Miksi näin?

Suurin osa maailman maista "velkaantuu" ja seurauksena on vaatimus kiristää kansalaistensa elämistä. Suunta on kaikilla mailla alaspäin, kansalaisten elämä vain monimutkaistuu, köyhtyy ja kurjistuu, rikasta eliittiä lukuunottamatta.
Kuka tai ketkä tämän aiheuttavat ja miksi mikään maa ei selviä kuivin jaloin?

Toinen yleismaailmallinen ilmiö on kaaoksen syntyminen. Suurimmassa osassa maailman maita on jossain vaiheessa jonkinlainen kaaos tai sekasorto. Edellinen ilmiö tuossa alussa mainittu vaikuttaa tämän jälkimmäisen. Nyt on vuorossa Espanja ja Ranska ja muutama muukin maa vähemmässä määrin.
Kurjuus, köyhtyminen, elämän monimutkaistaminen, turvattomuuden tunteen lisääminen synnyttää taas sen, että ihmiset pelkäävät, vihastuvat ja lähtevät kaduille ja syntyy sekaannusta, tappeluita, kärsimystä.
Kaaoksen synnyttäminen, mistä se tulee?
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Follow the money.

Kysy aina kuka tästä hyötyy

Äänestä
  • Sodista puhumattakaan.

    Äänestä

Oletko muuten koskaan ajtellut, että homo sapienskin voi kuolla sukupuuttoon tuhottuaan omat elinolosuhteensa?
Ihmisellä on omituinen taipumus ajatella olevansa jotain ikuista. Ei olleet dinosauruksetkaan ikuisia. Raamatun tai vastaavien satukirjojen loruihinko uskot?

Äänestä

En ymmärrä vieläkään kuka tai ketkä hyötyy tästä, että maailma ajetaan taloudelliseen kaaokseen ja köyhyteen.

EU ilmeisesti halutaan hajottaa tosin olisiko siitä mitään etua?

Jos markat palaisi takaisin, mikä valuutan arvon päättää?

Köyhtyisimmekö lisää vai äkkirikastuisimmeko kaikki?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Suurin osa maailman maista "velkaantuu" ja seurauksena on vaatimus kiristää kansalaistensa elämistä. Suunta on kaikilla mailla alaspäin, kansalaisten elämä vain monimutkaistuu, köyhtyy ja kurjistuu, rikasta eliittiä lukuunottamatta.
Kuka tai ketkä tämän aiheuttavat ja miksi mikään maa ei selviä kuivin jaloin?

Toinen yleismaailmallinen ilmiö on kaaoksen syntyminen. Suurimmassa osassa maailman maita on jossain vaiheessa jonkinlainen kaaos tai sekasorto. Edellinen ilmiö tuossa alussa mainittu vaikuttaa tämän jälkimmäisen. Nyt on vuorossa Espanja ja Ranska ja muutama muukin maa vähemmässä määrin.
Kurjuus, köyhtyminen, elämän monimutkaistaminen, turvattomuuden tunteen lisääminen synnyttää taas sen, että ihmiset pelkäävät, vihastuvat ja lähtevät kaduille ja syntyy sekaannusta, tappeluita, kärsimystä.
Kaaoksen synnyttäminen, mistä se tulee?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu