sen huomaa.

Äänestä
  • Ja hyvin.

    Äänestä

Totuus on usein julma.

Äänestä
  • Niinpä.

    Äänestä

Hyvä, että kertoo totuuden

Äänestä

Kapitalistit tuhoavat koko planeetan. Kapitalistin ÄO on järkyttävän alhainen.

Äänestä
  • Kapitalistit elättää sua pummi.

    Äänestä

  • Anonyymi00128 kirjoitti:

    Kapitalistit elättää sua pummi.

    Jep.

    Äänestä

  • Miksi kapitalistit sitten pärjäävät hyvin.

    Äänestä

  • Sun ÄO on 80.

    Äänestä

Sen kyllä huomaa palstallakin.

Äänestä
  • Todellakin.

    Äänestä

Tämä kuuluu ylös.

Äänestä

Puna-aate sen tekee.

Äänestä
  • 100%.

    Äänestä

Ja todellakin on.

Äänestä

Tää sopii ylös.

Äänestä

Avaus tekee kipeetä...hehehee.

Äänestä

johtuu salaatin syömisestä

https://www.facebook.com/reel/4375230099456634

A disturbing factory tour just confirmed that bagged salad is being heavily soaked in the exact same chemical used to clean your toilet.
They are dumping the leaves in active chlorine at 50 times the normal dose.
This salad is so loaded with chemicals that it is literally illegal in 30 countries.
Every spring mix starts in biosolid soil—which is literal human sewage spread as cheap fertilizer—before being drowned in four different pesticides and vacuum-sucked into trucks.
What remains is dumped into active chlorine, forming trihalomethanes, a confirmed bladder carcinogen. Scanned on the Healthysm app. Classify every ingredient and product hazard as clean, moderate risk, or high risk before you buy.

Äänestä

Ylös vaan.

Äänestä

Kyllä raha onnea tuo.

Äänestä

On se vaan hyvä kirjoitus KU:lta.

Äänestä

Yleensä on tapana: Laittaa linkki?
Avasin KU`n eikä kirjoitustasi löytynyt?

Äänestä

Se on selvä.

Äänestä

Jonkin sortin natseja oikeallakin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

"Yhdysvaltalaisten tutkimusten mukaan mielenterveyden ongelmat, kuten ahdistuneisuus ja masentuneisuus, ovat yleisempiä liberaalien ja vasemmistolaisten ihmisten keskuudessa. Erityisen suuri riski mielenterveyden ongelmiin on nuorilla ja liberaaleilla vasemmistolaisilla naisilla", kirjoittaa KU ja jatkaa, että "Tämän ei pitäisi ihmetyttää ketään."

Atlantin itäpuolella vasemmisto suhtautui uskontoon ynseästi, mutta se saattoi uskoa vankkumatta Karl Marxin ja Friedrich Engelsin tieteellisiin analyyseihin kapitalismista ja näiden kahden partaniekan ennusteisiin siitä, että ennen pitkää kapitalismi kaatuisi. Romahduksen jälkeen tuhkasta nousisi tilalle jotain parempaa, eli sosialismi.

2000-luvun vasemmistolla ei ole uskoa enää kumpaankaan.Vasemmistolaisille on jäljellä enää oikeiston vastustaminen. Konkreettisia, vaihtoehtoisia ja parempia kehityskulkuja tai visioita onnellisemmasta maailmasta ei vasemmisto ole kuitenkaan kyennyt tarjoamaan tai viestimään niistä tarpeeksi suurelle yleisölle."

Näin siis Kansan Uutiset, ja vielä tämäkin:

"Oikeistolaiset elävät vasemmistolaisia huolettomammin, osittain siitäkin syystä, että oikeistolaiset ovat tyypillisesti varakkaampia kuin vasemmistolaiset. Raha ei ehkä tuo onnea, mutta kovin onnellisia vaikuttavat nuo rahakkaat olevan."

Nyt sattuu katkeraan vassuun.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu